Ken tietää, mihin tie vie törmäyksen jälkeen?

[Lucas Joel Eaton]

// Kyseessä Annin ja Joelin Poudlardinen pelille jatkoa //

Joel oli kirjaimellisesti törmännyt Poudlardinen karkkikaupassa toiseen Chateaun jatko-opiskelijaan, Anni Swaniin. Huolimatta siitä, ettei miehenalku itse tiennyt tytön sukunimeä, he olivat päätyneet viettämään aikaa yhdessä. Tie oli vienyt heidän askeleensa ulos kaupasta, takaisin koulua kohti. Nyt he kävelivät koulun alimmassa kerroksessa, jossa Cerfeurin tupa sijaitsi. Matkan aikana he olivat ehtineet jutella monestakin asiasta. Kuten siitä, missä he olivat viettäneet aiemmat kouluvuotensa. ”Mitä sä olet tykännyt Chateausta?” Joel kysyy uudelta tuttavaltaan avatessaan tuvan oven Annille.

Tupa itsessään oli melko tyhjä, mikä ei lainkaan yllättänyt. Vapaapäivä oli saanut monet lähtemään Poudlardineen, joko ostoksille tai muuten vain aikaa viettämään. Yksi jatko-opiskelija käveli oleskelutuvan läpi kirjoja käsissään, selvästi suunnaten kirjastoon joko opiskelemaan tai viettämään aikaa muuten vain. Ei mitään sellaista, mitä Joel vapaaehtoisesti tekisi. Hän pysyi mieluusti kaukana kirjastosta, mikäli mahdollista. Tupaan palaten, siellä istui takanurkassa yksi toinen tyttö, joka kuunteli musiikkia kuulokkeilla. Tuo siis ei kuullut mitään ympäristön tapahtumista. Käytännössä Joel ja Anni olivat siis kahdestaan Cerfeurin tuvassa, jos tuota musiikkia kuuntelevaa opiskelijaa ei oteta mukaan. Makuusaleissa saattoi olla jokunen opiskelija, mutta harva halusi vapaapäivää tuvassa nyhjätä. Paitsi Joel tällä hetkellä, saatuaan varsin mukavaa seuraa.

[Anni Swan]

Kävelin Joelin perässä Cerfeurin tuvalle päin. Oli sattumallista, että ylipäätään tapasimme ja toivoin, että viettäisimme aikaa vielä pitkään Cerfeurin tuvassa. Toivoin yhä, ettei tuvassa olisi muita, että saisimme jutella rauhassa muiden hölinältä tai tuijotukselta, mutta toisaalta minua jännitti se, että jos siellä ei sitten todella olisi muita. Mitä sitten voisi tapahtua? Koulun käytävillä ei näkynyt paljoa muita, kaikki varmaan olivat vieläkin Poudlardinessa. Toisaalta Cerfeurin tupa sijaitsi alimmassa kerroksessa ja siellä ei ollut muita tupia ja Cerfeurin tuvassa oli tietääkseni vähiten oppilaita, joten ylemmissä kerroksissa on varmaan vähän enemmän väkeä. Joelin kanssa oli mukava jutella aikaisemmista kouluvuosista ja kaikesta muustakin. ”Mitä sä olet tykännyt Chateausta?”Joel kysyi seuraavaksi avatessaan samalla minulle oven Cerfeurin tupaan. Kiitin ja katsoin sitten tuvan sisätiloja, täällä ei ollut ketään. Istuin nurkkasohvalle ja vastasin sitten Joelin kysymykseen: "Ihan hyvin, kaikki ovat olleet suurimmaksi osaksi tosi ystävällisiä." Hymyilen ja katselen ympärilleni. Cerfeurin tupa oli todella kodikas ja viihtyisä sekä lämminhenkinen ja näistä syistä pidin siitä kovasti.
Täällä oli mukava viettää aikaa, varsinkin hyvässä seurassa, jota minulla onneksi nyt oli.

Olin iloinen, että olimme lähteneet Poudlardinesta, sillä siellä oli jokaisessa kaupassa todella kova tungos lomapäivän takia, täällä sai paremmin olla rauhassa. Joku jatko-opiskelija käveli tuvan läpi aikeenaan varmaan suunnata kirjastoon, koskapa hänellä oli noin paljon kirjoja kädessään. En itse ollut vielä ehtinyt paljoa koulun kirjastossa käydäkkään, mutta kyllä sitä sitten myöhemmin ehtii. Ei minulla toki mitään kirjastoja vastaan ollut, mutta juuri nyt minulla oli parempaakin tekemistä ja nimenomaan juuri NYT. Huomasin jonkun tytön tuvassa kuuntelemassa musiikkia kuulokkeilla, mutta hän ei ollut huomannut meitä ja tuskin tulisi huomaamaankaan, joten hänestä ei ainakaan olisi mitään häiriötä. Istuin sohvalla ja odotin mitä Joel tekisi/sanoisi seuraavaksi. En oikein tiedä, mitä toivoin hänen tekevän tai sanovan, mutta silti odotin.

[Lucas Joel Eaton]

Kaksikon kävellessä sisään tupaan lämpö kaappasi heidät otteeseensa. Se olisi helposti jonakin muuna päivänä vetänyt Joelin makuusaliin, viettämään jotain päiväunien tapaista lepohetkeä. Nyt hänellä oli kuitenkin jotain aivan muuta mietittävää, eikä nukkumiselle tai muulle laiskottelulle ollut enää aikaa. He istuivat kumpikin sohvalle, joka sijaitsi lähellä kodinomaisen olohuoneen takkaa. Takassa ritisi tuli, joka lämmitti koko tupaa mukavasti. Monesti ihmeteltiin, miten koulun alimmassa kerroksessa voitiin pitää mukavaa tupaa. Joelin näkemys oli kuitenkin muuttunut siitä täysin Chateauun saavuttuaan. Mukava sisustus ja lämmin liekki takassa tekivät ihmeitä jopa kivisessä linnassa. Anni kertoi muiden olleen ystävällisiä koululla, mikä ei varsinaisesti yllättänyt. Joel oli huomannut saman oltuaan uusi edellisenä syksynä. ”Totta”, hän sanoo hieman ajatuksissaan. Hän ajautui ajatuksissaan vahvasti aikoihin Tylypahkassa, joita omalla tavallaan kaipaa. Vaikka hän on huomattavasti tyytyväisempi elämäänsä kuin koskaan ennen, kaipuu vanhaan herää silti miehenalun mielessä ajoittain.

Kaksikon välille syntyi omalla tavallaan ehkä jopa painostavaksi tai ahdistavaksi kuvattava hiljaisuus, se oli vain Joelin tapa saada seurassaan oleva tyttö puhumaan enemmän. Hän piti tuon äänestä, mutta ei halunnut aiheuttaa tuolle mitään paineita puhua. ”Mitä sä harrastat?” hän kysyy yksinkertaisen kysymyksen. Sellaisen, josta he voisivat jatkaa keskustelua helposti, ilman kiusallisia tilanteita. Välttääkseen sellaisia, hän oli siis luonut eräänlaisen sellaisen jo alkuun. Näin Anni ehkä tiedostamattaan välttäisi niitä. Ehkä hieman outo tapa, mutta sekin on jäänteitä Tylypahkasta. Tai oikeammin tytöistä, joiden kanssa Joel yritti jotain suhteen tapaista. Heidän kanssaan hän oppi, mitä muut vihaavat. Kiusallisia hiljaisuuksia. Miehenalku itse oli siinä suhteessa aavistuksen erilainen, hän pystyi lähes nauttimaan sellaisista.

