Läksyvuori

Lukuvuoden 2017-18 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Läksyvuori

ViestiKirjoittaja Annah » 24 Heinä 2017, 14:51

Loitsujen tunti oli juuri päättynyt, ja oli aika mennä tuvan kanssa tupatorniin. Läksyjä kuitenkin oli jo aivan liikaa. Olin todella väsynyt, ja halusin mennä pehmeään petiin nukkumaan. En kuitenkaan voinut jättää läksyjä tekemättä, joten suuntasin suoraa päätä kirjastoon. Työnsin loitsujen kirjan lähemmäksi, ja rupesin lukemaan. Aika kului huomattavan hitaasti. Vilkaisin kelloa. Kello oli aivan pian yksi yöllä. Nappasin laukkuni ja juoksin tupatorniin. Kaikki muut nukkuivat, lukuun ottamatta paria kuutosluokkalaista, jotka supisivat jotain päät yhdessä. Lähdin sänkyni luo ja painuin sänkyyn päivävaatteet päällä.
Annah
 

Re: Läksyvuori

ViestiKirjoittaja Annah Bash » 01 Elo 2017, 16:40

Kun heräsin seuraavan kerran, oli jo aamu, ja muut olivat aamisisella. Haukottelin ja nousin hitaasti istumaan. Puin päälleni mustan lieuhuavan paidan ja hameen. Olin todella vihainen itselleni. Että pitikin nousta aina näin myöhään. Tavallisesti olisin ensimmäisten joukossa, mutta nyt saatoin olla viimeinen. Kävelin ( melko näkyvästi ) saliin.

// jatkan myöhemmin, mutta en ole vielä laijteltu teen pidenpiä sitten :-/ //
Annah Bash
 

Re: Läksyvuori

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 03 Tammi 2018, 23:46

Valitettavasti et saa tästä roolipelistä pisteitä, sillä pelasit sen ennen kuin hahmosi hyväksyttiin koululle. Lukitaan keskeneräisenä.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus


Paluu Lukuvuosi 2017-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron