Sivu 1/2

Pitkä, tumma ja komea englantilainen sekä vanha hapankorppu

ViestiLähetetty: 05 Huhti 2017, 17:14
Kirjoittaja Alphonse Drake
//Odotan tänne professori Molinaa *puspus*. Ja kyllä, otsikko on upea, ole ylpeä minusta!

Alphonse oli viikon jo ehtinyt työssään Taikakoulu Châteaun muinaisten riimujen opettajana viettämään ja hän oli päättänyt lähteä lauantaiaamuna juhlistamaan melko onnistunutta ensimmäistä viikkoaan läheiseen kylään. Jotkut olisivat saattaneet hoitaa juhlimisen baarissa tai vastaavassa paikassa, mutta Alphonse juhlisti asioita mieluummin laadukkaan teen kanssa – siitä harvemmin seurasi liikakäytössä seuraavan aamun päänsärkyä, jos ei sattunut päätymään hyvin meluisaan paikkaa sitä juomaan.

Joten Alphonse olikin ottanut suunnakseen erään kahvilan, josta oli sattumalta eräältä tuttavaltaan kuullut, Pourdlardinen kylässä. Lopulta hän löysikin kyseisen paikan ja astui sisälle ja suoraan kohti myyntitiskiä. Hän päätyi vilkaisemaan leivostarjontaa, mutta pudisti pienesti päätään. ”Gentleman's Tea, kiitos”, hän esitti tilauksensa hymyillen ja odotti, kunnes sen sai. Alphonse maksoi teensä hymyillen kassaneidolle ja siirtyi sen kanssa istumaan ikkunan vieressä olevaan pöytään.

Re: Pitkä, tumma ja komea englantilainen sekä vanha hapankor

ViestiLähetetty: 06 Huhti 2017, 00:31
Kirjoittaja Mila Molina
// Tää otsikko on upeinta ikinä! Onko Al tuo vanha hapankorppu? Eiku. //

Rehtori Molinan lauantaiaamu alkoi varsin perinteisesti. Hän oli herännyt jo kuudelta aamulla, keittänyt aamuteen ja tehnyt päivän ennusteen kristallipallon avulla. Sitten hän oli ehostanut itsensä sekä pukenut ylleen vaatteet, joissa voisi näyttäytyä julkisella paikalla. Tämän päiväiseen vaatekerrastoon kuului mustajakkupuku sekä musta lierihattu. Väriä pukeutumiseen toivat beiget matalakorkoiset korkokengät sekä beige käsilaukku. Sen jälkeen nainen oli käynyt pikaisella aamupalalla Suurten Salissa ja suunnannut matkansa kohti Poudlardinea.

Hän asteli kylän pääkatua eteenpäin ihmisvilinän saattelemana. Siellä täällä hän näki tuttuja kasvoja koulusta, mutta suurin osa väestä oli Poudlardinen asukkaita, jotka tosin olivat yhtälailla käyneet naiselle tutuiksi. Hän tervehti virallisesti muutamaa tuttavaa ja jatkoi sitten matkaansa sanomalehti-, sulkakynä- ja saippuakauppiaita väistellen. Varsinkin viikonloppuisin kylässä oli vilinää.

Nainen kävi asioillaan muutamassa eri liikkeessä ja suuntasi sitten matkansa kohti lempikahvilaansa, La Petite Profiterolea. Tuo kahvila oli juuri hänen mieleensä, sillä teevalikoima oli erittäin laaja ja lisäksi sieltä löytyi yleensä tilaa, jossa istua. Naisen vakiopaikka oli eräs pöytä ikkunan vieressä, sillä siitä oli mielenkiintoista seurata ihmisvilinää teen hörppimisen lomassa.

Rehtori saapui kahvilan edustalle, tarttui ovenkahvaan ja vetäisi oven auki. Kellon kilahdus soi merkiksi uudesta asiakkaasta, ja tiskin takana oleva asiaspalvelija loikin heti kohteliaan hymyn saapuneelle asiakkaalle. Nainen itse ei levittänyt kasvoilleen hymyä, mutta ei ilme kovin ankarakaan ollut.

