//Tämä on yksinpeli, joka liittyy lemmenjuomasotkuun. Muita ei oteta mukaan.

Toinen kouluviikko oli alkanut. Anna oli yllättynyt siitä, kuinka nopeasti opettajat siirtyivät normaaliin opetustahtiinsa ja hukuttivat ne oppilaat, jotka olivat olleet koulussa jo kauemmin, läksyihin. Maanantain tunnit olivat loppuneet kolme tuntia sitten, ja vasta nyt Anna oli päässyt lähtemään kirjastosta, totaalisen uupuneena mutta kaikki kotitehtävät tehtynä. Hän oli ollut täysin eristyksissä koko päivän, sillä Alwine oli kadonnut jonnekin, Renéellä oli huispausharjoitukset eikä Alan ollut käynyt kirjastossa kertaakaan. Anna oli sujut yksinolonsa kanssa ja jopa nautti siitä, mutta se tarkoitti sitä että tytöllä ei ollut hajuakaan hulinasta mikä koululla oli.

Anna oli juuri päässyt ulos kirjastosta, kun hän näki tutun varjon lähestyvän, katse papereissa, reppu olalla ja vesipullo kädessä. Normaalisti Anna olisi huikannut jotain tai heilauttanut kättään, mutta Alan näytti niin keskittyneeltä, että tyttö ei malttanut. Se sijaan hän oli tekemässä lähtöä, kunnes Alan pysähtyi ja kohotti katseensa. Ilmeisesti poika oli aistinut hänen läsnäolonsa. Anna hymyili pojalle, oli sanomassa jotain, mutta jokin Alanin ilmeessä sai tytönkin jähmettymään.

Ensin Alan näytti täsmälleen samalta, tällä oli sama ilme kuin aina Annan nähdessään; vieno hymy sekä isoveljellinen katse silmissä. Pojan räpytellessä ensimmäisen kerran jotain kuitenkin tapahtui. Hetkeksi aikaa Alanin katse tarkentui jonnekin ihan muualle, ikään kuin Annan läpi. Pojan katse kuitenkin tarkentui nopeasti takaisin Annaan, ja hetken pojan katse oli vain hämmentynyt, ikään kuin tämä näkisi Annan ensimmäisen kerran pitkästä aikaa tai sellaisessa paikassa, jossa hänen ei kuuluisi olla. Hämennyskin oli kuitenkin vain nopea vaihe, ennen kuin päättäväisyys täytti Alanin kasvot. Tämä pudotti vesipullonsa, paperinsa ja reppunsa maahan ja lähti kävelemään kohti Annaa pitkillä harppauksilla.
"Alan, mitä sinä..." Anna ei edes ehtinyt saattaa lausettaan loppuun, ennen kuin Alan oli ehtinyt saavuttaa hänet. Poika hymyili, nosti kätensä hänen poskelleen, ja Annan avatessaan yllätyneenä suunsa, Alan kumartui ja suuteli häntä.

Se oli jotain, mistä Anna oli salaa haaveillut monesti, niin yleisesti kuin Alanin kanssa. Hänen ensisuudelmansa. Hän oli oikeastaan ajatellut sen tapahtuvan suurinpiirtein näin, niin että se tapahtuisi yllättäen, sen jälkeen kun hänen elämänsä rakkaus olisi kertonut, että halusi viettää koko loppuelämänsä hänen kanssaan ja että Anna oli hänelle "Se Oikea". Hän oli kuvitellut, että hetken yllätyksen jälkeen hän antautuisi suudelmalle, mutta nyt hän ei osannut tehdä mitään. Hän seisoi jäykkänä paikoillaan, ja jostain syystä hänen jokainen solunsa kirkui siitä, kuinka väärin tämä oli, ihan sama siitä kuinka oikea Alan itse saattoi olla hänelle. Ja juuri siinä vaiheessa, kun hän oli saanut kasattua itsensä ja suunnitteli työntävänsä itsensä kauemmas, Alan nojautui poispäin, vino hymy huulillaan.
"Mitä sinä..." Seuraava oli pelkkä suukko, nopea huulten kosketus, mutta se sai Annan hiljenemään ja punastumaan.
"Minä rakastan sinua." Jokin Alanissa tuntui oudolta, joku tämän käytöksessä sai hälytyskellot soimaan, mutta pojan tunnustus onnistui laskemaan Annan suojakuoren kokonaan alas. Tältä kesti monta sekunttia koota itsensä uudelleen, ja henkeä vetäen tyttö kohotti katseensa Alanin silmiin.
"Valehtelet. En tiedä miksi, mutta jostakin syystä sinä-" Alan onnistui hiljentämään Annan uudestaan huulillaan, mutta silkalla tahdonvoimalla tämä piti itsensä rauhallisena. "Lopeta!"

