Siitä onkin jo vierähtänyt tovi, kun Châteaussa on viimeksi pelattu huispausta, mutta tänä syksynä järjestetään ainakin yksi ottelu, jos pelaajia saadaan tarpeeksi kasaan. Lukuvuoden 2016-17 ensimmäinen ottelu aloitetaan lauantaina 29.10.2016 kello 12.
Jos et ole aiemmin pelannut huispausta, luethan sen perusperiaatteet huolellisesti läpi, ennen kuin ilmoittaudut mukaan (:
Joukkueet kootaan tällä kertaa useamman tuvan edustajista ja tässä ottelussa joukkueet jaetaan seuraavasti:
Violetti joukkue: Serpentard & Gryffondor
Oranssi joukkue: Serdaigle, Pouffsouffle & Cerfeur
Kumpaankin joukkueeseen tarvitaan vähintään kolme pelaajaa, joista yksi pelaa etsijänä ja yksi pitäjänä. Kuka tahansa 4.-luokkalainen oppilas tai sitä vanhempi saa ilmoittautua joukkueensa kapteeniksi, mutta jos halukkaita ei ole, yksi täytepelaaja toimii kapteenina.
Muistakaa, että vaikka huispaus saattaa aluksi kuulostaa todella monimutkaiselta, pääsee siihen yllättävän nopeasti sisälle (: Eli kaikki rohkeasti mukaan vain, virheitä ei kannata pelätä, sillä niitä tekevät kaikki! (: Ja minua voi konsultoida jos jokin asia mietityttää eli epätietoisuuden takia ei kannata jäädä pois. Myöskään se ei haittaa, että esimerkiksi pelin aloituspäivänä tai jonain muuna yksittäisenä päivänä ei kykene osallistumaan, sillä huispausottelut kestävät yleensä noin 10-18 päivää eikä mitään suurta tapahdu yhden päivän aikana. Jos hahmosi on sellainen, ettei se in-game osallistuisi peliin, voit päättää, että roolipelillisesti hahmosi ei ole ollut mukana.
Violetti joukkue:
Pitäjä: Lloyd Frankowski
Jahtaaja 1:
Jahtaaja 2: Ambrosina Nicolas
Jahtaaja 3:
Lyöjä 1:
Lyöjä 2:
Etsijä: Evelyn Clément
Oranssi joukkue:
Pitäjä: Louis Caldwell (kapteeni)
Jahtaaja 1: Katrine Wall
Jahtaaja 2:
Jahtaaja 3:
Lyöjä 1:
Lyöjä 2:
Etsijä: Rebecca Hope
Kommentoi alle, jos haluat osallistua ja ilmoita myös mitä pelipaikkaa pelaisit mieluiten (: Ilmoittautumisaikaa on 28.10.2016 klo 18 saakka.

