Shamandalie (Tarina, Marraskuun haaste 2017)

[Alís Jónsdóttir]

Se suurin asia tapahtui kesällä, mutta kaikki alkoi jo paljon aiemmin: viime vuoden elokuussa. Olin silloin vielä 13 ja hän 14, kummankin syntymäpäivä oli tulossa syksyllä.
Saga, minua noin vuoden vanhempi tyttö, jolla oli pitkät kurittomat vaaleanruskeat hiukset ja aika poikamainen olemus. Hän kuului luontoon, kallioille ja merelle.

In good old times, remember my friend
Moon was so bright and so close to us, sometimes

"Minulla on sellainen kaveriporukka, vähän kuin pieni jengi. Me seikkaillaan ulkona, käytetään mielikuvitusta ja joskus vähän kilpaillaan. Kaikkea sellaista."
"Tiedän! Yksi poika meidän luokalta puhui siitä eilen. Hän kutsui teitä susilaumaksi."
"Haha! Vai susilauma. Pitääpä ottaa tuo harkintaan, jos me mietitään joskus jotain nimeä. Mutta koska säkin näköjään hengaat näillä main... Me tavataan huomenna auringonlaskun aikaan. Tule mukaan jos tahdot."
"Sopii! Kuulostaa hauskalta."

We were still blind and deaf, what a bliss?
Painting the world of our own, for our own eyes, now?

Saga oli ystäväni. Minä tavallaan liityin hänen jengiinsä jo pian sen jälkeen kun tutustuimme. Meillä oli todella hauskaa. Pidin porukasta ja viihdyin heidän seurassaan. Varsinkin Saga oli tosi mukava, lempeä, huumorintajuinen, kiehtova. Meidän välillämme oli yhteys, ja minä ihailin häntä.

Can we ever have what we had then?
Friendship unbreakable
Love means nothing to me
Without blinking an eye
I'd fade, if so needed,
All those moments with you
If I had you beside me

Mutta kuten sain myöhemmin huomata, Saga oli myös kova ja kontrolloiva. Jengissä oli sääntöjä ja valta tiukasti johtajan käsissä tämän lempeydestä huolimatta. Enkä minä ollutkaan niin hyvä seuraamaan kuin olin kuvitellut. Minulla oli omia mielipiteitä, itsepäisiä kantoja. Saatoin jopa pitää joitakin Sagan tapoja väärinä meitä muita kohtaan. Ei ollut helppoa alistua. Syytin kuitenkin usein itseäni kaikista riidoista, joita alkoi ilmaantua ystävyytemme väliin. Saga ei syyttänyt itseään. Oletin siis hänenkin syyttävän aina minua.

One cloudy day we both lost the game?
We drifted so far and away

Minä aloin vihata häntä. Tai rakastaa. Ehkä kumpaakin. Vaikka se sattui ja oli varmasti kummallekin raskasta, tietyllä tapaa kipu ikäänkuin veti meitä lähemmäs. Ainakin minun mielessäni. Lenkkeilin iltaisin, kuuntelin musiikkia ja tajusin, että viharakkaussuhteista kertovien kappaleiden kohdalla minä ajattelin Sagaa. Yhtäkkiä kaikki lyriikat kertoivat meistä.

Nothing is quite as cruel as a child
Sometimes we break the unbreakable, sometimes?

Siten kului meidän vuotemme. Kunnes tuli taas kesä, seuraavan elokuun alku. Ehkä me olisimme selvinneet siitä ja sopineet riidat. Ehkä minä olisin sopeutunut. Ehkä Saga olisi alkanut kuunnella minua ja muuttua hieman. Ellei pahin olisi tapahtunut, sellainen mitä en ollut osannut edes odottaa.

And we'll never have what we had then
Friendship unbroken
Love means nothing to me
Without blinking an eye
I'd fade, if so needed,
All those moments with you
If I had you beside me now

Sagalla oli tapana joinakin öinä lähteä ulos yksin. Silloin hän ei huolinut ketään meistä mukaan vaan kielsi jyrkästi tulemasta perässä. Minä luulin, että se oli vain hänen erakkomainen puolensa, jokin ärsyttävä epäsosiaalinen piirre. Olin kyllästynyt tottelemaan sääntöjä ja yhtä kyllästynyt pysymään etäällä. Halusin kapinoida, vaikka tapella jos täytyi. Halusin epätoivoisesti lähemmäs. Joten minä seurasin häntä.

I was unable to cope with what you said
Sometimes we need to be cruel to be kind
Child that I was, could not see the reason
Feelings I had were but sham and a lie?

Sinä yönä ihmissusi kävi kimppuuni.

Se oli Saga. Tiesin että oli. Kun kohtasin hänet seuraavan kerran, hän tuoksui tai jollakin lailla tuntui erilaiselta. Erilaiselta kuin muut meistä. Susilaumassa oli vain yksi susi. Tai siitä lähin kaksi. Minä ja hän. Kaikki muut olivat lampaita, valkoisia ja vaarattomia kuten olin itsekin ollut alunperin. Silloin ennen kuin hän muutti minut siksi mikä olen nyt.

I have never forgotten your smile
Your eyes, oh, Shamandalie

En puhunut siitä mitään. Saga ei puhunut siitä mitään. Ei kommentoinut sidottua haavaani, ei kysynyt mitään, ei pyytänyt anteeksi. Saattoiko olla, ettei hän tiennyt mitä oli minulle tehnyt? Tai ei muistanut siitä mitään? Mutta olisihan hänen pitänyt tietää. Kyllä hän tiesi. Ehkäpä... hän ei vain välittänyt? Olin järkyttynyt.

Time went by, many memories died
I'm writing this down to ease my pain

Järkyttyneitä olivat vanhempanikin, kun kerroin. Mutta he halusivat tehdä kaikkensa sen hyväksi, ettei tämä pilaisi tulevaisuuttani. Siksi he halusivat muuttaa. Kauas, pois Islannista. Minä vaihtaisin koulua. Kukaan ei tuntisi meitä eikä saisi selville. Mutta halusinko jättää Sagan? Aivan kuin olisin edes voinut jättää jonkun, joka ei ollut ikinä kuulunut minulle. Mutta minä olin, olin kuulunut hänelle.

You saw us always clearer than me
How we were never meant to be
Love denied meant the friendship would die
Now I have seen the light
These memories make me cry

Mutta oliko se sittenkin minun syytäni? Minä olin seurannut häntä, vaikka hän oli kieltänyt. Ehkä siksi hän ei välittänyt, ei kokenut tehneensä mitään väärää. Kaikki oli omaa syytäni, joten kenties Saga ajatteli, että olin vain ansainnut sen: kirouksen josta hän ei suostunut minulle puhumaan eikä tunnustamaan mitään.

Can I ever have what I had then?
Friendship unbroken
Love means nothing to me
Without blinking an eye
I'd fade, if so needed,
All those moments with you
And see the world with my wide open eyes

Ehkä me olisimme selvinneet siitä, sopineet riidat. Ehkä minä olisin sopeutunut. Ehkä Saga olisi alkanut kuunnella minua ja muuttua hieman. Ehkä, ellen olisi lähtenyt.

Friendship got broken
There's no other for me
Like the one of my childhood days
Can you forgive me?
The love got better off me,
On that day back in old times

Lyriikat (c) Sonata Arctica