Sivu 1/2

Riitaisa törmääminen

ViestiLähetetty: 09 Loka 2016, 22:15
Kirjoittaja Lucas Joel Eaton
// Mukaan otetaan Milly Melodya. Minkäs päivän lounaalle peli sijoittuisi? //

Vilkaisen ympärilleni. Olin ajoissa lounaalla, koska lintsasin lopun itsenäisen opiskelun tunnista. Tylsistyin siellä joka tapauksessa kuoliaaksi, joten parempi kai täällä. Suurin osa on vasta päässyt tunneilta ja raahautuu saliin lounaalle. Kaadan lasiini vielä hieman vettä. Juon sen nopeasti, jätän sitten astiani paikoilleen. Jatko-opiskelijoista kukaan ei ole vielä valmis, joten poistun paikalta. Ehtisin käydä tuvassa, ennen kuin täytyisi raahautua pimeyden voimilta suojautumisen tunneille.

Kävelen ehkä kakkos- tai kolmosluokkalaisia vastaan, joita tulee lauma minua vastaan salin etuosassa. Kävelen tavalliseen tyyliini heitä vastaan, ja suurin osa väistää minua. Vilkaisen taakseni. Vielä paljon aikaa. Ehtisin siis hetken istua tuvassa, sen sijaan että juoksisin tunnille.

Työnnän salin suurta ovea, mutta takaa tulee taas lisää nuorempia oppilaita. Enkä edes huomaa kaikkia.

Re: Riitaisa törmääminen

ViestiLähetetty: 10 Loka 2016, 18:46
Kirjoittaja Milly Melody
//Keskiviikkoa ajattelin?//

Milly tallusteli nyrpeänä kohti ruokasalia.
Hän oli nukkunut pommiin, ja myöhästynyt taikaeläinten hoidon tunnilta, ja kaiken kukkuraksi hän oli vielä unohtanut missä tunti olisi ollut, eikä hän ollut nähnyt ketään keneltä olisi kysynyt asiaa.

"Pah!" Milly ajatteli ahtautuen tungokseen ohi jonkun, ilmeisesti jatko-opiskelijan, huomaamatta, ettei toinen, joka juuri oli työntämässä ruokasalin ovea, näyttänyt huomaavan häntä. Muksis! Milly tunsi tönäisyn kyljessään, ja se riitti.
Tietenkin se oli vahinko, tai ainakin Milly myöhemmin ajatteli niin, mutta silloin nälkäisen ja huonotuulisen tytön mitta täyttyi kerrasta.

"Hei! Katso ympärillesi!" Millyn ääni kajahti kovana käytävässä ja muutama ekaluokkalainen vilkaisi häntä vetäytyen pelokkaasti pois paikalta.
Lähinnä seissyt vanhempi nuori oli epäonnekseen se, johon Millyn huuto kohdistui, ja tyttö veti henkeä jääden odottamaan sanoisiko toinen mitään. Tämähän oli täyttä epäreiluutta!

Re: Riitaisa törmääminen

ViestiLähetetty: 10 Loka 2016, 19:24
Kirjoittaja Lucas Joel Eaton
// 12.10. keskiviikon lounaan aikoihin sopisi hyvin. //

Tönäisen huomaamattani nuorempaa oppilasta - olisin ehkä sivuuttanut tapahtuman, jos seuraavaa ei olisi tapahtunut. "Hei!" tyttö huutaa. Se yllättää minut, kuten myös reaktioista päätellen muutaman ykkösluokkalaisen ympärillämme. Ajattelin, ettei kevyt tönäisy olisi voinut aiheuttaa tuollaista reaktiota. Tyttö näyttää vihaiselta ja käskee minun katsoa ympärilleni. Voin kuvitella näyttäväni hieman hämmentyneeltä tilanteen yllättävyyden takia.

Tylypahka opetti minulle paljon asioita. Ja yksi niistä oli, etten voi jäädä toimettomaksi jonkun syyttäessä asiasta, jota en ole tehnyt. "Samaa voisin sanoa sinulle" sanon vastaan, kuitenkin huutamatta. Aamupäiväni on mennyt muutenkin tarpeeksi huonosti, en kaipaisi enää lainkaan kiukuttelevia lapsia. "Oletko sattumoisin huomannut, että salin ovet aukeavat ulos? Olen ehkä vanhempi, mutta minäkään en ole vielä hankkinut röntgenkatsessa" pyräytän silmiäni. Miksi nuoremmat aina kuvittelevat olevansa etuoikeutettuja, aina oikeassa?

