//tämä peli on jatkoa "Täällähän olisi pari vapaaehtoista"- pelille, jonka lopussa Melinda ja Lily-Bella lähtevät yhdessä Poudlardineen. Peli sijoittuu siiskin samalle päivälle. Lily-Bella Daviesia odotellaan tänne//


"Komennuskirouksen käyttäminen esineisiin on sallittua ja todella yleistä. Se on myös helppo tapa tehdä asioita, kun ei tarvitse muistaa satja eri loitsuja eri tarkoituksiin", Lily-Bella kertoi.
"Puu on kirsikkaa ja ydin yksisarvisen häntäjouhta", hän vastasi kysymykseeni hänen sauvastaan.
"Kirsikka on voimakas taikasauva puu. Se sisältää tappavaa voimaa, mutta onneksi sinulla on yksisarvisen jouhi ytimenä. Silloin se ei ole niin vaarallinen", puhua pälpätin innoissani. En ollut koskaan ennen tavannut kirsikka sauvan haltijaa.
"Entä sinun sauvasi? Mistä se on valmistettu?", Lily-Bella kysyi. Olin sisimmältäni tohkeissani kun jotakuta toistakin kiinnostivat sauvat. Tuo into näkyi tuikkivana silmissäni.
"Tämä on pähkinäpensasta, ydin on veelan hius" vastasin kun kaivoin sauvani innolla taskustani. Sauvani oli vaaleasta pähkinäpensaasta valmistettu ja sen kädensija muodostui ikäänkuin sulkeutuneista linnunsiivistä. Tämä sauva oli niin kaunis, etten haluasi luopua siitä koskaan. Lisäksi se oli kykenevä erityisesti loitsuihin ja pimeyden voimilta suojautumiseen. Ainoa huono puoli oli sen oikukkuus.

Avasimme palkintohuoneen oven ja livahdimme siitä ulos. Kävelimme käytävällä kun Lily-Bella yht'äkkiä sanoi:
"Odota hetki", ja vetäisi sauvansa esiin loitsien kutsuloitsun. Lompakko liisi hänen käteensä. Tajusin, että minäkin tarvitsisin lompakon ja työnsin käteni laivastonsinisen rompperini taskuun. Kyllä, se oli siellä. Tämän sinisen rompperini lisäksi minulla oli päälläni valkoiset polviin ylettyvät sukat ja samaa väriä kuin rompperini olevat ballerinat. Lily-Bella työnsi oman lompakkonsa taskuunsa ja jatkoimme matkaa oville.

"Aiotko osallistua kesäleirille?", Hän kysyi minulta, "Itse aion osallistua, sillä siellä tulee luultavasti olemaan hauskaa. Kuulin, että säännöt ovat vapaammat kuin normaalisti".
"Minulla ei taida olla aikaa tänä kesänä tulla niille", totesin, "lähdemme elokuun alussa Dijoniin äitini kanssa lomalle, joten en tiedä voinko. Menemme Dijon reissun jälkeen luultavasti käymään mummolassa ja sitten tulemme kotiin. Siinä on mennyt kai sitten jo pari viikkoa".

Saavuimme aurinkoiselle pihamaalle, josta jatkoimme tielle, joka veisi Poudlardineen. Tarkistin, että lompakkoni oli edelleen taskussani ja se oli.
Kävelimme jutellen ja katselin samalla taivasta. Lintuja lensi yläpuolellamme ja aloin miettimään uskaltaisinko kertoa Lily-Bellalle olevani animaagi. Päätin etten sano sitä suoraan.
"Onko sinulla jotain... Erikoistaitoa?", kysyin hymyillen. Ei hänellä luultavasti mitään erikoisominaisuutta voinut olla, mutta päätin edetä tällä tavalla ennenkuin möläyttäisin jotain suurta itsestäni. Oikeastaan animaagius ei ollut mikään salaisuus, sillä olin rekisteröity.

