Kirjoitan tänne omaksi huvikseni asioita Syracusen näkökulmasta, jos vain satun sellaiselle tuulelle.
Le samedi 21 juillet 2018
Alue, jolla asun on nimeltään Bourgogne ja se sijaitsee keski-Ranskassa. Aluetta kutsutaan myös nimellä Burgundi, mutta pidän enemmän nimestä Bourgogne. Bourgogne koostuu neljästä departementista; Côte-d'Orista, Nièvrestä, Saône-et-Loiresta ja Yonnesta. Kuntia neljän departementin alueella on yhteensä yli 2000 ja asukkaita arviolta 1,6 miljoonaa. Bourgognen alueen pääkaupunki on Dijon ja se sijaitsee Côte-d'Orin departementissa. Dijon ei ole väkiluvultaan suuri. Muistaakseni kaupungissa asuu vain jonkin verran yli 150 000 asukasta.
Dijon on tunnettu siitä, että se oli keskiajalla Burgundin herttuakunnan pääkaupunki. Dijonin kukoistus ja noin 600 vuotta olemassa ollut herttuakunta eivät kuitenkaan ole mitään verrattuna viiniköynnöksen viljelyn pitkälle historialle, jonka juuret ovat kaukana 500 -luvulla. Arvioiden mukaan Bourgognen alueella on tuotettu viiniä jopa yli 2000 vuoden ajan. Nykyään Bourgogne on kaikista tunnetuin nimen omaan näistä erinomaisista viineistään, joita täällä yhä tuotetaan. Isäni arvion mukaan viiniä tuotettaisiin täällä vielä toisetkin 2000 -vuotta, mutta se ei valitettavasti ole mahdollista muuttuvien luonnonolosuhteiden takia.
Nièvren departementissa, jossa minä asun, valmistetaan Pouilly Fumé viiniä. Sen valmistukseen saa käyttää vain yhtä viiniköynnöslajiketta; Sauvignon Blancia. Aina, kun käymme hieman kauempana matkoilla, niin etsin kaupasta meidän viinimme - siis Pouilly Fumén. Minulla on ollut tapana tehdä niin jo pienestä pitäen, sillä yleensä kyllästyin kauppareissuilla ja sain aikani kulumaan nopeasti viinihyllyjä katsellessa. Kun kasvoin ja opin lukemaan, niin en enää vain etsinyt tiettyä kuvaa ja tutun näköistä tekstiä, vaan luin kaiken mitä viinipullojen kyljissä luki. En ole vielä päässyt hyödyntämään kauppareissuilla oppimiani asioita, mutta olen aika varma siitä, että ehkä jonain päivänä teen kaikella tällä tiedolla jotain.
Kotikaupungissani Marzyssa ei viljellä Sauvignon Blancia, mutta täällä on paljon peltoja. Mielestäni maisemat täällä ovat varsin viehättävät. On vihreää ja Loirekin virtaa aivan lähellä. Asukkaita on ainakin 3500, joten täällä on varsin rauhallista, vilkasta liikennettä ei ole. Tämän hetkisten tietojeni mukaan, Marzyssa asuu vain kolme ihmistä, jotka tietävät maailmasta, jossa taikominen on mahdollista. Sen sijaan lähikaupungissa Neversissä - joka on muutes Nièvren departementin pääkaupunki - asuu useampi taikova ihminen, jotka vanhempani tuntevat. Minulla ei kuitenkaan ole täällä päin ikäisiäni kavereita, jotka osaisivat taikoa tai jotka tietäisivät taikuudesta. Minulla ei myöskään ole sisaruksia ja vietän isäni kanssa ihan tarpeeksi aikaa jo nyt. Olen kyllä joskus joidenkin ei-taikovien nuorten kanssa, mutta emme ole kovinkaan hyviä ystäviä. Päin vastoin, meidän välimme ovat alkaneet kylmenemään ja minusta tuntuu, että saatan hetkenä minä hyvänsä saada elämäni ensimmäisen oikean vihollisen Marzyn 12-14 -vuotiaista leikkipuistoissa notkuilevista pojista.