"Rouva Molina, mitä teille saisi olla tällä kertaa?"
"Otan haudutettua vihreää"
"Meille onkin tullut nyt paljon uusia makuja; mansikkaa, banaania, tyrniä..."
"...kuten varmasti muistat, en pidä maustetuista teistä, otan pelkkää maustamatonta vihreää"
"Se kyllä sopii. Voitte mennä mieleiseenne pöytään istumaan, tuon teenne pikimmiten"

Rehtori Molina käännähti ympäri ja ryhtyi astelemaan vakiopöytänsä suuntaan. Kahvilan asiakaspalvelijat olivat oppineet sen, että tämä nainen halusi teensä aina pöytään tarjoiltuna, ja nykyään se tapahtui ilman erillistä muistutusta. Nainen etsi katseellaan haluamaansa pöytää ja huomasi harmikseen sen olevan varattu. Hän asteli lähemmäs ja tunnisti pian pöydän ääresä istuvan herran - se oli riimujen professori Alphonse Drake.

Naisen totinen ilme muuttui hämmentyneeksi ja sitten kasvoille levisi jotain hymyn tapaista. Hän katsoi miestä silmiin ja asteli vastakkaisen tuolin viereen. "Luulen, ettette pane pahaksenne, jos istahdan tähän", rehtori ennemminkin totesi kuin kysyi, ja kävi istumaan miehen vastapäätä. "Tämäpä miellyttävä yllätys, emme olekaan nähneet sitten... viime kerran", hän sanoi salaperäisesti, ja äänensävy oli poikkeuksellisen lempeä. Naisen katse vaelsi miehen silmistä tuon vaatetukselle ja siitä teekupin suuntaan.

Re: Pitkä, tumma ja komea englantilainen sekä vanha hapankor

ViestiLähetetty: 09 Huhti 2017, 19:02
Kirjoittaja Alphonse Drake
Alphonse käänsi katseensa ikkunasta pöydän toiselle puolen, kun huomasi siinä liikettä ja tunnisti pian häiriötekijän professori Molinaksi, jota ei ollut oikeastaan tavannut sitten työhaastattelun. Alphonse muisteli sitä lämmöllä ja hymyili naiselle, joka kysyi, paniko Alphonse pahakseen, jos istahtaisi seuraan. Ja istui, ennen kuin Alphonse ehti sanoa mitään. ”Toki, istukaan vain”, hän vastasi, vaikka nainen istuikin jo.

Alphonse suoristi hieman vaaleanpunaista kravattiaan, yhä hymyillen. ”Mitä teille kuuluu, professori Molina?” Alphonse kysyi naiselta, nojaten hieman naistakohti (vain hieman).

Re: Pitkä, tumma ja komea englantilainen sekä vanha hapankor

ViestiLähetetty: 17 Huhti 2017, 11:42
Kirjoittaja Mila Molina
Rehtori Molina piti siitä katseesta, jonka sai vastauksena professori Drakelta. Tuo antoi rehtorille luvan istua hänen seuraansa, minkä nainen aavistikin jo valmiiksi. Hän asetti kädet pöydälle ja tutkiskeli miestä katseellaan vastaten samalla tuon hymyyn. Hymyä näki tämän naisen kasvoilla erittäin harvoin, joten tämä tilanne oli erittäin poikkeuksellinen.

"Kiitos kysymästä, minulle kuuluu oikein hyvää. Itseasiassa jo paljon parempaa kuin hetki sitten", rehtori kertoi viitaten siihen, että professori Draken seura oli tehnyt hänen päivästään entistäkin paremman, "Entä sinulle? Oppituntisi ovat ilmeisesti lähteneet sujumaan jo hyvin. Minun korviini ei ainakaan ole kuulunut lainkaan moitteita", nainen kertoi ja naurahti pienesti. Hän katsoi miestä silmiin ja odotti vastausta.