Vilkaisen mahdollisimman huomaamattomasti ympärilleni. Muutamat ovat jääneet seuraamaan, miten tilanne etenisi. En siis ainakaan voisi turvautua taikuuteen, ellen halua potkuja koulusta - tai vähintään jälki-istuntoa. Jätän sauvan hupparini taskuun välittämättä siitä sen enempää. Tämä hoidettaisiin siis jästien tapaan. "Anteeksi kauheasti, en ehkä tarkoituksella töninyt sinua!" kivahdan tytölle, jonka perään jään mutisemaan: "Vaikka nyt voisinkin jo tehdä sen."

Re: Riitaisa törmääminen

ViestiLähetetty: 12 Loka 2016, 12:40
Kirjoittaja Milly Melody
//Okei :)//
Poika, jolle Milly oli räjähtänyt, katsahti nuorempaa oppilasta ja vastasi Millylle huutamatta.
"Samaa voisin sanoa sinulle" Ja lisäsi vielä oliko Milly huomannut ovien aukeavan ulospäin ja ettei poika ollut vielä hankkinut röntgenkatsetta.
Milly tuhahti halveksuvaan sävyyn vanhemman opiskelijan silmienpyöräytykselle. Tuo nyt oli aivan turhaa.
"Voisitte silti vähän varoa," Milly sihahti kuulostaen vihaiselta kissalta. Miten tuo poika kehtasi? Miten tuo poika kehtasi puhua hänelle noin! Sietämätöntä! Milly tunsi raivon sisällään, ja hän nytkäytti hiukset niskaan, ja seisoi paikallaan silmät smaragdeina kimaltaen.

//Argh, lyhyt viesti koska puhelin//

Re: Riitaisa törmääminen

ViestiLähetetty: 13 Loka 2016, 17:22
Kirjoittaja Lucas Joel Eaton
Nuorempi tyttö ei liikahtanutkaan, katsoi minua vain halveksuen. Mieleni teki nauraa, enkä voinut olla hymyilemättä. Tyttö kyllä kyllästyisi pian. Tai mikäli niin ei kävisi, etsisin käytävältä jonkun professorin selittämään tilanteen tuolle - toisaalta voisin myös poistua vain paikalta. Se olisi minulle tyypillisempää. Toisaalta tyttö saattaisi jäädä perääni roikkumaan, jos tekisin niin.

"Voisitte silti vähän varoa" tyttö sanoo. Hän ei enää huuda, kuulostaa vain kissalta sähistessään. Katson nuorempaa oppilasta yllättyen. Siihen on kaksikin syytä. "Ei minua tarvitse teititellä" sanon tytölle hieman huvittuneena. En sentään ole niin vanha. Teitittely on vain toinen niistä syistä, miksi haluaisin nauraa tilanteelle. Toinen on se, etten tiennyt keskustelevani kissan kanssa. Ei tyttö oikeasti kissa ole, mutta ainakin kuulostaa sellaisesta.

Aulassa oleva ruuhka on jo vähentynyt, eikä kovinkaan moni katso keskusteluamme enää mielenkiinnolla. Suurin osa myös vanhemmista oppilaista on poistunut paikalta, enkä yhtään yllättynyt. Tämä on luultavasti melko tylsää katseltavaa, kun tuo tyttö valittaa minulle, vaikken ole aiheuttanut mitään ongelmia. Tai en ainakaan, jos ei hermostu turhasta.

// ei se mitään, eipä tämäkään viesti pituudella tai laadullaan häikäissyt.. :D //

Re: Riitaisa törmääminen

ViestiLähetetty: 13 Loka 2016, 18:22
Kirjoittaja Ellen Lover
Ellen Lover asteli tyhjentyvää käytävää kohti opettajan huonetta.
Nainen oli vasta aloittanut professorina, ja ensimmäinen tunti oli ollut neljäsluokkalaisille. Professori Lover oli pitkä ja hoikka 34-vuotias nainen, jonka punaiset hiukset oli koottu pehmeälle nutturalle, joka tosin alkoi vähän purkautua korvan takaa.
Professori Lover väisti ohi porhaltavaa ekaluokkalaisten laumaa, tervehti paria jatko-opiskelijaa osuen sitten Suurten salin kohdalle.
Joku jatko-opiskelija ja nuorempi tyttöoppilas ovien edessä.
Professori Lover ei huomannut tilanteessa mitään outoa.
Paitsi, että tyttö kuulosti kylmän vihaiselta sähistessään vanhemmalle pojalle.
Professori Lover kohautti tuista siroa kulmakarvaansa, ja hiljensi hiukan odottaen. Ehkä hän oli kuvitellut, mutta oliko joku katsahtanut hänen suuntaansa? Tilanne saattoi olla harmiton, mutta oli paras valmistautua vastaamaan ehkä tuleviin kysymyksiin, koska nainen ei tuntenut näitä oppilaita vielä.

