Sivu 1/2

Junamatka Taikakoulu Châteausta kotiin

ViestiLähetetty: 06 Kesä 2017, 13:34
Kirjoittaja Mila Molina
Tervetuloa junamatkalle Taikakoulu Châteausta takaisin kotiin!

Koulussa aherretaan kokeiden kimpussa vielä kesäkuun ajan, mutta heinäkuun ensimmäinen päivä koittaa kotiin lähdön aika. Tällöin suurin osa Taikakoulu Châteaun oppilaista ja jatko-opiskelijoista hyppää pikajunan kyytiin ja suuntaa matkansa muualle. Opettajat suuntaavat kesäloman viettoon vasta seuraavana päivänä, mutta halutessaan he voivat toimia valvojana junassa oppilaiden matkan ajan.

Voimme aloittaa junamatkaan liittyvien roolipelien pelaamisen jo nyt!

ESITTELY

Lukuvuoden päättyessä oppilaat nousevat Poudlardinen asemalta Châteaun pikajunaan. Se on varsin tyypillisen höyryjunan näköinen, mutta toimii taian voimalla. Pikajunan veturi vetää perässään kuutta vaunua, joista yksi on tarkoitettu matkatavaroille ja loput oppilaille sekä henkilökunnalle. Pikajunassa kiertää muutaman kerran matkan aikana kärry, josta voi ostaa eväitä ja makeisia tai vaikkapa uusimman Ikimusteen.

REITTI

Poudlardine - Lyon - Pariisi - Bordeaux - Toulouse - Marseille - Poudlardine (kts. kartta) Huom! Juna käy myös Pariisin kautta, vaikkei sitä ole karttaan merkittykään.

AIKATAULU

Juna lähtee Poudlardinesta 7:00
Juna saapuu Marseilleen 8:15
Juna lähtee Marseillesta 8:30
Juna saapuu Toulouseen 10:45
Juna lähtee Toulousesta 11:00
Juna saapuu Bordeauxiin 12:45
Juna lähtee Bordeauxista 14:00
Juna saapuu Pariisiin 16:45
Juna lähtee Pariisista 17:00
Juna saapuu Lyoniin 20:15
Juna lähtee Lyonista 20:30
Juna saapuu takaisin Poudlardineen 22:30

Pelit pelataan foorumilla Poudlardinessa Koulumatkat-alueella. Voit etsiä peliseuraa matkalle joko vastaamalla tähän keskusteluun tai perustamalla uuden keskustelun matkaasi varten. Kaikki roolipelit pisteytetään normaaliin tapaan.

Mukavaa matkaa!

Minä tarjoan tuttuun tapaan Mila Molinaa, Ronja Blomroosia, London Morelia ja Marceau Forestia jollekulle matkaseuraksi!

Re: Junamatka Taikakoulu Châteausta kotiin

ViestiLähetetty: 06 Kesä 2017, 23:21
Kirjoittaja Aurora Smith
Jill on vapaa ehtonen peli seuraksi ((ja mun ku ei pitäny tulla tänne tällä viikolla))

Re: Junamatka Taikakoulu Châteausta kotiin

ViestiLähetetty: 15 Kesä 2017, 14:29
Kirjoittaja Matthias Frankowski
Tämä Serpentard matkustaa aika varmasti Alainin kanssa samassa junavaunussa ja osastossa tai näin on vähän ajateltu. Jos joku haluaa hypätä heidän kanssaan samaan vaunuun ja peliin, niin saa heitellä viestiä, niin suunnitellaan hieman paremmin ja tarkemmin. :D

//Ai että, huomasin nyt vasta että Milakin oli tarjonnut hahmojaan peliseuraksi. Hmm, saanko olla tosi kiero ja kysyä, että pääsisikö pelaamaan jotenkin Marceaun kanssa...

Re: Junamatka Taikakoulu Châteausta kotiin

ViestiLähetetty: 15 Kesä 2017, 19:09
Kirjoittaja Aurora Smith
Ja minähän olen vielä kierompi kuin Frankowski. Eli Jill ja London saisivat varmasti mielenkiintoisen pelin aikaan

Re: Junamatka Taikakoulu Châteausta kotiin

ViestiLähetetty: 16 Kesä 2017, 00:02
Kirjoittaja Mila Molina
Lloyd Frankowski kirjoitti://Ai että, huomasin nyt vasta että Milakin oli tarjonnut hahmojaan peliseuraksi. Hmm, saanko olla tosi kiero ja kysyä, että pääsisikö pelaamaan jotenkin Marceaun kanssa...


Joo! Haluatko laittaa yksäriä, niin suunnitellaan lisää? :)

Aurora Smith kirjoitti:Ja minähän olen vielä kierompi kuin Frankowski. Eli Jill ja London saisivat varmasti mielenkiintoisen pelin aikaan


Ihan takuulla saisivat! Laita vaikka yksäriä, jos haluat pelailla. :')

Re: Junamatka Taikakoulu Châteausta kotiin

ViestiLähetetty: 20 Kesä 2017, 15:37
Kirjoittaja Anni Swan
Anni tarjoutuu myös peliseuraksi :)

Re: Junamatka Taikakoulu Châteausta kotiin

ViestiLähetetty: 20 Kesä 2017, 15:42
Kirjoittaja Ĉiela Fairchild
Lohiksenkin voisin peliseuraksi tarjota, hän nousee junasta Pariisissa.

Re: Junamatka Taikakoulu Châteausta kotiin

ViestiLähetetty: 23 Kesä 2017, 16:43
Kirjoittaja Ly Allen
Haluaisiko Ĉiela pelata paluumatkapelin?

(Olin ajatellut että Ly olisi keväällä koulun loppuessa jäänyt kouluun ja lähtenyt keskemmällä kesää takaisin kotiin, mutta päätin, että Ly lähteekin heti kotiin ja palaa koululle näkemään kavereitaan ennen kuin lähtee viikoa ennen syntymäpäiväänsä sekä koulun alkua suoraan Espanjaan.)

Re: Junamatka Taikakoulu Châteausta kotiin

ViestiLähetetty: 23 Kesä 2017, 17:17
Kirjoittaja Ĉiela Fairchild
Lyn kanssa pelaaminen sopii hyvin :D

Re: Junamatka Taikakoulu Châteausta kotiin

ViestiLähetetty: 03 Heinä 2017, 13:54
Kirjoittaja Natrix Goldenrod
Mä voisin kans Natrixia tarjota. :) Kaipailiko Anni vielä matkaseuraa? Tai Ronja tai Molina?