Joulupöydässä

Lukuvuoden 2017-18 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Joulupöydässä

ViestiKirjoittaja Andrea Drake » 03 Tammi 2018, 16:25

//Jälleen yksi peli, joka sijoittuu Andin ja Alin kotiin Tarareen, päivänä taas 25.12.2017 ja ajallisesti riimuseikkailun sekä “Kiitos, isi!”n jälkeen. Haasteen peli 3/120.

Alkoi päivä viimein kääntyä illan puoleen ja alkoi olla aika Draken perheen viimein kokoontua yhteen juhlistamaan joulua. Tai siis syömään jouluateria, ei se mikään oikea juhla ollut tai muuta, vain tavallista juhlavampi ateria. Mitä he olisivat edes juhlineet? Perheessä oli ainoastaan yksi uskovainen. Andrea oli vaihtanut ylleen nätimmät vaatteet, niin oli oletettavasti tehneet kaikki muutkin, ja katseli itseään nyt kokovartalopeilistä tyytyväisenä. Hänellä oli yllään joulunpunainen mekko, jonka helmassa oli lumihiutalekuviointia valkeana ja hopeisena, valkeat sukat, joissa oli hopeiset hiutaleet myöskin, ja joulunpunaiset kengät. Hänen hiuksensa oli letitetyt ja kiinni niin ikään joulunpunaisella hiusnauhalla. Samaa asua hän oli käyttänyt koulun joulunäytelmässä, vaikka tuolloin hänellä oli toki ollut myös tonttulakki päässään.

Vielä hieman kuvitteellista likaa mekon helmalta pyyhkäistyään lähti Andi kohti keittiötä, josta kuuli jo muiden perheenjäsentensä äänet. Ovensuulle hän jäi katselemaan muiden, lähinnä äitin, häärintää, viitsimättä vielä mennä tuon tielle, kun isistäkin vaikutti olevan liikaa häiriötä sillä hetkellä.
What can you buy with the ultimate sacrifice
If you don't believe in the afterlife?

John Legend: Marching Into The Dark
Avatar
Andrea Drake
Oppilas
 
Viestit: 81
Liittynyt: 05 Syys 2017, 21:35
Paikkakunta: Tarare
Tupa: Pouffsouffle

Re: Joulupöydässä

ViestiKirjoittaja Alphonse Drake » 03 Tammi 2018, 16:25

Ei Alphonse sitä ääneen sanonut, mutta hänestä oli mukava häiritä vaimonsa touhuja, seistä koko ajan tiellä. Hänen vaimonsa osasi olla suloinen ärtyneenä. Tosin, jos Alilta kysyttiin tuo oli hyvin suloinen missä tahansa mielentilassa, jokaisessa tilanteessa. Al oli tuohon aivan yhtä rakastunut kuin heidän ensitapaamisellaan, eikä uskonut, että hänen tunteensa vaimoaan kohtaan tulisi koskaan laimenemaan. Tosirakkaus, niin kliseistä kuin se olikin, ei hänellä sille muutakaan sanaa ollut.

Lopulta Isabelle sai tarpeekseen Alin tiellä seisomisesta ja työnsi tuon istumaan pöydän ääreen, jolloin Al huomasi ovensuussa seisovan esikoisensa. Hän vinkkasi tuolle silmäänsä hymyillen kujeilevaan sävyyn.
Alphonse Drake
Opettaja
 
Viestit: 46
Liittynyt: 29 Maalis 2017, 06:51

Re: Joulupöydässä

ViestiKirjoittaja Andrea Drake » 03 Tammi 2018, 16:26

Andi vastasi isin kujeilevaan hymyyn omalla huvittuneellaan. Sitten hän astui sisälle keittiöön ja kävi istumaan pöydän ääreen äitin siirrellessä vielä viimeisiä ruokia pöytään. Andi ei ollut koskaan tajunnut, kuinka äiti sai kaiken sen ruoan mahtumaan heidän pöydälleen. Andi tiesi, ettei itse siinä koskaan onnistuisi, vaikka kuinka yrittäisi. Varmaan äiti käytti jotain raikaa, jota Andi ei tuntenut. Jota Andi ei kyennyt huomaamaan. Lopulta äitikin istuutui pöydän ääreen ja he saattoivat aloittaa ruoan mättämisen lautasilleen, ruoka ei tulisi loppumaan kesken, ei ollut koskaan loppunut eikä tulisi koskaan loppumaan.
What can you buy with the ultimate sacrifice
If you don't believe in the afterlife?

John Legend: Marching Into The Dark
Avatar
Andrea Drake
Oppilas
 
Viestit: 81
Liittynyt: 05 Syys 2017, 21:35
Paikkakunta: Tarare
Tupa: Pouffsouffle

Re: Joulupöydässä

ViestiKirjoittaja Alphonse Drake » 03 Tammi 2018, 16:26

Al piti yllä keskustelua päivällispöydässä, lähinnä vaimonsa kanssa, sillä lapsilla oli liian kiire syödä. Ja nuorin ei vielä ollut tarpeeksi vanha järkevään keskusteluun. Eikä oikeastaan keskimmäinenkään. Ja esikoisensa kanssa hän oli ehtinyt juttelemaan kaiken tarpeellisen jo aikaisemmin. Sitä paitsi, aiheet joista hän olisi voinut tuon kanssa keskustelemaan alkaa, eivät sopineet vaimon seurassa keskusteltavaksi.
Alphonse Drake
Opettaja
 
Viestit: 46
Liittynyt: 29 Maalis 2017, 06:51

Re: Joulupöydässä

ViestiKirjoittaja Andrea Drake » 03 Tammi 2018, 16:26

Andrea seurasi vanhempiensa keskustelua syöden samalla, ei häntä kiinnostanut tuohon keskusteluun osallistua, eikä häneltä sitä vaadittukaan. Lopulta Andi sai syötyä, hän kiitti äitiä ruoasta ja pyysi lupaa poistua. Tuon luvan saatuaan hän lähti hymyillen takaisin huoneeseensa.
What can you buy with the ultimate sacrifice
If you don't believe in the afterlife?

John Legend: Marching Into The Dark
Avatar
Andrea Drake
Oppilas
 
Viestit: 81
Liittynyt: 05 Syys 2017, 21:35
Paikkakunta: Tarare
Tupa: Pouffsouffle

Re: Joulupöydässä

ViestiKirjoittaja Alphonse Drake » 03 Tammi 2018, 16:28

Andrea sai syötyä ja pyysi lupaa poistua, joten Alphonse antoi tuolle sellaisen. Pian sen jälkeen hänkin kiitti vaimoaan erinomaisesta ruoasta, poistuen työhuoneeseensa syventymään erääseen mielenkiintoiseen kirjaan.

//Lyhyt peli tänään (ja spoilerina, että huomenna sitten chatin puolel peli) ja sen on ny loppu :D
Alphonse Drake
Opettaja
 
Viestit: 46
Liittynyt: 29 Maalis 2017, 06:51

Re: Joulupöydässä

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 03 Tammi 2018, 23:07

Kiitos pelistä!

Andrea Drake: 4 + 5 = 9 p
Alponse Drake: 3 + 5 = 8 p
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus


Paluu Lukuvuosi 2017-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa