Keväänaloitusbileet (yleinen chatpeli)

Lukuvuoden 2016-17 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Keväänaloitusbileet (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 08 Maalis 2017, 23:16

Aurinkoista kevään alkua, châteaulaiset!

Laitetaan pitkästä aikaa pystyyn yhteinen chatpeli. Tällä kertaa aiheena on keväänaloitusbileet, jotka ovat roolipelillisesti oppilaiden suunnittelemat. Bileet järjestetään yhteisessä oleskeluhuoneessa ja sinne on tervetulleita kaikki koulun väki oppilaista ja jatko-opiskelijoista henkilökuntaan sekä olentoihin. Roolipelillisesti bileet sijoittuvat ajankohtaan 18.3.

IRL äänestämme yhdessä mahdollisimman monelle sopivaa ajankohtaa. Äänestysaikaa pelin ajankohdalle on 4-5 päivää, ja päivämäärävaihtoehtoja on yhteensä 17. Viikonlopun päivämäärille on valittavissa kaksi eri kellonaikaa. Peli pelataan chatissa.

Äänestysaika: 8. - 12.3.2017
Vaihtoehdot päivämääräksi: 15. - 31.3.2017

Äänestämään pääset täältä!

Ajankohta, joka on saanut 12.3. mennessä eniten ääniä, on roolipelin ajankohta IRL.
Kaikki äänestämän itselleen sopivaa ajankohtaa! Laitathan nimeksesi jonkun hahmosi nimen ja äänestäthän vain kerran. Vastaa myös tähän ketjuun ja kerro mielipiteesi siitä, mitä kyseinen bileet voisivat pitää sisällään.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Keväänaloitusbileet (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 15 Maalis 2017, 23:41

Äänestys on päättynyt! Ajankohdaksi on valittu:

sunnuntai 26. maaliskuuta klo 12:00

Jokainen châteaulainen saa osallistua mukaan peliin, vaikkei olisikaan osallistunut äänestykseen. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee mukaan!

Pelin teemana on keväänaloitusbileet, mutta tarkempi ohjelma on vielä auki. Haluatko, että juhlat sisältäisivät jotain tarkempaa tekemistä vai vain vapaata hengailua? Mitä muita ideoita ja toivomuksia sinulla on bileitä varten? Kerro mielipiteesi vastaamalla tähän alle. Kootaan mielipiteistä kaikille mieluinen juhla. Julkaisen pelin tarkemman kuvauksen myöhemmin.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Keväänaloitusbileet (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Alain Astier » 16 Maalis 2017, 21:06

Keväinen sisustus on varmaan jo taattu? Kuitenkin joitain kauniita keväisiä kukkia ja kasveja olisi mukava ehkä olla oleskeluhuoneessa maljakoissa tai vaaseissa nätisti. Muutenkin auringon valot ja valoisuus on varmaan myöskin jo ihan taattua, eli verhot auki vain ja aurinko paistakoot sisään. Olisi myös mukavaa, jos nämä olisivat vaihteeksi sellaiset juhlat, joissa musiikki ei olisi suuressa roolissa, sillä jotenkin katson kevään olevan enemmänkin rauhallinen, omalla tahdillaan kulkeva, heräämisen juhla. Okei, se ehkä oli sittenkin enemmän Alainin mielipidettä.

Minusta jonkinlainen pienimuotoinen ohjelma saattaisi olla ihan mukava mauste, mutta ehkä silti olisi mukavaa, jos olisi ihan rentoa meininkiä eikä ns. virallista ohjelmaa. Alain kyllä ehkä pitäisi myös virallisesta ohjelmasta, mutta olisi ihan hienoa, jos kaikenlainen ohjelma lähtisi itse pelissä olevista hahmoista liikkeelle eikä ns. suuremmalta määräävältä taholta (juhlien järjestäjiltä).

Minusta yhtenäisen ohjelman tarpeellisuus riippuu myös pitkälti pelaajista, lukumäärästä ja hahmoista. Se ei ehkä ole ihan tarpeen, jos hahmot muuten löytävät ainakin jonkinlaista seuraa itsellensä tai kontaktia ylipäätään muihin. Jos taas joukko tosiaan olisi aika hajanaista, niin silloin jonkinlainen yhteinen tai ainakin useamman hahmon mukaan ottava tekeminen saattaisi olla ihan järkevää ja tarpeellista. Muuten vapaa hengailu saattaisi olla ihan mukavaa, sillä ei sitä aina tarvitse olla ohjelmaa. Itse nämä juhlathan ovat jo jonkinlainen ohjelma. Eli siis voisi seurata peliä ja jos näyttää siltä, että jonkinlainen pikkuohjelma lienee olevan tarpeen, niin sitten sellainen tulkoot.

Ja jos ohjelmaa sai ehdottaa, niin minun Alain olisi ehdottomasti kuva-arvoituksen tai jonkun muun hienon pelin kannalla. Alainin pelaaja ei tosin ole ihan yhtä mieltä asiasta, sillä Alainia kuva-arvoituksineen ei ehkä ihan tässä pelissä tarvitse nähdä eikä kokea! Eli ei kiitos kuva-arvoitusta.

Ja Alain kyllä taisi syödä pelaajineen mielipidesammakon pulputtaen näin mielipidetekstiä vähän ympäriinsä. :''D:
Alain Astier
 

Re: Keväänaloitusbileet (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Greta Glaris » 18 Maalis 2017, 19:50

Tämäkin on kai itsestään selvää mutta että juhliin tultaisiin jonkun kanssa? Vaikka ystävän tai ihastuksen tai jonkun. Ja miten siihen peliin pääsee? Kun on kirjautunut ja siinä lukee se joku että Greta Glaris join chat. Niin mitä sinne alas hakuun pitää laittaa?
Greta
Avatar
Greta Glaris
Oppilas
 
Viestit: 76
Liittynyt: 04 Tammi 2017, 12:43
Paikkakunta: Pariisi
Tupa: Pouffsouffle

Re: Keväänaloitusbileet (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 25 Maalis 2017, 20:12

Kiitos kommenteistanne, Alain ja Greta! Alainin ideat olivat tosi hyviä, ja poimin niitä mukaan alla olevaan pohjustukseen. Pohjustuksesta löytyy vastauksia myös Gretan esittämiin kysymyksiin.

Peli pelataan siis chatissa sunnuntaina 26.3. klo 12:00 alkaen, eli huomenna! Kaikki châteaulaiset ovat enemmän kuin tervetulleita mukaan pelailemaan.

Chattiin pääset täältä. Ohesta löydät myös ohjeet, kuinka chattiin pääsee sisälle.

Kevään aloitusbileet

Keväänaloitusbileet ovat Taikakoulu Châteaun oppilaiden järjestämät juhlat kevään alun kunniaksi. Kaikki koulun oppilaat ja jatko-opiskelijat ovat saaneet kutsun juhliin, mutta myös henkilökunta ja muut koulun asukkaat ovat tervetulleita mukaan. IRL päivämäärän näet yllä, mutta roolipelillisesti tapahtumat sijoittuvat alkuiltaan 18.3.

Kuva
©

Jokainen juhliin osallistuva hahmo saa tulla mukaan yksin, ystävän tai ihastuksen kanssa, tai halutessaan isommalla porukalla. Yleisessä olohuoneessa on paljon porukkaa juhlan aikana, joten juhlan aikana saa varmasti seuraa, vaikka tulisikin roolipelillisesti peliin yksin. Pukukoodi on vapaa, mutta suotavaa olisi, että pukisi päälleen jotain rentoa ja keväistä.

Kuva
©

Vaikka yhteisen olohuoneen sisustus on pääasiassa tummaa puuta, se on koristeltu raikkaan keväiseksi kukka-asetelmilla ja muilla keväisillä koristeilla. Tila on varsin tunnelmallinen, ja viimeistään nyt kevään huomataan saapuneen myös Taikakoulu Châteauhon. Alkuillan kevätaurinko paistaa korkeiden ikkunoiden läpi ja valaisee tilan sopivasti. Myöhemmin illalla sytytetään takka ja kynttilöitä, jotka antavat valoa myös myöhemmin illalla aikaansa huoneessa viettäville.

Kuva
©

Oleskeluhuoneen päähuone on tilava, mutta se on täynnä nojatuolia, sohvia ja pieniä pöytiä. Oleskeluhuoneen ohessa on myös pienempi takkahuone, jonne voi kerääntyä keskustelemaan pienemmän porukan kesken. Suuremmassa huoneessa ei soi lainkaan musiikki, mutta pienemmän huoneen nurkassaon radio, josta soi meneviä keväthittejä. Muuta ohjelmaa ei ole järjestetty, vaan jokainen osallistuja voi halutessaan esittää jotain ohjelmaa niin halutessaan. Pikkupöydillä on tarjolla pientä keväistä naposteltavaa.

Kuva
©

Tervetuloa mukaan! Jos kysyttävää ilmenee peliin liittyen, voit esittää kysymyksesi tässä alla.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Keväänaloitusbileet (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 26 Maalis 2017, 18:51

Kiiiiiitoksia kaikille osallistuneille! Pelistähän tuli varsin perinteinen bilepeli pullonpyörityksineen ja uusine tuttavuuksineen. Mukavaa, että kaikilla hahmoilla vaikutti olevan pääasiassa hauskaa, vaikka muutama kinastelu mahtuikin peliin mukaan. Alta löydät pelilokin.

Yritin tällä kertaa kerätä listaa osallistuneista. Jokainen listalla oleva hahmo saa 10 pistettä peliin osallistumisesta. Jos hahmosi nimeä ei ole listalla, mutta osallistuit peliin, ilmoita siitä.

Aurora Smith, Serpentard
Jill Bauer, Cerfeur
Alain Astier, Pouffsouffle
Cedance Fleur, Pouffsouffle
Cyan Grenier, Serpentard
Evelyn Clément, Serpentard
Joel Eaton, Cerfeur
London Morel, Cerfeur
Melody Wood, Serpentard
Rebecca Hope, Serdaigle
Ronja Blomroos, Cerfeur
Ruth Rousseau
Jackie Hollins
Lena Primakov, Pouffsouffle