// Hmm... Poudlardineen ei ymmärtääkseni mennä junalla, vaan sinne kävellään kärrytietä pitkin (: //

// ':) okei korjaan :3//

"Kirsikka on voimakas taikasauva puu. Se sisältää tappavaa voimaa, mutta onneksi sinulla on yksisarvisen jouhi ytimenä. Silloin se ei ole niin vaarallinen", Melinda sanoi, kun olin kertonut omasta sauvastani. Kohotin hieman hämmentyneenä kulmiani. Tappavaa voimaa? Kirsikkapuu? Oloni muuttui väkisinkin hieman hermostuneeksi enkä halunnut enää pitää sauvaani kädessäni, joten pujotin sen taskuuni. Mistäköhän Melidnan tieto oli peräisin? Ja saattoiko siinä piillä totuuden siemen? Jos se olisi totta, hajottaisin sauvani mahdollisimman nopeasti. En halunnut omistaa sauvaa, jossa piili tappavaa voimaa. Vaikka sitte ydin olikin yksisarvisen häntäjouhta eikä se silloin olisi niin vaarallinen.

"Tämä on pähkinäpensasta, ydin on veelan hius", tyttö kertoi kun kysyin hänen omasta sauvastaan. Hän kaivoi sauvan taskustaan ja vilkaisin sitä kiinnostuneena. Puu oli vaaleaa ja kaunista, mutta kädensija näytti minusta hieman omituiselta. Oliko siinä linnun siipiä? Oman sauvani kädensijaan oli kaiverrettu muinaisia riimuja ja olinkin joskus yrittänyt lukea niitä, mutten ollut saanut tekstistä mitään tolkkua. Muuten se oli yksinkertainen ja tumma. Pidin sauvastani paljon (Kertoiko se jotain minusta? Pidin tappavasta sauvasta?), joten minua todella harmitti luopua siitä. Mutta en todellakaan halunnut omistaa tappavaa sauvaa. Siitähän voisi joutua Azkabaniin.

"Minulla ei taida olla aikaa tänä kesänä tulla niille. Lähdemme elokuun alussa Dijoniin äitini kanssa lomalle, joten en tiedä voinko. Menemme Dijon reissun jälkeen luultavasti käymään mummolassa ja sitten tulemme kotiin. Siinä on mennyt kai sitten jo pari viikkoa", Melinda kertoi. Kuuntelin hänen kertomustaan vain puolella korvalla. Mietin, mihin voisimme mennä Poudlardinessa. Ehkä kahville? En oikeastaan tarvinnut tällä hetkellä mitään, joten jos Melinda haluaisi mennä shoppailemaan, menisin vain makutuomariksi.

"Kuulostaa kivalta", totesin. Oikeasti minulla ei ollyt hajuakaan missä Dijon oli. En liiemmin ollut perehtynyt maantietoon ja sitä paitsi olin kotoisin Englannista. Tiesin vain muutamia kaupunkeja Ranskasta, Pariisin, Toulousen, Marseillen, Nizzan ja Lyonin. Ja Bordeaux'n.

----------------------------------

Saavuimme Poudlardineen vievälle tielle. Päivä oli aurinkoinen ja pieni tuulenvire leikki hiuksillani. Oli lämmin, muttei kuitenkaan liian kuuma. Oikeastaan kesä oli inhokkivuodenaikani, mutta olihan se kiva kun ei tarvinnut pukeutua paksuihin vaatteisiin. Syksystä taas pidin, sillä puut olivat ihanan värisiä ja sai hyvän syyn olla sisällä. Kun ulkona satoi ja ukkosti, oli ihanaa käpertyä peiton alle lukemaan hyvää kirjaa ja juoda kaakaota tai teetä.

"Onko sinulla jotain... Erikoistaitoa?", Melinda kysyi kävellessämme. Kohotin kulmiani hieman hämmästyneenä, sillä kysymys oli mielestäni hieman outo. Pitäisikö sitten olla jokin erikoistaito? "Hmm ei, mutta olisi kivaa olla animaagi", sanoin mietteliäänä. Olin kyllä harkinnut, että opiskelisin animaagiksi, mutta jotenkin aika ei vain tuntunut riittävän. Koulukiireitä oli syksyllä muutenkin tarpeeksi, ilman, että taakkaa vielä lisäsi ylimääräisellä opiskelulla. No, kyllähän minä aina opiskelin kaikkea ylimääräistä mutta... Se oli eri asia.

Poudlardine häämötti tien päässä ja ensimmäiset kaupat ja kahvilat alkoivat jo näkyä.

