Kokeiden uusiminen (2016-2017)
Lukuvuoden 2016-2017 todistukset ovat nyt lähetetty kaikille kokeita suorittaneille. Vaikka arvosanat olivatkin pääasiassa oikein hyviä, joukkoon mahtui myös hylättyjä suorituksia joidenkin oppiaineiden kohdalla. Kaikkien oppiaineiden uusiminen ei ole mahdollista, mutta yksittäisten aineiden uusiminen on. Uusintakokeisiin osallistuminen onnistuu alla olevin ehdoin.
Uusintakokeet ovat haastavampia kuin alkuperäiset kokeet, mutta halutessaan arvosanan parantamista kannattaa kuitenkin yrittää. Jos haluat uusia yksittäisen aineen kokeen, laita minulle (Mila Molina) foorumilla yksityisviestiä. Kerro yksityisviestissä, minkä oppiaineen haluat uusia ja miksi. Annan tarkemmat ohjeet kokeiden suorittamiselle.
***
Jos et ehtinyt suorittaa lainkaan kokeita kesäkuun aikana, ehdit suorittaa niitä vielä heinäkuun ajan. Laita siinä tapauksessa Mila Molinalle yksityisviestiä sekä suorita hahmosi kokeet. Näin huomaan paremmin osallistumisesi kokeisiin. Tämä koskee vain oppilaita ja jatko-opiskelijoita, jotka ovat olleet mukana lukukaudella 2016-2017.
- Koskee oppiaineita, joista hahmo on saanut hylätyn arvosanan (S, H, P)
- Sekä oppiaineita, joissa hahmo on suoriutunut poikkeuksellisen huonosti omiin oikeisiin taitoihinsa nähden (vähintään kahden arvosanan verran huonommin)
- Ei koske valinnaisaineita, joita hahmo ei valinnut edellisessä kokeessa itselleen