Edit: + Celina Tourette ja Keira Kingsley

[12:01] <Ronja_Blomroos> *Ronja seisoskelee olohuoneen ovella tarjotin kädessä. Hän on yksi bileiden järjestäjistä ja hän on ottanut tehtäväkseen toivottaa kaikki juhliin tulijat tervetulleiksi. Tarjottimella on kuohuvaa juotavaa, jota hän tarjoilee jokaiselle bileisiin saapuvalle henkilölle*
[12:03] <Ronja_Blomroos> *Muutamia oppilaita saapuu jo oleskeluhuoneeseen. Ronja antaa heille lasilliset juotavaa ja toivottaa tervetulleiksi*
[12:03] <EvelynC> ** Evelyn vetää syvään henkeä ja astuu juhlahumuun**
[12:03] <EvelynC> ** Mitä ihmettä edes tein täällä? **
[12:04] <Ronja_Blomroos> Moi! *tervehtii Evelyniä* Ota tästä alkumalja! *kehottaa hymyillen*
[12:04] <Melody_Wood> *kävelee rauhallisesti käytävää pitkin*
[12:04] <Alain> *seisoskelee yhden ikkunan luona ja katselee ulos kauniiseen avartavaan maisemaan*
[12:04] <Jackie> *Jackie on jackiemaisesti myöhässä*
[12:05] <EvelynC> ** Vilkaisee Blomroosia ja nostaa kasvoilleen kohteliaan hymyn** Hei! Ja kiitos **ottaa alkumaljan**
[12:05] <Rebeeh_Peruna> *astuu sisään oleskeluhuoneeseen*
[12:05] <EvelynC> ** Mitäköhän juomassakin oli **
[12:05] <Ronja_Blomroos> Ole hyvä! Se on kotitonttujen tekemää *ilmoittaa Evelynille*
[12:05] <EvelynC> ** Olisi pitänyt osallistua juhlien järjestämiseen, olisi sentään jotain tekemistä **
[12:06] <Ronja_Blomroos> *Huomaa Rebecan ja irvistää hieman* Otatko alkumaljan? *töksäyttää kysymyksen tytölle*
[12:06] <EvelynC> Aa, okei **sanoo Ronjalle**
[12:06] <Melody_Wood> *astuu sisään oleskeluhuoneeseen ja katselee ympärilleen*
[12:06] <EvelynC> ** Taisin näyttää hieman liian epäluuloiselta... hmm...**
[12:07] <EvelynC> ** Äh, kohteliaisuutta... epäluuloisuus ei ole kohteliaisuutta**
[12:07] <Rebeeh_Peruna> *Hätkähtää hiukan kun huomaa Ronjan. Mutta virnistää ja ottaa maljan* Kiitos
[12:07] <Ronja_Blomroos> Moii! *tervehtii Melodya ja hymyilee* Ota tästä alkumalja, tämä on hyvää *kertoo tytölle*
[12:07] <@Aur> *Aur kävelee käytävällä matkalla kohti yhteistä olekeluhuonetta. Tytöllä on valkoiset minishotsit, ruusunpunainen napapaita ja beiget ballerinat. Sen lisäksi tytöllä oli rento meikki, korkkiruuvi kiharoita ja kaunis kukkaseppele. Tyttö saapuu paikalle ja huomaa Reben* Moi Rebe *tyttö tervehtii häntä*
[12:08] <EvelynC> ** Juhlat ei ole minua varten... **
[12:08] <Ronja_Blomroos> *Mulkaisee Rebeccaa*
[12:08] <EvelynC> ** Astelee hieman sivuummalle **
[12:08] <Ronja_Blomroos> Hei, otatko sinäkin alkumaljan? *kysyy Auroralta*
[12:09] <Rebeeh_Peruna> *Huomaa Aurin* Moi *Hymyilee ja huomaa Ronjan mulkaisun. Katsoo tyttöä ilmeellä, joka kysyy "Mitä nyt"*
[12:09] <Melody_Wood> Kiitos *virnistää ja ottaa lasin*
[12:09] <Ronja_Blomroos> *Ronjahan on hienosti pukeutunut ihanaan keväiseen vaaleanvihreään mekkoon ja ruskeisiin söpöihin balleriinoihin*
[12:09] <@Aur> Okei *vastaa Ronjalle katsoen häntä hyvin arvostelevasti*
[12:10] <EvelynC> ** Vilkaisee Blomroosin suuntaan, mutta jatko-opiskelija taitaa keskittyä muihin oppilaihin, joten nuuhkaisee juotavaa varovasti **
[12:10] <Melody_Wood> *on värjännyt juuri tätä varten vaaleiden hiustensa latvoja vaaleansinisiksi*
[12:10] <EvelynC> ** Ehkä hörppäsen ihan vähän... **
[12:10] <Melody_Wood> *muuten on aika perusvaatteissa*
[12:11] <Alain> *kääntyy ympäri, ikkunalautaan tällä kertaa hieman nojaillen, hyväntuulinen virne kasvoillaan katselemaan paikalle kerääntyviä oppilaita*
[12:11] <Ronja_Blomroos> *Katsoo myös Auroraa arvostelevasti, sillä tuo on Rebecan seurassa. Ronjahan ei pidä Rebecasta, koska tuo on Londonin tyttökaveri, ja London on tyhmä kuin saapas*
[12:11] <Jackie> *Saapuu oleskeluhuoneeseen ja tervehtii iloisesti huoneessa olijoita*
[12:11] <Melody_Wood> *katselee ympärilleen ja kävelee seinustalle*
[12:12] <Melody_Wood> *katselee menoa ja huoneeseen tulvivaa väkimäärää*
[12:12] <Ronja_Blomroos> Moi, Jackie! *tervehtii naista hymyillen* ota tästä juotavaa, tämä on kotitonttujen tekemää *ojentaa tarjotinta Jackielle*
[12:12] <EvelynC> ** Tervehtii Jackieta kohteliaasti, mutta aavistuksen hiljaa **
[12:13] <@Aur> *Kävelee Reben luo ja sanoo hänelle* Ton tytön mekko on aivan kauhea *Viitaten Ronjaan*
[12:13] <Jackie> Hei Ronja! *tervehtii takaisin ja hymyilee* Kiitos. *ottaa tarjottimelta lasin kotitonttujen tekemää juomaa*
[12:14] <Cyan> *Saapuu oleskeluhuoneeseen ja katselee ympärilleen. Kävelee tarjoilupöydän luo ja kahmaisee heti kourallisen värikkäitä karkkeja kerralla suuhun.*
[12:14] <Ronja_Blomroos> *Ei onneksi kuule Aurora kommenttia. Jos Ronja olisi kuullut kommentin, hän olisi luultavasti heittänyt tarjottimen juomineen kyseisen tytön päälle*
[12:14] <Ronja_Blomroos> Ole hyvä! *sanoo Jackielle ja hymyilee*
[12:14] <Cedance> *Cedance astelee oleskeluhuoneeseen*
[12:14] <Jackie> Moi Eve. *tervehtii hiljaista Evelyniä myös*
[12:14] <EvelynC> ** Kuulee Auroran puheen Ronjan mekosta ja mutristaa hieman suutaan astellen hieman kauemmas Rebestä ja Aurista, ettei tarvitsisi kuulla enempää **
[12:15] <Cedance> *etsii katseellaan Rebeä*
[12:15] <Ronja_Blomroos> Hei... ööö... Cyan! *muistaa pojan nimen juuri ja juuri* Sinulta jäi ottamatta tervetulijaisjuoma! *huutaa pojan perään iloisesti*
[12:15] <Rebeeh_Peruna> Mmm no ehkä. Mun mielest se on ihan kiva *Sanoo Auroralle ennen kuin huomaa Cedancen ja tervehtii tätä*
[12:15] <Cedance> Moi Rebe!
[12:15] <EvelynC> ** Hymyilee Jackielle hieman, koska tämä kuuli ja huomasi... **
[12:15] <Ronja_Blomroos> Otatko alkumaljan? *kysäisee Cedancelta ovensuussa*
[12:15] <Cedance> wau kiva asu! :)
[12:16] <Cedance> Joo mikä ettei 8) *vastaa Ronjalle*
[12:16] <Jackie> *maistaa juomaansa ja hymyilee Evelle*
[12:16] <Cyan> *Ei huomaa heti ketään tuttuja, joten katselee vähän eksyneen oloisena muita ja sitten kurkkaa pöydän alle. Olisikohan täällä suklaamuniakin piilossa.*
[12:16] == Melody [webchat@85-76-40-183-nat.elisa-mobile.fi] has joined #Chateau2004
[12:16] <Alain> *ei ollut tajunnut ottaa tullessaan alkumaljaa, mutta ei oikein ole pahoillaan siitä*
[12:16] <Ronja_Blomroos> *Ojentaa Cedancelle yhden lasillisen ja hymyilee. Hymy kuitenkin hyytyy heti, kun Ronja näkee tuon olevan Rebecan kaveri*
[12:16] <Rebeeh_Peruna> Kiitti *Hymyilee ja pyörähtää hiukan että Cedance näkisi sinisestä valkoiseen liukuvärjätyt shortsit ja napapaidan jossa luki "Yes, I am a potato, and I believe in unicorns"*
[12:17] <Cedance> *ottaa maljan vastaan ja hymyilee*
[12:17] <@Aur> Moi *tervehtii paikalle tullutta tyttöä kunnes kysyy kummaltakin* Jatketaanko pullonpyöristystä *Yrittää puhua niin että vain nuo kaksi kuulisivat*
[12:18] <Ronja_Blomroos> CYAAAAAAN! *huutaa kovemmalla äänellä, koska poika ei viimeeksi ilmeisesti kuullut* TULE OTTAMAAN ALKUMALJASI! *naurahtaa lopuksi, sillä varmasti koko huone kuuli hänen huutonsa*
[12:18] <Cedance> *ihmettelee hieman Ronjan hymyn hyytymistä, mutta ajattelee sen johtuvan huonosta päivästä*
[12:19] <EvelynC> ** miettii, että pidetäänkö alkumaljan juontia ennen puhetta **
[12:19] <EvelynC> ** Vilkaisee Ronjaa ja tukahduttaa tuhahduksen **
[12:19] <Rebeeh_Peruna> *Kulauttaa maljan sisällön kurkkuunsa*
[12:19] <London_Morel> *Kuorsaa jatko-opiskelijoiden tuvassa*
[12:20] <EvelynC> ** Ihan kuin hän kerjäisi kiusaamista ja huomiota tuolla käytöksellään **
[12:20] <Cyan> *Huomaa että unohti ottaa lasin ja käy hakemassa sen. Maistaa juomaa uteliaana. Eipä kai siinä alkoholia ole. Alkaa yskiä kun kuulee nimeään huudettavan* Häh, mitä?? Ai sinä. Moi. *Tunnistaa Ronjan*
[12:20] <Alain> *haroo hieman hiuksiaan kääntäessään päänsä sivulle ennen kuin hypähtää varovasti ikkunalaudalle istumaan*
[12:20] <Cedance> No mitä tykkäättemun asusta? *esittelee hopeaa lyhyttä mekkoa väelle*
[12:20] <Jackie> *Jackie menee Evelynin luo, koska hän näyttää hieman yksinäiseltä* Moii, saanko liittyä seuraan? *kysyy kohteliaasti*
[12:21] <Ronja_Blomroos> Tämä on kotitonttujen tekemää juomaa ja tosi hyvää *ilmoittaa Cyanille ja hymyilee*
[12:21] <Rebeeh_Peruna> Se on ihana *c:*
[12:21] <Cedance> *c:*
[12:22] <Rebeeh_Peruna> ((JOO))
[12:22] <@Aur> Toi mekko on ihana *Sanoo tytölle jonka nimeä ei muista ja jatkaa* Pelataanko sitä pullon pyöritystä
[12:22] <Cedance> Kiitos.. Aur? *koittaa muistaa nimeä*
[12:22] <EvelynC> ** Säpsähtää hieman Jackieta, mutta yrittää peittää sen kohteliaasti hymyilemällä ** Tietysti
[12:23] <Ronja_Blomroos> *Vilkuilee huonetta ja tajuaa, etteivät kaikki juhlijat muistaneet ottaa alkumaljaansa. Tämähän on melkein katastrofi. Ronja astelee ikkunalaudan päällä istuvan pojan luokse* Sinulta jäi ottamatta alkumalja. Tässä! *ojentaa tarjotinta Alainille*
[12:23] <@Aur> Joo oon Aur, mikä sun nimi oli *kysyy tytöltä sillä ei muista toisen nimeä*
[12:23] <Cedance> Cedance *c:*
[12:23] <EvelynC> ** Miettii, pitäisikö lisätä "professori" opolle... **
[12:24] <Jackie> *hymyilee iloisesti* Mitä sulle kuuluu? *kysyy kuulumisia*
[12:24] <Rebeeh_Peruna> Missäköhän London on...
[12:24] <Cedance> Se on varmaan tekemässä jotai turhanpäivästä.. :D
[12:24] <London_Morel> *Herää säpsähtäen johonkin kolahdukseen. Harmi, poika oli nähnyt juuri mukavaa unta Rebecasta. Päättää kuitenkin nousta ylös ja menee peilin eteen vähän siistimään itseään*
[12:24] <Cyan> *Seuraa Ronjaa ja pohtii, että tämä on aika varmasti täysi-ikäinen on Cyanin arvion mukaan.* Hei onko sulla viinaa? *Kysyy hiljaa aivan kuin olisi jo muka juonut joskus elämässään.*
[12:24] <Alain> *ristii jalkansa ja antaa auringon helliä selkää samalla, kun seuraa ihmisten iloista jutustelua samalla tavoin kuin joku toinen ehkä kuuntelisi lintujen sulosointi sirkutusta*
[12:24] <Alain> *yksi juhlijoista näyttää tulevan kohti, joten selkä suoristetaan ja virne levenee*
[12:25] <Alain> *on jo puolittain hyppäämässä ikkunalaudalta alas, mutta nuori neiti tarjoaa jo alkumaljaa*
[12:25] <Alain> *punnitsee nopeasti vaihtoehtoja, että kumpi ele olisi nyt se kohteliaampi*
[12:25] <EvelynC> Hyvää ** vastaa hieman liian automaattisesti ** Entä teille? ** lisää kohteliasta small-talkkia**
[12:25] <@Aur> Mä meen hakee pullon *sanoo kävellen Ronjan luo ja kysyn häneltä* Onko sulla pulloa me haluttaisiin pelata ToTee *Viittaa Cedaan ja Rebeen*
[12:25] <Alain> *tarkistaa, että on vielä hyvin tilaa ja liikahtaa sulavasti alas ikkunalaudalta takaisin lattian tuntumaan*
[12:25] <EvelynC> ** tosin saiko opolta kysyä kuulumisia... äh... **
[12:25] <Rebeeh_Peruna> *Juo lasin loppuun* Saakos tuosta ottaa toisen? *Kysyy Ronjalta*
[12:26] <Jackie> Kiva kuulla. Minullekin kuuluu hyvää. *kertoo*
[12:26] <Cedance> Aur ootetaan et London tulee kans. Sillä on yleensä aika luovia ideoita pullonpyöritykseen
[12:26] <EvelynC> ** Opo tietysti sai kysyä, sehän kuului työn kuvaan... kai... mutta päinvastoin... ehkä olisikin pitänyt vain olla kysymättä**
[12:26] <@Aur> Okei *osoittaa sanat Cedalle*
[12:26] <Alain> Hei! Joo, tosiaan taisi vähän... Kiitos. *toteaa ottamatta sitä vielä vastaan, kun yksi toinen neiti pelmahti jo paikalle*
[12:27] <Ronja_Blomroos> *Kääntää huomonsa Rebecan ja Cyanin puoleen, jotka olivat seuranneet häntä* EI OLE! *vastaa Cyanin kysymykseen alkoholista* ET SAA! *vastaa Rebecalle*
[12:27] <Cyan> *katsoo yllättyneenä Auria, joka sanoi hakevansa pullon. Jollain täällä on siis oikeasti alkoholia? Vau?*
[12:27] <EvelynC> Aika paljon porukkaa paikalla tänään ** toteaa vilkuillen ympärilleen **
[12:27] <Cedance> MISSÄ *kuulee Cyanin sanat*
[12:27] <Alain> *hymyilee ystävällisesti, vaikka ei ole lainkaan perillä siitä, että mistä alkumaljaa tarjonnut on pahastunut*
[12:27] <Cedance> eiku
[12:27] <Alain> *ei oikein ole tämänkaltaisen epätietoisuuden ystävä*
[12:27] <Ronja_Blomroos> Mutta sinä voit kyllä ottaa ekan maljasi *sanoo Alainille hieman ystävällisemmin kuin näille kahdelle ja ojentaa tarjotinta pojan puoleen*
[12:28] <Rebeeh_Peruna> NO EI SITTEN *Karjaisee Ronjalle ja kävelee takaisin Cedancen luo*
[12:28] <Ronja_Blomroos> *vilkuilee samalla Rebeccaa erittäin arvostelevasti*
[12:28] <Jackie> *kiinnittää huomionsa Ronjaan kovaan ääneen ja miettii pitäisiköhän hänen olla siellä, missä ääni nousee yli normaalin puheäänen*
[12:29] <@Aur> Hei mulla taitaa olla viiniä tuvassa *Sanoo Cedalle ja Rebelle*
[12:29] <Jackie> Totta... *vastaa Evelynille*
[12:29] <Cedance> oih *käännähtää auria päin*
[12:29] <London_Morel> *Tajuaa, että keväänaloitusbileet ovat jo menossa, oh no! Pukee äkkiä päälle mustat farkut ja kivan coolin paidan, sukii hiuksensa vähän parempaan kuosiin, ja lähtee sitten askeltamaan kohti yhteistä oleskeluhuonetta*
[12:29] <EvelynC> ** Vilkaisee Ronjaa ja Jackieta. Miettii, pitäisikö sanoa "Mene vaan", tai jotain muuta myöntävää **
[12:30] <Cyan> *Jaha, Ronjalla ei siis ole sellaista juotavaa. Pohtii haluaako änkeä mukaan isompien pullonpyöritykseen vai olisiko se sittenkin vähän pelottavaa* Aiotteko te pelata sitä pullo juttua? *kysyy Ronjalta ja Alainilta. *
[12:30] <Rebeeh_Peruna> Kivsu *sanoo Aurille*
[12:30] <Rebeeh_Peruna> Voiaan käydä hakemassa jos meno tulee turhan tylsäksi
[12:30] <Rebeeh_Peruna> *Virnistää*
