//Elokuun haasteeseen liittyvä roolipeli, johon toivottaisiin mukaan Melody Woodia ja Mila Molinaa omina itsenään. Tämä sijoittuu nyt pelillisesti alkusyksyyn, torstai-lounaalle.//

Edellisen tunnin numerologian tunti oli mennyt yllättävän hyvin ja olin vieläkin vähän innoissani siitä, että olin kerrankin ymmärtänyt jotain. Niin kuin oikeasti, kuinka siistiä se oli! Suunnittelin jo miten kertoisin siitä minun parhaalle ystävälle heti, kun vain pääsisin pöllölään lähettämään kirjeen. Myhäilin vielä iloani ja innostustani jonkin verran mielessäni, mutta käännyttyäni käytävälle, jossa oli enemmän muita oppilaita, käänsin katseeni sivummalle hymy yhä huulillani.

Sipaisin hiukseni korvat taakse ja kumarsin hieman päätäni kääntyessäni vielä yhdestä kulmauksesta oikealle. Enää portaat alas ja sitten suoraan ja olisin Suurten salissa. Tavallaan oli hieman ikävää, kun en tuntenut niin monta muuta tuvastani ja ikäryhmästäni... tai siis tunsin! Tavallaan - mutta tunteminen ei tarkoittanut sitä, että puhuisit niiden kanssa tai mitään muutakaan. Näet niitä ja tiedät miltä ne näyttävät, ja voit ehkä sanoa, että tuo istuu takanasi muodonmuutoksissa, mutta se oli siinä. Joitain tunsi sentään nimeltä, mutta eivät ne varmaan minua tunteneet. Astelin saliin ja katselin hieman missä olisi vapaata tilaa Serpentardien tupapöydästä. Jotkut pitivät tupaa jonain yhteishenkenä vaalivana myös, mutta ei se minun mielestä ollut sellainen. Miten minä muka olin kokenut yhteishenkeä? Sellaisena, että muut olivat kimpassa. Niin ehkä...

Siirsin tuollaiset tyhmät ajatukset sivuun, sillä koin itseni taas jotenkin tosi tyhmäksi. Ei ollut järkevää ajatella mitään tuollaista ainakaan, jos on menossa syömään. Mutta oikeasti! Numerologian ymmärtäminen ja siitä jopa kerran oikean tuloksen saaminen tuntui mahtavalta! Yritin huomiota herättämättä pujahtaa istumaan tupapöydän keskiosasta hieman vasemmalle. Kuitenkin jotenkin tuntui siltä, ettei se ihan onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut. Jalka ei halunnut niin sulavasti mennä pöydän alle ja muutenkin... Mutta eihän kukaan ollut sitä huomannut. Kai?

Haroin otsahiuksiani hieman paremmin vielä ennen kuin istahdin lopulta alas ja vilkaisin hiusten kanssa leikkimisen ohella mitä siellä olisi oikein ruokana. Toki olin tarkastanut ruokalistalta aiemmin mitä olisi ruokana, sillä noh koska ruoka. En minä kaikkea syönyt, mutta sehän oli oma asiani. Eihän kenenkään tarvitsisi välittää siitä. Joskus kyllä tuntui siltä kuin ihmiset katsoisivat mitä minun lautaselta löytyy tai siis pikemminkin mitä ei löydy. Nirsoilla on aina vaikeampaa.

//Voisin tässä roolipelissä nyt totella nimeä Via, koska viallisuus.

Tämä päivä oli pitänyt sisällään pääasiassa itseopiskelua sekä kirjastossa istumista. Jatko-opiskelijan arki oli huomattavan erilainen verrattuna oppilaiden arkeen. Oppitunteja oli viikossa vain muutamia, ja vapaita tunteja huomattavasti enemmän kuin muilla koulun oppilailla. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että päivät voisi viettää vapaasti omia asioita tehden - ehei - kouluhommiin tuli edelleenkin käyttää melkein kahdeksan tuntia päivässä ja siihen kun lisäsi yhdeksän tunnin yöunet, ei vapaa-aikaa jäänyt kuin seitsemän tuntia päivässä - ja se oli aivan liian vähän. Kolme kuukautta sitten aloittamani palapeli oli edelleen oleskeluhuoneen lattialla kesken ja ties monenko kirjan lukeminen oli jäänyt kesken koulukirjojen vallatessa suurin osa ajastani. En minä silti mikään hikipinko ollut, todellakaan - hyi. Koulujutut vain sattuivat olemaan välttämätön paha, jos joskus tulevaisuudessa halusi tehdä muutakin työkseen kuin tiskata astioita.

Astelin tyrmistä kohti Suurten Salia. Päälläni oli rennot, harmaat gollegehousut, vaaleanpunainen t-paita ja jaloissani harmaat villasukat. Hiukseni olivat auki ja vähän sotkussa, niin kuin lähes aina. Naamalleni oli levittänyt perus arkimeikin, etten näyttäisi kuin vasta heränneeltä. Vaikken ollut nukkunut muutamaan tuntiin, astuin haukotellen sisään Suurten Saliin.

Jatko-opiskelijat olivat levittäneet omalle tupapöydälleen suurempaakin suuremman taikuuden historian ryhmätyön. Minä en onneksi ollut ottanut kyseistä oppiainetta valinnaisaineekseni, joten vältyin ikävystyttäviltä tunneilta raskaine ryhmätöineen ja esitelmineen. Suuntasin askeleni kohti Serpentardin tupapöytää, sillä se oli huomattavasti tyhjempi ja minulle tutumpi pöytä, sillä olin opiskellut kyseisessä tuvassa seitsemän ensimmäistä taikakouluvuottani. Minua ei nyt olisi voinut vähempääkään kiinnostaa taikuuden historian ryhmätyön tekemisen seuraaminen tai mikään muukaan kyseiseen aineeseen liittyvä. Istahdin Serpentardin pöydän tyhjälle paikalle, nyökkäsin muutamalle puolitutulle oppilalle ja viritin naamalleni jotain hymyn tapaista. Asetin lautaselleni keon lämpimiä kasviksia, salaattia sekä uunilohta. Riisiin en koskenut lainkaan.

Pöydän toisella puolella, melkein minua vastapäätä istui viidesluokkalainen Serpentardtyttö, jolla oli lyhyet, kivat hiukset. Vilkaisin tätä tyttöä nopeasti ja kävin ateriani kimppuun.

Lukitaan keskeneräisenä.

Lloyd Frankowski, Serpentard: 3 p
Ronja Blomroos, Cerfeur: 3 p