Re: Riitaisa törmääminen

ViestiLähetetty: 13 Loka 2016, 18:59
Kirjoittaja Lucas Joel Eaton
// Haluatko Millyn kanssa pelata yhden roolin tähän väliin, vai pelaanko minä seuraavan? :) //

Re: Riitaisa törmääminen

ViestiLähetetty: 13 Loka 2016, 19:28
Kirjoittaja Milly M
//En jaksanut kirjautua joten laitan viestin näin.
Pelaa sinä vain, Milly voi tulla mukaan Joelin ja professori Loverin jälkeen. :)//

Re: Riitaisa törmääminen

ViestiLähetetty: 13 Loka 2016, 20:30
Kirjoittaja Lucas Joel Eaton
// Selvä, tässä siis oma vuoroni //

Ihmiset liikkuvat taas ympärillämme täysin tavalliseen tapaan. Muutama kaverini on jäänyt odottamaan muutaman metrin päähän. He nyökkäävät minulle, kun ohitseni kävelee nuori naisprofessori. Katson hänen suuntaansa. "Anteeksi?" sanon mahdollisimman rauhallisesti, vaikka edessäni seisova tyttö onkin saanut minut suuttumaan.

Professori on pitkä ja punahiuksinen, melko hoikka. Hänen yllään on kaapu - kuten aika monella professorilla kaikissa taikakouluissa. Se tuntui olevan professoreille pulma, jos he joutuvat pukeutumaan johonkin muuhun, kuin tylsään ja muodottomaan kaapuun. Toisaalta myös poikkeuksia oli, mutta tämä ei ilmiselvästu kuulunut poikkeuksiin.

"Kävelin ulos salista. Työnsin ovea, joka - kuten varmasti tiedät, toisin kuin tämä tyttö - aukeaa ulospäin. Koska ulkopuolella oli ruuhkaa, tönäisin vahingossa häntä. Tosin sain juuri kuulla tehneeni sen tahallani. Ja tuo kiukuttelu alkaa hieman ottaa päähän." Esitykseni sisältää ehkä turhankin paljon piikittelyä nuorempaa oppilasta kohtaan. Ehkä hänellä on vain huono päivä. No, joka tapauksessa hänellä ei ole mitään oikeutta huutaa minulle tästä, eikä varsinkaan syyllistää minua.

Tuntuu, että olen ehkä ollut tytölle liian ankara. Mieleeni tulee liian vahvasti Tylypahkan ensimmäiset vuodet, kun olin itse jatkuvasti vanhempien oppilaiden kanssa riitelemässä. Harvoin ne päättyivät minun menestykseeni, vaikka niitäkin kertoja oli. Yleensä ne olivat professorien selvittämiä. Tajuan samassa, että pyysin juuri itse professorin paikalle. Käännän nopeasti katseeni nuoresta tytöstä takaisin naiseen. Toivon, ettei hän aiheuta minulle ongelmia, vaikka pyysinkin häntä selvittämään tuon tytön aiheuttaman riidan.

// Pahoittelut aavistuksen ehkä lyhyestä viestistä. Pelaan vielä ainakin yhden roolin, jossa Joel lähtee tilanteesta. Saat itse toki päättää, jääkö seuraava/seuraavat (riippuu, pelaatko myös professorin roolin) viimeiseksi, vai pelaatko enemmän :) //

Re: Riitaisa törmääminen

ViestiLähetetty: 20 Loka 2016, 18:12
Kirjoittaja Milly Melody
//Äh, näköjään unohdin tämän olemassaolon ihan täysin, sori...
Pelaan nyt vielä ainakin professorin vuoron, ja vien tämän tilanteessa eteenpäin. :)
Millyn vuoro olkoon lyhyydessään nyt.//

Milly hätkähti, kun uusi naisprofessori tummassa kaavussaan ja punaisine hiuksineen ilmestyi odottamatta esiin käytävältä, ja vanhempi poika, jolle hän oli juuri ärhennellyt urakalla, meni professorin luo.
Milly kuuli pojan viimeiset sanat "kiukuttelu alkaa ottaa hieman päähän" ja punastui hieman.
Apua! Kertoiko jatko-opiskelija riidasta juuri professorille?
Milly muisti miten oli kerran uhmannut rehtori Molinaa käytävällä.
Ovi naksui yhä vähän, vaikka taika olikin saatu purettua silloin.
Suuttuisiko uusi professori heille kovastikin?
Milly vilkaisi toisen opiskelijan selkää(?), ja liikahti vaivautuneesti.
Viha oli vaihtunut katumukseen.
"Anteeksi". Millyn anteeksipyyntö oli aika vaisu, toisen piikit hänelle tuntuivat, mutta Milly ei välittänyt. Pojalla oli täysi oikeus suuttua häneen, olihan hän juuri rähjännyt tälle täysin ilman syytä.