[12:30] <@Aur> *Tyttö lähtee tupaan ja palaakin sieltä hetken kuluttua tyhjän viinipullon kanssa*
[12:30] <Alain> *hieroi aiemmin käsiään yhteen, mutta lopettaa sen* Ah, kiitos. Aika mielenkiintoiset juhlat nämä... *aloittaa, muttei oikein tiedä miten jatkaa, muttei sillä oikein olekaan väliä, kun tällä kertaa nuorempi poika liittyi keskusteluun myös kysymyksen turvin*
[12:31] <@Aur> Ottaa myöhemmin juotavaa
[12:31] <@Aur> *Otetaa
[12:31] <Jackie> Minun pitää kuules mennä. Mutta kyllä me vielä nähdään. *hymyilee hieman pahoittelevasti* Hei hei! *sanoo vielä ja vilkuttaa Evelynille pienesti ennen kuin lähtee*
[12:31] <Alain> *ottaa alkumaljan vastaan ja kiittää kohteliaasti, sillä vaikkei huomio enää olekaan tässä juomassa se kuitenkin tuntuu ihan hyvältä vaihtoehdolta*
[12:31] <Ronja_Blomroos> EN TIEDÄ, minulla on tässä vähän muutakin tekemistä *Vastaa Cyanille vähän ilkeästi. Ronja ei tiedä, miksi hän alkoi käyttäytymään epäkohteliaasti myös Cyanille. Varmaan, koska alkoholikysymys oli ollut tytön mielestä sopimaton alaikäiselle henkilölle*
[12:31] <@Aur> *osoittaa sanat tytöille*
[12:31] <EvelynC> Eipä mitään. Hei, hei ** vastaa hymyillen **
[12:32] <Melody> *seisoskelee reunalla*
[12:32] <Alain> *pitelee viattomasti alkumaljaa kädessään yrittäen hymyillä ystävällisesti myös pojalle, koska ei itsekään osannut tarjota minkäänlaista vastausta kysymykseen*
[12:32] <Ronja_Blomroos> *On tyytyväinen, kun Alain ottaa lopulta alkumaljan itselleen* Ole hyvä! *sanoo pojalle kohteliaasti ja siirtyy sitten taas oven suuhun ojentamaan juomia uusille tulijoille*
[12:32] <EvelynC> ** Vilkaisee hieman oppilaspoppoota, pullosta päätellen he ovat joko pelaamassa pullonpyöritystä, tai juomassa **
[12:32] <Jackie> *opinto-ohjaaja astelee Ronjan ja kumppaneiden luokse* Mitä täällä huudetaan? Onko täällä jokin ongelma? *katsoo oppilaita kysyvästi*
[12:33] <Rebeeh_Peruna> **Sooooooss**
[12:33] <Rebeeh_Peruna> *Yrittää sneakisti paeta paikalta*
[12:33] <Cyan> *Katsoo Ronjaa vähän ihmeissään. No mikä sille nyt tuli? Ja toinen poika vaan hymyilee eikö sano mitään. Huokaisee ja alkaa nojailla seinään tympääntynyt ilme naamallaan.*
[12:33] <Cedance> .. no alkoholia ei olla vielä löydetty.. *vastaa Jackielle*
[12:33] <Ronja_Blomroos> *Vilkaisee Jackieta yllättyneenä* Alaikäiset kerjäävät alkoholijuomia *vastaa*
[12:34] <@Aur> *Avaa suunsa katsoen opinto-ohjaajaa mahdollisimman söpösti* No Ronjalle on joku ongelma kun se huutaa kaikille
[12:34] <Jackie> Aah, aivan. *nyökkää Ronjalle ja kääntää katseensa sitten Auroraan*
[12:34] <Alain> ...aika mielenkiintoiset juhlat nämä. *toteaa vielä pojalle ihan vain hyvitykseksi, koska ei itse osannut antaa minkäänlaista vastausta kysymykseen eikä halua olla vastuussa toisten huonontuneista mielialoista*
[12:34] <Ronja_Blomroos> Minulla ei ole mitään ongelmaa! *sanoo Auroralle*
[12:34] <Alain> *joten hieman small talkia*
[12:35] <London_Morel> *Saapuu yhteisen oleskeluhuoneeseen ja haukottelee*
[12:35] <EvelynC> ** Kuulee joitain keskusteluja alkoholijuomista... huoh... ehkä pitäisi sittenkin vaan poistua pänttäämään oppikirjoja... **
[12:35] <Cedance> Terve London !
[12:35] <Jackie> Enpä usko, että hän turhasta huutaa. *toteaa Auroralle*
[12:35] <Rebeeh_Peruna> MOiiii!
[12:35] <Ronja_Blomroos> *Mulkaisee Londonia, eikä tee elettäkään että tarjoaisi tuolle juotavaa*
[12:35] <Cyan> *Säikähtää opinto-ohjaajaa. Ja Ronja vielä puhui siitä alkoholin kysymisestä, meinaako se nyt kannella?! Hivuttautuu vaivihkaa kauemmas. En minä mitään ole tehnyt...*
[12:36] <London_Morel> *Mulkaisee Ronjaa, eikä tee elettäkään että ottaisi tuon tarkottimelta juotavaa. Luultavasti juomassa on kuitenkin Ronjan kuolaa tai jotain, hyi*
[12:36] <London_Morel> Moooii! *tervehtii kaikkia tuttuja*
[12:36] <Cedance> Ronja ei näköjään oo antamassa sulle juomaa.. *londonille
[12:36] <Jackie> *tervehtii Londonia*
[12:36] <Melody> *katselee draamaa*
[12:37] <Rebeeh_Peruna> Noniiinnn! Mitäs nyt tehdään
[12:37] <@Aur> *Liittyy tyttöjen ja Londonin seuraan* Nyt pullonpyöristystä?? *kysyy*
[12:37] <Cedance> Pullonpyöritystä !! *huutaa raivokkaasti*
[12:37] <Melody> *nuo huutavat pullonpyörityksestä*
[12:37] <Melody> *joten kävelee sinme*
[12:37] <London_Morel> En olis halunnutkaan *sanoo Cedalle ja irvistää*
[12:37] <Rebeeh_Peruna> KETKÄ MUKAAN!
[12:37] <Melody> Voinko liittyä mukaan? *virnistää*
[12:37] <Cedance> Joo no se ei sisällä edes alkoholia *:c*
[12:38] <Rebeeh_Peruna> TOTTAKAI!
[12:38] <Cedance> KAIKKI MUKAAN PULLONPYÖRITYKSEEN
[12:38] <Cyan> *Päätyy lopulta seisomaan Alainin taakse. Turvallinen piilo.* On joo ihan mielenkiintoista... *Vastaa Alainille myöhässä ja tuijottaa yhä Jackieta varuillaan.*
[12:38] <@Aur> Kuka alottaa *kysyy*
[12:38] <EvelynC> ** Vilkaisee Jackieta ja alkoholi-hössäkkää... tähänkö kaikki juhlat koululla päätyi... hah, onneksi Molina ei ollut paikalla... tosin eihän se usein ollut juhlissa... jos olisi ollut, niin olisin saanut taas yhden syyn lisää olla tulematta paikalle **
[12:39] <EvelynC> ** Kuulee pullonpyörityksestä **
[12:39] <EvelynC> ** Pitäisi varmaan liueta muualle **
[12:39] <Rebeeh_Peruna> ONKS KELLÄÄN PULLOO!! MIKÄ TAHANSA PULLO KÄY!
[12:39] <@Aur> Viinipullo
[12:40] <Alain> *vilkaisee nuorehkoon naiseen, jolta pienempi poika selvästi tai epäselvästi taisi nyt piiloutua ei voi estää hymyn nousevan suupielille*
[12:40] <Cedance> Viskipullo ois söpöin.. AI JOO OKEI MM
[12:40] <Jackie> *kuuntelee oppilaiden puheita viini- ja viskipulloista ja ajattelee, että eihän sellainen nyt käy*
[12:41] <Alain> Olen muuten Alain Astier. Hauska tutustua. *esittelee itsensä ojentaen toisen käden selkänsä taakse kättelyä varten ihan vain koska voi ja ajattelee sen olevan ehkä myös ihan fiksukin veto*
[12:41] <Rebeeh_Peruna> Nii Aur oliko sulla pulloo..
[12:41] <@Aur> *laittaa tyhjän viinipullon maahan ja istuu sen viereen*
[12:42] <Rebeeh_Peruna> Yaas!
[12:42] <Alain> *pitäisi kyllä huomattavan paljon enemmän kasvokkain puhumisesta, sillä tämä tällainen vaikutti vain niin etäiseltä ja sitä paitsi näin ei pystynyt päättelemään mitenkään keskustelukumppanin reaktioita tai edes näkemään niitä*
[12:42] <Cedance> Aur pyöräytä
[12:42] <Rebeeh_Peruna> *istataa maahan*
[12:42] <Melody> *istuu maahan myös*
[12:42] <Cedance> *istuu myös*
[12:42] <Jackie> *ajattelee, että viinipullo ei ehkä ole se paras pullo oppilaiden pullonpyörityspeliin*
[12:43] <London_Morel> *istahtaa pullonpyöritysringin jatkoksi*
[12:43] <Melody> *ei tunne edes kaikkia hirveän hyvin porukasta, mutta ihan sama*
[12:43] <Cyan> *Katselee pulloista huutavien suuntaan. Yllättyy sitten kun Alain haluaa kätellä.* Ööm.. Cyan Grenier *Vastaa ja kättelee.* Haluatko pelata sitä? *Kysyy taas kun ei uskalla mennä yksin, mutta on utelias.*
[12:43] <@Aur> *pyörittää pulloa ja se pysähtyy Londonin kohdalle* Totuus vai Tehtävä *kysyy pojalta*
[12:43] <EvelynC> ** Siirtyy syrjemmäs ikkunoiden luo välttääkseen pullonpyörityksen **
[12:43] <Rebeeh_Peruna> *Katsahtaa Londoniin ja virnistää*
[12:43] <London_Morel> Mmmmm... tehtävä!
[12:44] <London_Morel> *virnistää*
[12:44] <Cedance> *virnuilee hammashymyä*
[12:44] <EvelynC> ** Siemaisee alkumaljaansa **
[12:44] <Jackie> *menee keskeyttämään oppilaiden pelin* Arvon pullonpyörittäjät, mistä te tuon pullon hankitte? *katsoo oppilaita vuorotellen, eikä ole ihan varma, että ketkä ovat pelissä mukana ja ketkä eivät*
[12:44] <Cedance> Aur keksi joku tehtävä. Ei liian helppo c:
[12:44] <@Aur> Suutele Cadancea *sanoo pojalle*
[12:45] <Rebeeh_Peruna> *Yrittää peitellä järkytystään*
[12:45] <London_Morel> MITÄ EI
[12:45] <Cedance> Jackie ei mistään kauheasta paikasta
[12:45] <London_Morel> *alkaa nauraa, sillä ajattelee, että se oli vitsi*
[12:45] <Cedance> *näyttää hämmentyneeltä*
[12:45] <Rebeeh_Peruna> *Ei oikein kyllä onnistu*
[12:45] <Rebeeh_Peruna> Im out!
[12:45] <Cedance> *heheheh.. D:*
[12:45] <Cyan> Oo, tuolle tuli tehtävä! *Selostaa Alainille innokkaana, mutta irvistää sitten.* Mitäh, suutelua...
[12:45] <London_Morel> Kotitontut antoivat *vastaa Jackielle ja virnistää*
[12:45] <Cedance> JOO kotitontut..
[12:46] <Rebeeh_Peruna> *Nousee ylös ja lähtee kävelemään poispäin muista*
[12:46] <Alain> *kohauttaa hieman olkiaan ja on ehkä sittenkin tyytyväinen, kun ei näe keskustelukumppaniaan* Onko se suutelupeli...?
[12:46] <London_Morel> *Ei kuitenkaan halua olla nössö, joten antaa pienenpienen nopean pusun Cedancen poskelle*
[12:46] <Cedance> *punastuu aika kovasti*
[12:46] <London_Morel> *pyyhkäisee sen jälkeen suupieliään*
[12:46] <Jackie> *epäilee hieman, mutta nyökkää Londonille ja antaa oppilaiden pelata*
[12:47] <Alain> *onnistuu pitämään äänensä neutraalin kuuloisena, joskin ystävällisyyden sävy rakoilee hieman sen seurauksena*
[12:47] <London_Morel> REBE! *huudahtaa tytölle, joka on lähtemässä pois* Tuo oli vastenmielisintä ikinä, mitä olen tehnyt
[12:47] <London_Morel> *valehtelee ehkä vähän*
[12:47] <Melody> *katselee muita*
[12:47] <Cedance> *hieraisee vähän poskeaan ja nousee ylös*
[12:47] <Cedance> Rebe oota!
[12:47] <Rebeeh_Peruna> *Istahtaa vähän matkan päähän ja mulkaisee Auria murhaavasti*
[12:47] <Cedance> *menee Reben luo*
[12:47] <Melody> *aika hauskaa, kun pullonpyöritys loppuu heti ensimmäiseen tehtävään*
[12:47] <Melody> *naureskelee mielessään*
[12:47] <Cedance> Äh toi oli vaan peliä.
[12:48] <Cedance> *loukkaantuu hieman Londonin sanomisista*
[12:48] <London_Morel> *Katsoo Rebeccaa ja yrittää hymyillä tälle piristävästi*
[12:48] <EvelynC> ** draamaa... ah... **
[12:48] <Rebeeh_Peruna> Aur on kakkapää *MutiseeÄ
[12:48] <Rebeeh_Peruna> **
[12:48] <EvelynC> ** Inhoan draamaa... **
[12:48] <Cyan> Siltä näyttää *Mutisee Alainille ja tulee vihdoin esiin selän takaa alkaakseen taas kurkkia tuolien alle* Suklaamunat ois parempia kuin se pöljä peli. *Toteaa.*
[12:48] <Melody> *kunnon draamaa*
[12:49] <Cedance> *katsahtaa Londonia vähän kysyvästi*
[12:49] <Ronja_Blomroos> *Seisoskelee jossain oven luona ja odottaa tarjotin kädessään. Harmi, ettei uusia tulijoita ole tullut hetkeen*
[12:49] <EvelynC> ** Ehkäpä poistun vielä suhteellisen hyvän sään aikana **
[12:49] <EvelynC> ** Käppäilee ovea kohti **
[12:49] <Jackie> *liikuskelee tilassa ja ajattelee, että voisi palata Evelynin seuraksi*
[12:49] <Alain> En ole aiemmin kuullut tuostakaan pelistä. Olen vähän uusi, haha. *selittelee naurahtaen*
[12:49] <@Aur> Hei en mä voi tietää kuka seurustelee tai on ihastunut kenenkin *puolustaa itseään*
[12:50] <London_Morel> Ainiin, mun piti pyöräyttää *pyöräyttää pulloa ja se osoittaa Melodya* Totuus vai tehtävä?
[12:50] <Jackie> *huomaa, että Evelyn onkin jo lähtemässä*
[12:50] <Rebeeh_Peruna> *Alkaa tuntea katumusta siitä että on niin typerä ja lapselllinen. Painaa päänsä hiukan kohti lattiaa*
[12:50] <Ronja_Blomroos> *Huomaa Evelynin* Et kai ole jo lähdössä? *pysäyttää tytön ovella*
[12:50] <Alain> *seuraa sivusta pojan touhuja samalla, kun yrittää pysyä perillä juhlien yleistunnelmasta*
[12:50] <Cedance> *istahtaa vaisusti pullon luo ja tuijottaa tyhjää*
[12:51] <Rebeeh_Peruna> No hei jos mä sanoin juhlis et London on mun pari nii voisin päätellä jotain jos sulla aivoja on *Mutisee Aurille murhaajasti ja siirtyy kävelee takaisin rinkiin*
[12:51] <Rebeeh_Peruna> *istahtaa Londonin viereen*
[12:51] <London_Morel> Rebe, istu tähän *sanoo tytölle pirist... ai se istui jo*
[12:51] <EvelynC> Mm... ** Mutisee Blomroosille. Kun kysymys on asettettu noin, pitäisi varmaan sanoa, etten tietenkään, täällähän on mukavaa, ah, pidän juhlista... **
[12:51] <Cedance> *kuuntelee vähän vaikeana keskustelua*
[12:51] <Cyan> Uusi? Mistä sä sitten tulet? *Kysyy Alainilta* Et varmaan ekalla voi olla. *Alain vaikuttaa vähän vanhemmalta, joten tuskin he samalla luokalla ovat.*
[12:52] <Rebeeh_Peruna> Melody kumman otat. Totuuden vai tehtävän?
[12:53] <Ronja_Blomroos> *Tytön vastaus ei ollut kovinkaan tyhjentävä, sillä se oli sisältänyt vain kaksi kirjainta* Harmi, jos lähdet *sanoo*
[12:53] <Melody_> *pullo pysähtyy kohdlle, ja miettii mahdollisuuksiaan*
[12:54] <Melody_> Hmmmm....
[12:54] <Melody_> Totuus.
[12:54] <London_Morel> Hmmm *alkaa pohtia tytölle sopivaa totuutta*
[12:54] <Alain> Olen joo neljännellä. *nyökkää vastaten sitten viimeisimpään kysymykseen, sillä se tuntuu helpoimmalta vastattavalta*
[12:54] <London_Morel> Kehen olet ihastunut?
[12:54] <Cyan> *Vilkuilee pullonpyörittäjiä vähän kulmiaan kurtistaen. Oliko siellä nyt joku parisuhderiitakin..? Ei ole vielä yhtään kiinnostunut sellaisista.*
[12:54] <EvelynC> Eh, en tietenkään ** toteaa kohteliaasti hymyillen... kirottu miellyttäminen ** Tulin vain sanomaan, että tämä juoma on tosi hyvää. **Nostaa hieman alkumaljaa, jossa on vielä hieman juotavaa **
[12:55] <Melody_> En keneenkään *vastaa rehellisesti ja virnistää*
[12:55] <Alain> *vaikka tunnisti kyllä itsekin, ettei se tainnut olla se relevantein, kun se ei ollut edes kysymys vaan huomautus*
[12:55] <Alain> *tai pikemmin toteamus*
[12:55] <London_Morel> En usko! *sanoo ja naurahtaa*
[12:55] <Cedance> kumpa pullo osuis muhun.. *mutisee*