Lily-Bella kohotti säikähtäneenä kulmiaan ja sanoin nopeasti:
"Jos sitä osaa hallita se on täysin turvallinen. Kirsikka on todella harvinainen sauvapuu, joten on hienoa omata sellainen".
Tyttö pujotti sauvansa taskuunsa ikäänkuin siksi, ettei tahtoisi nähdä sitä. Kohotin aavistuksen verran toista kulmakarvaani ja sanoin:
"Kirsikka on mahtava sauvapuu. Tappavalla voimalla tarkoitan sen mahtavuutta ja voimakkuutta. En sitä, että se olisi hyvä murhaajan käsissä".

"Kuulostaa kivalta", Lily-Bella sanoi poissaolevasti kerrottuani miksen tulisi kesäleirille. Unohdin, ettei punapää välttämättä tiennyt missä Dijon oli, sillä ainakin tytön nimestä päätellen hän ei ollut kotoisin Ranskasta. En jaksanut alkaa sitä selittämään.

Kysyin Lily-Bellalta kysymykseni erikoiskyvystä.
"Hmm ei, mutta olisi kivaa olla animaagi", hän vastasi. Emmin hetken, mutta sanoin hymyillen:
"Minä olen animaagi".

"Jos sitä osaa hallita se on täysin turvallinen. Kirsikka on todella harvinainen sauvapuu, joten on hienoa omata sellainen. Kirsikka on mahtava sauvapuu. Tappavalla voimalla tarkoitan sen mahtavuutta ja voimakkuutta. En sitä, että se olisi hyvä murhaajan käsissä", Melinda vakuutteli, mutta epäilykseni eivät haihtuneet täysin. Toisaalta, vaikutti siltä, että tyttö tiesi sauvoista enemmän kuin minä, joten ehkä voisin luopua ajatuksestani hankkia uusi sauva. Sitä paitsi, käytin rahani mieluummin ruokaan ja shoppailuun. "Okei", vastasin epämääräisesti.

--------

"Minä olen animaagi", Melinda paljasti kysyttyään minulta erityistaidoista. Näytin hieman hämmästyneeltä. Animaagi? Noin nuorena? Mutta toisaalta, tyttö oli serdaigle, joten todennäköisesti hän oli myös älykäs. Minulle tuli hieman kateellinen olo. Miten joku oli pystynyt noin nuorena opiskelemaan animaagiksi ja minä en? Hymyilin kuitenkin tytölle. "Vau. Mikä animaagimuotosi on?", kysyin. Itselläni se tulisi varmaankin olemaan sama kuin suojeliukseni eli hevonen. Se tosin oli aika vaikea ennustaa tai tietää etukäteen, mutta olin kuullut, että joillain se oli sama kuin suojelius. En tosin tiennyt, haluaisinko olla hevonen. No, sitä ei voinut itse päättää joten eipä sillä kai ollut väliä.

Olimme saapuneet Poudlardineen. Joskus kärrytie tuntui pitkältä, mutta nyt matka oli vierähtänyt nopeasti. Kaduilla oli yllättävän paljon ihmisiä ja ehkä hieman tungostakin. Mutta se ei ollut ihme, sillä nyt oli sunnuntai ja vieläpä hyvä sää. "Ajattelin, että voitaisiin käydä kahvilla. Käykö se sinulle? Tiedän yhden kivan paikan tuossa vähän matkan päässä", ehdotin. Arvelin tytön suostuvan, joten lähdin puikkelehtimaan ihmisvilinässä kohti noin parinsadan metrin päässä olevaa kahvilaa.

Saavuimme kahvilan ovelle ja pujahdin sisään. Ovessa oleva kello kilahti ja tiskin takana häärivä vanha nainen hymyili meille. "Päivää", hän tervehti. "Hei", vastasin ja silmäilin kahvilaa. Ikkunan ääressä, huoneen toisessa päässä oli yksi vapaa pöytä. Sisustukseltaan paikka oli maalaisromanttinen. Seinät olivat vaalean harmaata puuta ja pöydät valkoista puuta. Tuolit olivat eriparisia ja niissä oli pehmusteena harmaita istuintyynyjä. Kaiken kaikkiaan paikka oli viihtyisä ja tunnelma rento.

