// Alphonse Drake tänne - heti! //

Siitä oli jo pari kuukautta aikaa, kun muinaisilla riimuilla oli viimeeksi ollut pätevä opettaja pitämässä oppitunteja. Lopputalven ja alkukevään aikana ainetta oli sijaistettu pääosin koulun muiden opettajien toimesta, ja rehtori Molinakin oli joutunut muutaman kerran pitämään oppitunnin kyseiselle oppiaineelle. Jos totta puhuttiin, tämä nainen ei tiennyt muinaisista riimuista kovinkaan paljoa, ja se valitettavasti näkyi oppituntien aikana. Hänellä oli tapana antaa oppilaille muutama tehtävä itsenäisesti ratkaistavaksi sillä aikaa, kun hän itse hoiti kiireellisempiä paperitöitä siinä sivussa. Pätevää opettajaa kaivattiin siis pikimmiten.

Viime viikolla oli tapahtunut kuitenkin jotain, joka oli yllättänyt rehtori Molinan positiivisesti - hän oli saanut työhakemuksen liittyen juuri tähän tehtävään. Hakemus oli tullut 43-vuotiaalta herralta, joka oli valmistunut Lontoon Taikayliopistosta riimutieteen maisteriksi vuonna 1996. Lisäksi tuo oli toiminut 18 vuotta riimujen kääntäjänä. Kyseisellä herralla ei ollut lainkaan aikaisempaa opettajakokemusta, mutta rehtori Molina uskoi ja toivoi, ettei siitä olisi haittaa. Kyseinen mies oli ehdottomasti potentiaalisin henkilö, joka oli lähettänyt hakemuksensa kyseiseen tehtävään, ja työhakemuksen sisältö oli ollut oikein vakuuttava. Nuoret, riimukääntäjän kokemusta omaamattomat hakijat, jotka olivat aikaisemmin lähettäneet hakemuksensa kyseiseen tehtävään, tuntuivat erittäin huonolta vaihtoehdolta tähän herraan verrattuna.

Rehtori Molina oli lähettänyt hakijalle vastauksen pöllöpostitse pikimmiten. Hän oli pyytänyt kirjeessään miestä haastatteluun, sekä antanut ohjeet Taikakoulu Châteauhon pääsemiselle. Hän oli ohjeistanut miestä saapumaan koulun ylimmissä torneissa sijaitsevaan ennustuksen luokkaan, jossa nainen parhaillaan odotti tuon saapumista. Hän istui työpöytänsä takana olevalla suurella istuintyynyllä beigeen jakkupukuun pukeutuneena ja selaili pöydällä olevia papereita. Pöydän vastakkaisella puolella oli toinen istuintyyny, johon haastateltavan olisi määrä istuutua. Luokkahuoneessa oli hämärää, ja vain kyntteliköt, verhojen välistä tuleva hento auringonpaiste ja huoneen takaosassa pauhaava takka toivat valoa tilaan.

Rehtori Molinalla ei ollut aavistustakaan millaisen herran tulisi pian kohtaamaan. Kyseinen herra ei ollut liittänyt lainkaan kuvaansa ansioluetteloon, joten nainen ei tiennyt yhtään, minkä näköisen herran näkisi pian edessään. Luultavasti miestä ei oltu komeudella siunattu, minkä vuoksi tuo oli jättänyt ansioluettelostaan kuvansa kokonaan pois. Luultavasti tuo olisi hörökorvainen, hieman pullukka mies, jollaisia riimujen kääntäjät yleensä tapasivat olla. Rehtori Molina ei kuitenkaan tulisi välittämään kyseisen miehen ulkonäöstä - pääasia että tuo olisi ammattitaitoinen ja hyvä opettaja.

Alphonse Drake oli vasta edellisellä viikolla laittanut työhakemusta Taikakoulu Châteauhon ja oli saanut hyvin pian hakemuksen lähettämisen jälkeen jo vastauksen – kutsun työhaastatteluun. Selvästi koululla oli ollut tarvetta kyseisen aineen opettajalle hieman enemmänkin. Etenkin, kun Alphonsella ei ollut minkäänlaista kokemusta opettamisesta, jos ei sitä parin kuukauden työharjoittelua, jonka hän oli opinnoissaan suorittanut, laskettu. Toki, mies oli työskennellyt vuosia riimujen parissa ja osasi asiansa, mutta olisi voinut kuvitella, että koulu olisi ammattitaitoisempiakin opettajia saanut. Mutta ei hän tokikaan tästä tilaisuudesta valittaisi, jos vihdoin todella pääsisi tekemään todellista kutsumustaan.