[12:55] <Rebeeh_Peruna> *Naurahtaa vähän vaisusti*
[12:55] <Melody_> *nauraa* Sori, en oo nykyään läheinen enään kenenkään kanssa
[12:55] <Melody_> *painottaen sanalla nykyään*
[12:56] <Ronja_Blomroos> Mukava kuulla! Se on kotitonttujen tekemää *kertoo varmaan jo sadannen kerran tänään*
[12:56] <Cedance> Noniin pyörittäkää!
[12:56] <EvelynC> Aa, vai niin **toteaa hilpeästi kuin kuulisi kotitontuista ekaa kertaa **
[12:57] <Ronja_Blomroos> Ota toki toinen lasillinen *työntää tarjottimen Even nenän alle*
[12:57] <Cyan> *Poika vastasi olevansa neljännellä. Cyan vain nyökkää. Ehkä tässä ei tosiaan ehdi koko historiaa selittää, kun hälinää ympärillä.* ehkä tota vois silti kokeilla koska.. en mä oo mikään pelkuri *pohtii ääneen seuraten pullonpyöritystä*
[12:58] <Jackie> *Jackie juo alkumaljaansa*
[12:58] <EvelynC> Kiitos ** nappaa toisen lasillisen Ronjan ojentamalta tarjottimelta**
[12:58] <Cedance> *hörppää alkumaljastaan*
[12:58] <Alain> *juo hieman pitemmän siemauksen alkumaljastaan seuraillen peliä*
[12:59] <Cedance> *haukottelee*
[12:59] <Rebeeh_Peruna> Melody pyöritäää *Toivoo että se osuisi tällä kertaa kohdalle*
[12:59] <Cedance> *kumpa osuis muhun.. *
[12:59] <Alain> Se ei siis ole pelkkä suutelupeli vai mitä? *kysyy virnuillen, sillä oli huomannut joidenkin muidenkin asioiden tehtävän*
[12:59] <EvelynC> ** Vilkaisee muita... Ronja on tosin ihan kiva, mutta välillä tekee jotain outoa... joka vain saa huomion häneen... ehkä pitäisi vain siirtyä kauemmas ennen kuin joku yhdistää meidät... **
[12:59] <Lena> *Lena saapuu oleskeluhuoneeseen ja nappaa lasillisen tarjottimelta*
[12:59] <Melody> *pyörittää*
[12:59] <Cedance> Ei ole *vastaa vaisusti*
[13:00] <Ronja_Blomroos> Ole hyvä! *Sanoo Evelle. Asettaa sitten tarjottimen sivupöydälle ja ottaa itsekin yhden lasillisen*
[13:00] <Alain> Oletko aiemmin pelannut? *kysyy ystävällisesti viitaten kädellään huomaamattomasti pelaajien suuntaan, sillä ei muistanut enää pelin nimeä*
[13:00] <Melody> *ja se osuu Rebeccaan*
[13:00] <EvelynC> ** Nyökkää kohteliasti Ronjalle ja astelee takaisin sivuummalle kohti ikkunoita **
[13:00] <Rebeeh_Peruna> **Jesss*
[13:00] <Rebeeh_Peruna> **
[13:00] <Melody> Totuus vai tehtävä? *kohottaa kulmiaan*
[13:00] <Alain> *vähän liikaa outoja sanayhdistelmiä liian lyhyessä aikavälissä*
[13:00] <EvelynC> ** Ojasta allikkoon... mitäs sitten? **
[13:00] <Rebeeh_Peruna> Hmmmhmm. Tehtävä *c:*
[13:01] <Ronja_Blomroos> Tervetuloa *sanoo uudelle tytölle (Lena), joka saapui oleskeluhuoneeseen*
[13:01] <EvelynC> ** Peliin en ainakaan osallistuisi, eh **
[13:01] <EvelynC> ** Menee istumaan tuoliin, joka on huoneen reunalla, sopivasti liki nurkassa**
[13:01] <Cedance> tehtävä, tehtävä, tehtävä :3
[13:01] <Cyan> En.. Mut nyt kyllä pelaaja! *Ilmoittaa yhtäkkiä. Käy hakemassa karkkeja rohkaisuksi ja astelee sitten mukaan rinkiin* Mäkin haluan -mums- pelata *sanoo näyttäen lähinnä hamsterilta suu täynnä*
[13:02] <Lena> Kiitti.. *sanoo hiljaa Ronjalle ja lähtee etsimään tuttuja*
[13:02] <Cedance> Jee! *vastaa Cyanille* c:
[13:02] <@Aur> *Tekee tilaa pojalle viereensä*
[13:03] <EvelynC> ** hmm... ainakin täältä reunasta näki kivasti muut ja saattoi seurata sivusta**
[13:04] <London_Morel> Joo, tuu vaan mukaan *sanoo uudelle pojalle. Kiva saada lisää poikiakin mukaan*
[13:04] <Alain> Sanoista tekoihin. *virnistää Cyanin innolle ja seuraa tuon vipellystä katseellaan leveän hymyn kera*
[13:05] <Cyan> Kenen vuoro? *Kysyy ja yrittää istua jotenkin isomman näköisesti, koska arvelee olevansa oikeasti pienin. Ei halua näyttää pennulta.* Olen muuten hyvä tässä. *Väittää perusteettomasti*
[13:05] <Cedance> Rebecan
[13:06] <Melody> Mietin hänelle tehtävää *virnistää
[13:06] <London_Morel> *Virnistää Cyanin sanoille* et kuitenkaan niin hyvä kuin mä
[13:06] <Cedance> No hyvä kuulla *:D* *sanoo Cyanille*
[13:06] <Rebeeh_Peruna> *Naurahtaa*
[13:07] <Lena> *huomaa Melodyn, joka ei kylläkään ole niin kamalan tuttu Lenalle, mutta ovat he kyllä joskus jutelleet*
[13:07] <Ronja_Blomroos> *Hörppii lasistaan ja seurailee katseellaan oleskeluhuoneen menoa*
[13:07] <Cedance> No eiköhä siirrytä sanoista tekoihin pojat 8)
[13:07] <Lena> *ajattelee, että voisi ehkä mennä Melodyn luokse ja liittyä mukaan noiden pullonpyörityspeliin*
[13:07] <EvelynC> ** Olisinpa ottanut jonkun kirjan mukaan... **
[13:07] <EvelynC> ** En kyllä voi harjoitella loitsujakaan... se herättäisi huomiota... **
[13:08] <EvelynC> ** Mitäköhän juhlissa yleensä tehtiin **
[13:08] <EvelynC> ** Tuskin sentään istuttiin ja opiskeltiin... huoh **
[13:08] <Cyan> *katsoo Londonia yrittäen näyttää itsevarmalta* No sehän nähdään kohta kuka on paras *virnistelee. Tosin.. mitenköhän tässä pelissä es voittaa..? Näyttää mietteliäältä*
[13:08] <London_Morel> Jep!
[13:09] <Rebeeh_Peruna> Meeellssss valitsee tehtäväääää
[13:09] <Cedance> Meeelodyy
[13:09] <Melody> Noniin Rebecca... hnmm...
[13:09] <Rebeeh_Peruna> Niiiiiinn
[13:09] <Cedance> :3
[13:10] <Melody> Laula Londonille rakkausballadi *naurahtaa*
[13:10] <Rebeeh_Peruna> EN MÄ OSAA LAULAA!
[13:10] <Cyan> Mikä kestää? Käske sitä vaikka syömään muurahainen! *ehdottaa Melodylle rempseästi.*
[13:10] <Rebeeh_Peruna> Kannibalismia *Sanoo Cyanille*
[13:10] <London_Morel> *nauraa*
[13:11] <Melody> Laulat silti *naurahtaa*
[13:11] <London_Morel> *odottaa laulua*
[13:11] <Rebeeh_Peruna> *Punastuu korviaan myöten ja yrittää pähkäillä miten åpääsisi pois tästä tilanteesta*
[13:11] <Cyan> *nauraa muiden mukana, mutta näyttää vähän hermostuneelta. Ei kai sentään kaikki tehtävät johonkin rakkauteen liity eihän?*
[13:11] <London_Morel> *Virnuilee Rebelle*
[13:11] <Cedance> *yskäisee vähän ja katselee ympärilleen*
[13:11] <Maikku> *astelee ovesta*
[13:12] <Rebeeh_Peruna> Ööö tota öö hmm tota hmm *Änkyttää ja yrottää pähkäillä minkä laulunn osaisi tarpeeksi hyvin että sen uskaltaisi laulaa*
[13:12] <Maikku> *hypähtää saadakseen juomaa*
[13:13] <Cedance> *haukottelee*
[13:13] <Alain> *seuraa hetken ajan Cyanin osallistuttua peliin pelin kulkua, mutta antaa sitten katseensa vaeltaa ihmisissä*
[13:13] <Maikku> *hyppii raivokkaasti ja koittaa saada juomaa*
[13:16] <Rebeeh_Peruna> *Alkaa hiukan epävarmasti (Ja aika epävireisesti) laulaa I hate you, I love you laulua japunastuu korviaan myöten*
[13:16] <Cyan> *Huomaa että Rebe näyttää ahdistuneelta ja punastuu laulaessaan. Tämä taitaakin olla vähän vaikea peli.*
[13:17] <London_Morel> *Londonin mielestä Rebe on tosi söpö*
[13:17] <Alain> *huomaa lähistöllä olevan ainakin yhden mahdollisen uuden tutustumisehdokkaan, joten päättää kokeilla onneaan*
[13:17] <Cedance> *on vähän nyrpeä*
[13:18] <EvelynC> ** Harhautunut mietiskelemään koulua **
[13:18] <Alain> Hei! *tervehtii jo tottumuksesta hyvän etäisyyden päästä* Saako liittyä seuraan? *tiedustelee hymyillen ja olisi muutoin tottumuksesta liittänyt ehkä kätensä yhteen tai hieronut niitä toisiaan vasten, mutta se ei oikein alkumaljan kanssa onnistunut*
[13:18] <Maikku> *maukaisee ja tapsuttaa väen sekaan*
[13:18] <Rebeeh_Peruna> *Laulaa laulun loppuun ja vilkaisee Londonia*
[13:18] <Alain> *jää seisoskelemaan sopivan matkan päähän yhä hymyillen seuraten alkumaljan siemailun takaa kyseisen nuoren neidin mahdollisia reaktioita*
[13:18] <Lena> *menee Melodyn ja muiden luokse* Hei, pääsenks mukaan? *kysyy ja hymyilee vähän*
[13:19] <London_Morel> Hienoo, Rebe! *kehuu ja taputtaa*
[13:19] <EvelynC> ** Säpsähtää hieman tuntemattoman pojan kommenttia... vilkaisten ympärilleen tarkoittiko tuo häntä...**
[13:19] <London_Morel> Pääset! *vastaa Lenalle* Istu vaikka tähän *osoittaa tyhjää kohtaa toisella puolellaan*
[13:20] <Maikku> *hymyilee Rebelle*
[13:20] <EvelynC> Ai... öh... hei ** kokoaa itsensä** Tottakai tänne voi istua
[13:20] <Lena> *hymyilee nyt enemmän* Jess, kiitti. *menee istumaan Londonin viereen*
[13:20] <Rebeeh_Peruna> *Katsahtaa Lenaan ja pieni mustasukkaisuuden aalto viuhahtaa nopeasti yli*
[13:20] <EvelynC> ** Meinaa osoittaa käsillään penkkiä vieressään, mutta hoksaa omaavansa kaksi alkumaljaa... eh... **
[13:21] <EvelynC> ** Kaataa toisen maljallisen toiseen lasiin ja laittaa toisen lattialle **
[13:22] <EvelynC> Evelyn Clément, Serpentard ** esittäytyy kohteliaasti pojalle **
[13:22] <Rebeeh_Peruna> *Puna alkaa pikkuhiljaa laskea*
[13:22] <Maikku> *huomaa lasin lattialla ja tapsuttaa sen luo*
[13:22] <EvelynC> ** Tuo vaikuttaa hieman lyhyeltä, ehkä kolmas luokkalainen... tai sitten neljäs, jaa'a **
[13:23] <Melody> *katsoo Lenaa ja tunnistaa tuon heti*
[13:23] <Maikku> *lipoo lasin sisältöä myhäilleen*
[13:23] <Rebeeh_Peruna> *Tarttuu pulloon ja pyöräyttää sitä rivakasti**
[13:23] <Lena> Mä en tiiä teiän kaikkien nimi, voidaanks me nopeesti käydä nimikierros? *kysyy pelaajilta* Mä oon Lena. *hymyilee ja huiskauttaa kädellä hiuksiaan*
[13:23] <Cedance> auts..
[13:23] <London_Morel> Mä oon London *vastaa Lenalle ja virnistää tälle*
[13:23] <@Aur> Mä oon Aur *sanoo hymyillen*
[13:24] <Rebeeh_Peruna> Sattuko!?
[13:24] <London_Morel> *London katsoo Lenaa nyt hieman tarkemmin. Lena on tosi kivan ja coolin näköinen tyttö*
[13:24] <Cedance> *hieroo päätään ja naurahtaa vähän awkwardisti*
[13:24] <Lena> *tykkää Londonin virneestä*
[13:24] <Rebeeh_Peruna> Mä oon Rebe. Londonin tyttöystävä *Tekee kaikille tämän erittäin selväksiÄ
[13:24] <Rebeeh_Peruna> **
[13:24] <Cedance> *katsoo Londonia vähän harmissaan*
[13:24] <Melody> Melody *katsoo Lenaa "tiedät kyllä minut"-ilmeellä*
[13:24] <Cyan> *tirskuu vähän kun pullo osui Cedancen päähän. Se oli hassua.*
[13:25] <Lena> *kohottaa toista kulmaansa Rebecan lisäkommentille* Tämä selvä. *sanoo ja nyökkäilee*
[13:25] <Cedance> Hehheh..
[13:25] <Lena> *nyökkää ja hymyilee Melodylle*
[13:25] <London_Morel> *Naurahtaa hieman Rebecan lisäkommentille. Jotenkin vaikuttaa siltä, että tuo on hieman mustis tai jotain*
[13:25] <Maikku> *tassuttaa ryhmän keskelle hakien huomiota*
[13:25] <London_Morel> *Potkaisee Maikkua*
[13:26] <Rebeeh_Peruna> *Katsoo kysyvästi Maikkua* Kuka toi on??
[13:26] <London_Morel> Se on kissa *vastaa Reben outoon kysymykseen ja naurahtaa*
[13:26] <Lena> Näyttää kissalta.
[13:26] <Melody> *hymyilee takaisin, paitsi vähän pakotetustikkin*
[13:26] <Alain> *kiittää kohteliaasti saatuaan luvan jääden seisoskelemaan penkin vierelle pitäen puolityhjää alkumaljaa kädessään*
[13:26] <Alain> *katseli hiljaa keskusteluseuransa puuhailua hymähtäen hieman sille, miten kahdesta alkumaljasta tulikin yksi*
[13:26] <Cyan> *katsoo keskustaan astellutta kissaa* Oho
[13:27] <Alain> Hauska tutustua Evelyn Clément, Serpentard. *toteaa pudottautuen sitten hieman alaspäin, jotta pystyisi laskemaan alkumaljansa myös lattialle*
[13:27] <Alain> Alain Astier ja olen... *hymy pysyy aivojen työskennellessä*
[13:27] <Alain> Pouffsouffle? *nyökkää heti perään vahvistukseksi* Ei ole koulupukua paljastamassa tupaa, niin pitää hieman miettiä. *yrittäen vähän rentouttaa tunnelmaa* Ja kutsu toki minua millä nimellä vain haluat.
[13:27] <Maikku> * jättää jätökset Londonin eteen ja näyttää suloiselta *
[13:27] <Cedance> *naurahtaa*
[13:27] <Rebeeh_Peruna> Sen kyllä huomasin *Virnistää Londonille* Mutta mitä se- Yök!
[13:28] == Celina_Tourette [webchat@mobile-access-6df046-177.dhcp.inet.fi] has joined #Chateau2004
[13:28] <Cyan> *Nauraa katketakseen kissan touhuille*
[13:28] <Lena> Sillä lailla... *miettii, että mitähän helv-*
[13:28] <Cedance> Okei no otan tehtävän :)
[13:28] <Celina_Tourette> * Cèlina saapuu bileisiin vähän myöhässä *
[13:29] <@Aur> Hyi *naurahtaa kun kissa tekee jätökset Londonin eteen*
[13:29] <Rebeeh_Peruna> *Peruuttaa istualteen taaksepäin*
[13:29] <Celina_Tourette> * vilkuilee ympärilleen etsien tuttujaan *
[13:29] <Celina_Tourette> (Kenestä olisi seuraa Cèlinalle?)
[13:29] <Ronja_Blomroos> *On iloinen kun tulee uusia vieraita* Moi! *tervehtii ovella Celinaa* Ota tästä alkumalja! *osoittaa viereisellä pöydällä olevaa tarjotinta*
[13:30] <Maikku> *mjauu :3*
[13:30] <EvelynC> Selvä ** hymyilee iloisesti. Hmm...Poika ei muistanut tupaansa heti? Oliko hän muualta kuin Ranskasta? Tai sitten hän ei viihtynyt tuvassaan, tai sitten jotain muuta... hmm**
[13:30] <Rebeeh_Peruna> Hmmm... Käy sanomassa Ronjalle että hänellä on eeeerittääin kaunis mekko, if you know what I mean. *Virnistää*
[13:30] <Lena> *ottaa taikasauvan taskustaan ja taikoo taitavasti jätökset pois*
[13:30] <Cedance> Taasko näitä?!
[13:30] <Cedance> Ruthin kengät ja nyt tämä..
[13:31] <Celina_Tourette> Hyvä on * sanoo Londonille ja rullaa pyörätuolillaan pöydän viereen ja ottaa "alkumaljan" *
[13:31] <Celina_Tourette> * juo *
[13:31] <Cedance> *katsoo kärsivästi Rebeccaa mutta nousee ylös*
[13:31] <EvelynC> **Jokin koulupuku -kommentissa sai Evelynin vilkaisemaan omaa pukuaan... se oli kallis... tietysti, nätti mekko. Ei tosin niin silmiinpistävä, kuin tanssiaisten asu... **
[13:31] <Rebeeh_Peruna> juu *>:3*
[13:32] <Cyan> No ainakaan sun ei tarvii pussata ketään. *toteaa olkiaan kohauttaen Cedancelle ihmetellen, mikä tämän tehtävän idea oikeastaan on*