Käänsin katseeni tiskille. Myynnissä oli herkullisen näköisiä leivoksia, kakkuja, sämpylöitä ja pullia. Seinällä tiskin takana oli lista myynnissä olevista juomista. Itse oli ajatellut ottaa päärynäpirtelön ja palan suklaakakkua, sillä minun teki mieli jotakin makeaa. "Hmm... Minulle yksi keskikokoinen päärynäpirtelö ja tuollainen suklaakakunpala", esitin tilaukseni.

Lily-Bella näytti ällikällä lyödyltä kun sanoin olevani animaagi, mutta kysyi:
"Vau. Mikä animaagimuotosi on".
"Kanarialintu", henkäisin ja katsoin taas taivasta, jolla tällä hetkellä ei lentänyt ainuttakaan lintua.
"Haluisitko nähdä?", kysyin.
"Voisitko muuttaa minut sitten takaisin ihmiseksi Ihmistysloitsulla?". Kun olin ohjeistanut nopeasti kuinka se tehdään osoitin itseäni taikasauvallani ja mutisin loitsun hiljaa. Aloin muuttumaan muotooni, tunsin sen. Ihostani alkoi kasvamaan oranssinkeltaisia sulkia, pääni alkoi kutistumaan, jalkani kapenivat ja lyhenivät, aloin kutistumaan oikean linnun kokooni. Levitin käteni sivuille ja niihin rävähtivät kullanhohtoiset siivet. Avasin silmäni, jotka olin ummistanut ja minun paikallani maassa kyhjötti pieni kellertävä kanarialintu. Tai, ei minun paikallani. Sehän olin minä. Levitin siipeni ja lehahdin ilmassa pienen kaaren ja istuin läheisen puun oksalle. Laskeuduin maahan ja tunsin pian muuttuvan takaisin ihmiseksi.
"Tadaa!", sanoin ihmismuodossani.

Hetkisen kävelemisen jälkeen olimme jo Poudlardinessa.
"Ajattelin, että voitaisiin käydä kahvilla. Käykö se sinulle? Tiedän yhden kivan paikan tuossa vähän matkan päässä", Lily-Bella ehdotti. Olin hieman janoinen, joten nyökkäsin, mutten ollut varma näkikö hän sitä, koska oli jo lähtenyt viilettämään kahvilan luo. Puikkelehdin hänen perässään väkijoukossa ja yritin olla eksymättä. Onneksi tytöllä oli punaiset hiukset, jotka erottuivat sangen hyvin kaikkien ihmisten läpi.

Lily-Bella avasi oven ja astuimme sisään. Huokaisin, sillä kahvilan sisustus oli niin ihastuttava.
"Päivää!", vanha nainen tiskin takana sanoi leppoisasti meille kun oven yläpuolella oleva kello helisi.
"Hei!", Lily-Bella tervehti häntä ja minä heilautin kättä hymyillen.
Kävelin lähemmäs tiskiä ja kumarruin katsomaan lasien läpi kakkuja, pullia ja leivonnaisia. Katselin tiskin takana vähän sitä sun tätä. Näytti siltä, että Lily-Bella halusi myös jotain makeaa ja se vahvistui kun hän esitti tilauksensa:
"Hmm... Minulle yksi keskikokoinen päärynäpirtelö ja tuollainen suklaakakunpala".
Käännyin katsomaan tiskin yläpuolella olevia juomia ja esitin oman tilaukseni:
"Voisin ottaa yhden suklaatuulihatun ja neilivettä kirsikkasiirapilla?".
Vanha nainen taikoi lasin Lily-Bellan eteen ja heilautti sauvaansa, jolloin se täyttyi päärynäpirtelöllä. Suklaakakunpala lensi ilman halki ja laskeutui valkealle lautaselle. Rouva ojensi minulle lasillisen neilivettä, jonka reunoille oltiin tursotettu kirsikkasiirappia. Nainen heilautti sauvaansa ja puhtaanvalkoiselle lautaselle laskeutui suuri suklaatuulihattu.

Kaivoin norsunluun värisen lompakkoni esille.
"Yksi kaljuuna ja kolme sulmua", hän sanoi minulle ja ojensin rahat. Heti kun olimme molemmat, minä ja Lily-Bella, maksaneet menimme istumaan pöytään.