Alphonse saapui ajoissa Chäteauhon, jossa joutui pyytämään eräältä ohikulkeneelta oppilaalta neuvoa, kuinka pääsisi ennustuksen luokkaan, johon häntä oli pyydetty saapumaan. Ohjeita noudattaen mies lähti astelemaan kohti ennustuksen luokkaa, ainakin, jos annetut ohjeet pitivät paikkansa, eikä häntä oltu huijattu. Hän pisti matkallaan merkille kaiken, mistä voisi tunnistaa reittinsä vielä takaisinkin haastattelun jälkeen.

Jonkin aikaa, melko pitkään, sokkeloisilla käytävillä ja pitkissä portaissa asteltuaan saapui Alphonse (toivottavasti) oikealle ovelle. Hän suoristi kravattinsa, ja varmisti, että takki on hyvin, ennen kuin koputti kahdesti oven karmiin ja astui sisälle odottamatta lupaa, koputus oli ollut enemmänkin ilmoitus saapumisesta kuin luvan pyytäminen. Sisään astuttua Alphonse katsahti ympärilleen, kartoittaen huoneen katseellaan, ennen kuin asteli peremmälle, kohti naista, joka mitä luultavimmin oli professori Molina, koulun rehtori.

”Hyvää aamupäivää, professori Molina”, Alphonse tervehti kohteliaasti, ennen kuin istuutui alas tyynylle, joka oli luultavasti häntä varten pöydän toisella puolen. Mies laski salkun viereensä ja hymyili pöydän toisella puolen olevalle naiselle kohteliaasti.

Rehtori Molina kuuli koputuksen oven suunnalta ja käänsi katseensa äänen suuntaan. Hän näki, kuinka tummanvioletit oviverhot heilahtivat ja niiden takaa astui luokkahuoneeseen pitkä ja varsin miellyttävän näköinen mies. Mies vilkuili ympärilleen ja tavoitti katseellaan luokan vastakkaisella puolella istuvan naisen. Tuo lähti askeltamaan naista kohti ja toivotti hänelle hyvää aamupäivää.

Rehtori oli hetken aivan sanaton. Missä olivat hörökorvat ja pullukkamaha? Entä missä oli riimukääntäjille tyypillinen huono ryhti ja hieman epäsiisti vaatetus? Oliko tämä varmasti se mies, joka oli lähettänyt hänelle kuvattoman ansioluettelon? Mies oli nimittäin pitkä ja tuolla oli leveät hartiat sekä hyvä ryhti. Tuolla oli miehekäs leuka, kulmikkaat kasvot, suora nenä, ruskeat silmät ja hymyyn kääntynyt suu. Hiukset olivat tummanruskeat, lyhyet ja siistit. Hän oli erittäin komea.

Nainen oli saattanut jäädä tuijottamaan miestä sopimattoman pitkäksi aikaa, sillä mies oli jo istumassa häntä vastapäätä, ennen kuin hän irrotti katseensa tuosta. Katse vaelsi miehen kasvoista työpöydän ja luokan ikkunoiden kautta takaisin miehen kasvoihin. "Mila Molina, rehtori", nainen esitteli itsensä ja ojensi oikean kätensä pöydän yli kätelläkseen. Ylös hän ei kuitenkaan noussut, vaan hoiti kättelyn nopeasti miehen kättä puristaen.

"Haluatko teetä?", rehtori esitti ensimmäisen kysymyksen. Hän avasi työpöytänsä ylimmän laatikon, otti sieltä taikasauvansa ja heilautti sillä sivupöydän suuntaan. Teepannu alkoi porista. "Millainen oli matkasi Taikakoulu Châteauhon?", hän esitti seuraavan kysymyksen. Kyseinen kysymys oli naiselle täysin vieras, sillä hänellä ollut tapana kysellä moisia haastateltaviltaan. Ehkä tälläkään kertaa itse vastauksen sisältö ei kiinnostanut - hän halusi vain kuulla miehen puhuvan.