[13:32] <Ronja_Blomroos> Se on kotitonttujen tekemää se juoma *kertoo Celinalle ja hymyilee*
[13:32] <Cedance> *kumpa pitäiski.. *
[13:32] <Celina_Tourette> * katselee vaivaantuneena ympärilleen *
[13:32] <Cedance> *lähtee kohti Ronjaa*
[13:33] <Ronja_Blomroos> *Ei huomaa vielä lähestyvää Cedancea*
[13:33] <Cedance> *menee Ronjan luo*
[13:33] <EvelynC> ** Vilkaisee Astieria... arpia, hieman iso nenä, mutta hän näytti mukavalta... **
[13:33] <Jackie> *Katsoo, kuinka Cendace lähtee*
[13:33] <Cedance> öh.. hieno mekko! .. *katselee Ronjaa päästä varpaisiin*
[13:33] <Celina_Tourette> Öö, no Cèlina Tourette * esittäytyy Londonille mielesään myöhässä *
[13:33] <EvelynC> ** punastuu aavistuksen ja yrittää peittää sen juomalla alkumaljastaan **
[13:34] <Cedance> Mä oon nähnyt noita sielä lähimmässä halpahallissa kans! Aika alhaisella hinnalla saa..
[13:34] <EvelynC> ** pitäisi varmaan sanoa jotain... eh... mutta mitä... **
[13:34] <Maikku> *mjaurh!*
[13:35] <Alain> *seurasi katseellaan muiden touhuja kääntäen sitten katseensa takaisin neitiin, joka vaikutti hieman hiljaiselta*
[13:35] <Alain> *hymähtäen hieman lyhytkestoiselle katsekontaktille päätyen sitten hieromaan käsiään yhteen*
[13:35] <Cedance> MUTTA hieno on !! *käännähtää halveksivan näköisenä pois*
[13:35] <EvelynC> Aika paljon väkeä täällä tänään ** toistaa jotain, mitä taisi sanoa Jackielle tänään **
[13:35] <Ronja_Blomroos> *kääntää huomionsa Cedan puoleen* Öh... *meinaa aluksi kiittää mutta tajuaakin, ettei tyttö oikeasti edes pitänyt hänen mekostaan*
[13:36] <Cedance> *juoksee takaisin ja istuu Londonia vastapäätä*
[13:36] <Ronja_Blomroos> Mitä merdeä sinä alat aukomaan päätäsi minulle?! *huudahtaa Cedancelle*
[13:36] <Cedance> täähän oli kivaa..
[13:36] <Cedance> NÄTTI MEKKO
[13:36] <Celina_Tourette> * tuntee olevansa joukon nuorin *
[13:36] <EvelynC> ** Vilkaisee Ronjan huudon suuntaan pikaisesti **
[13:37] <London_Morel> *Hämmentyy uuden tytön tullessa hänen luokseen* Ai... no moi. Olen London
[13:37] <Lena> *laittaa kätensä suunsa eteen ja katsoo Cedancea ja Ronjaa, joilla on tilanne päällä*
[13:37] <Cyan> *Tuijottaa Cedancea silmät suurina. Tuo oli selkeästi joku... tyttöjen kettuilujuttu? Ei oikein tajua.*
[13:37] <Celina_Tourette> Öö, okei *mutisee hiljaa*
[13:37] <@Aur> Pöyritä
[13:37] <Ronja_Blomroos> *Tekisi mieli heittää Cedancea jollain, mutta malttaa mielensä*
[13:38] <@Aur> *Sanoo Cedalle *
[13:38] <Cedance> Joo *naurahtaa Cyanille*
[13:38] <Alain> *nyökkää* Ette vaikuta olevan suuri juhlien ystävä. *jatkaa rennosti arvottuaan hieman teitittelyn ja sinuttelun välillä*
[13:38] <London_Morel> Tuutko mukaan pelaamaan? *kysäisee sitten Celinalta*
[13:38] <Alain> Ei siinä mitään ja onhan näitä juhlia muutenkin monenlaisia. *jatkaa hymyillen*
[13:38] <Cedance> *pyöräyttää pulloa*
[13:38] <Celina_Tourette> Vaikka * vastaa ja tulee mukaan *
[13:38] <Cedance> *se osuu Auriin*
[13:38] <Lena> Oot ihan hullu. *naurahtaa Cedancelle*
[13:39] <Lena> Jos oisit jatkanu, nii toi ois varmaa syöny sut. *nauraa ja heilauttaa hiuksiaan jälleen, kun ne tuntuvat olevan tiellä*
[13:39] <@Aur> Hmm Totuus *sanon hymyillen*
[13:39] <Cedance> no näitten seurassa käy noin *Lenalle*
[13:39] <London_Morel> Vähintään *komppaa Lenan kommenttia*
[13:39] <Celina_Tourette> Onko tää ihan perus jästipullonpyöritystä että totuus tai tehtävä vai miten? *kysyy*
[13:40] <Cyan> *Katsoo kun uusi tyttö pyörätuolissa liittyy mukaan. Nostaa tälle kättä. No ainakin tuo näyttää suunnilleen Cyanin ikäiseltä.*
[13:40] <Cedance> Okei. *aurille*
[13:40] <Lena> Mmmm.. *sanoo (tai no sanoo ja sanoo) Londonille*
[13:40] <EvelynC> Niinpä niin. **juo taas alkumaljaansa** Näköjään ne pelaa yhäkin pullonpyöritystä. Sitä taidettiin pelata viimeksikin juhlissa ja kai sitäkin ennen. Jonkinlainen perinne
[13:40] <Celina_Tourette> * katsoo hiljaa Cyania, kääntää äkkiä katseensa pois *
[13:41] <Maikku> njoh njoh !
[13:41] <EvelynC> ** Muistelee Jackien kenkiä, joita haukuttiin kai jossain pelissä **
[13:41] <Alain> *nyökyttelee* Ja se on siis jonkinlainen suutelupeli ja muunlaisen toiminnan yhdistemäpeli vai?
[13:42] <Cedance> Alain joo paitsi että ei.. *:/ *
[13:42] <Cedance> Aur sun totuus on..
[13:42] <Celina_Tourette> *kuuntelee innostuneena*
[13:43] <Cedance> hmh..
[13:43] <Cyan> *Katsoo Celinaa vähän hämmentyen kun tuo käänsi päänsä pois* Hmmh, ujo vai? *mutisee itsekseen*
[13:43] <Cedance> ota tehtävä c:
[13:43] <@Aur> En
[13:43] <EvelynC> Öhm ** punastuu lisää ** Pikemminkin peli, jossa vastataan totuus tai tehtävä ja sen mukaan muut sitten keksivät jonkunlaisen jutun, josta kertoa totuus, tai tehdä jotain. Yleensä tehtävät ovat hieman... noh, ei niin kivoja
[13:43] <Cedance> joooo
[13:43] <Rebeeh_Peruna> Joooooo
[13:43] <Cedance> mulla on hyvä
[13:43] <@Aur> Okei sit tehtävä
[13:44] <Cedance> OKEI
[13:44] <Cedance> noniin
[13:44] <Cedance> ....
[13:44] <Rebeeh_Peruna> *Rumpujen pärinää by cedance*
[13:44] <Cedance> sun pitää syödä MAIKUN KAKKA
[13:44] <Maikku> *mhohoo! *
[13:44] <London_Morel> *Rämähtää nauruun*
[13:44] <Rebeeh_Peruna> *Räjähtää nauram,aan mahalleen lattialle*
[13:44] <Celina_Tourette> *onneksi tuo ei tullut minulle hyi ajattelee*
[13:44] <Cyan> *Alkaa taas nauraa* Mitääh? Hahah!
[13:45] <EvelynC> ** Vilkaise muiden naurun suuntaan **
[13:45] <Maikku> *tassuttelee aurin luo*
[13:45] <Rebeeh_Peruna> *Kierii lattialla ja on tukehtumassa nauruun**
[13:45] <Maikku> *mjauh! **lörts ! **
[13:45] <Cedance> *nauraa mielipuolisena*
[13:45] <Celina_Tourette> *katsoo miettien nauraisiko vai oksentaisiko*
[13:46] <Celina_Tourette> *nauraa*
[13:46] <Ronja_Blomroos> *Astelee pienellä mielenkiinnolla muutaman askelen pullonpyöritysjengin suuntaan, koska sieltä oli kuulunut naurua. Katsoo ällötyksen vallassa heidän touhuaan. Miten lapsellista.*
[13:46] <Rebeeh_Peruna> *törmää Londoniin kieriessään ja nauraessaan*
[13:46] <Cyan> *Vilkaisee Auria hiukan säälivästi mutta nauraa edelleen*
[13:46] <Celina_Tourette> *katsoo Ronjaa miettien suuttuisiko hänen ilmeestään*
[13:47] <Cedance> noniin Aur
[13:47] <Alain> Okei. *vastaa nyökytellen yhä* Sehän olisi muuten ihan mukava tutustumispeli, jossei ikävyyden aspektia otettaisi huomioon... Vaikuttaa ihan tavalliselta seurapeliltä, josta joko pitää tai ei pidä.
[13:47] <London_Morel> *Rebe törmää Londoniin ja London yrittää nostaa tytön syliinsä istumaan*
[13:47] <Celina_Tourette> *katsoo Ronjaa vähän paheksuen*
[13:47] <Cedance> TEE SE JO AUR
[13:47] <Maikku> *mjhauh*
[13:47] <Rebeeh_Peruna> *Ei pistä vastaan vaan nauraa edelleen*
[13:48] <Maikku> *hyppää Rebecan syliin*
[13:48] <Celina_Tourette> *katsoo Rebeä miettien onko hän ihastunut Londoniin*
[13:48] <Maikku> *ei ole aikeissa liikkua*
[13:48] <Ronja_Blomroos> *Huomaa Celinan paheksuvan katseen. Miksiköhän tuokin tyttö katsoo häntä tuolla tavalla? Onkohan Rebecca ja London kertonut Ronjasta jotain tuolle tytölle..?*
[13:48] <Cedance> *nyökkää Celinalle arvaten ajatukset*
[13:48] <Rebeeh_Peruna> *Huomaa istuvansa Londonin sylissa ja huomaa Maikun sylissään*
[13:49] <Celina_Tourette> Okei *mutisee hiljaa Cedancelle*
[13:49] <Lena> Mun pitää kyl mennä nyt.. Moikka kaikki. *sanoo ja vilkuttaa muille hyvästiksi*
[13:49] <Cedance> Aur tee se jo
[13:49] <Cedance> äh
[13:49] <Rebeeh_Peruna> *Nauraa edelleen mutta punastuu hiukan ja tönäisee hiukan Maikkua*
[13:49] <Celina_Tourette> Heippa *huikkaa ilosesti*
[13:49] <Maikku> *mjourr!*
[13:49] <London_Morel> Ai... harmi *sano Lenalle* Heippa sitten!
[13:49] <Rebeeh_Peruna> *eeerittäin hellästi*
[13:50] <Cedance> Heei hei!
[13:50] <Rebeeh_Peruna> Auuurrr *sanoo naurunpuuskien lomasta*
[13:50] <Celina_Tourette> *miettii Londonin ja Rebecan ikäeroa*
[13:50] <Rebeeh_Peruna> Haluatko suolaa ja pippuria?
[13:50] <@Aur> En halua syödä sitä
[13:50] <Cedance> äh mä öö.. käyn puuteroimassa nenää *tyttöääni*
[13:51] <Celina_Tourette> *nauraa Reben kysymykselle*
[13:51] <Maikku> hmph! *loukkaantuu*
[13:52] <Cedance> *lähtee vähän apeana *
[13:52] <Cedance> *menee vessaan*
[13:52] <@Aur> *Ottaa pienen palan nielaisee sen ja juoksee ottamaan juomaa*
[13:52] <Celina_Tourette> *nauraa*
[13:52] <Cyan> Anna mennä! Kuvittele että se on suklaata! *on pikkupoikamaisen innoissaan ällöttävyyksistä*
[13:52] <Rebeeh_Peruna> *Nauraa edelleen kovaan ääneen mutta alkaa hiukan rauhoittua* Aur sun on pakko. Voit huuhtoo sen alas vaikka niillä tupajuomilla mitä sulla siellä on *Virnistää nauraen*
[13:53] <Celina_Tourette> Pakko *vahvistaa*
[13:53] <@Aur> Okei ootte mulle sit pullon velkaa viiniä
[13:54] <Celina_Tourette> *viiniä ajattelee hämmästyneenä*
[13:54] <Ronja_Blomroos> *Vilkuilee edelleenkin pullonpyöritysjengin suuntaan. Syökö tuo yksi tyttö kakkaa?* Mitä merdeä *kuiskaa itsekseen*
[13:54] <Cyan> Mä haluan maistaa sitä viiniä! *huutaa koska estot on jo unohtuneet kaiken nauramisen takia*
[13:54] <Celina_Tourette> *kuulee Ronjan kuiskauksen*
[13:54] <Rebeeh_Peruna> Ok! *Huudahtaa ja nojaa hiukan taaksepäin*
[13:55] <Celina_Tourette> *katselee tilannetta*
[13:55] <Cedance> hyyi :D *on tullut takaisin*
[13:56] <@Aur> *Ottaa ulosteen laittaa sen suhun ja juoksee vessaan oksentamaan*
[13:56] <Maikku> *käkättää mielipuolisesti*
[13:56] <Celina_Tourette> Sinne meni *toteaa*
[13:56] <Cedance> yhh..
[13:56] <Melody> *naurahtaa*
[13:56] <Celina_Tourette> HYOLÖPÅ^*
[13:56] <Melody> *toivottavasti ei saa itse tuollaisia tehtäviä*
[13:56] <Cedance> En halua tietää minkälaisen tehtävän Aur antaa mulle :D
[13:57] <@Aur> *Tulee takasin lasillisen viiniä kanssa*
[13:57] <Rebeeh_Peruna> En ois oikeest uskonu et tekisit sen *Virnistää kun Aur on tullut takaisin*
[13:57] <Celina_Tourette> *miettii viiniä*
[13:57] <Cedance> MUTT se oli Rebecan idea
[13:57] <Cyan> *katsoo Auria jopa vähän ihailevasti, kun tuo todella teki sen*
[13:58] <Celina_Tourette> Onks toi alkoholitonta? *kysyy*
[13:58] <Cedance> on :(
[13:58] <Celina_Tourette> Okei
[13:59] <Rebeeh_Peruna> EIKÄ OLLU!! *Huutaa Cedancelle ja naurahtaa *
[13:59] <Cedance> Hääh
[13:59] <London_Morel> Oot kyl kreisi tyttö *sanoo Aurille kehuen. Poika itse ei olisi taatusti tehtävää suorittanut*
[13:59] <Cedance> ai mikä ?
[13:59] <Rebeeh_Peruna> Noniin kenen vuoro?
[13:59] <Rebeeh_Peruna> No se tehtävää.. ei olly mun idis
[13:59] <@Aur> Hiljaa Rebe *sanoo ja pyörittää pulloa*
[13:59] <Celina_Tourette> *kohauttaa olkiaan*
[13:59] <Cyan> *katsoo viiniä* En usko, anna kun maistan? * kysyy virnistäen*
[14:00] <@Aur> Maista vaan sanoo hymyillen *ja pullo osuuksin Londonin ja Rebeen*
[14:01] <EvelynC> Niin... seurapelinä ihan kiva ** myöntää **
[14:01] <@Aur> Totuus vai Tehtävä
[14:01] <London_Morel> Tehtävä! *huudahtaa vastauksen*
[14:01] <Cyan> *Maistaa viiniä ja vääntää heti naamaansa. Se on hapanta.*
[14:02] <Rebeeh_Peruna> Tehtävä!
[14:02] <Cedance> Cyan onkohan sun järkevä maistaa?
[14:02] <EvelynC> ** Siemaisee juomaansa, joka alkaa pikku hiljaa loppua. Onhan se ihan hyvää...**
[14:03] <Maikku> *muistaa taas ekan tehtävän ja menee pahalle päälle*
[14:03] <Cyan> Ei tippa tapa *toteaa Cedancelle ylpeästi* Mutta en kyllä tykänny siitä *myöntää*
[14:03] <@Aur> Hmm
[14:04] <Maikku> *miksei se tyttö halunnut syödä sitä :c ))
[14:04] <EvelynC> ** Tosin ei minun olisi tarvinnut mennä mankumaan uutta lasillista, olisin vain heilauttanut sauvaa... tosin Ronja sitä tuskin tajuaisi **
[14:05] <Alain> Sain sellaisen vaikutelman, että teillä olisi useinkin juhlia. Onko siihen olemassa jokin syy? *kysyy hymyillen kääntäen katseensa takaisin keskusteluseuraansa vaihtaen hieman painoaan toiselle jalalleen*
[14:05] <Celina_Tourette> Pitää mennä *huikkaa* oli kiva olla täällä
[14:05] <Cedance> Moimoi!
[14:05] <@Aur> Rebe suutele jotain tyttöä ja London jotain poikaa
[14:06] <Cedance> entä mä?
[14:06] <Melody> *pullo ei ole hetkeen osunut kohdalle*
[14:06] <Melody> *ja oon siitä ihan iloinen*
[14:06] <@Aur> Sä voit suudella tota poikaa *Viittaa Cyaniin*
[14:07] <Maikku> *mjauh!*
[14:07] <Cedance> ootko
[14:07] <Cedance> tosissas?
[14:07] <London_Morel> Mitä? EI! EN! *ilmoittaa heti ja nauraa vähän vaivaantuneena*
[14:07] <Rebeeh_Peruna> NOOOOOPNOOONOOOHNOON. Mun pitäs suudella sua Aur. Ei eieiiieiei
[14:07] <Cedance> Cyan on 11.. :D
[14:07] <@Aur> Eikun sä suutelet Ronjaa
[14:07] <Cyan> *hätkähtää ja katsoo ympärilleen. Onko täällä Londonin lisäksi edes ketään muita poikia kuin...* Häh?! *Kiljahtaa aurille* Eii käy! *protestoi punastuen*
[14:07] <Rebeeh_Peruna> NO EN TODELLAJAAN
[14:07] <EvelynC> ** Oh, voi ei... annoinko vaikutelman, että olen joku bilehile? Miten... yleensähän välttelen juhlia ** niin, tuota... yleensä juhlien kanssa on joku teema, koulun alku, kurpitsajuhla ** irvistää hieman muistolle**, joulu ja niin edelleen. Kaipa niitä juhlia juhlitaan, koska suurosa pitää niistä, tai jotain. ** Tai Château mainostaa, että sillä on varaa **
[14:07] <Cedance> HOHOHOH
[14:07] <Cedance> JOO
[14:07] <Cedance> RONJAA
[14:08] <Melody> *onmeksi ei tarvi osallistua tähän <3*
[14:08] <@Aur> Okei Kaikki suutelee Ronjaa Ceda toivosta
[14:08] <Cedance> <3