[Anni Swan]

Laskin käteni vierelleni sohvalle ja katselin takassa leimuavaa liekkiä. Se toi paljon lämpöä koko tupaan ja se oli vastakohta ulkona olevalle sateelle ja kylmyydelle. Minua ei väsyttänyt, ei sitten ollenkaan, vaikka olin kävellyt paljon tänään Poudlardinessa. Minulla oli halua vain tutustua Joeliin paremmin ja paremmin. Katselin jälleen ympärilleni. Tyttö, joka kuunteli musiikkia oli yhä samassa asennossa, kuin silloin, kun tulimme. Hän ei näyttänyt huomanneet meitä vieläkään. Muita ei tässä lähellä näkynyt, ellei joku lymynnyt jossain nurkassa, mutta tuskimpa, sillä tänään oli vapaapäivä, kuka nyt silloin haluaisi nurkissa lymytä? Tuli takassa ritisi kotoisasti ja sen liekki oli kasvanut jo aika isoksi. Tämä oli tosiaan varmaan lempihuoneeni Chateaussa, siis niistä, joissa olin käynyt. Olin pitänyt tästä siitä lähtien, kun tulin Chateauhun ensimmäistä kertaa. Katsoin Joelia silmiin ja hymyilen. Hän on kyllä todella komea ja ystävällinen. En olisi voinut toivoa saavani parempaa seuraa. ”Totta”, Joel vastaa. Mukavaa, että kaikki ovat olleet hänellekkin ystävällisiä ja mukavia. En kaipaa enää aikoja Beauxbatonsissa, ensiksi kaipasin niitä, mutta sitten en enää, koskapa kaikki parhaat ystävänikin olivat lähteneet aikanaan pois sieltä. Tietysti kaipaisin vanhaan kouluun, jos täällä olisi jotenkin kamalaa, mutta ei ole.

Syntyi pitkä hiljaisuus. Vaikka pidin puhumisesta kovasti, minua ei se kauheasti haitannut. Minulla oli niin paljon ajateltavaa. Epämukavaa hiljaisuus on silloin, kun on jonkun opettajan kanssa kaksin. Se on varsin kiusallista. En oikein keksinyt mitään sanottavaa, eikä näköjään Joelkaan. Joten olimme sitten molemmat hiljaa kunnes Joel rikkoo hiljaisuuden kysyen: ”Mitä sä harrastat?” Vastaan: "Harrastan Cheerleadingia, teatteria ja olen mukana koulun toimittajakerhossa." "Entä sinä?" kysyn sitten, sillä minua kiinnosti kuulla myös pojan asioista, etten olisi koko ajan itse äänessä. Katseeni harhaili ympäriinsä ja lopulta jostain syystä pojan huuliin, yritän estää siihen liittyvät ajatukset ja siirrän katseeni taas hänen silmiinsä. En oikein tällä hetkellä tiennyt, kuinka suuria tunteita minulla oli häneen. En ollut ikinä ollut missään kunnon seurustelusuhteessa, mitä nyt pientä säätöä oli ollut. Yleensä kylläkin se, että suhteeni eivät olleet ollut kovin kunnollisia, oli johtunut toisesta osapuolesta. Monet olivat vain todenneet, etteivät pystyneet sitoutumaan pitemmäksi aikaa, kuin yhdeksi illaksi.

[Lucas Joel Eaton]

Sisällä oli lämmin, se sai varmasti itse kunkin lämpenemään ulkona vallitsevasta kylmyydestä huolimatta. Joel otti nahkatakin päältään, jättäen päälleen avonaisen hupparin ja t-paidan sen alla. Hän laittoi takin sohvan käsinojalle, tyynyn taakse. Se luultavasti unohtuisi siihen, mutta kukaan tuskin kaipaa kyseistä takkia. Tai jos kaipaa, ainakin sen ottaja löytyisi suhteellisen helposti. Tosin takin kohtalo ei juuri kiinnostanut Joelia, joka keskittyi seurassaan olevaan tyttöön. He istuivat samalla sohvalla, takan lämmittämässä tuvassa.

Anni vastaa kysymykseen varsin nopeasti. Cheerleading, teatteri ja toimittajakerho… Niistä kaksi jälkimmäistä ei kiinnosta Joelia, mutta ensimmäisen hän pistää muistiinsa jatkoa varten. ”En oikeastaan mitään. Tai joo, kyllä mä treenaan yksinäni, mutta en mä laske sitä varsinaiseksi harrastukseksi.” Hän vastaa kysymykseen omista harrastuksistaan. Se saa hänet naurahtamaan aavistuksen. Yleensä ihmiset luulevat hänen oikeasti harrastavan jotain, vaikka todellisuus on ihan muuta. ”Ja kyllä mä oon kokeillut vähän kaikkea, mutta ei niistä sitten tullut mitään”, Joel jatkaa vielä loppuun. Hän nostaa katseensa Annin silmiin, joka saa heidän katseensa kohtaamaan. ”Mutta cheerleading, huh?” hän nostaa esiin tytön harrastuksen. Hän haluaa kuulla siitä enemmän. Tai oikeastaan mikä tahansa kelpaa, kun hän vain saisi kuulla seuralaisestaan enemmän. Itse laji ei häntä kummemmin kiinnosta, mutta mikä vain kelpaa Annin suusta. Ja onhan sitä harrastavia kiva katsella.

