Mielten maisemia
Lähetetty: 25 Syys 2016, 13:03//Peli ajankohta in-game: 9.10.2016, ehkä iltapäivään? Mukaan olisi toivottavasti tulossa Jackie Hollins?//
Sääli sinällään, ettei koulun alueelle pystynyt ilmiintymään, mutta ei se miestä haitannut. Pääsihän sitä olemaan ulkona ja ulkoilemaan, hyötyliikuntaa tämä kaikki myös oli. Sadekelit ja talvi olisivat myös olleet varsin mielenkiintoisia, mutta Amos itse oli jo tottunut niin yllättävään lumipyryyn kuin sateeseen. Lumeen ehkä jopa ennemmin, mutta lokakuu ei ihan ollut tunnettu heti alun lumisista keleistä ainakaan täältä osin Ranskaa.
Poudlardineen sentään pääsi ilmiintymään ja sieltä hän olisikin sanonut tulleensa ennemmin kuin sanonut tulleensa kotoaan. Kukaan ei vain kysynyt, mutta ihmisiä ei ollut juuri nimeksikään ulkona. Ei toisten tarvinnut tietää missä hän oikeasti oli ollut - kenen maailman ihanimman henkilön seurassa. Pihalla tarkeni hyvin tuhkanharmaan kaavun, ruskean virkatun kaulahuivin ja niitynvihreän neuleen kanssa. Niittyjä ei tosin ollut lähistöllä, jotta väriä olisi niihin voinut verrata, mutta Taikakoulun Châteaun pihamailla olevat puut yrittivät edustaa metsänvihreyttä, joskin se oli nyt enemmänkin ruskaa se, mitä ne heijastelivat tavallisen vihreyden sijaan.
Amos otti kaapunsa yhdestä isommasta sisätaskustaan esille sinne panemansa lehden, jonka oli itseasiassa Julesilta saanut perjantai-iltana. Siinä, kun oli ollut pari kiinnostavaa artikkelia, joista tuo oli vihjaissut, että kannattaisi lukea oikein ajatuksen kanssa. Tietenkin Amos ei halunnut tuottaa pettymystä eikä lukenutkaan niitä silloin, kun olisi ollut aikaa, muttei sittenkään ihan niin riittävästi, jotta hän voisi niihin kunnolla paneutua. Oli hän jo jotain hieman silmäillyt, muttei leipätekstejä. Nyt palattuaan koululle hän voisi kuluttaa tovin, ellei toisenkin artikkeleihin syventymisen parissa.
Ulkona oli niin ihana ilma, että mies lopulta päätyikin nojaamaan yhtä vähän koleaa kiveä vasten levittäessään lehden jalkojaan vasten selatessaan oikeaa kohtaa näkyvilleen. The Magician 4/2016, sivu 54. Tiesitkö jo tämän lukilitiksesta?, kuului otsikko. Sen alapuolella olevaa tekstiä Amos oli jo hieman mutustellut.
Totta puhuakseen hän ei olisi muutoin, ilman suositusta, tarttunut tällaiseen artikkeliin ja sen lukemiseen, sillä asia, kun oli hieman… ei-niin-mukava ja epämiellyttävä. Toiseksi otsikko kuulosti kyllä ehkä hieman liian sensaatiohakuiselta. Jules oli kuitenkin suositellut täten, joten Amos tietenkin lukisi tämän. Hänen vuoksi tehtäisiin mitä hyvänsä.
Mies siirsi tummat hiuksensa korviensa taakse nostaen sitten lehden hyvän välimatkan päähän taiteltuaan sen ensin niin, että se oli helpommin pidettävässä kädessä. Artikkeli jatkoi toiselle sivulle vielä, mutta ei se tarkoittanut sitä, että koko aukeamaa pitäisi kaksin käsin pitää yhtä aikaa siinä edessä. Lehden pystyi helposti taittamaan. Pystyi pitämään kulloinkin tarvittavan osan esillä.
Sääli sinällään, ettei koulun alueelle pystynyt ilmiintymään, mutta ei se miestä haitannut. Pääsihän sitä olemaan ulkona ja ulkoilemaan, hyötyliikuntaa tämä kaikki myös oli. Sadekelit ja talvi olisivat myös olleet varsin mielenkiintoisia, mutta Amos itse oli jo tottunut niin yllättävään lumipyryyn kuin sateeseen. Lumeen ehkä jopa ennemmin, mutta lokakuu ei ihan ollut tunnettu heti alun lumisista keleistä ainakaan täältä osin Ranskaa.
Poudlardineen sentään pääsi ilmiintymään ja sieltä hän olisikin sanonut tulleensa ennemmin kuin sanonut tulleensa kotoaan. Kukaan ei vain kysynyt, mutta ihmisiä ei ollut juuri nimeksikään ulkona. Ei toisten tarvinnut tietää missä hän oikeasti oli ollut - kenen maailman ihanimman henkilön seurassa. Pihalla tarkeni hyvin tuhkanharmaan kaavun, ruskean virkatun kaulahuivin ja niitynvihreän neuleen kanssa. Niittyjä ei tosin ollut lähistöllä, jotta väriä olisi niihin voinut verrata, mutta Taikakoulun Châteaun pihamailla olevat puut yrittivät edustaa metsänvihreyttä, joskin se oli nyt enemmänkin ruskaa se, mitä ne heijastelivat tavallisen vihreyden sijaan.
Amos otti kaapunsa yhdestä isommasta sisätaskustaan esille sinne panemansa lehden, jonka oli itseasiassa Julesilta saanut perjantai-iltana. Siinä, kun oli ollut pari kiinnostavaa artikkelia, joista tuo oli vihjaissut, että kannattaisi lukea oikein ajatuksen kanssa. Tietenkin Amos ei halunnut tuottaa pettymystä eikä lukenutkaan niitä silloin, kun olisi ollut aikaa, muttei sittenkään ihan niin riittävästi, jotta hän voisi niihin kunnolla paneutua. Oli hän jo jotain hieman silmäillyt, muttei leipätekstejä. Nyt palattuaan koululle hän voisi kuluttaa tovin, ellei toisenkin artikkeleihin syventymisen parissa.
Ulkona oli niin ihana ilma, että mies lopulta päätyikin nojaamaan yhtä vähän koleaa kiveä vasten levittäessään lehden jalkojaan vasten selatessaan oikeaa kohtaa näkyvilleen. The Magician 4/2016, sivu 54. Tiesitkö jo tämän lukilitiksesta?, kuului otsikko. Sen alapuolella olevaa tekstiä Amos oli jo hieman mutustellut.
Totta puhuakseen hän ei olisi muutoin, ilman suositusta, tarttunut tällaiseen artikkeliin ja sen lukemiseen, sillä asia, kun oli hieman… ei-niin-mukava ja epämiellyttävä. Toiseksi otsikko kuulosti kyllä ehkä hieman liian sensaatiohakuiselta. Jules oli kuitenkin suositellut täten, joten Amos tietenkin lukisi tämän. Hänen vuoksi tehtäisiin mitä hyvänsä.
Mies siirsi tummat hiuksensa korviensa taakse nostaen sitten lehden hyvän välimatkan päähän taiteltuaan sen ensin niin, että se oli helpommin pidettävässä kädessä. Artikkeli jatkoi toiselle sivulle vielä, mutta ei se tarkoittanut sitä, että koko aukeamaa pitäisi kaksin käsin pitää yhtä aikaa siinä edessä. Lehden pystyi helposti taittamaan. Pystyi pitämään kulloinkin tarvittavan osan esillä.