[14:08] <Rebeeh_Peruna> VOIN MÄ MELSSIIKI. SÄ SANOIT ET JOTAIN TYTTÖÖ. VOIN VAIKKA SUUDELLA CEDAA
[14:08] <Cedance> Nonii Ronjarivi tähän *osoittaa*
[14:09] <Melody> Kukaan ei tee mitään minulle *sanoo tiukasti*
[14:09] <Rebeeh_Peruna> KAIKKEA MUUTA PAITSI RONJAA. VAIKKA TOTA HEMMETIN MAIKKUA
[14:09] <@Aur> Eikun Ronjaa
[14:09] <Rebeeh_Peruna> EIIEIIEIEIEI
[14:09] <Cyan> Joo, suudelkaa Ronjaa vaan! *yrittää pelastaa itsensä*
[14:09] <London_Morel> Tiiättekö mitä, Ronjan suutelu on VIIIMENEN juttu mitä voin tehdä! *ilmoittaa ja virnistää*
[14:09] <London_Morel> Mun puolesta Rebe ja muut voi kyllä sitä suudella
[14:09] <Rebeeh_Peruna> NIIIINNN SE- LONDON
[14:09] <London_Morel> Tosin ei tiiä haluunko suudella Rebeä enää koskaan, jos se on suudellut Ronjaa...
[14:09] <Rebeeh_Peruna> SENKIN
[14:09] <Melody> Tehkää ne tehtävät nyt niin päästään eteenpäin
[14:09] <EvelynC> ** kurpitsajuhla tosiaan... harva sitä edes muistaa, mutta joillekin se jää mieleen pitkäksi aikaa... eh, Italian mafia... kuulostaa niin kaukaiselta ollakseen totta **
[14:10] <Rebeeh_Peruna> ENKÄ MUUTE TODELLAKAAN
[14:10] <Rebeeh_Peruna> SUUTELE SITÄ
[14:10] <@Aur> Ootko nössö London *virnistää pojalle*
[14:10] <London_Morel> Aur, en. Mieluummin syön vaikka laatikollisen kakkaa kuin pussaan jotain ällöttävää Ronjaa *ilmoittaa ja nauraa sitten perään*
[14:10] <EvelynC> ** Juhlat tosin... kenties niillä vain peiteltiin kaikkea ikävää? Mafia, basiliski, murhat... Kenties ne vain olivat luomassa hyvää henkeä... **
[14:11] <Alain> Kauteen liittyvät juhlat kuulostavat kyllä ihan hyviltä. Muistaa sitten itse paremmin ajan ja sen kulun sekä ne varmaan auttavat myös palautumaan opiskelusta. *puhelee kääntäen katseensa sitten keskusteluseuraan, joka näyttää hieman, miten sen nyt ilmaisisi, ...erilaiselta? Ehkä?*
[14:11] <Cyan> *tuijottaa Londonia kauhistuneena kun tuo kieltäytyy Ronjan suutelusta. Hivuttautuu vähän kauemmas*
[14:11] <Rebeeh_Peruna> Aur haluatko itse suudella Ronjaa jos se on sinulle niin tärkeää
[14:11] <@Aur> Toinen vaihtoehto on mennä Molinan kansliaan ja suudella sitä
[14:11] <@Aur> En mut se ei oo mun tehtävä
[14:12] <London_Morel> *Huomaa Cyanin eleen* Älä pelkää, en mä oo suakaan pussaamassa *nauraa pojalle sitten*
[14:12] <Alain> Tuota noin... *hieroo hieman käsiään* onko kaikki hyvin? *varovaisen huomaavaisesti*
[14:12] <EvelynC> ** Kun asiaa alkoi miettiä, koululla tosiaan alkoi olla aika paljon peiteltävää ...** mm... niin, opiskelusta ** nyökkään hieman pojalle hajamielisenä **
[14:13] <London_Morel> Voin mennä Molina kansliaan heittämään sitä vaikka omenalla, mutta ketään en suutele ja piste *ilmoittaa* paitsi Rebea *virnistää*
[14:13] <Cyan> Et niin! *toteaa Londonille ja pistää kädet puuskaan* Mä en pussaa ketään, enkä ainakaan poikia!
[14:13] <London_Morel> *Naurahtaa Cyanille
[14:13] <London_Morel> *
[14:13] <@Aur> Okei Menkää heittää Molinaa omenoilla
[14:13] <Rebeeh_Peruna> NIIN *hymyilee Londonille*
[14:13] <EvelynC> hyvin... öhm, joo, tottakai ** katsahdan poikaa, Alania **
[14:14] <Ronja_Blomroos> *Ronja on siirtynyt sivummalle juttelemaan jonkun kanssa, joten ei onneksi kuulu pullonpyöritystyyppien juttuja*
[14:14] <Rebeeh_Peruna> MENNÄÄN HEITTÄMÄÄN MOLINAA OMENILLA PISTE!
[14:14] <London_Morel> Voin heittää Molinaa omenalla, mutta sori en tiiä missä se tällä hetkellä on *naurahaa*
[14:14] <@Aur> Joo mäki tuun
[14:14] <EvelynC> ** äh, annoin ajatusten harhailla... hmm... pitäisiköhän sanoa, että olin vaan väsynyt ja täällä oli hieman huono ilma? Vai sitten puhua koulun menneisyydestä... eh... **
[14:15] <@Aur> Hetkinen mistä me saadaan omenoita
[14:15] <JoelE> *kävelee sisään oleskeluhuoneeseen*
[14:15] <Maikku> *tuo korillisen omenoita*
[14:15] <JoelE> *ja kuulee keskemmällä muiden puhuvan omenoista ja jonkun heittelemisestä niillä*
[14:15] <Maikku> tässä olis reilunkaupan omppuja vaikka muille jakkaa :)
[14:15] <EvelynC> ** Alain ei tainnut olla perillä menneisyydestä... tai en tiennyt, ehkä oli... mutta oli tai ei, siitä ei ollut kiva jutella**
[14:16] <EvelynC> ** kai... äh, miksi aloin ajatella mitään synkkää**
[14:16] <Ronja_Blomroos> *Huomaa Joelin saapuvan oleskeluhuoneeseen, ihanaa!* Moi, Joel, mitä kuuluu? *Tervehtii poikaa ja osoittaa pöydällä olevaa alkumaljatarjotinta* Ota toki sinäkin juotavaa.
[14:16] <@Aur> *Ottaa sylilisen omenoita*
[14:16] <Cyan> Tuolla on ainakin karkkeja *rehtorin härnääminen ei ehkä ole paras idea, mutta Cyan kannattaa sitä kunhan pussaamiset unohtuu*
[14:16] <EvelynC> ** vilkaisin Alainia ja mietin, etten varmaan näyttänyt tarpeeksi uskottavalta iloiseksi **
[14:16] <@Aur> Eikun mun pitää mennä tupaan *sanoo ja häipyy tupaan*
[14:17] <Alain> *hymyilee ystävällisesti* Sillä jos ei ole niin voin toki yrittää auttaa tai siis tehdä jotain... On vähän ikävää olla iloisten ihmisten ympärillä, jos ei itse pysty nauttimaan samasta.
[14:17] == Aur has changed nick to Jill
[14:17] <Rebeeh_Peruna> *Huokaisee helpotuksesta* Ainakaan ei enää tarvi suudella ketään. *Vilkaisee Londonia* Paitsi hmm
[14:18] <Alain> *virnistäen sitten pienesti, koska liiallinen vakavuus ei sopinut kuvaan, jos asiat oikeasti olivat hyvin, mutta eihän sitä koskaan tiennyt...*
[14:18] <@Jill> *Tyttö kävelee kohti yhteistä olekeluhuonetta päällään musta ihoamyötäilevä mekko*
[14:18] <Cedance> Noh mitäs nyt tehdään?
[14:18] <EvelynC> Mm... kunhan mietin ... asioita. Ei mitään ihmeempää **pinnistän kasvoille hymyn **
[14:18] <JoelE> *Kuulee jonkun sanovan nimensä ja huomaa Ronjan* Ai moi. Säkin täällä? *Vastaa tälle ottaen käteensä juoman tarjottimelta* Mitä tuolla tapahtuu? *kysyy nyökäten aavistuksen pullonpyörittelijöitä kohti*
[14:18] <@Jill> *Tulee yhteiseen oleskeluhuoneeseen*
[14:19] <Cedance> Hei kuka tuo on? *kysyy rebeltä Jillistä*
[14:19] <EvelynC> ** äh, tapasin tuonkin pojan vasta vähän aikaa sitten ja jo nyt meinasin alkaa puhua hänelle niitä näitä basiliskeista ja kauhistuksista ja koulustressistä, huoh... mikä minuakin taas vaivasi **
[14:19] <@Jill> *Nuori Jatko-opiskelia tyttö ei vielä tunne ketään*
[14:19] <Rebeeh_Peruna> Ei mitän hajua *Vastaa Cedancelle*
[14:20] <Cedance> Hei moi! *menee oitis esittäytymään Jillille*
[14:20] <EvelynC> ** Hörppään alkumaljan loppuun ja lasken lasin sitten lattialle, hieman penkin syrjään, etten astuisi sen päälle **
[14:20] <@Jill> Moi *Hymyilee toiselle pepsodent hymyään*
[14:20] <Ronja_Blomroos> Joo, olin järjestämässä näitä bileitä *vastaa joelille ja hymyilee* Tuolla... öh... no äsken siellä syötiin kakkaa *sanoo ja irvistää* Pullonpyöritystä ilmeisesti
[14:21] <JoelE> *työntää muutaman karkin tarjoilusta suuhunsa*
[14:21] <Rebeeh_Peruna> Jaaha... Mitäs nyt tehdään
[14:21] <EvelynC> Ihan hyvää tämä tonttujen juoma ** sanoin siirtäen puhetta johonkin kevyempään **
[14:21] <@Jill> Oon Jill Bauer Saksan velho ministerin tytär *Esittelee itsensä Cedalle*
[14:21] <Cyan> *Huomaa jonkun mustassa mekossa tulevan sisään. Tuo on ehkä niin nätti, ettei olisi ihan kamalaa joutua pussaamaan.. Kai. Katselee Jilliä.*
[14:21] <Cedance> *väläyttää oman pepsodenthymynsä*
[14:22] <Cedance> Ai, cool. Oon Cedance Fleur, mun äiti on Ranskan kuuluisin muotisuunnittelija *esittäytyy takaisin*
[14:23] <Keira> *astelee sisään*
[14:23] <JoelE> Ai olit? No ei kai siinä sitten *toteaa kuullessaan Ronjan olleen järjestelytiimissä. Naurahtaa hieman kuullessaan muiden tapahtumista* Pullonpyöritystä? Koskahan olen viimeksi sitä pelannut... *pohtii enemminkin itsekseen*
[14:23] <Ronja_Blomroos> Moi! *tervehtii Keiraa* tervetuloa! Ota toki alkumalja *osoittaa alkumaljatarjotinta tytölle*
[14:23] <@Jill> Ai mulla taitaa olla jotain sun äidin suunnittelemia vaatteita *hymyilee*
[14:24] <Cedance> Ai on vai? *naurahtaa*
[14:24] <Alain> Kaikkea ei kannata jäädä miettimään yksin. *huomautti vielä puolivakavissaan ennen kuin käänsi katseensa juhlahumuun*
[14:24] <Alain> *tytön huomauttaessa juomasta hymyilee*
[14:24] <Ronja_Blomroos> Itse olen pelannut sitä silloin tällöin *kertoo Joelille* mutta tällä kertaa tuolla on mukana London ja hänen tyttöystävänsä, joiden seura ei oikein houkuttele
[14:24] <Keira> ...ei kiitos *sanoo melkein niin hiljaa, että ääntä ei kuule*
[14:24] <Cyan> Pelataanko me vielä? *kysyy pullonpyöritysporukalta*
[14:24] <EvelynC> ** Hymyilee aavistuksen teennäistä hymyä ja pakottaa katseensa poikaan... tuo näytti... vilpittömältä...**
[14:24] <Cedance> Caroline Fleurin mallistoa?
[14:24] <Alain> Ai oliko se sitä. Minä jo vähän ihmettelinkin, että mitä alkumaljassa oli. *tarttuu aiheeseen*
[14:24] <@Jill> Kyllä
[14:24] <Alain> En ole aiemmin tällaista maistanut kylläkään. En tosin muutenkaan ole kauheasti aiemmin kotitonttujen valmistuttamia ruokia ja juomia syönyt saatikka juonut.
[14:24] <Melody> Pelataan vaan
[14:24] <Cedance> Wau, kiva kuulla että tykkäät :)
[14:25] <Ronja_Blomroos> No... ei ole pakko *sanoo Keiralle, ja on ihmeissään siitä, että joku kieltäytyi*
[14:25] <Alain> Puolittainen periaatekysymys. *virnistää lopuksi*
[14:25] <Rebeeh_Peruna> Mitä jos mä vaan pyöräytän tätä pulloa... *kurottaa kohti pulloa mutta ei yllä siihen, eikä haluaisi nousta pois Londonin sylistä* Tai sit joku muu...
[14:25] <@Jill> Joo tää mekko taitaa olla sun äidin suunnittelema
[14:25] <Keira> *pieni hymy*
[14:25] <London_Morel> Mä voin pyöräyttää sitä *ilmoittaa*
[14:26] <Cedance> Joo voi olla.. oon nähny sen valkoisen version tosta
[14:26] <Cedance> sopii sulle :)
[14:26] <London_Morel> *Kurottaa pulloa kohden ja pyöräyttää sitä*
[14:26] <Cedance> No tuu mukaan jos haluat, meen nyt takas tonne :D
[14:26] <London_Morel> *Pullo pysähtyy Cyanin kohdalle*
[14:26] <London_Morel> Totuus vai tehtävä? *virnistää pojalle*
[14:26] <@Jill> Joo
[14:26] <EvelynC> ** Meinaa mainita, että meillä on kotona kotitonttu, mutta pojan sanoessa periaatteesta jättää sanat sanomatta ** Mm... koulun keittiöstä varmaan. Kotitontuista on suuri apu vähän kaikessa
[14:26] <Rebeeh_Peruna> Okei *Hymyilee ja nojaa Londonin rintakehään*
[14:26] <Cedance> *kerkeää juuri Cyanin vuorolle pelissä*
[14:27] <Cedance> mitä missasin?
[14:27] <JoelE> *Vilkaisee uudelleen pullonpyörityksessä mukana olevia, ja huomaa siellä tuvassa joskus tavanneensa Londonin* Ymmärrän *sanoo jokseenkin huomaamattomasti juodessaan alkumaljaa*
[14:27] <Keira> *rakastavaiset...*
[14:27] <Cyan> Ööö.. Tehtävä? *Vastaa koska se varmaan kuulostaa rohkeammalta.*
[14:27] <JoelE> Mä voisin mennä seurailemaan sitä vähän lähemmäs *sanoo Ronjalle*
[14:27] <Ronja_Blomroos> Vai olisitko halunnut mennä pelaamaan sitä? *kysäisee Joelilta. Jos Joelkin menisi pelaamaan, että Ronjakin voisi tulla, ehkä*
[14:27] <Maikku> röyh
[14:28] <Keira> Pullonpyöritystä?
[14:28] <Keira> Hmmm...
[14:28] <London_Morel> Jes... odotapas kun mietin *sanoo Cyanille*
[14:28] <Cedance> *odottaa kiinnostuneena tehtävää*
[14:28] <Rebeeh_Peruna> Saanko mäki ehdotella *c:*
[14:28] <JoelE> *kävelee hieman lähemmäs pullonpyöritysporukkaa*
[14:28] <Alain> Niin. *nyökkää hieman* Ai niin, minulla taisi olla sitä alkujuomaa vielä hieman. *kuin muistaen sen muka taas tässä vaiheessa, pälyilee hieman ympärilleen ennen kuin kyykistyy penkin viereen tarttuen alkumaljaansa*
[14:29] <Maikku> *kiehnää Joelin jaloissa*
[14:29] <London_Morel> Hmm... ota tuosta kupista kourallinen karkkeja ja käy heittämässä noiden... *osoittaa Evelyniä ja Alainia kohden* ...päälle *virnistää*
[14:29] <Cedance> *hihi*
[14:29] <Ronja_Blomroos> *Astelee Joelin mukana, koska Joel on kiva*
[14:29] <Keira> *seuraa perässä, koska ei viitsi mennä hirveästi muuallekkaan*
[14:30] <EvelynC> Kotitonttujen taikuus on kyllä tavallaan kiehtovaa... se syttyy niin eri tavalla kuin velhojen ja noitien
[14:30] <Cyan> *Naurahtaa tehtävälle* Okei *Virnistää ilkikurisesti ja hiipii karkkikipon luo.*
[14:30] <JoelE> *huomaa jonkun jaloissaan, mutta ei jaksa välittää tuosta sen kummemmin*
[14:30] <JoelE> *istuu peliporukan vieressä olevalle nojatuolille*
[14:30] <EvelynC> Itse asiassa on välillä tosi vaikea määrittää, mihin kotitontut pystyy, tai ei pysty...
[14:30] <Maikku> *hypähtää Joelin syliin*
[14:31] <Ronja_Blomroos> *Jää Joelin vierelle seisomaan* Tuo kissa taitaa tykätä sinusta *hymyilee*
[14:31] <London_Morel> *Seuraa katseellaan Cyania ja virnuilee*
[14:32] <Cyan> *Ottaa kädet täyteen karkkeja ja heittää ne Alainin ja Evelynin ylle huudahtaen:* Sataa sateenkaarikarkkeja!
[14:32] <JoelE> *tuntee painon jaloillaan, kun kissa hyppää syliin* Ilmeisesti *toteaa Ronjalle virnistäen aavistuksen*
[14:33] <Alain> *nousi ylös malja kädessään* Joo. He taitavat pystyä kyllä hyvinkin myös asioihin, joihin noidat ja velhot eivät taida pystyä. *jatkaa pohdiskellen*
[14:33] <Cedance> *nauraa Cyanille*
[14:33] <London_Morel> *Naureskelee ja odottaa karkkisateen kohteena olleiden oppilaiden reaktiota*
[14:33] <EvelynC> ** Nousee ylös ihan vain, koska toinenkin nousi ** Voi olla
[14:34] <Ronja_Blomroos> Se taitaa olla vahtimestarin kissa *kertoo Joelille ja hymyilee taas*
[14:34] <EvelynC> Ainakin ilmiintymisessä taisi olla joitain muuttujia...