[Anni Swan]

Nostin jalkani tuolille risti-istuntaan ja katselin takkaan. Ulkona oli kylmä ja satoi vettä, mutta sisällä oli vastapainoksi lämmintä ja mukavaa. Vilkaisin Joelia ja pohdin, mahtoiko hän seurustella ja jos ei, niin oliko hän yhtään kiinnostunut minusta. Joel otti nahkatakin pois päältään ja istui viereeni sohvalle. Hymyilin hänelle ja jatkoin pohdintojani siitä, mitä hän mahtoi ajatella minusta, vai ajatteliko oikein mitään sen kummempaa. Toivoin kovasti, että hän olisi kiinnostunut minusta, niin kuin minä hänestä. Yhtäkkiä minut valtaa vain halu siirtyä lähemmäksi Joelia ja... Ei, karistan mietteeni ja käännän taas katseeni takassa loimuavaan liekkiin. En tiedä, halusinko sallia itselleni äskeisen tapaisia ajatuksia vai en, mutta joka tapauksessa ne tunkivat koko ajan mieleeni niin paljon, etten enää muuta ajatellutkaan. Sipaisin ajatuksissani alahuultani etusormellani ja laitoin hiuskiehkuran korvani taakse. Tuvassa ei edelleenkään ollut muita, kuin se musiikkia kuunteleva tyttö, joten jälleen kerran, kukaan ei seurannut meitä katseellaan.

Joel keskeyttää ajatukseni kertomalla harrastuksistaan: ”En oikeastaan mitään. Tai joo, kyllä mä treenaan yksinäni, mutta en mä laske sitä varsinaiseksi harrastukseksi.” Hymyilin, nyökkäsin ja ajattelin, että hänõ näyttää tosiaan hyvin treenanneelta, vaikkei mitään varsinaisesti harrastanutkaan. Joel jatkaa vielä naurahtaen ja sanoen: ”Ja kyllä mä oon kokeillut vähän kaikkea, mutta ei niistä sitten tullut mitään”, nyökkään jälleen vastaukseksi. Joelin puhuessa katseemme kohtaavat. ”Mutta cheerleading, huh?” hän vastaa harrastuksista kertomiseeni. "Niin, oon harrasranut sitä kymmenen vuotta," vastaan hymyillen.

[Lucas Joel Eaton]

He istuvat samalla sohvalla, takan läheisyydessä. Miehenalun päässä pyöri vain ajatuksia Annista, tuon menneisyydestä, luonteesta, tulevaisuudesta. Ja ehkä ennen kaikkea nykyisyydestä, koska se oli kaikista lähimpänä. Toki kaikki vaikuttaa kaikkeen, sen hän tiesi varsin hyvin itsekin. Ja sen takia hän halusi tietää enemmän toisesta, vaikkei aivan osannut kysyä oikeita kysymyksiä. Tai oikeastaan varmasti osasi, muttei tiennyt mistä aloittaa. Kaikki tuntui olevan niin kovin vaikeaa, kun kyseessä oli uusi, varsin miellyttävä tyttö. Se, tekikö hän asioista vaikeita vain omassa päässään? Luultavasti. Turha luulla, etteikö hän olisi osannut keskustella tyttöjen kanssa. Mutta Annissa oli jotain erilaista, jotain sellaista, mikä piti hänet jatkuvasti aavistuksen varpaillaan. Hän ei todellakaan halunnut pahoittaa toisen mieltä edes vahingossa. Ja se ehkä oli syy, miksei hän aivan tiennyt mistä aloittaa keskustelu harrastusten jälkeen. Jostain tylsästä, vai jostain henkilökohtaisemmasta? Vai jostakin, mikä koskettaisi heitä kumpaakin? Jälkimmäisin olisi varmasti viisain vaihtoehto, mutta viisaudesta näissä tilanteissa hänen päässään ei ole aina odotettavissa. Vaikka toki, jokainen osaa yllättää. Niin myös Joel.