Asumme sopivan matkan päässä Marzyn sydämestä, jossa on kaikki tärkeimmät palvelut; apteekki, hypermarketti, kirjasto ja postitoimisto. On siellä myös kirkko ja kaupungintalo ja kampaamo sekä paljon muuta, mutta ne eivät ole tärkeitä. Rakennukset ovat vaatimattoman näköisiä - täällä ei ole jälkeäkään Burgundin herttuasta tai mistään sen kaltaisesta -, eikä niistä voi sanoa paljoa. Pyöräilen usein kaupungin läpi, mutta käyn pääasiassa vain kirjastossa ja marketissa. Muualle minulla ei ole asiaa, mutta olen kyllä tutkinut kaikki paikat, joihin on vapaa pääsy, sillä olen joskus ollut utelias ja tylsistynyt. Näistä paikoista voin sanoa vain sen, että ne ovat sisältä tylsempiä ja ikävämpiä kuin ulkoa.
Kotimme sijaitsee aivan Loiren vieressä ja pelkkä pensasaita erottaa meidät lähimmistä naapureistamme. Näen toisessa kerroksessa olevasta huoneestani naapureiden uima-altaan, josta pidetään hyvää huolta ympäri vuoden. Altaan sininen pohja loistaa kirkkaana auringon paahteessa ja veden pinta heijastaa uima-altaan reunoille leikkiviä valoja. Altaan ympärillä olevien valkoisten laattojen päällä on uimaleluja ja muutama aurinkotuoli. Kaikki ne ilmestyivät siihen pari vuotta sitten, kun naapurimme rakennuttivat tuon uima-altaan. Minäkin halusin silloin kovasti sellaisen, mutta vanhempieni mukaan sain luvan uida vieressä olevassa joessa, jos mieleni teki uida. Enää en halua uima-allasta. Johtunee varmaankin siitä, että olen aina halutessani päässyt uimaan naapuriemme altaaseen.
En ehdi kuvailemaan mielikuvitusystävilleni tarkemmin kotiamme ja koko elämääni, kun herään ajatuksistani, huomatessani liikettä naapurin pihalla. Minua vanhempi poika naapurista astelee uimashortseissaan nurmikon läpi uima-altaalle. Olen varma, että altaan ympärillä olevat kivilaatat ovat polttavan kuumia, sillä aurinko on paistanut niihin jo monta tuntia. Simonia se ei kuitenkaan näytä häiritsevän. Avaan hätäisesti huoneeni ikkunan ja kaadan samalla joitakin pöydälläni olevia tavaroita.
"SIMON, puis-je aller nager avec toi?" huudan ikkunasta ja vilkutan toisella kädelläni mahdollisimman näkyvästi. Simonilla kestää pieni hetki huomata, että olen ikkunassa, ja kun hän huomaa minut, hän huutaa minulle takaisin. "OUI, bien sûr!" vastaus kuuluu ja katoan ikkunasta etsimään omia uimahousujani. Vaihdettuani vaatteeni uimahouisihin ja napattuani pyyhkeen sänkyni laidalta, juoksen portaat alas ja syöksyn takaovesta ulos. Äiti huudahtaa jotain perääni, mutta tuskin mitään tärkeää. Juoksen puutarhamme läpi ja pujahdan naapurien pihalle pensasaidassa olevan pienen aukon kautta. Ennen kuin hyppään uima-altaaseen Simonin seuraksi, heitän pyyhkeeni aurinkotuolille ja nappaan värikkään uimapatjan mukaani.
Hypättyäni altaaseen ja kasteltuani onnistuneesti altaan ympäristön, nousen uimapatjan päälle ja asetun makaamaan sille. Simon roiskii vettä minua päin, mutta lopettaa nopeasti ja ottaa itselleenkin uimapatjan. "Kuinka monta kilometriä sä olet nyt pyöräillyt?" Simon kysyy. Hän tietää, että pyöräilen kesäisin paljon ja että myös lasken pyöräilemiäni kilometrejä tarkasti. Hän tietää myös, että kerron aina mielelläni harrastuksestani. "Tällä viikolla vasta hieman yli 200", vastaan ja hymyilen leveästi. En kuitenkaan katso Simonia päin, sillä tiedän silmätkin suljettuna minkälainen ilme hänen kasvoillaan on. "Eli vähemmän kuin viime viikolla", jatkan ja Simon naurahtaa. "Se on silti paljon", hän väittää ja tuhahdan. "Ehkäpä. Mutta entä sinä. Kuinka monta tuntia olet pelannut pleikalla?" kysyn virnistäen. "Paljon kauemmin kuin mitä sinulta kuluu 200 kilometrin taittamiseen pyörällä, joten olet ihan luuseri." Naurahdan.
Simon on minua ainakin kolme vuotta vanhempi. Jos hän olisi velho, niin hän olisi pian täysi-ikäinen. Minusta on aika hullua ajatella sitä. Ikäerostamme huolimatta, me tulemme hyvin toimeen keskenämme, sillä pelaamme samoja pelejä ja vaikutan kuulemma ikäisiäni kypsemmältä. Simon on hyvä kaveri minulle. Ehkä ainoa oikea kaverini täältä Marzysta. En ole kuitenkaan kehdannut kysyä häneltä, että pääsisinkö joskus hänen ja hänen ystäviensä mukaan jonnekin, minne he aina menevät. Minusta hieman tuntuu, että en välttämättä sopisi joukkoon ja että olisin vain kuin joku mukana roikkuva pikkusisarus. Toisaalta olen sitä mieltä, että voisin ihan hyvin sopiakin joukkoon. Voisin kertoa heille vaikkapa viineistä, sillä ymmärtääkseni Simonin kaverit ovat kiinnostuneita niistä.
"Coucou!" kuuluu kauempaa takaamme Simonin äidin ääni. Käännyn katsomaan hänen suuntaansa ja aurinko häikäisee silmiäni. "Toin teille juotavaa, täällä on niin kuuma, että varmaan pyörrytte kohta", hän selittää ja laskee tarjottimen aurinkotuolien välissä olevalle pöydälle. Simon kierähtää kylki edellä altaaseen ja repii minutkin alas pian, vaikka olisin voinut nousta altaasta kastumatta. "Merci beaucoup maman", Simon kiittää äitiään noustuaan altaasta ja antaa hänelle pikaisen suukon poskelle, niin kuin hyvät pojat tekevät. Hän ottaa lasin äitinsä tuomalta tarjottimelta ja istuu toiselle aurinkotuolille. Hänen punaisista uimashortseistaan tippuu vesipisaroita maahan. Nousen itsekin altaasta, mutta en aivan yhtä sulavasti ja nopeasti kuin Simon. "Merci Diane", kiitän myös ja hymyilen iloisesti.
"De rien", hän vastaa ja hymyilee minulle takaisin. Otan tarjottimelta lasin ja siirryn istumaan altaan reunalle. Otan hörpyn juomaani, joka paljastuu mintulla maustetuksi vedeksi. "Miten kesäsi on mennyt Syracuse? Oletteko menossa matkoille vielä?" Diane kyselee. "Ihan hyvin. Olen pyöräillyt aika paljon ja lukenut myös", selitän, ja Simon yskäisee. Hänellä on selkeästi jotain kerrottavaa. "Syracuse valehtelee. Hän on pyöräillyt vähän - vasta hieman yli sata kilometriä tällä viikolla", Simon kertoo naureskellen. "Yli 200!" minä korjaan nopeasti ja jostain syystä Simon nauraa sen jälkeen makeammin.