[14:34] <Rebeeh_Peruna> *nauraa*
[14:35] <EvelynC> ** kohentaa rillien asentoa ja miettii, että puhe alkaa kuulostaa liikaa nörtiltä... onneksi en sentään tuonut niitä kirjoja mukaan... **
[14:35] <@Jill> *Seisoo yksin reunassa katsoen peliä*
[14:36] <Cedance> Jill tuu mukaan!
[14:36] <JoelE> Ai on? No kerta se on ensimmäinenkin, kun tämän näkee *toteaa rapsuttaen kevyesti kissaa*
[14:36] <Alain> *nyökkää* Mutta kuten kaikissa myös heissäkin on yksilöllisiä eroja!
[14:36] <Alain> Uskon kyllä, että useampikin on parempi kuin minä käytännön taikomisen puolella, koska en ole kauhean hyvä oppimaan kirjoista. *naurahtaa ja siemailee alkumaljastaan huikan*
[14:37] <Rebeeh_Peruna> *Ihmettelee hiukan kun Evelyn ja Alain eivät kumpikaan reagoi mitenkään*
[14:37] <Cedance> äh
[14:37] <Cedance> nyt mulle tehtävä ! :3
[14:37] <Ronja_Blomroos> *Hymähtää Joelille*
[14:37] <EvelynC> Mm... ainakin heillä on luontaisempi yhteys taikomiseen... vähän kuin nuoremmilla lapsilla ennen koulua ja ensimmäistä sauvaansa... ** hmm... **
[14:37] <Cyan> *Kaksikko näyttää olevan niin keskustelunsa lumoissa, etteivät välitä päälleen tippuvista karkeista* Hei haloo! *huitoo käsillään, että nuo näkisivät edes Hänet!*
[14:39] <EvelynC> ** säpsähtää satavia karkkeja **
[14:39] <Rebeeh_Peruna> Tää pullonpyöritys on käyny vähän tylsäksi... Olisipa jotain juotavaa*
[14:39] <Cedance> jepp
[14:39] <Cedance> jotain.. alkoholista 8)
[14:40] <Melody> Tarvitaan vaan toimintaa *naurahtaa*
[14:40] <EvelynC> Öh... hei ** vilkaisee oppilasta, joka heitteli karkeilla **
[14:40] <Alain> *oli aika yllättynyt karkeista, mutta ei ihan tiennyt pitikö tarttua siihen teemaan vai ei, joten juo alkumaljansa loppuun, jonne oli kulkeutunut myös pari karkkia*
[14:41] <Cedance> ääh..
[14:41] <Cedance> jotain jännitystä tarvis..
[14:41] <Rebeeh_Peruna> Niin... *Virnistää*
[14:41] <Cyan> ...Hei *näyttää vähän pettyneeltä kun kukaan ei järkyty tai mitään. Nauraa sitten kuitenkin Alainin lasissa oleville karkeille*
[14:41] <EvelynC> ** nappaa pari karkkia ja pistää suuhunsa ihan vain, ettei tarvitsisi sanoa juuri nyt mitään **
[14:42] <Cedance> *meinaa nukahtaa*
[14:42] <EvelynC> ** Miettii, että mahtoikovatko karkit olla jotain epätavallisia, alkaisinko nyt määkimään, tai hirnumaan, tai savuamaan **
[14:42] <Alain> *virnistää maljansa takaa hieman Cyanille* Oli kyllä mukava mauste. *kohottaen sitten hieman lasiaan vino hymy huulillaan*
[14:43] <EvelynC> ** Hieman jännittynyt, mutta kun mitään ei tapahdu, uskaltautuu ottamaan kolmannen karkin **
[14:43] <JoelE> *kaataa loput alkumaljastaan kurkustaan alas ja laskee lasin sitten tuolin viereen lattialle*
[14:43] <EvelynC> ** Virnistää**
[14:43] <Cyan> *Naurahtaa Alainille* Mäkin haluan tollasen! *Hakee uuden juoman ja kaataa sitten lasin täyteen karkkeja niin että osa tippuu taas lattialle*
[14:43] <Rebeeh_Peruna> *Haukottelee*
[14:43] <Cedance> *nukahtaa Rebecan olkapäätä vasten*
[14:44] <Rebeeh_Peruna> *Nukahtaa itse Londonin olkapäätä vasten sillee takaraibvo siihen varmaan tajuutte lol XD*
[14:45] <EvelynC> ** Naurahtaa nuoremmalle pojalle **
[14:45] <Cyan> *Huone alkaa näyttää jo aika sotkuiselta, mutta Cyan on täysin tyytyväinen ruualla leikkimiseensä.*
[14:45] <EvelynC> ** miettii, pitäisikö itsekkin matkia, mutta ehkäpä se olisi hieman liian lapsellista **
[14:46] <Alain> *puisti hyväntuulisesti päätään Cyanin innolle*
[14:46] <@Jill> *Jill menee Ronjan ja Joelin luo edittäytymään* Moi *danoo*
[14:46] <EvelynC> Tunnetteko? ** kysyy kysymyksen Alainilta viitaten karkki-poikaan **
[14:46] <JoelE> *huomaa jonkun kävelevän lähemmäs ja moikkaavan* Moi *vastaa hymyillen hieman*
[14:47] <EvelynC> **äh, typerä kysymys... varmaan tunsivat, kun kerta toinen pommitti meitä karkeilla**
[14:47] <Ruth> *Ruth saapuu oleskeluhuoneeseen*
[14:47] <Ronja_Blomroos> No moi *vastaa tytölle, joka tuli esittäytymään. Ronja kyllä tunnistaa tuon toki jatko-opiskelijaksi, muttei muista tuon nimeä* miten juhlat on mennyt? Ootko tykännyt?
[14:47] <EvelynC> ** tuskin hän minun takia sitä teki **
[14:47] <Cyan> Hei mistä te muuten puhuitte, mä en ymmärtänyt mitään *Kysyy kaksikolta, mutta muistaa sitten että pullonpyöritys jäikin kesken.* Hups! *Juoksee pullon luo ja pyörittää sitä. Läikyttää samalla juomaa lattialle.*
[14:48] <Rebeeh_Peruna> *Tuhisee ja mutisee unissaan jotain Londonista*
[14:48] <EvelynC> Öm... kotitontuista ** sanoo, mutta poika on jo mennyt pullonpyörityksen luo **
[14:48] <Alain> Tutustuimme tänään, mutta hän vaikuttaa kyllä ihan mukavalta ja aktiiviselta. *vastaa kysymykseen hymyillen*
[14:48] <JoelE> *tunnistaa hetken mietittyään toisen Jilliksi, jatko-opiskelijaksi - tosin hyvin hataran mielikuvan voimin*
[14:48] <EvelynC> Ah, aivan. ** hymyilee hieman **
[14:49] <Maikku> *mutisee jotain*
[14:49] <Maikku> *kermakaljaa mjhrauh*
[14:49] <EvelynC> **Vilkaisee juomaa lattialla ja miettii, pitäisikö siivota se... **
[14:49] <Cyan> *Pullo pyörii ja osuuu.... Cedanceen.*
[14:50] <Cedance> jess c:
[14:50] <Cyan> Totuus vai tehtävä? *virnistää*
[14:50] <Ruth> *Nähdessään mihin kuntoon oleskeluhuone on saatu, Ruthin tekisi mieli lähteä takaisin sinne mistä hän oli tullutkin*
[14:50] <Cedance> tehtävän, mut jotain tän ryhmän sisällä :D
[14:51] <Cedance> eli ei asujen haukkumista pls
[14:51] <EvelynC> ** vilkaisee kelloa... ehkäpä pitäisi pikku hiljaa alkaa tehdä jotain muuta kuin vain hillua juhlissa **
[14:51] <Alain> Ja mekin tutustuimme tänään. Hienoa. *lisää, jottei kuulostaisi vähättelevältä, kun kertoi tutustuneensa muihinkin ihmisiin*
[14:51] <Cedance> *herättää londonin ja reben*
[14:52] <Rebeeh_Peruna> *Mumisee jotain ja läpsäisee Cedancen käden pois*
[14:52] <EvelynC> Niin, tosiaan. Oli mukava tavata. ** sanoo hymyillen Alainille **
[14:52] <Cyan> Okei, hmmmm... Kaada tää jonkun päähän! *Ojentaa Cedancelle sen mitä karkkialkujuomasta on vielä lasissa jäljellä.*
[14:53] <London_Morel> *Naurahtaa Cyanin keksimälle tehtävälle*
[14:53] <Alain> Aika rientää vai mitä? *hymyillen, koska oli pistänyt merkille kelloon katselut*
[14:53] <Cedance> ääh
[14:53] <Cedance> *huomaa tuhisevan reben*
[14:53] <Cedance> hehe
[14:53] <JoelE> *haluaisi oikeastaan ottaa jotakin juomista, mutta ei jaksa nousta hakemaan ja etsimään*
[14:53] <Cedance> *ottaa lasin ja kaataa siihen vielä omansa*
[14:53] <Rebeeh_Peruna> *Mumisee unissaan jotain paahtoleivistä*
[14:54] <EvelynC> Mm... niinpä niin. Minun varmaan täytyy lähteä, mutta kiitos seurasta ja tapaamisiin ** hymyilee **
[14:54] <Cedance> *kurottuu kohti rebeä ja antaa juoman lorista tämän päälle*
[14:54] <Cedance> *laittaa reben päälle pari jääpalaa ja kirsikan*
[14:54] <Cedance> n
[14:54] <Cedance> :)
[14:54] <London_Morel> *Nauraa äänekkäästi, kun Ceda kaataa Reben päälle lasillisen juomaa*
[14:54] <Alain> Kai sitä voisi tässä myös viedä tämän alkumaljankin pois. Oli mukava tutustua ja nähdään viimeistään ensi juhlissa, jotka ovat... *ponnistelee miettien, että mitkä olisivat seuraavat juhlat, mutta jättää sen lopulta, päätyen virnistykseen*
[14:55] <Rebeeh_Peruna> *Kiljaisee ja hätkähtää niin että putoaa Londonin sylistä lattialle*
[14:55] <Melody> *nauraa*
[14:55] <Rebeeh_Peruna> KUKA TEKI MITÄ APUA HYÖKKÄYS
[14:55] <Cyan> *Nauraa ja taputtaa käsiään, kun tehtävä suoritetaan.*
[14:55] <Cedance> *hehe*
[14:55] <London_Morel> Oliko hyvää paahtoleipää? *kysyy Rebeltä nauraen, viitaten tuon uneen*
[14:55] <EvelynC> ** Nyökäyttää päätään ja nappaa lasinsa** varmaan koulun loppumisen kunniaksi? Tai jotain... mutta tosiaan, hei ** lähtee askeltamaan oviaukkoa kohti **
[14:56] <Rebeeh_Peruna> Mitä paahtoleipää...??
[14:56] <Cedance> puhuit londonista ja paahtoleivästä.
[14:56] <Rebeeh_Peruna> *Punastuu*
[14:56] <Cedance> tosin en voi syyttää sua siitä, onhan ne aika samanlaisia :/
[14:56] <Rebeeh_Peruna> *Hiukan*
[14:56] <Cedance> *:D*
[14:57] <EvelynC> ** Jättää lasinsa Ronjan tarjottimen viereen ja hipsii pihalle juhlista **
[14:57] <Rebeeh_Peruna> *Naurahtaa*
[14:57] <Alain> Varmaan. *pyörittelee alkumaljaansa* Vietä mukava ilta vielä! *huikkaa ennen kuin lähtee vastakkaiseen suuntaan vikuillen kyllä hetken ajan vielä ikkunasta ulos ennen kuin jatkaa matkaansa*
[14:57] <London_Morel> *Nauraa Cedan jutulle*
[14:57] <Cyan> Mulle tulee nälkä kun te puhutte leivästä. *Toteaa ja miettii lähtisikö syömään.*
[14:57] <Ruth> *Menee perseilevien oppilaiden luokse (London, Rebe ja kumppanit)* Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu? Siivotkaa tämä sotku ja vähän äkkiä! *sähisee tutulle joukolle, joka on muissakin koulun juhlissa aina pistänyt sörsseliksi*
[14:58] <London_Morel> Rouva Rousseau, älä oo tuommonen ilonpilaaja *sanoo tuolle virnistäen*
[14:58] <Cedance> Heeeei ! sullahan on kivat kengät *yrittää Ruthille*
[14:58] <Ruth> *Mulkoilee jokaista vuorotellen*
[14:58] <London_Morel> *Nauraa Cedan jutulle, taas*
[14:58] <London_Morel> Haluutko tulla mukaan? *kysyy Rousseaulta*
[14:58] <Rebeeh_Peruna> *Säikähtää Ruthia ja pomppaa takaisin Londonin syliin*
[14:58] <Cyan> *Leuka loksahtaa auki* Mitää, ei! Ei siivoamista.. *Marisee*
[14:58] <Ruth> Morel on hyvä ja pitää suunsa kiinni. *Katsoo Londonia oikein pahasti*
[14:59] <Alain> ((Kiitos itsellesi! Ja taidan myös siirtyä pelistä pois...))
[14:59] <London_Morel> Oho, älä nyt suutu *sanoo leikkisästi Rousseaulle*
[15:00] <Maikku> *mjauh :3!* *kiehnää ruthia*
[15:00] <Ruth> En. *Vastaa Londonille katsomatta häntä* Jos ette siivoa nyt heti ja ala käyttäytymään kunnolla, ette pääse tulevaisuudessa koulun juhliin tai muihin tapahtumiin.
[15:01] <Cedance> *sniif*
[15:01] <Rebeeh_Peruna> *Huomaa kietoneensa kätensä Londonin käsivarren ympärille. Päästää pikaisesti irti*
[15:01] <Cyan> Pitää mennä. Vessa. *Mutisee ja juoksee kauemmas, ettei vaan joudu siivoamaan sotkujaan*
[15:01] <Rebeeh_Peruna> Mut Ceda sen mehun kaato..
[15:01] <London_Morel> Siks täällä on kotitonttuja, että ne siivoaa *kertoo Rousseaulle ja irvistää*
[15:01] <Cedance> Heii!
[15:02] <Cedance> no kai me voidaan siivota *;)*
[15:02] <Rebeeh_Peruna> No mitä *Katsoo Cedaa virnistäen*
[15:02] <Cedance> voidaan käydä tekemässä konnuuksia *kuiskaa*
[15:02] <Ruth> Aivan sama kuka sen kaatoi, siivoatte sen nyt. *Käskee*
[15:03] <London_Morel> Joo Ceda, sä voit vaikka siivota *virnistää tytölle*
[15:03] <Cyan> *Vilkaisee vielä taakseen, mutta karkaa sitten paikalta ennen kuin häntä huomataan syyttää.
[15:03] <London_Morel> Ootko huomannut Rousseau, että kuulostat ihan rehtori Mölinältä? *huomauttaa naiselle*
[15:03] <Cedance> *huoh :D*
[15:04] <Cedance> Scourgify *kuiskaa ja siivoaa läikän lattialta sauvallaan*
[15:04] <JoelE> *haluaisi nauraa sivussa istuessaan, kun muut joutuvat siivoamaan jonkun professorin käskyttämänä*
[15:04] <Cedance> aha se olikin..
[15:04] <Cedance> tergeo *kuiskaa*
[15:04] <Cedance> hehe
[15:04] <Rebeeh_Peruna> Noniin sotku siivottu saammeko palkinnon *c:*
[15:05] <Ruth> Kiitos Cedance.
[15:05] <JoelE> *pitää kuitenkin päänsä, ja tyytyy vain vaisusti naurahtelemaan itsekseen*
[15:05] <Cedance> saamme varmaan mehua ja keksejä c:
[15:05] <Ronja_Blomroos> *Naurahtelee hieman Joelin kanssa*
[15:05] <Cedance> Olehyvä rouva Molina *kumartaa*
[15:06] <Cedance> Rebe
[15:06] <Ruth> *Ei kommentoi Londonin sanoihin mitään, mutta miettii onko hänen sanoissaan perää.*
[15:06] <Cedance> Saisikohan Ruth Molinan sukunimen kun ne menee naimisiin? *kuiskaa*
[15:06] <Cedance> Ruth Molina ois kyllä hieno 8)
[15:06] <London_Morel> *Rämähtää nauramaan Cedin juttulle*
[15:06] <Ruth> *Puree hampaitaan yhteen*
[15:06] <Cedance> shhh!!
[15:07] <Rebeeh_Peruna> *Yrittää pidätellä naurua*
[15:07] <Cedance> Mila Rousseau.. <3
[15:08] <Ruth> Cedance, lopeta ajoissa. *Sanoo varoittavaan sävyyn*
[15:08] <Maikku> mrjauh! *räyhähtää Cedancelle*
[15:08] <Cedance> okeiokei.. *katsoo kissaa peloissaan*
[15:09] <Rebeeh_Peruna> Hmmm.. Kannattaisikohan meidän liueta paikalta.. *Kuiskaa Cedancelle ja Londonille*
[15:09] <Cedance> joo..
[15:10] <Ruth> *Ruth katsoo oppilaita vielä kerran ja lähtee sitten*
[15:10] <Cedance> Jooo noh
[15:10] <Cedance> mitäs nyt?
[15:11] <Rebeeh_Peruna> Hankitaan jostain juotavaa *>:3*
[15:11] <Cedance> joo :3
[15:11] <Cedance> missäköhän alkoholia pidetään? *katselee kiinnostuneena ympärilleen*
[15:11] <JoelE> *Joel kuulee muiden suunnittelevan juomisen hankkimista ja herää ajatukseen hieman itsekin*
[15:12] <Melody> Entä jos pelataan juomapeliä?
[15:12] <Cedance> joo !
[15:13] <Rebeeh_Peruna> Jooo!
[15:13] <Cedance> tarvitaan juomia..
[15:16] <Rebeeh_Peruna> Joo...
[15:16] <Rebeeh_Peruna> Mistä me sellaisia repästään.
[15:16] <Rebeeh_Peruna> Aur sano et sillä oli viiniä tuvassa
[15:17] <Ruth> *Ruth kiertelee oleskeluhuoneessa*
[15:19] <Maikku> *mrouuuh*
[16:44] <Maikku> *Koska tunnelma näyttää latistuneen, pirtsakan iloinen Himalajanvompatti lähtee kävelemään kohti kotikasviaan joka sijaitsee oleskeluhuoneen nurkassa*
[16:46] <Rebeeh_Peruna> *Lähtee kävelemään kohti oleskeluhuoneen ovea Cedancen kanssa jutellen kaikenlaista jännää*