Anni siirsi hiuksiaan korvan taakse ja sipaisi huultaan. Joelin kerrottua omista harrastuksistaan - tai oikeastaan niiden olemattomuudesta - hän nyökytteli. Jos Anni olisi tiennyt, mitä Joelin mielessä oli liikkunut jo Poudlardinesta asti, hän ei luultavasti olisi yllättynyt. Ainakaan, mikäli olisi tuntenut tuon yhtään paremmin. Joka tapauksessa tuo olisi voinut tehdä mitä vain saadakseen viettää koko loppupäivän, viikon, kuukauden, vuoden tytön kanssa. Ainakin juuri sillä hetkellä hänestä tuntui siltä, vaikka mitään takuuta seuraavasta päivästä, viikosta tai kuukaudesta ei olisi. Toisaalta, ei kai mitään voi lyödä varmaksi lukkoon. Ei ainakaan, jos kyseessä on Joel ja tämän ajatukset.

Saadakseen tietää lisää seurassaan istuvasta tytöstä, Joel oli kysynyt tämän harrastuksesta. Cheerleading oli hänelle itselleen varsin vieras lajina, vaikka hän oli toki nähnyt lajia harrastavia. Joissakin koulun tapahtumissa tai festivaaleilla oli ollut joukkueita. Heihin Joel ei kuitenkaan ollut kiinnittänyt enempää huomiota. ”Kymmenen vuotta?” hän yllättyy hieman. Se on melko pitkä aika. Tai ainakin Joelin mielestä, jonka mielestä aikaa ei tarvitse miettiä muutamaa kuukautta pidemmälle menneeseen. Ja mitä historiaan tulee, täysin turha aine. Mutta palaten tupaan, tuon sohvan ääreen, Joel oli ehtinyt esittää jo seuraavan kysymyksen. ”Millaista se on?” Hän halusi kuulla omasta mielestään kirjaimellisesti kaiken, mikä Annia kiinnosti. Vaikka todellisuus oli luultavasti jotain muuta, halusi silti. Koska kuka ei haluaisi?

Joelin ajatus harhaili johonkin ihan muualle, kuin tuvan sisällä tapahtuviin asioihin. Hän halusi tietää, minkälainen Anni todellisuudessa oli. Tai, eivät nuo kaksi tienneet juuri mitään toisistaan. Sen takia Joel yritti miettiä, mitä kysyisi tytöltä. Koska asiat, mitä hän halusi tietää, keskittyivät lähinnä tämän elämäntilanteeseen, parisuhteeseen tai sen olemattomuuteen ja muihin kiinnostuksenkohteisiin, hän ei voinut kysyä niitä suoraan. Se olisi ollut myös hänen mittapuullaan epämukavaa, eikä hän näin ollen antanut itselleen lupaa kysyä sellaisia kysymyksiä.

[Anni Swan]

