Yöllisiä jekkuja

[Liina Lehtinen]

//Peli varattu Liina Lehtiselle ja Gabrielle Bluelle, jos joku opettaja haluaa myöhemmin osallistua peliin, on se sallittua. :) //

Oli myöhä. Kai nyt oli jo yö. Liina ei saanut unta. Ymäprillä oli pimeää, Liina ei ollut vielä käynyt levolle, vaan istui keltaisessa kaavussaan vehnänvaalea tukka vapaana taikasauva kaavuntaskussa sänkynsä laidalla.
Oikeastaan saattoi nousta ylös, kun ei nukuttanutkaan. Kohta. Ei vielä, kun ei tiennyt minne mennä.
Mitä tehdä. Liina muisteli keitä hän olikaan koulussa tavannut. Rose Hillin ja Evelyn Clémentin, Professoreja. Muita oppilaita ja vihaisen vahtimestarin. Mutta he tietysti nukkuivat niin ettei kannattanut odotella heidän heräämistään.
Sitä paitsi. Liina tunsi outoa halua tehdä jonkin jekun juuri nyt. Ihan pienen vain. Ei räjähteleviä noidankattiloita tai vastaavaa. Ehkä keittiössä olisi jekkuilumahdollisuuksia. Hänhän voisi vaikka sekoittaa kattiloiden ja kulhojen paikat niin ettei keittäjä löytäisi tavaroita aamulla. Se oli harmitonta kunhan ei jäänyt kiinni. Liina eitiennyt, saiko keittiöön mennä, mutta hän päätti kuitenkin nousta ja toteuttaa jekkunsa.
"Jos joku kyselee, olen menossa vain hakemaan kurpitsakakunpalaa nälkääni", Liina mietiskeli sujauttaessaan sukat ja kengät jalkaansa. Nyt oli hiivittävä. Ja toivottava, etteivät lähellä ovea nukkuvat pouffsufflet olleet herkkäunisia.


Huh. Matka ovelle sujui kunnialla. Liina hipsutti hiirenhiljaa oleskeluhuonetta kohti, oven hän oli vanhan kirjan avulla onnistunut jättämään niin ettei se kolissut. Oleskeluhuoneen ovenpielessä Liina hätkähti. Huoneesta loisti valoa(?), ja hänestä näytti, että joku tai jokin liikahti(?) huoneessa.
Jos siellä oli ihminen, oli syytä olla valmis livahtamaan vikkelästi takaisin, jos joku professoreista olisi vielä hereillä. Jos se olisi räyhähenki, siitä selviäisi aina jollain lailla. Liina livahti ovenkarmin taakse, pois valosta unohtaen kuitenkin, että hänen varjonsa näkyisi valossa.
Oliko tuo joku tai jokin jo nähnyt hänet?

[Gabrielle Blue]

Kieriskelin sängyssäni. Olin varmasti unohtanut jotain, koska silloin yleensä en saa unta. Kävin taas läpi kaikki mitä olisi voinut unohtua. Silloin tajusin PVS läksyt! Otin taikasauvani yöpöydältä ja hiippailin laukulleni. Kaivoin sieltä pergamenttia, PVS kirjan, mustepullon ja sulkakynän. Lähdin oleskeluhuoneeseen tekemään läksyt. Olisin varmaan makuuhuoneessa herättänyt kaikki. Minun piti tehdä kirjoitelma ihmissusista. "Valois", kuiskasin ja sauvaani syttyi valo. Haukottelin ja aloin kirjoittamaan. Kuulin viuhahduksen. Havahdan ja kysyin "Kuka siellä?" Juoksin hänen perään jännittyneenä. Näin vaaleahiuksisen tytön. Aloin nauraa. Jota ei välttämättä olisi pitänyt tehdä, koska muut nukkuivat. "Kuka sinä olet? " Kysyin tytöltä ja hymyilin. En kyllä tiennyt näkikö tyttö sitä taikasauvani himmeässä valossa.

[Liina Lehtinen]

Liina ei liikahtanut. Tuo joku, nyt hän näki, että se oli ihminen, oli kuullut hänen liikkeensä ja juoksi nyt hänen peräänsä jännittyneen oloisena muttei onneksi vihaisena. Ehkä uskalsi jäädä. Tuo ei ollut opettaja, vaan toinen pouffsuffleoppilas, mikäli Liina näki oikein himmeässä sauvanvalossa.

Nyt tuo oli kohdalla nauraen mikä tuntui kuuluvan selkeänä hiljaisella käytävällä, ja kysyi kuka Liina oli, ja Liina oli näkevinään tuon hymyilevän sauvan himmeässä valossa.

"Minä olen Liina Lehtinen." Liina vastasi hymyn noustessa kasvoille.
Toinen näytti tutulta, varmaan hän oli tullut oleskeluhuoneessa joskus vastaan, ja Liina pinnisti muistaakseen toisen nimen. Turhaan. Liina mietti hermostuneesti oliko tytön nauru kuulunut makuusaliin. Joku yskäisi tai vinkaisi unissaan, ääni kuului kuin tyhjyydestä epäselvänä, mutta muuten oli hiljaista.
Huh. Ei ketään paitsi he.