Alphonse huomasi kyllä rehtorin tuijotuksen, mutta ei välittänyt siitä. Ei tuo ensimmäinen ollut, tuskin viimeinenkään, joka oli niin päätynyt tekemään. Nainen esittäytyi rehtoriksi, minkä Alphonse oli saattanut jo arvata. ”Alphonse Drake, riimutieteilijä”, esittäytyi tarttuen ojennettuun käteen, vaikka kyllähän nainen oli sen hänen hakemuksestaan lukenutkin. Käteltyään mies asetti käden syliinsä toisen seuraksi.

Rehtori kysyi, haluaisiko Alphonse teetä ja mies nyökäytti päätään pienesti. ”Mielelläni, kiitos”, hän vastasi naiselle hymyillen. Seuraavaksi rehtori kyseli Alphonsen matkasta koululle, vaikka tuo ei näyttänyt henkilöltä, joka sellaista sananvaihtoa tavanomaisesti harrastaisi. ”Matkani meni oikein mukavasti ja siellä on melko hyvä sääkin tällä hetkellä”, mies vastasi tuolle kumminkin. ”Entä te? Kuinka teidän aamunne on alkanut?” hän kysyi kohteliaasti vastakysymyksen, oikeasti odottaen, että rehtori menisi asiaan ja kysyisi asioita, joita yleensä työhaastatteluissa kysyttiin.

Mies tarttui rehtorin käteen ja puristi sitä. Miehen käsi oli pehmeä ja lämmin, eikä nainen voinut olla pistämättä merkille tuon kynsien muotoa. Kynnet olivat leveät, pitkät ja kärjestä aavistuksen verran pyöreät. Se tarkoitti, että miehellä olisi luultavasti selkeä ja terve arvostelukyky. Kynnet olivat täysin erilaiset verrattuna naisen omiin kynsiin, jotka olivat selvästi lyhyemmät. Mies esittäytyi Alphonse Drakeksi, riimutieteilijäksi. Miehen titteli oli vakuuttava, sillä aikaisemmat haastateltavat olivat olleet joko opiskelijoita tai riimutieteen harjoittelijoita.

Alphonse vastasi kohteliaasti haluavansa teetä ja kertoi matkansa menneen oikein mukavasti. Kuulemma ulkona oli melko hyvä sää tällä hetkellä. Rehtori vei katseensa ikkunoiden suuntaan, mutta ikkunaverhot peittivät näkymän pihalle. Verhojen välistä kuitenkin loisti auringon kirkkaat säteet. Seuraavaksi mies kysyi naiselta vastakysymyksen, mikä hieman yllätti. "Normaalisti. Olin valvomassa 6.-luokkalaisten itsenäisen opiskelun tuntia, joka meni samalla kaavalla kuin aikaisemminkin", nainen vastasi ja heilautti sitten taikasauvaansa uudestaan. Poriseva teepannu lensi kuppeineen ja asetteineen opettajan pöydälle, ja kupit täyttyivät höyryävän kuumasta teestä. Tee oli kiinalaista vihreää luomuteetä, jonka maussa korostuivat heinä ja kastanja.

"Miksi hait riimujenopettajan virkaa koulullemme? Miksi juuri Taikakoulu Château tuntuu sopivalta sinulle?", rehtori esitti ensimmäiset kysymyksensä ja piteli käsiään asetilla olevan teekuppinsa reunoilla. Naisen nenään tulvahtivat vastaleikatun ruohon aromit.