Takkatuli lämmitti yhä huonetta ja ulkona sade on vain yltynyt, onneksi emme olleet siellä enää, sillä olisimme aivan läpimärkiä. En yhtään tiennyt, mitä kysyisin Joelilta seuraavaksi, vaikka halusinkin tietää hänestä paljon lisää. En nimittäin tiennyt, miten kysyisin asioita olematta liian tungetteleva, sillä siitä hän saattaisi loukkaantua. Minua kiinnosti hänen mielipiteensä erilasista asioista, hänen mielipiteensä minusta, opettajista, oikeastaan minua kiinnosti melkein kaikki, mikä vain liittyi häneen. Haluaisin kyllä mtös tietää, oliko hän suhteessa vai ei, mutta sitä olisi todella noloa kysyä suoraan, joten en kysynyt vaan jäin omiin mietteisiini. Musiikkia kuunnellut tyttö oli lähtenyt jonnekkin joten nyt olimme kirjaimellisesti kaksin. Toisaalta eipä paljon muutosta tästä tullut äskeiseen, sillä tyttö tuskin oli edes huomannut meitä, mutta silti. Sade ulkona oli yhtäkkiä lakannut, mutta tummia pilviä näkyi taivaalla silti useita, joten varmaan kohta alkaisi taas uusi sade. Voisin toki puhua Joelille säästä, mutta tuskin häntä se kiinnostaisi pätkääkään, sillä se taisi olla aika tylsä puheenaihe. Toivoin, että Joel sanoisi jotain, ettemme olisi vain hiljaa. Haluaisin toki olla rohkeampi keskustelun aloittaja, mutta kun en oikein tiennyt, mitä sanoisin. Olin minä ennenkin poikien kanssa keskustellut, mutta harvoin ikinä aloitin keskustelua. En tiennyt oliko syy pelko siitä, että nolaisin itseni vai pelkäsinkö loukkaavani toista. Ehkä vähän molempia... Ehkä minun pitäisi vain lopettaa liika pelkääminen. Mutta silti jonkun henkilökohtaisen asian kysyminen tuntui liian ahdistavalta ja tungettelevalta. Tai sitten kysyisin lisää hänen kuntosaliharrastuksestaan... Tai sitten... En.

Hiukseni tuppasivat taas tulla silmilleni, joten pyyhkäisin taas ne korvani taakse. Toivoisin, että osaisin lukea ajatuksia, sillä siten voisin tietää, mitä Joel ajatteli minusta. Mutta toisaalta olisi kamalaa saada tietää se, jos hän vihaisi minua. Mutta empä usko, että vihaa. Hän olisi varmaan jo lähtenyt luoltani. Ellei hän ollut kanssani vain kohteliaisuuttaan... Toivottavasti ei. Siirryin ajatuksissani hieman lähemmäs Joelia ja katsoin taas takassa leimuavaan liekkiin. Toivoin todella paljon, että Joel todella oli sellainen, kun miltä hän oli nyt vaikuttanut, eikä mikään valehtelija, silla sellaisista minä en pitänyt lainkaan. Mutta en oikein uskonut hänen olevan sellainen, sillä ei hän ollenkasn siltä vaikuttanut tai näyttänyt, ainakin toivoin niin.

Olin yllättynyt siitä, kuinka kiinnostunut Joel oli cheerleadingista, sillä harva tapaamani poika oli siitä ollenkaan kiinnostunut. Usein, jos kerroin harrastavani Cheerleadingia moni vain hymähti vastaukseksi ja se oli aina ärsyttänyt minua paljon. Olinhan sentään harrastanut sitä kymmenen vuotta, tuntui turhauttavalta, jos ketään ei kiinnostanut. Mutta onneksi Joel oli tuossa asiassa erilainen. Se antoi hänelle paljon lisäpisteitä minun ajatuksissani. ”Kymmenen vuotta?” Joel ihmetteli ääneen. Hymyilin taas. ”Millaista se on?” hän kysyy sitten. "No jaa, se vaatii aika paljon omistautumista lajille ja treenejä on aika paljon, mutta kyllä se on tosi pakitsevaa," vastaan siihen. En tiedä, oliko tuo hyvä vastaus, mutta toivoin, että se oli riittävä.

En oikein tiennyt, mitä muuta voisin kertoa cheerleadingista. En tiennyt, mikä häntä erityisesti aiheessa kiinnosti. Luulisin, että hän kuitenkin tiesi perusasiat siitä. Sillä luulisin, että aika monet tiesivät. Tanssiminen oli siinä suhteessa hyvin eri asia, kuin Cheerleading, että siinä tarvittiin paljon enemmän voimaa, kuin tanssimisessa. Siis ainakin nostoissa ja hypyissä. En siis millään tavalla vähätellyt normaali tanssimista, mutta se on vain totuus.

[Mila Molina]

Lukitaan keskeneräisenä.

Lucas Joel Eaton, Cerfeur: 10 p
Anni Swan, Cerfeur: 11 p