Enpä ole ihan varma enää siitä, mitä jossain vaiheessa suunnittelutopiikkiin kirjoitin, mutta koska otin varmasti vapauden muuttaa kantaani ja olla mieli avoimena, niin tässä olkoot Alainin asetelmaehdotus tai kuvitelma. Tai jos en ottanut, niin otan nyt tämän vapauden ja oikeuden!
Hyvä tai paha? Oikeasti vai? Niiden kai katsotaan olevan vastapareja taikka vastakohtia? Absoluuttista hyvää ei kuitenkaan ole olemassa, kuten ei myöskään absoluuttista pahaa ole olemassa. Joten on tavallaan vähän öö... mielenkiintoista, ainakin näin itse puhua jostain sellaisesta, johon en itse lähtökohtaisesti usko. Voin toki yrittää siihen, näin teoreettisella tasolla, jos niin kaivataan, mutta ajatusmaailmaani ne eivät silti mahdu, haha.
Alainille en ole ajatellut oikeastaan mitään sen erityisempää. Hän on olemassa, kuuntelee varmasti mielipiteitä suuntaan jos toiseen ihan mielenkiinnolla, mutta kyllä hän kai omissa mielipiteissään kiinni on ja pysyy. Varmasti hän jossain vaiheessa vain voisi pyöritellä silmiään, jos tilanne alkaa vaikuttamaan vähän siltä ja sanoa asioita ja omia ajatuksiaan aika suoraan.
Minusta Alain aina välillä antaa sellaisen vaikutelman kuin olisi jo kokenut kaiken ja päässyt tapaamaan ainakin jo kolmasosan maailmankaikkeuden ihmeistä, joten mikään ei tavallaan saisi häntä pudotettua täysin kärryiltä taikka yllätettyä kylmiltä.
Menneisyyden ja kokemuksien myötä Alain tietääkin vähän kaikenlaista jättämättä nyt huomioimatta kaikkia niitä eri mielipiteiden edustajia, joiden kanssa hän on päässyt viettämään iltaa ynnä muuta. Kirjoja ja lehtiäkin hän lukee aina välillä vähän kaikesta.
Filosofiaa, politiikkaa, esoteerista, henkistä. Kunhan se vain kiinnostavaa on eikä liikaa menneisyyteen keskity, niin siitä vain. Maailma ja tulevaisuushan on tässä ja nyt eikä missään kaukana vuosien päässä.
Minkälaista seuraa Alainista voisi saada?
Ihan sellaista kuin tavallisestikin. En näe juonen vaikuttavan liian paljoa häneen. Hän tekee omat juttunsa ja tarpeen vaatiessa saattaa toimia siltä kuin häneltä odotetaan ja tilanne sitä vaatii.
Mutta jos jotain pitäisi tähän nyt sanoa, niin keskustelua, auttamista, väittelyä, meditointi -seuraa nyt ainakin. xD
Varmasti hänestä myös muuhunkin on, kuten vaikka puuhun kiipeämiseen, jos sieltä paremmin tähtitaivasta näkyy tai vastaavaa!
Alain ei tietääkseni ihan tietentahtoen tuppaudu seuraan, jos vaikuttaa siltä, ettei häntä siihen suurella innolla mukaan oteta tai kaivata, mutta ei hän kyllä ehkä ihan kaikkia oman ajatusmaailman vastaisia juttuja anna tapahtua omassa välittömässä läheisyydessä, vaikka toisen uskoisikin ties minkälaiseen ideologiaan. Tai ei ainakaan niin mielellään antaisi tapahtua tekemättä itse mitään. xD
Alain on edelleen itse huono pyytämään apua, mutta kyllä hän selviää, selviää.. Tai niin ainakin itse uskotaan. :]
Ai niin, esittelyssä oli myös jonkinlaiset maailmanparantaja/pelastaja taikka paremman maailman rakentajan -vibat yhdessä kohtaa ainakin, mutta Alain on aika avoin kaikenlaisille muille mielipiteille, että ei hän mene ihan oma mielipide ja maailma ensin, vaan muutkin saavat joo sanoa sanottavansa. xD
Jos kiinnostusta siis löytyy pelailla jotain hänen kanssaan tai jotain, mihin hän voisi myös mukaan sopia, niin saa ottaa yhteyttä yksityisviestitse. ;3
Ja lisää tietoa hahmostani löytyy hänen esittelystään, jonka välittömään läheisyyteen pääsisi kai allekirjoitukseni kautta
