Uusi tuttavuus asemalta
// Peli on varattu Cristel Templelle ja Gabrielle Bluelle. Peli sijoittuu junamatkalle Pariisista taikakouluun.//
Cristel heräsi varhain aamulla herätys kellon sointiin ja ihmetteli ensin miksi ihmeessä herätyskello on päällä, mutta tajusi pian että oli taas aika suunnata koulun penkille. Cristel ponkaisi äkkiä ylös vuoteestaan ja kiiruhti keittiöön syömään jotain ennen lähtöä. Cristel nappasi pöydältä omenan ja juoksi takaisin huoneeseensa. Huoneessaan Cristel vaihtoi vaatteet jästi vaatteisiin, samalla syöden omenaa. Cristel oli valmis kymmenen aikoihin, jolloin hän katsoi vasta ensimmäisen kerran kelloa. Cristel huokaisi helpotuksesta ja lösähti sängylle.
Cristel nousi siitä kumminkin pian kun hän tajusi että voisi käydä ostamassa itselleen evästä jostain Pariisin kaupasta, eikä tyytyä äitinsä voileipiin. Cristel meni keittiöön missä muu perhe söi vielä aamupalaa.
"Minä käyn kaupassa ostamassa jotain evästä", Cristel ilmoitti perheelleen ja lähti eteiseen laittamaan kenkiä jalkaan. Cristel kävi kaupassa ja pakkasi eväät mukaan. Siinä vaiheessa kello alkoi jo lähennellä yhtätoista.
Ctistelin äiti sanoi tyttärelleen että olisi aika lähteä. Cristel otti tavarat ja pöllönsä, jonka jälkeen hän suuntasi jälleen laittamaan kenkiä jalkaan. Asemalle oli Templejen kodista lyhyt matka ja se meni nopeasti. Kun Cristel ja tämän äiti saapuivat asemalle kello on vartin yli yksitoista.
Cristel suuntasi laiturille josta juna lähtisi, jännityksen, pelon ja ilon sekaisissa fiiliksissä. Cristel huomasi että asemalla oli runsaasti porukkaa ja että lähes kaikki olivat löytäneet jonkun ystävän luo. Cristel alkoi muistella ystäviään Tylypahkassa ja tuli vähän haikeaksi.