Alphonse nyökytteli hieman päätään, kun rehtori kertoi omasta aamustaan. Sen jälkeen rehtori loitsi teen ja kupit pöydän ääreen ja kupit täyttyivät teestä, jonka mies näön perusteella saattoi arvella vihreäksi. ”Kiitos”, hän sanoi jälleen hymyillen, ennen kuin rehtori siirtyi ensimmäisiin oikeisiin haastattelukysymyksiin. ”Miksi hain riimujen opettajaksi? Tavallaan se oli haaveammattini jo silloin, kun yliopistoon riimutieteitä hain opiskelemaan. Jotenkin vain jouduin jättämään unelmani taka-alalle, kun valmistuessani ei oikein ollutkaan avoimia opettajien paikkoja kouluilla. Ja lopulta oli vain helpompi jäädä alalle, jolta oli kokemus. Miksi juuri nyt? Minun tyttäreni aloittaa vuoden kuluttua koulunsa, eikä se anna hänelle kovinkaan hyvää esimerkkiä, jos käsken tavoitella unelmiaan, mutta en itse sitä tee”, Alphonse vastasi ensimmäiseen kysymykseen, katseen naisesta kääntymättä.

”Ja miksi juuri Château? Teillä sattui riimujen opettajan paikka vapaana olemaan. Herra Lupei ei kylläkään kovin pitkää uraa täällä tehnyt, mutta hänen mukaansa tämä oli siitä huolimatta hyvä työpaikka ja luotan hänen arvioonsa”, Alphonse vastasi vielä toiseenkin kysymykseen, ennen kuin nosti teekupin huulilleen ja maistoi sitä. ”Onpa hyvää”, hän totesi laskettuaan kupin takaisin asetilleen.

Alphonse vastasi rehtorin kysymyksiin rauhallisesti tummalla äänellään. Mies kertoi hakevansa riimujenopettajaksi, sillä se oli hänen haaveammattinsa jo silloin, kun hän lähti opiskelemaan riimutieteitä yliopistoon. Unelma oli kuitenkin jäänyt taka-alalle, koska hänen valmistuessaan ei ollut avoimia opettajien paikkoja lainkaan. Lisäksi mies mainitsi jotain omasta tyttärestään sekä esimerkin antamisesta, ja lopuksi perustelunsa Taikakoulu Châteauhon päätymiselle sekä yhteytensä herra Lupeihin. Herra Lupei oli opettanut muinaisia riimuja koululla vielä kaksi kuukautta sitten, mutta oli sitten lopettanut tehtävässään yllättäen. Rehtori Molina ei välttämättä rekisteröinyt miehen jokaista sanaa, sillä hän keskittyi enemmän miehen puhetyyliin ja ääneen, joka oli erittäin miellyttävä.

"Sinä tunnet Viorel Lupein?", nainen kysyi tarkentaen. Kyseinen yhteys kasvatti miehen pisteitä entisestään, sillä herra Lupei oli toden totta ollut oikein pätevä riimujen opettaja. Tämä tarkoitti sitä, että myös Alphonse saattoi olla oikein pätevä riimujen parissa. Rehtori siirsi katseensa teekupista miehen silmiin. Hän oli pannut merkille, että mies tuijotti puhuessaan naista kohden lähes kokoajan. Ele oli toki hyvin ystävällinen, mutta nainen ei millään voinut vastata katseeseen yhtä tiiviisti. Vaikka rehtori yleensä suoriutuikin kiitettävästi asioiden yhtäaikaisesta tekemisestä, tuntui siltä, ettei hän tällä hetkellä kykenisi keskittymään kuuntelemiseen, puhumiseen ja miehen katsomiseen yhtä aikaa.

Rehtori itsekin vei teekupin huulilleen ja hörppäsi kulauksen höyryävän kuumaa teetä. Hän laski kupin takaisin asetille ja esitti seuraavan kysymyksen. "Sinulla ei ole juuri lainkaan opettajakokemusta entisestään. Luuletko, ettei siitä olisi haittaa? Onko sinulla käsitystä siitä, millaiset opetusmetodit ovat parhaimmat kyseisen oppiaineen kohdalla?", hän lateli kysymyksiä ja vei katseensa jälleen miehen suklaanruskeisiin silmiin.

”En voi sanoa tuntevani häntä, lähinnä tiedän hänet. Olemme osallistuneet monesti samoihin riimutieteen konferensseihin ja niissä tulee aina kuulumisia vaihdettua”, Alphonse vastasi, kun nainen kysyi, tunsiko hän herra Lupein. Herra Lupei oli hyvin pätevä riimutieteilijä, jonka kanssa oli aina miellyttävä vaihtaa ajatuksia, vaikka tuossa jotakin hieman omituista olikin (naamion takana kätköissä).