"Kuka sinä olet?" Liina kysyi lopulta.
Ei tässä voinut ikuisesti vain seistä tikkusuorana kun joku saattoi tulla kuitenkin vaikka mitään ei ollutkaan kuulunut enää yksinäisen makuusalista kuuluneen inauksen jälkeen.

[Gabrielle Blue]

"Minä olen Liina Lehtinen", hän esittäytyi minulle. "Kuka sinä olet?" Liina kysyi minulta. "Oon Gabrielle Blue. Ja oon kolmosella.", heläytän Liinalle. Seisoimme siinä hetken hiljaa (?) En halunnut hiljaisuuden jatkuvan joten katkaisin sen. "No... Liina miks sä oot hereillä?" kysyin Liinalta melkein kuiskaten koska pelkäsin, että herättäisin muita tupalaisia. Minulla oli todella kylmä.


// Sori... en saanut tästä paljoa pidempää. :(//

[Liina Lehtinen]

// Okei ei haittaa, anteeksi kun jouduit odottelemaan vastausta..

Vieras pouffsouffle kertoa heläytti olevansa kolmasluokkalainen Gabrielle Blue. Liina oli nähnyt tuon joskus oleskeluhuoneessa.
Hiljaisuus särkyi, kun Gabrielle melkein kuiskaten kysyi miksi Liina oli hereillä. Ehkä tuo pelkäsi herättävänsä muita tupalaisia.
Liina vilkaisi hetkean Gabriellea ennen kuin vastasi tämän kysymykseen.
"Ajattelin hakea hiukan kurpitsakakkua keittiöstä, sillä aterialta jäi nälkä," Liina sanoi tarkoittamatta puolustella mitenkään valvomistaan. Nälkähän hänellä oli, ja samalla hän tiesi, ettei hän ollut nälkäinen, vaan että hän oli aikeissa tehdä jekun keittäjälle.
Kattiloiden paikkojen, ja ehkä myös joidenkin ruoka-aineiden paikkojen, sekoittaminen tuntui yhä paremmalta ajatukselta, mutta hän ei ollut ottanut huomioon, että joku olisi hereillä. Eihän jekkuaikeesta voinut kertoa, vai näkikö selittelyn päältäpäin?
Liina oli surkea puhumaan hiukankin ohi totuuden, iän myötä tuotaito oli kadonnut häneltä.

Liinasta tuntui, että toisella oppilaalla oli vilu, ja hän toivoi, että keittiössä olisi lämmin.

[Gabrielle Blue]

Liina vilkaisi minua ja sanoi "Ajattelin hakea hiukan kurpitsakakkua keittiöstä, sillä aterialta jäi nälkä". "Okei" sanon ja nyökyttelen päätäni. En tiedä puhuiko tyttö totta, mutta uskoin häneen kuitenkin. "Itse olin tekemässä pimeyden voimilta suojautumisen läksyjä, mutta kieltämättä minullakin on nälkä" Ajattelin sanoa sen nälkä jutun vain, jotta keskustelu jatkuisi, mutta, kun sanoin sen se muuttui todeksi. Minulla nimittäin yhtäkkiä oli hirveä nälkä.

Mietin lähtisinkö tytön kanssa vaiko enkö. Jos jäisimme kiinni? Potkittaisiinko meidät pois koulusta? No taisin mennä vähän yli, koska tiesin, että muutkin ovat olleet käytävillä öisin seikkailuilla. Ei meitä yhdestä ruoan haku reissusta voida tuomita. Läksytkin kerkeäisin kyllä tehdä vielä ruuan haun jälkeen. Keittiö oli muutenkin todella lähellä meidän tupaa. Kunhan vain ei törmättäisi M. Tricheen. "Voinko tulla mukaasi?" Kysyin varovasti. Lähdin kävelemään odottamatta tytön vastausta ja toivoen Liinan seuraavan. Mitä nopeammin sen parempi, ajattelin.

[Liina Lehtinen]

Gabrielle kertoi Liinalle olleensa tekemässä pimeyden voimilta suojautumisen läksyjä ja mainitsi olevansa nälkäinen.
Tuo ajatteli kai jatkaa keskustelua , tai toivoi keskustelun jatkuvan.

"Toki, mennäänkö?" Liina sanoi iloisesti vastauksen varovaiseen kysymykseen saisiko toinen tulla hänen mukaansa.
Gabrielle tuntui mukavalta, eikä Liina uskonut edes M. Trichien pölähtävän linnan uumenista niin lyhyellä matkalla.

Liina odotti hetken ja lähti sitten kävelemään kohti keittiötä, jos Gabrielle olisi jo lähtenyt liikkeelle. Jos tuo taas olisi vielä paikoillaan, ei Liinallakaan olisi mikään hoppu.

