Sivu 1/1

Natrixin koti (Kesäkuun haaste 2018)

ViestiLähetetty: 07 Kesä 2018, 19:16
Kirjoittaja Natrix Goldenrod
Natrixin kotina toimii pariisilainen orpokoti. Hänet löydettiin pienenä harhailemasta sen läheisyydestä, eikä vanhempia tai sukulaisia olla kyetty tavoittamaan tai tunnistamaan. Kyseessä on aika iso ja vanha mutta melko vaatimattoman näköinen rakennus, kenties jotakin tämän vanhan kuvan kaltaista. Piha on iso, eikä siellä ole varsinaista leikkikenttää, mutta lapsilla on paljon tilaa leikkiä ja pelata ulkopelejä orpokodin varusteilla. Pihalta löytyy myös muutama polkupyörä, mutta jokaiselle ei ole omaa vaan niitä käytetään vuorotellen.

Lapsia on paljon, joten kellään ei ole omaa huonetta, vaan kaikki pojat nukkuvat kerrossängyissä yhdessä isossa huoneessa ja kaikki tytöt toisessa. Natrix on onnistunut neuvottelemaan itselleen alasängyn huoneen perältä seinän vierestä, joka on hänen mielestään mukavin ja rauhallisin kohta nukkua.

Keittiö on laitosmainen, ja ruokailuhuoneessa on muutama pitkä pöytä. Kalustus talossa on vanhahkoa ja aika mitäänsanomatonta. Lapsilla on ihan hyvät oltavat, riittävästi ruokaa, puhtaat ja ehjät vaatteet ja petivaatteet jne. mutta ylimääräisiä mukavuuksia ja hienouksia ei erityisesti ole. Yksi vanhanmallinen televisio ja muutama tietokone lähinnä tärkeitä asioita varten löytyy (kyseessä on siis jästiorpokoti).

Olohuoneen tapaisia tiloja, joista löytyy sohvia, pöytiä ja tuoleja, on useampi. Niissä on myös muun muassa lautapelejä, vanhoja soittimia, kirjoja ja halpoja kirjoitus- ja piirustustarvikkeita. Lisäksi vähän isommilla lapsilla on omat puhelimet hyödyksi ja viihdykkeeksi, mutta jos vanha menee rikki, uuden saaminen voi kestää. Orpokodissa on myös kellari- ja ullakkohuoneita, joihin muutama lapsi livahtaa joskus leikkimään.

Natrix on velhojen lain mukaan täysi-ikäinen ja voisi jo muuttaa omilleenkin, mutta hänellä ei olisi oikein varoja siihen vielä koulua käyvänä. Toistaiseksi Natrix asuu siis yhä kesät orpokodissa. On puhuttu, että jos hän jatkaa opintoja vielä seitsemännen vuoden jälkeen, voisi hän aikuisenakin yhä asua orpokodissa kesät toimien työntekijänä esimerkiksi auttaen siivoamisessa ja lastenhoidossa.