"Anna!" huuto tuli jostakin kaukaa, ja helpottuneena Anna kääntyi, nähden siskonsa juoksevan paikalle, edelleen huispausvarusteisiin pukeutuneena. "Oletko jo kuullut? Koko koulu on ihan sekaisin! Joku oli-" Renée pysähtyi nähdessään Alanin, ja hätkähti kun poika huudahti hänen nimensä.
"Renée! Vakuuta siskosi siitä, että minä rakastan häntä! Hän ei usko minua!" Renée irvisti Alanin pyynnön jälkeen ja jätti tämän sanat huomiotta. "Ilmeisesti Alankin on saanut osansa."
"Osansa mistä?" Anna ei osannut sanoa, miksi ajatteli että.hänen siskonsa vastaus ei tulisi yllättämään häntä. Alan laski käsivartensa hänen olalleen samalla kun Renée aloitti vastauksensa.
"Lemmenjuomasta. Joku idiootti kaatoi lemmenjuomaa vesijohtoverkostoon. Ei tosin tavallista lemmenjuomaa. Se saa juojan rakastumaan ensimmäineen henkilöön jonka tämä näkee juomisen jälkeen."

Anna ei voinut olla tuntematta pettymystä kuullessaan, että Alan oli ainoastaan lemmenjuoman vaikutuksen alaisena. Hän oli tiennyt, ettei pojan käytös ollut normaalia, mutta oli toivonut että kyseessä olisi ollut rohkeusloitsu tai jotakin vastaavaa. Se että hänen ensisuudelmansa oli tapahtunut henkilön kanssa, joka vain kuvitteli haluavansa sitä, tuntui hirveältä. Renée kuitenkin oli taitava lukemaan häntä, ja niinpä tyttö hipaisi hänen käsivarttaan lämpimästi ennen kuin tarttui Alania neulepaidan hihasta.
"Noniin casanova, lähdetääs sairaalasiipeen. Anna, tartu sinä häntä toisesta hihasta, ei Alan lähde ainoastaan minun mukaani tässä kunnossa."

Sairaalasiipi oli ruuhkaisempi kuin Anna oli koskaan nähnyt. Lähes jokainen sänky oli varattu, sairaanhoitajat juoksivat paikasta toiseen ja sekoittelivat juomia ahkerasti, ilmassa kaikui lemmenjuomaa saaneiden epätoivoiset huudot kun nämä kaipasivat "rakkaidensa" perään. Anna alkoi huimata kaikki se meteli ja ihmismäärä, ja ensimmäisen kerran tänään tyttö oli iloinen siitä että Alan oli hänessä niin tiiviisti kiinni. Hänen kun oli hyvä nojata pojan käsivarteen pysyäkseen pystyssä.
"Anna, oletko kunnossa?" Renée näytti huolestuneelta ja vilkuili siskoaan Alanin toiselta puolelta. Anna nyökkäsi, vähän vaisusti, ja kohensi sitten ryhtiään kun yksi sairaanhoitaja riensi heidän luokseen.
"Taas yksi lemmenjuomalainen, vai?" Renée nyökkäsi, osoitti Alania ja alkoi selittämään tilannetta. Oli vaikuttavaa kuinka tarkasti tyttö sen osasi tehdä vaikka tämä oli tullut paikalle vasta kriittisten tapahtumien jälkeen. Toisaalta Anna oli ihan kiitollinen siitä, sillä hän oli yhtäkkiä todella uupunut.