[Gabrielle Blue]

"Toki, mennäänkö?" Liina vastasi iloisesti. "Joo!" Sanoin kovaan ääneen. Kuulin viereisestä makuusalista peittojen kahinaa. "Hups" , kuiskasin Liinalle ja naurahdin.

Lähdimme kohti keittiötä. Kipitin Liinan vierellä. "Toivottavasti emme törmää M.Tricheen", kuiskasin Liinalle, kun olimme päässyt tuvastamme.

Minua alkoi oikeasti silloin pelottaa. Oli pilkko pimeää ja tuntui kuin joku seuraisi. Vapisin melkein pelosta, mutta muistin, että Liina on vierelläni enkä todellakaan halunnut hänen katsovan. "Onko tämä sittenkään hyvä idea?" , kuiskasin Liinalle yhä vapisten. "Tai no siis en halua olla mikään ilon pilaaja, mutta eikö sinua pelota, että jäämme kiinni?" , jatkoin.

[Liina Lehtinen]

"Joo!" Gabrielle vastasi Liinalle kovalla äänellä, mikä tietystikin sai aikaan sen, että läheisestä makuusalista kuului peittojen kahinaa.
"Hups" Liina kuuli Gabriellen kuiskaavan hänelle ja tuo naurahti. Liina vilkaisi tuota hymyillen nopeasti, ei hän tahtonut olla epäkohtelias, mutta hänestä tuntui, että oli varminta yrittää päästä keittiöön mahdollisimman pian.
Olikohan M. Trichie herännyt? Jostiain oli kuuluvinaan naurunkäkätystä, vai luuliko Liina vain kuulevansa jotain.


"En minä ainakaan usko M. Trichien olevan lähistöllä," Liina kuiskasi vastauksen Gabriellen räyhähenkeä koskeneeseen kommenttiin. He olivat päässeet tuvastaan ehkä liiankin helposti, mutta Liina päätti olla ajattelematta sitä, mitä tapahtuisi kun keittäjä huomaisi jekun saatikka joku opettaja ilmaantuisi paikalle. Gabrielle kipitti hänen vieressään, ja Liina vilkaisi tuota nopeasti. Hetken hän luuli näkevänsä pelkoa tai vastaavaa tuon katseessa, mutta pimeässä ei voinut olla varma, joten hän ei kiinnittänyt asiaan enempää huomiota.

"Onko tämä sittenkään hyvä idea?" Gabriellen ääni kuiskasi Liinalle. " Tai no siis en halua olla mikään ilon pilaaja, mutta eikö sinua pelota että jäämme kiinni?"

Totuuden nimiessä en ole enää itsekään varma, Liina ajatteli tuntien jonkun, ehkä pelon, vihlaisevan vatsassaan. Nyt ei saanut näyttää pelkoaan, ei kun Gabrielle oli paikalla, sillä Liina ei halunnut säikäyttää toista.

"En usko kenenkään tulevan" Liina aloitti hetken mietittyään vastaustaan.
"Ei minulla oikeastaan ollut nälkä silloin aiemmin. Olin oikeastaan aikeissa tehdäpikku jekun keittäjälle," Liina tunnusti ilkikurinen loiste silmissään.

[Gabrielle Blue]

"En usko kenekään tulevan", Liina aloitti mietteliäänä. Huokaisin helpotuksesta, vaikka en täysin luottanut tytön olevan oikeassa. Oloni helpottui huomattavasti rauhallisemmaksi. Kyllä minua vielä hieman pelotti jos totta puhutaan, mutta se oli erilaista joka oli hetki sitten.

"Ei minulla oikeastaan ollut nälkä silloin aiemmin. Olin oikeastaan aikeissa tehdä pikku jekun keittäjälle", Liina tunnusti minulle outo ilkikurinen loiste silmissään.

Tuijotin tyttöä ja pysähdyin. En tiennyt mitä sanoa. Pitäisikö lähteä? Ei todellakaan. Tyttö varmasti luulisi minun olevan pelkuri. Nyt vasta huomasin kuinka vekkulilta tyttö näytti. Miksen heti huomannut hänellä olevan vain pahat mielessä. Mietin mitä sanoa.

"Oikeesti?", sanoin lopulta, kun en keksinyt muutakaan. Virnistin tytölle, vaikka oikeasti tuntui aika pahalta, koska tyttö oli valehdellut. Okei en minäkään kovaan ääneen kailottaisi, että lähden nyt jekkuja tekemään jos niin tekisin.

"Jatketaanko?" , sanoin hymyillen, mutta kuitenkin Liina varman huomasi siitä huokuvan hieman viileä sävy. Olin jonkin verran vihainen joka oli outoa, koska en koskaan ollut vihainen. Toivoin sen johtuvan väsymyksestä.

Lähdin kävelemään kohti keittiötä joka oli oikeastaan jo suoraan edessä päin. Lähdin hieman kiihdyttämään jo vauhtia, vaikka minua väsytti niin paljon, että ihme, kun en luhistunut juostessa.