Rehtori Molina havahtui, kun kuuli puhetta vierestään. Hän käänsi katseensa puhujaan ja huomasi tarjoilijan, joka ojensi pöydälle kupillisen höyryävän kuumaa vihreää teetä. Nainen nyökkäsi kiitokseksi ja käänsi huomionsa takaisin herra Draken puoleen.

Re: Pitkä, tumma ja komea englantilainen sekä vanha hapankor

ViestiLähetetty: 17 Huhti 2017, 19:02
Kirjoittaja Alphonse Drake
Nainen hymyili Alphonselle ja mies saattoi sanoa pitävästä tuon hymystä, kaunisti naista vielä entisestään. Professori Molina vastasi Alphonsen kysymykseen ja mies nyökäytti tuolle päätään. Sitten rehtori esitti vastakysymyksen. "Kyllä, minun oppituntini ovat alkaneet ihan hyvin", hän vastasi naiselle hymyillen. "Valitettavasti emme ole ehtineet viikon aikana tapaamaan kovinkaan paljoa", hän lisäsi tietäen oikein hyvin, etteivät he olleen tavanneet oikeastaan ollenkaan viimeisen viikon aikana.

Tämän jälkeen pöydän viereen saapui tarjoilija tuomaan professori Molinalle teetä - tosiaan, tuolla ei ollut pöytään saapuessaan ollut mitään.

Re: Pitkä, tumma ja komea englantilainen sekä vanha hapankor

ViestiLähetetty: 17 Huhti 2017, 19:32
Kirjoittaja Mila Molina
Onneksi rehtori Molina ei osannut lukea professori Draken ajatuksia. Nainen olisi hämmentynyt ja jopa kauhistunut, jos saisi tietää, mitä tuon miehen pään sisällä liikkui - positiivisessa mielessä kuitenkin. Hän ei nimittäin ollut tottunut saamaan ulkonäöstään tuollaista kommenttia. Ei varsinkaan häntä yli kymmenen vuotta nuoremmalta mieheltä, joka oli itsekin ulkonäöllisesti erittäin miellyttävä ja varmasti kelpaisi myös nuoremmille naisille.

"Hyvä", nainen vastasi lyhyesti miehen kommenttiin ja hörppäsi pienen suullisen teekupistaan, "Totta, olemme nähneet toisiamme harmillisen vähän, ehkä tilanne täytyy korjata", hän kertoi miehelle ja loi kasvoilleen salaperäisenä ilmeen. Herra Drake ei luultavasti tuntenut koulua vielä kokonaan, joten tuo todennäköisesti tarvitsi hieman opastusta. Tuolle täytyisi luultavasti vielä esitellä kirjasto, sairaalasiipi, yhteinen oleskeluhuone sekä tähtitorni. Nainen ei tiennyt, oliko mies tutustunut edes opettajien huoneeseen.

"Oletko ehtinyt tutustumaan jo Poudlardineen? Tämä on oikein viehättävä kylä, joka pitää kokoonsa nähden sisällään melko paljon nähtävää", rehtori Molina kertoi ja loi jälleen kerran silmäyksen mieheen. Hän kohotti teekuppiaan huulilleen toistamiseen ja hörppäsi pienen kulauksen.

Re: Pitkä, tumma ja komea englantilainen sekä vanha hapankor

ViestiLähetetty: 17 Huhti 2017, 19:50
Kirjoittaja Alphonse Drake
Professori Molinan sanoessa, että heidän pitäisi korjata tilanne (se, että olivat tavannee harmillisen vähän), nyökäytti Alphonse päätään tuolle myöntävästi. Sitten nainen kysyi, oliko Alphonse ehtinyt jo tutustumaan kylään. Alphonse joutui pudistamaan hieman päätään. "En ole vielä ehtinyt tätä kahvilaa enempää kylää oikeastaan ehtinyt näkemään", hän vastasi, horpäten hieman jäähtyneestä teestään.