"Lapsirakas, oletko sinä kunnossa?" Sairaanhoitaja käänsi katseensa huolestuneena Annaan, sen jälkeen kun Alan oli lievästi väkisin irrotettu hänestä ja saatettu sänkyyn. Anna nyökkäsi taas ja loihti kasvoilleen hymyn, ja vaikka sairaanhoitaja ei näyttänyt vakuuttuneelta, tämä taputti nopeasti Annan poskea ennen pois pyyhältämistä. Tällä oli luultavasti parempaakin tekemistä kuin huolehtia vähän kalpeista nuorista naisista. Kun koko tilanne sitten oli ohi, Renée otti Annaa kädestä kiinni ja veti hänet kaiken hälinän ulottumattomiin. Ja kun meteli sitten hiljeni, Anna pystyi hengittämään taas kunnolla ja kivistävä tunne hänen päässään helpotti vähän.
"Mitä Alan teki sulle?" Renéen äänensävy oli niin vakava ja vaativa että Anna hätkähti. Mitä Renée oikein kuvitteli? Annan ei oikeastaan tarvinnut miettiä kauaakaan, mitä hänen siskonsa epäili. Edelleen lievästi kalpean tytön silmät laajenivat kun tämä yritti selittää tilannetta.
"Ei mitään sellaista! Se vain, no... Alan... Ei muuta kuin että..." Annan oli vaikeaa kertoa totuus, sillä vaikka se ei ollut pahin mahdollinen skenaario mitä Renée epäili, kyseessä oli hänen ensisuudelmansa. Annaa hävetti että se oli tapahtunut tällä tavalla, ja siksi hän mieluiten unohtaisi koko tapahtuneen ja ajattelisi että hänen huulensa olivat koskemattomat. Renée kuitenkin näytti koko ajan huolestuneemmalta kun Anna ei meinannut saada sanaa suustaan, ja siksi tyttö yritti kerätä itsensä.

"Se... Suuteli mua. Ei mitään sen kummempaa. Ihan tosi." Anna nyökytteli ankarasti ja tavoitteli siskonsa katsetta. Renée ei näyttänyt vakuuttuneelta ja mulkoilikin sairaalasiiven ovea. Anna kirosi itseään ja sitä, että ei osannut olla vakuuttava, ei edes silloin kun puhui totta.
"Oikeasti, Ren. Mä olen ihan okei. Olin huonovointinen koska sairaalasiivessä oli niin paljon hälinää. Kyllä sä tiedät että mä en pidä isoista joukoista." Anna oli tarttunut Renéen käsivarteen huomaamattaan ja huomasi kuinka anovalta hänen äänensä kuulosti. Ren ei edelleenkään vaikuttanut täysin vakuuttuneelta, mutta hän käänsi katseensa nyt kokonaan Annaan ja silitti tämän hiuksia nopeasti.
"Okei, jos sä sanot niin. Mutta mä aion kyllä kertoa tästä äidille ja isälle. Ja musta sun pitäisi kertoa professori Whitleylle. Mistä sitä tietää vaikka sä jotenkin traumatusoituisit." Anna nyökkäsi, siskonsa mieliksi, vaikka olikin varma ettei aikoisi kertoa tapahtuneesta tuvanjohtajalleen. Hän oli lähes varma, että Alanin suudelma ei tulisi hänellä uniin, ainakaan painajaisten muodossa.
"Hyvä. Ja nyt sä tulet syömään mun kanssa. Sä olet edelleen ihan kalpea." Renée tarttui Annaa kädestä kiinni ja lähti raahaamaan tätä mukanaan kohti keittiötä, höpöttäen samalla sen päivän huispausharjoituksista innostuneena. Anna oli iloinen että ainakin nyt hänen siskonsa käyttäytyi normaalisti, mutta toisaalta hänestä tuntui myös siltä että Ren ei uskonut hänen vakuuttelujaan kokonaan. Hän odotti kauhulla sitä kertaa kun Renée ja Alan seuraavan kerran tapaisivat.

//Minä koen tämän pelin nyt valmiiksi, eli sen saa pisteyttää ja lukita.

Kiitos pelistä!

Anna Pretre, Pouffsouffle: 13 p