Seisoskelen La Petite Profiterole kahvilan edessä odottelemassa Londonia. Olin hieman hermostunut ja en oikein malttanut pysyä paikallani.
Yhtäkkiä alkoi satamaan vettä. Huokaisin syvään ja katselin, kuinka muut pakenivat sadetta. Olisin ehkä voinut mennä sisälle odottamaan, mutta entä jos London luulisi, etten ollut tullut, kun en olisikaan kahvilan edessä, niin kuin sovittiin.
En ollut vieläkään saanut kunnolla selvitetyksi mielessäni, millä tasolla oikein loppujen lopuksi pidin Londonista. Vielä enemmän tosin mietin sitä, millä tasolla hän piti minusta.
Monet menivät kahvilaan sisälle, joko suunnitellusti, tai sitten vain päättivät käydä kahvilla sateen aikana. Siirryin istumaan kahvilan edessä olevan pöydän ääreen ja ristin jalkani.
Aamulla olin miettinyt liiankin pitkään, mitä laittaisin päälleni. Olin päätynyt lopulta hennon vaaleanpunaiseen pitsihameeseen ja valkoiseen toppiin. Korvakoruni olivat valkoiset tekohöyhenet. Hiuksiini olin asettanut muutaman pienen tekokukan. Muuten olin jättänyt hiukset auki, vain kihartanut osan hiussuortuvista sieltä täältä. Meikkiä olin sipaissut hennosti, eli vain vähän ripsiväriä, huulipunaa ja puuteria, sillä en kauheasti tykkää käyttää vahvoja meikkejä, koska ne eivät sovikovin hyvin pitsisten vaatteiden kanssa.
Nousin taas ylös ja oioin hamettani ja jäin seisomaan. Toivottavasti London tulisi pian, sillä sateen mukana alkoi myös vähän tuulla ja minulle alkoi tulla kylmä.
