Pahimmat pelot ja villeimmät unelmat
Lähetetty: 16 Loka 2016, 22:27//Tämä peli on Katrinen henkilökohtaista juonta eteenpäin kuljettava yksinpeli, enkä odottele peliseuraa. Kirjoitan tätä sitä mukaa kun ehdin joten tähän tulee kuitenkin siis useampi viesti. Peli sijoittuu enimmäkseen koulun metsään 14.11.2016 myöhäisillalla//
Kävelin maanantaiaamuna erittäin väsyneenä kohti Suurten salia. Kello ei ollut vielä mitään, mutta olin herännyt kesken unien, enkä ollut saanut enää unta, vaikka olin väsynyt. Tarkastin laukkuni sisältöä, mutta en saanut mitenkään päähäni, mitä kaikkea meillä tänään oli koulussa.
Minulla oli ollut jostain syystä jo monta päivää peräkkäin levoton olo, kuin jotain olisi tapahtumassa. En yleensä aistinut asioita etukäteen, mutta nyt tuntui, että oli tapahtumassa jotain merkittävää. En ollut varma, oliko kyseessä kammottava vai loistava asia, mutta joka tapauksessa tunne, joka sai minut näkemään öisin painajaisia sai minut hermostumaan.
Juuri se tunne oli saanut minut hereille tänäänkin. Se tunne hämärsi ajatuksiani niin etten saanut päähäni lukujärjestystä, arjen tuttua kaavaa.
Päätin, ettei laukun tarkistelusta ollut hyötyä, ja kävelin aamiaiselle saliin. Jatkoin melkein tyhjän Serdaiglejen pöydän viertä aina pöydän päähän saakka ja istahdin penkille. Yritin syödä jotain mutta minulle ei meinannut maistua. Olinkohan tulossa kipeäksi tai jotakin?
Istuin pöydässä tuijottelemassa mehulasiini oppilaiden vähitellen saapuessa saliin, aamuhyörinän hiljalleen herätellessä minua. Aamuposti saapui, mutten ollut huomata sitä, ennenkuin Daicy saapui jostain ja laskeutui eteeni pöydälle.
Nostin päätäni ja räpyttelin kummastuneena silmiäni naaraspöllölle. “Huomenta, Daicy”, sanoin pöllölle. Daicy huhusi ärtyneen kuuloisesti ja löyhäytti siipiään lehahataen parikymmentä senttiä lähemmäs minua. Silloin huomasin pöllön jalkaan kiinnitetyn kirjeen. En tosiaan ollut tänään terävimmilläni, mutta en ollut odottanut postia. En ollut lähettänyt Daicya mihinkään, joten olin olettanut sen olleen koululla. Mistä ihmeestä se oli siis saanut minulle toimitettavaksi postia?
Annoin Daicylle palasen ruokaa ja otin kirjeen sen jalasta. “Mene vain, tuon vastauksen pöllölään, jos vastaan”, sanoin pöllölleni, joka otti heti ilmaa siipiensä alle ja liihotti tiehensä. Avasin varovasti kirjeen. Siihen oli kirjoitettu yksi ainokainen lause tutuintakin tutuimmalla siistillä käsialalla. Tuo lause sai minut jähmettymään. Nyt tiesin, mitä olin aistinut jo pitkään. Kaikki ratkeaisi tänään.
Etsi minut tänään tai minä haen sinut.
Kävelin maanantaiaamuna erittäin väsyneenä kohti Suurten salia. Kello ei ollut vielä mitään, mutta olin herännyt kesken unien, enkä ollut saanut enää unta, vaikka olin väsynyt. Tarkastin laukkuni sisältöä, mutta en saanut mitenkään päähäni, mitä kaikkea meillä tänään oli koulussa.
Minulla oli ollut jostain syystä jo monta päivää peräkkäin levoton olo, kuin jotain olisi tapahtumassa. En yleensä aistinut asioita etukäteen, mutta nyt tuntui, että oli tapahtumassa jotain merkittävää. En ollut varma, oliko kyseessä kammottava vai loistava asia, mutta joka tapauksessa tunne, joka sai minut näkemään öisin painajaisia sai minut hermostumaan.
Juuri se tunne oli saanut minut hereille tänäänkin. Se tunne hämärsi ajatuksiani niin etten saanut päähäni lukujärjestystä, arjen tuttua kaavaa.
Päätin, ettei laukun tarkistelusta ollut hyötyä, ja kävelin aamiaiselle saliin. Jatkoin melkein tyhjän Serdaiglejen pöydän viertä aina pöydän päähän saakka ja istahdin penkille. Yritin syödä jotain mutta minulle ei meinannut maistua. Olinkohan tulossa kipeäksi tai jotakin?
Istuin pöydässä tuijottelemassa mehulasiini oppilaiden vähitellen saapuessa saliin, aamuhyörinän hiljalleen herätellessä minua. Aamuposti saapui, mutten ollut huomata sitä, ennenkuin Daicy saapui jostain ja laskeutui eteeni pöydälle.
Nostin päätäni ja räpyttelin kummastuneena silmiäni naaraspöllölle. “Huomenta, Daicy”, sanoin pöllölle. Daicy huhusi ärtyneen kuuloisesti ja löyhäytti siipiään lehahataen parikymmentä senttiä lähemmäs minua. Silloin huomasin pöllön jalkaan kiinnitetyn kirjeen. En tosiaan ollut tänään terävimmilläni, mutta en ollut odottanut postia. En ollut lähettänyt Daicya mihinkään, joten olin olettanut sen olleen koululla. Mistä ihmeestä se oli siis saanut minulle toimitettavaksi postia?
Annoin Daicylle palasen ruokaa ja otin kirjeen sen jalasta. “Mene vain, tuon vastauksen pöllölään, jos vastaan”, sanoin pöllölleni, joka otti heti ilmaa siipiensä alle ja liihotti tiehensä. Avasin varovasti kirjeen. Siihen oli kirjoitettu yksi ainokainen lause tutuintakin tutuimmalla siistillä käsialalla. Tuo lause sai minut jähmettymään. Nyt tiesin, mitä olin aistinut jo pitkään. Kaikki ratkeaisi tänään.
Etsi minut tänään tai minä haen sinut.