Hahmoistani ja pääjuonen vaikutuksista hieman heidän elämäänsä.
Ah, Evelyn Clément. Neiti päähahmoni toki on varmaan suurimmassa osassa ropeista, joita toivon mukaan pelaan. Eve päätyy todennäköisesti taas kerran ikävien sattumusten alle. Toisin sanoen hän jää "muurin väärälle puolelle", pahisten luokse.
Eve luultavasti pyrkii noudattamaan ohjeita "sulaudu, mukaudu ja pysy huomaamattomana". Eve on kuitenkin valvojaoppilas ja toisaalta myös rikas puhdasverinen. Tavallaan voisi olla kiva nähdä Eve "vallan kahvassa", ehkäpä osittain annetussa, osittain pakotetussa. Eve voisi nimittäin olla mainio käsinukke, lojaalina, lahjakkaana ja tottelevaisena, joskin hyväntahtoisena. Tyttö varmaankin alistuisi omalla tavallaan ja sulkeutuisi pahasti sisälleen. Pahan puolelle tytöstä tuskin olisi. Ehkä hän voisi silkalla tiedonjanoisuudella ja uteliaisuudella onnistua perehtyä siihen, mutta toisaalta tytössä on niin paljon rakkautta, katumusta ja hyväntahtoisuutta, ettei siitä tulisi mitään. Toki jos onnistuisi ruokkimaan Even sisäistä katkeruutta, epäreiluuden ja itseinhon tunnetta, voisi saada pimeyden tytössä syttymään, mutta tuskinpa ketään vaivautuisi yhden rassukan oppilaan elämään niin paljoa perehtymään. Moraalikriisit lienee kuitenkin Evelle tyypillistä, joten niitä tyttö tulee ajattelemaan, kävi miten kävi.
Pääideana kuitenkin on, että Eve pysyy sisältä ihanan puhtoisena ja kilttinä, vaikka ulkokuori pyrkisikin peilaamaan muita. Eve todennäköisesti myös on osittain vaikuttamassa hiljaiseen ihmisten kääntämiseen hyvän puolelle, mahdollisesti myös jonkun vetämänä/työntämänä kapinoinnissa. Koulun vapautuksessa Eve ainakin taistelee vapauden puolesta.
Tiivistetysti Even elämä riippuu siis aikalailla roolipeleistä.
Ropeseurana olisi ainakin alustavasti Theodore Snape, jota Eve auttaa eroon pimeyden voimista :)
Professori Fey uskoakseni vastustaa kovaan ääneen sauva tanassa pimeyden velhoja. Todennäköisesti hän jonkin oppilasrykelmän kanssa linnoittautuu suojaloitsujen taakse johonkin, kenties vaikka johonkin tuvista jöötä pitämään... Oletettavasti Fey ottaa tilanteessa vastuuta ja pyrkii sitten luotsaamaan joukkoaan turvassa.
Mahdollisuuksien mukaan hän kyllä pyrkisi opettamaan liemiä yhä ja edelleen, sekä jatkamaan arkea mahdollisen arkisesti. Ellei suojat murtuisi, niin todennäköisesti hän pärjäisi ihan hyvin. Varmaankin ruokapuoli saataisiin joidenkin kotitonttujen avulla hallintaan. Tosin kotitonttujen avulla ehkä voitaisiin muutenkin evakoida väkeä hmm... Noh, ruokaa ei voi taikoa, mutta ruokaa voi siirtää? Vai olisiko ollut niin, että ruuan määrää pystyy taioin kasvattamaan, mutta tyhjästä ruokaa ei voi taikoa? hömhöm... niin, aiheessa pysyminen on ihan kiva taito.
Koulun valloituksen alla Fey siis taistelee vastaan ja lopulta päätynee suojataikoihin, oletettavasti koulun sisälle. Takaisin valloituksen aikana taas Fey voisi purkautua kolostaan ja nousta kapinaan. Fey ei kyllä ihan ole kolossa kyyhöttävää tyyppiä, joten hän saattaisi myös ryhtyä kapinaan aiemmin, jollei hänellä sattuisi olemaan näitä muutamia oppilaita "vastuullaan". Toisaalta mahdollinen kapina voisi myös olla myös aiheena, jos sitä kaivataan.
Ropet auki. Mahdollisena liittolaisena Ruth Rousseau???
Nicolas Cartier taasen pysyttelee taka-alalla. Poika saa olla jouluna kotonaan tai missä lie. Jos koulun valtaus onnistuu tapahtumaan tarpeeksi salassa, jotta oppilaita palaisi vielä loman jälkeen kouluun, niin joko Nic kärsii hyväonnisesti jostain sairaudesta ja missaa kouluun paluun, tai sitten päätyy jäämään johonkin turvaan. Oletettavasti hän kuitenkin välttyy sen suuremmilta pimeyden voimien kohtaamisilta. Kenties jopa takaisin valloitukselta.