Re: Pitkä, tumma ja komea englantilainen sekä vanha hapankor

ViestiLähetetty: 19 Huhti 2017, 15:09
Kirjoittaja Mila Molina
Herra Drake pudisti päätään vastaukseksi kysymykseen. Tuo vastasi lyhyesti, ettei ollut nähnyt kylää tätä kahvilaa enempää. Rehtori Molina nyökkäsi. Koulussa itsessään oli varmasti sen verran paljon tutustumista ja näkemistä, joten ei ihmekään, jossei Poudlardine ollut tullut miehelle vielä tutuksi. Eiköhän tuo ehtisi tutustua tähän kylään myöhemmin, sitten kun itse koulualue oli tullut tutuksi.

"Poudlardinesta löydät lähes kaikkea mitä tarvitset. Jos ei löydy, myyjät monesti tilaavat sinulle haluamasi tarvikkeen. Lisäksi La Boîte on tutustumisen arvoinen paikka iltaisin", nainen kertoi ja viittasi kyseisellä paikalla vanhanajan tyyliseen pubiin, joka sijaitsi kylän keskustassa. Hän itse oli asioinut pubissa vain harvakseltaan, mutta tiesi paikan olevan hyvin viihtyisä. Jos herra Drake olisi esimerkiksi viskien, oluiden tai viinien ystävä, tulisi myös tuo varmasti pitämään paikasta.

Seuraavaksi rehtori Molina oli hetken aivan hiljaa. Hän katseli ulos ikkunasta ja vei huomionsa pariskuntaan, joka käveli käsikädessä aivan ikkunan ohitse. Nainen käänsi katseensa nopeasti teekuppinsa suuntaan ja tarttui siihen kiinni. Hän otti muutaman kulauksen ja antoi vihreän teen maun levitä taas suuhunsa.

Re: Pitkä, tumma ja komea englantilainen sekä vanha hapankor

ViestiLähetetty: 28 Touko 2017, 10:34
Kirjoittaja Alphonse Drake
Alphonse kuunteli naisen sanoja, nyökäyttäen päätään muutamaan väliin. Nainen kehui myös La Boîte -nimistä paikkaa tutustumisen arvoiseksi paikaksi iltaisin. Alphonse nyökäytti sillekin päätään, vaikka ei ollutkaan erityisemmin tuon kaltaisiin paikkoihin mieltynyt.

Alphonsekin käänsi katseensa ikkunaan ja huomasi samaisen käsikädessä kulkevan pariskunnan, kuin rehtorikin (vaikka ei voinut tietää naisenkin huomanneen heidät). Alphonsen hymy muuttui vielä muutaman asteen lempeämmäksi (mitä ei olisi voinut uskoa mahdolliseksi) ajatustensa kääntyessä vaimoonsa. Pian mies kumminkin käänsi katseensa takaisin naiseen.

Re: Pitkä, tumma ja komea englantilainen sekä vanha hapankor

ViestiLähetetty: 10 Kesä 2017, 22:52
Kirjoittaja Mila Molina
Alphonse vaikutti hyvin vähäsanaiselta mieheltä. Tuo vain nyökäytteli päätään rehtori Molinan kertomuksille, eikä ilmaissut sen suurempaa mielenkiintoa La Boîtea kohtaan. Nainen käänsi katseensa teekuppiaan kohden ja otti muutaman hörppäyksen.

"Ajattelin käydä vielä Crayons & Règlesissa, joka on Poudlardinen suurin - ja oikeastaan ainoa - koulutarvikekauppa. Tarvitsen pari sulkakynää sekä muutaman sipun pergamenttia. Ajattelitko itse käydä vielä muualla?"

Rehtori Molina yritti virittää keskustelua. Hän käänsi katseensa nopeasti takaisin teekuppinsa suuntaan ja otti vielä yhden hörpyn.