Reichard Lesauvage kirjoitti:Mä oisin halukas pelaamaan Reichillä jotakin sellaista, missä se saa idean koululle hyökkäyksestä.
Joku voisi vaikka ihan vain esitellä uudelle vahtimestarille koulua ja tulla samalla kertoneeksi kaikista basiliskeista ja muusta mitä on viimevuosina nähty, tai vaikkapa siitä uutisesta, että jonnekin muualle kuten taikaministeriöön on yritetty hyökätä. Ja siitä Reich sitten mielessään keksisi, että koulun valtaaminen voisi olla hyvä idea. x3
Tosi hyvä idea! Koulun historian aikana on ehtiny tapahtua ainakin rehtorin murha, lohikäärmeen ja basiliskin salakuljetus sekä kidnappauksia, joten kaiken kuulemansa jälkeen Reich varmasti pitää Taikakoulu Châteauta helppona uhrina hyökkäykselle. Lisäksi jos joku päätyy vahingossa lipsauttamaan jonkin salareitin koululle, niin hyökkäyshän alkaa kuulostaa lasten leikiltä. Kuka tai ketkä olisivat halukkaita pelaamaan Reichin kanssa tällaisen pelin? Itse voisin työntää seuraksi esimerkiksi Ronjani, joka jatko-opiskelijana tietää koulusta yhtä ja toista, ja sosiaalisena tyttönä tunkee itsensä uuteen seuraan varsin helposti.
Onko Reichillä jo ennestään minkälaisia yhteyksiä pimeyden voimiin? Voisiko esimerkiksi Reich ja Günther olla entuudestaan jo tuttuja toisilleen? Jos Reich saisi ensimmäisenä idean hyökkäyksestä, ehdottaisi sitä Günterille, ja molemmat miehistä jatkaisivat valloitusideaa enemmän tai vähemmän yhteistyössä keskenään.
***
Muutkin pelaajat saavat edelleen aktiivisesti esittää ideoita sekä kertoa, kuinka haluaisi oman hahmonsa olevan osallisena juonessa. Suurin osa koulun hahmoista on pimeyden voimia vastaan, eikä täten halua suoraan olla osallisena hyökkäyksessä. Tällaisissakin tapauksessa hahmolla voi olla oleellinen rooli jo ennen hyökkäyksen tapahtumista. Pimeyden voimien kannattaja voi yrittää saada hahmoasi mukaan hyökkäysoperaatioon, mutta hahmosi kieltäytyy, tai vaihtoehtoisesti suostuu, jos ei tiedä, mihin on ryhtymässä. Hahmosi voi kuulla puhetta hyökkäyksen suunnittelusta etukäteen ja mennä kertomaan siitä henkilökunnalle, joka ei usko puhetta todeksi. Ainakin rehtori Molina kiistää kaiken uhkan tapansa mukaisesti viimeiseen asti. Hahmosi voi myös alkaa suunnitella kavereidensa kanssa jotain vastatoimia mahdollisen hyökkäyksen varalle.