Kommentoikaa alle, millaisen chatpelin haluaisitte pelata seuraavaksi. Se voisi sijoittua huhti-toukokuuhun. Kaikenlaiset ideat ovat tervetulleita.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Keväänaloitusbileet (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Aurora Smith » 26 Maalis 2017, 21:09

Pullon pyöritys/ToTe peli :3
Aurora Smith
 

Re: Keväänaloitusbileet (yleinen chatpeli)

ViestiKirjoittaja Cyan Grenier » 26 Maalis 2017, 21:17

Tämä oli oikein hauska peli. :D

Mutta niitä ehdotuksia, hmm... Jotkut hienot tanssiaiset chatpelinä voisivat olla kivat vaikka vapun kunniaksi. Tai naamiaiset tai joku naamiaistanssiaiset-yhdistelmä. Tanssiaisten tapauksessa vois myös olla se et tullaan enimmäkseen parin kanssa, ja/ tai sit etsitään tanssiparia juhlista.

Tai jotkut salaiset tarkoituksella kielletyt bileet, mistä opettajat ei tiedä, vois myös olla ihan hauska joskus. Sellaset missä pelaajat voi omalla vastuulla tuoda vaikka sitä alkoholiakin/ jotain muuta villimpää sisältöä kuvaan. (Räsypokkaa? xDD) Ja toisaalta et sen tietää etukäteen, ja osaa myös jättää kyseisen pelin väliin, jos joku ei halua pelata esim. alaikäisten päihteiden käyttöä.

Sit kans jokaiselle tuvalle jokin oma ryhmäpeli, missä voivat kasvattaa tupahenkeä, voisi olla kiva. Serpentardeilla jotain sellasta näytti olevan suunnitteillakin, mut se oli kai jäänyt ajatuksen tasolle.


Edit: Tosta osallistujalistasta muuten taitaa puuttua Celina Tourette ja Keira Kingsley.
If you obey all the rules, you miss all the fun

Cyan Grenier, villi kolmasluokkalainen Serpentard
+ Natrix Goldenrod, Reichard Lesauvage/ Rain Savage & Alís Jónsdóttir
Avatar
Cyan Grenier
Oppilas
 
Viestit: 179
Liittynyt: 02 Helmi 2017, 23:22
Tupa: Serpentard


Paluu Lukuvuosi 2016-17

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron