Koulupuku

Tänne siirretään oppilaskunnan hallituksen vanhoja juttuja

Re: Koulupuku

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 03 Heinä 2015, 20:06

Kiitos Lily-Bellalle ehdotuksesta!

Itse kuvittelen kai hieman samanlaista, kun alkaa ajatella koulupukua taikakoulussa. Tulee vain mieleen HP leffojen puvustukset:Tylypahkan musta, Beuxbatonksin sininen ja Durmstrangin punainen. Mikä väri sopisi Châteauhun?

Nämä leffoissa nähdyt puvut poikkeaa toisistaan esimerkiksi tuolla mistä maasta ne ovat. Esimerkiksi Durmstrangin puvussa oli kai karvaa ja ne olivat lämpimät, kun taas Beuxbatonksin puku oli olevinaan elegantti.

Jos miettii Châteaun sijaintia, niin ensin tulee mieleen Ranska. En nyt ole ranskalaisiin pukuihin perehtynyt, mutta tulee nyt mieleen hienostuneisuus, yksityiskohtaisuus, persoonallisuus. Jos miettii Allosta, joka on ilmeisesti koulun tarkempi sijainti, niin se on vuorien ja rinteitten ja mäkien kohdalla, mutta kuvien mukaan siellä myös näyttää kasvillisuutta ja aurinkoakin olevan, joten ehkei sitten eskimonuttuun jouduta pukeutumaan.

Ite ehdottaisin kanssa jotain Lily-Bellan ehdotuksen tapaista, vaikkei se tietenkään pakko ole. Valkoinen kauluspaita, jonka päälle jakku/takki/viitta/kaapu. Ja sitten tytöillä hame ja pojilla housut. Lilystä poiketen ehdottaisin sukkia sukkahousujen sijaan.

Tietty mietintää voisi heräittää kaikki kuosit ja kuviot. Raitaa, ruudukkoa, vai ihan vaan yksväristä? Hameitakin voi taas olla monenlaisia, suoraa, pitkää, pätkää, laskostuvaa... Mutta ehkäpä se ei ole niin tarkkaa...

Voisi tietty pitää nuo kulta, pronssi, musta, hopea, mutta otetaanko samalla näitä tupavärejä pun-sin-kel-vih? Vai tulisiko liian kirjavaa? Itse ajattelin mieluiten melko tummaa kaapua, eikä mitään kovin kirkasta, mutta muilla voi tietty olla erimielipiteitä. Minkälaisesta ite pitäisitte? Röyhelöitä vai ihan perusta? Jotain tiettyä väriä tai teemaa?
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Koulupuku

ViestiKirjoittaja Neofytos Spirosinpoika » 03 Heinä 2015, 20:13

En tähän pukukeskusteluun kovin kummoisesti osallistu, mutta värinä ehdottaisin harmaata tai harmaan jotain sävyä. Se ei ole musta, mutta se ei myöskään ole liian kirkas ja sen kanssa sopisi monet värit.
Sosiaalinen ilopilleri, mantikori, joka ei tekisi kärpäsellekään pahaa.
Neofytos Spirosinpoika
Muut hahmot:
16-vuotias albino gryffondor Gwyn D'Cruze, osaveela
Ahanu Levesque, 18-vuotias jatko-opiskelija suurella salaisuudella
Avatar
Neofytos Spirosinpoika
 
Viestit: 153
Liittynyt: 03 Kesä 2015, 19:23

Re: Koulupuku

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 03 Heinä 2015, 21:35

entäpä... Hmm... Minusta musta olisi kiva kun se on kuitenkin sellainen kaapumainen väri mutta entäs Tumman violetti :3 Ja Lilyn ehdotus on ihan mahtava (Paitsi että itse pitäisin enemmän valkoisesta kauluspaidasta ja tuvan värisestä hameesta/housuista :3)
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Koulupuku

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 07 Heinä 2015, 12:56

eli minun mielestäni puku voisi olla vaikka: tumman violetti kaapu Valkoinen kauluspaita, tuvan korostusvärin värinen kravatti ja tuvan värinen hame/housut (ja voidaan miettiä kaikkia minkälainen hame/housut ja niin edelleen sitten kun värit oon saatu valmiiksi. Neo voi sitten piirtää kun ollaan päästy yksimielisyyteen asiasta)
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Koulupuku

ViestiKirjoittaja Séraphin Desrosies » 07 Heinä 2015, 13:14

Hmm.. Tässä kokeilin hieman noita väriyhdistelmiä ja omaan silmään tummanvioletti ei ole kovin hyvä. Musta toki olisi paras, mutta muita ehdotuksia voisi olla vaaleanharmaa, tummanharmaa, tumman beige tai vaalean beige... tai joku muu hieman neutraalimpi värisävy. Tai no niin no, miksei voisi olla tummanviolettikin, jos se olisi vain hyvin tumma (esim. valossa tulee esille se violetihtava sävy). Tummansininen tai tummanvihreäkin voisi olla ok.

Itse olisin myös sen valkoisen kauluspaidan kannalla. Kravaatti ja housut / hame voisi olla tuvan värinen ja korostusväri voisi olla vaikka "vyönä". Tai jonain nauhana lantiolla.. Ainakin se nopeassa sutussa näyttäis ihan hyvältä : D

Voisin periaatteessa jotkin nopeat suunnitelmat jo pian piirtää noilla värivaihtoehdoilla (joku kaavuntapainen, joku kauluspaidan tapainen, kravaatti ja housut ja hame). Eli esim Lilyn väriehdotukset ja sitten Rosen ja Evelynin ehdotukset... Kenties se auttaisi valitsemaan värit?
Tuo merta rakastava 15-vuotias puoliseireeni Séraphin Desrosies
Muita hahmoja: Neofytos Spirosinpoika, mantikori ja Canowicakte Narajo, 15-vuotias gryffondorilainen
Avatar
Séraphin Desrosies
 
Viestit: 50
Liittynyt: 06 Heinä 2015, 18:13
Tupa: Pouffsouffle

Re: Koulupuku

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 07 Heinä 2015, 13:47

okei. Voisi olla vaikka se tosi tumma violetti
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Koulupuku

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 07 Heinä 2015, 16:40

Hienoa, että värejä on nyt saatu mietittyä, onko muotoon/ kokoon muuta lisättävää, vai annetaankos Neolle/Séraphinille vapaat kädet?

Eli tummasta, mustasta, harmaaseen ja violettiin, tai siniseen ja siihen sitten noita tupavärejä.

Mietin touta huppua, että huppu vai ilman? Entä viitta, vai kaapu? Joskus törmäsin Madame Malkinsin Candymakeriin, olisiko siellä joku idea/ vinkki? Kliketi-klic

Mutta jostain syystä ei ajatus nyt oikein kulje (lienisikö matalapaine), joten palajan kai hieman myöhemmin tähän aiheeseen.
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Koulupuku

ViestiKirjoittaja Neofytos Spirosinpoika » 07 Heinä 2015, 16:44

No tällä hetkellä varmaan tätä muotoa ei tarvisi ajatella. Että jos katsoo ensin sen värin ja sitten muodon vai ensin muodot ja sitten värit : D Koska jommasta kummasta on helpompi aloittaa.

Ja koska minulle iski tylsyys, niin voisin alkaa jo nyt jonkinlaiset luonnokset vääntämään. Tai siis ihan sellaiset... johon on helppo värejä kokeilla.

//Ja olen huppujen kannalla. Huput on aina kivoja (:
Sosiaalinen ilopilleri, mantikori, joka ei tekisi kärpäsellekään pahaa.
Neofytos Spirosinpoika
Muut hahmot:
16-vuotias albino gryffondor Gwyn D'Cruze, osaveela
Ahanu Levesque, 18-vuotias jatko-opiskelija suurella salaisuudella
Avatar
Neofytos Spirosinpoika
 
Viestit: 153
Liittynyt: 03 Kesä 2015, 19:23

Re: Koulupuku

ViestiKirjoittaja Evelyn Clément » 07 Heinä 2015, 16:47

Niinpä niin, an ne kivoja, mutta enpä tiedä onko ne pakollisia koulupukuun. Alkaa kuulostaa oudolta, mutta kenties ulkomalliin ja sitä paitsi ei velhojen ja noitien vaatteiden välttämättä niin normaalit tarvitsekaan olla.
Tämä hahmo ei ole roolipelillisesti enää mukana, mutta jos näet uuden viestin, niin haamuilen todennäköisesti ylläpidon asioilla :)

Hahmoni: Evelyn Clément, Deborah Samatha Fey ja Nicolas Cartier
Evelyn Clément
Ylläpitäjä
 
Viestit: 850
Liittynyt: 04 Loka 2014, 16:27

Re: Koulupuku

ViestiKirjoittaja Neofytos Spirosinpoika » 07 Heinä 2015, 17:21

Tai no joo, ei näillä sutuilla vielä taida väliä olla : D liikaa vaihtoehtoja, että tulisi ihan hirveä työ alkaa koostaa kaikista vaihtoehdoista... vaihtoehdot.

Joten jos mietitte vielä vaatetusta tarkemmin, niin sitten tulen mukaan kuvioihin xD
Sosiaalinen ilopilleri, mantikori, joka ei tekisi kärpäsellekään pahaa.
Neofytos Spirosinpoika
Muut hahmot:
16-vuotias albino gryffondor Gwyn D'Cruze, osaveela
Ahanu Levesque, 18-vuotias jatko-opiskelija suurella salaisuudella
Avatar
Neofytos Spirosinpoika
 
Viestit: 153
Liittynyt: 03 Kesä 2015, 19:23

EdellinenSeuraava

Paluu Vanhat jutut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron