Sivu 1/1

Aktiviteettiä kesälle 2017

ViestiLähetetty: 25 Touko 2017, 23:16
Kirjoittaja Mila Molina
Lukuvuosi alkaa olla loppusuoralla, ja koulun väki kirmaa kesälomalle 1. heinäkuuta. Nyt olisi korkea aika suunnitella pientä aktiviteettiä kesälomalle.

Kesän 2015 aktiviteettina oli kesäopinnot, jotka muodostuivat kursseista, joihin jokainen koulun oppilas ja jatko-opiskelija pystyi osallistumaan. Kesän 2016 aktiviteetteina oli kesäleiri sekä festarit. Hahmot, jotka viettivät vähintään osan kesälomastaan koululla, osallistuivat leirille, ja hahmot, jotka viettivät kesälomansa pääasiassa muualla, pystyivät osallistumaan festareille. Tälle kesälle voisimme suunnitella yhden aktiviteetin, johon kaikki halukkaat voisivat osallistua.

  • Velhomaailman tapahtuma Ranskassa (esimerkiksi musiikki- tai huispaustapahtuma)
  • Kolmivelhoturnajaisten tapainen kilpailu koululla (kevään 2016 turnajaisten kaltainen tapahtuma oman koulun kesken)
  • Kesätyöt (hahmoilla mahdollisuus hankkia työkokemusta erilaisista kesätyöpaikoista esimerkiksi Poudlardinessa)

...tai jotain aivan muuta. Kerro, millaisesta kesäaktiviteetistä olisit kiinnostunut! Jokainen châteaulainen saa osallistua suunnitteluun mukaan, ja toivonkin mielipiteitä mahdollisimman monelta pelaajalta. Tavoitteena olisi pelata kesän aktiviteettia vähintään heinä-elokuun ajan. Jos suunnittelmat saadaan hyvissä ajoin päätökseen, voidaan pelaaminen aloittaa jo aikaisemmin.

Kaikenlaiset ideat ovat tervetulleita!

Re: Aktiviteettiä kesälle 2017

ViestiLähetetty: 31 Touko 2017, 19:39
Kirjoittaja Aurora Smith
Ranskassa voisi olla vaikka isot noidille ja velhoille tarkoittut messut. Jossa olisi kaikkea taikuuteen ja taikaeläimiin liittyvää tekemistä ja myymistä

Re: Aktiviteettiä kesälle 2017

ViestiLähetetty: 01 Kesä 2017, 22:36
Kirjoittaja Mila Molina
Aurora Smith kirjoitti:Ranskassa voisi olla vaikka isot noidille ja velhoille tarkoittut messut. Jossa olisi kaikkea taikuuteen ja taikaeläimiin liittyvää tekemistä ja myymistä


Kiva idea! Onko sinulla ideaa, miten ne toteutettaisiin?

Re: Aktiviteettiä kesälle 2017

ViestiLähetetty: 02 Kesä 2017, 06:07
Kirjoittaja Aurora Smith
Ei ole mutta ainakin virallisessa ryhmässä saadaan kyllä varmasti jotain aikaan. ((Jos ei muuta niin Cedan, Rebe,Londonin ja Aurin säätöä))

Re: Aktiviteettiä kesälle 2017

ViestiLähetetty: 08 Kesä 2017, 22:03
Kirjoittaja Esmeralda Sweet
Tuo "kolmivelhoturnajaisten tapainen juttu" kuulostaa kivalta! Ja muut ideat myös :) Myös jonkinlaiset kilpailut ovat varmaan kivaa vaihtelua ja minulle tulee mieleen, että jospa Châteaulla järjestettäisiin tapahtuma, jonne ovat tervetulleet myös oppilaiden vanhemmat.

Re: Aktiviteettiä kesälle 2017

ViestiLähetetty: 17 Kesä 2017, 02:46
Kirjoittaja Aur ja Jill
Noou en oo yhtää ton vanhemmat kouluun idean kannalla koska Aur ei haluu vanhempiaan koululle ja Jillin vanhemmat ei vaan tule