Hetken kuluttua nainen kysyi uusia kysymyksiä, tällä kertaa Alphonsen opetuksen saralla olevaan kokemattomuuteen liittyviä. ”Olen melko varma, että minulla on paljon opittavaa opettamisesta. En voi sanoa tuntevani parhaita menetelmiä, mutta uskon kyllä löytäväni metodit, jotka tässä koulussa ja näille oppilaille sopivat kaikkein parhaiten”, hän vastasi kysymykseen hieman venyttelevään äänensävyyn. ”En usko, että kokemattomuudestani on kovin paljoa ainakaan haittaa. En ole kaavoihin kangistunut vaan kykenen opettajana ottamaan oppilailtanikin palautetta siitä, kuinka tunneistani saisi miellyttävämpiä ja kaikkien tarpeisiin sopivia”, hän vastasi vielä ensimmäiseksi esitettyynkin kysymykseen.

Alphonse vastasi rehtorin esittämiin kysymyksiin hyvin asiallisesti. Tuo ei liioitellut omia taitojaan, vaan kertoi rehellisesti omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Nainen oli samoilla linjoilla miehen kanssa - tuo ei varmastikaan tuntenut parhaita opetusmenetelmiä ja opetusrutiiniin pääseminen vei varmasti aikansa, mutta mies vaikutti hyvin motivoituneelta oppimaan ja kehittämään itseään. Rehtori tiesi, että hyvä motivaatio oli jo suuri tekijä onnistumisessa, ja että Aphonsella oli hyvät eväät tulla erittäin hyväksi riimujenopettajaksi.

"Asia selvä", rehtori päätyi vastaamaan hyvin neutraalisti ja piti ilmeensä vakavana. Vaikka mies oli antanut hänelle jo enemmän kuin hyvän vaikutelman itsestään, nainen ei halunnut esittää miehelle olevansa liian vakuuttunut. Ties vaikka miehestä tulisi haastattelun aikana ilmi jotain hyvin sopimatonta, joka olisi täysi este opettamisen aloittamiselle. Nainen kuitenkin uskoi, ettei miehestä paljastuisi mitään sellaista. Tuo vaikutti olevan niin ammatillisesti kuin ulkoisestikin oikein pätevä.

"Mitä unta näit viime yönä?", oli rehtorin seuraava kysymys. Kyseinen kysymys kuului naisen vakiokysymyksiin työhaastattelun aikana - pitihän sitä tietää, mitä tulevien työntekijöiden pään sisällä liikkui. Jos mies ei olisi nähnyt lainkaan unta, kertoisi se tuon sulkeutuneisuudesta. Jos taas uni olisi sisältänyt jotain todella epäilyttävää, kuten pommin, henkilö alkaisi herättää epäilyksiä. Pommi oli nimittäin erittäin huonon enteen merkki, joka ennakoi suuria vaikeuksia isommalle ihmisjoukolle. Rehtori ei halunnut koululle enää yhtään uusia ongelmia.

Seuraava kysymys yllätti miehen täysin, vaikkei hän näyttänytkään sitä. Tietenkin. Kyseessä oli hyvin oletettavasti ennustuksen professori rehtorin viran lisäksi. Tietenkin ennustuksen opettaja kysyisi jotakin vastaavanlaista. Kunhan ei alkaisi Alphonsen teenlehdistä kumminkaan ennustamaan (parempi varmaankin varmuuden vuoksi niellä ne teen mukana?). Alphonse pitkitti miettimisaikaansa hörppäämällä jälleen teekupistaan. ”Viime yönä... Näin hyvin mielenkiintoista unta, jonka yksityiskohdat voisin tahtoa muistaa, vaikken valitettavasti muistakaan. Olin unessani työhuoneessani, kun sain oivalluksen, jota minun oli aivan pakko testata. Ja se todellakin oli testaamisen arvoinen idea, sillä ratkaisin viimein jokaisen alkemistin unelman ja sain luotua viisasten kiven”, mies kertoi lopulta, katsellen naisen reaktiota. Hän ei ollut koskaan kouluaikanaan oikein pärjännyt ennustuksessa, eikä siis osannut yhtään keksiä, kuinka hänen unensa saattaisi ennustusta taitava henkilö tulkita.