"Kanarialintu", Melinda kertoi, kun kysyin hänen animaagimuodostaan. Kohotin yllättyneenä kulmiani. Olin tavannut useita animaageja ja kuullut tunnetuista sellaisista, enkä ollut vielä kohdannut yhtäkään näin outoa muotoa. Kanarialintu? Mitä järkeä oli olla kanarialintu? Toisaalta, siihen ei voinut itse vaikuttaa enkä ollut kovinkaan perehtynyt siihen, miten muoto "valikoitui". Aihe oli mielenkiintoinen ja minussa heräsi samantien halu rynnätä kirjastoon lukemaan aiheesta. "Haluaisitko nähdä?", tyttö kysyi. "Vaikka", vastasin, tosin en kovin jännittyneenä tai ihmetteleväisenä. Olin nähnyt animaageja aika paljon, koska suvussamme oli niitä jonkin verran, joten muuttuminen ei ollut minusta niin kovin ihmeellisen näköistä. Päätin silti olla kohtelias ja ihastella toisen taitoa, jota en edes itse hallinnut. Joten kaipa ihastus oli ihan aiheellista.

Melinda pyysi minua muuttamaan itsensä takaisin ihmistysloitsulla ja selitti nopeasti miten se tehtiin. Nyökkäilin vain, sillä osasin loitsun kyllä. En halunnut nolostuttaa Melindaa, joten en sanonut mitään, vaan kuuntelin vain. Pikkuhiljaa tyttö alkoi kutistua ja muuttua keltaiseksi. Hetken kuluttua Melindan paikalla kökötti oranssinkeltainen, pieni lintu. Hymyilin hieman huvittuneena. Lintu oli kyllä hauskan näköinen, mutta jos totta puhuttiin, hieman säälittäväkin. Toisaalta, hyvä puoli lintuna olemisessa oli lentäminen. Kohotin sauvani ja lausuin loitsun. Kohta Melinda oli takaisin ihmismuodossaan. "Tadaa!", hän hihkaisi. Hymyilin ystävällisenä ja jatkoimme matkaa.

-----------

Kahvilassa esitimme tilauksemme ja maksettuamme menimme viihtyisän näköiseen nurkkapöytään istumaan. Siemaisin pirtelöstäni, joka maistui aina yhtä taivaalliselta. Samaan aikaan podin kuitenkin huonoa omatuntoa. Huomenna minun täytyisi tehdä hieman pidempi juoksulenkki kuluttaakseni pirtelön ja suklaakakun kalorit. Ei minulla mitään syömishäiriötä ollut tai mitään, mutta olin viime aikoina alkanut tarkkailla syömis-liikkumissuhdettani hieman enemmän. En enää herkutellut päivittäin ja liikuin paljon. Keväällä olin lihonut muutaman kilon ja vaikken mitenkään ylipainoinen ollutkaan, halusin olla hieman hoikempi. Nyt kuitenkin sysäsin ajatukseni syrjään ja keskityin nauttimaan herkuista.

Lohkaisin lusikalla pienen palan suklaakakkua ja maistoin sitä. Maku oli hieman kitkerä, aivan kuin kakku olisi tehty tummasta suklaasta. Kasvoilleni levisi hieman inhoava ilme. En pitänyt tummasta suklaasta, joten kakunpala taitaisi jäädä syömättä. "Yök, tämä on pahaa", kuiskasin hiljaa, ettei kahvilan työntekijä kuulisi. Päätin, etten ottaisi tilalle mitään, sillä päärynäpirtelö oli iso ja se varmastikin riittäisi minulle. "Mitä tuo juoma on?", kysyin Melindalta ja osoitin kirkkaanväristä nestettä hänen lasissaan. Vettä se ei ollut, siitä olin varma.

"Mitä valinnaisaineita sinulla on?", kysyin ja otin kulauksen pirtelöä.

Kun istuuduimme vetäisin lautasen eteeni. Nappasin veitsen ja haarukan lautaselta ja maistoin suklaatuulihattuani. Nami nam.. Se oli hyvää kuten aina. Toisin kuin minä Lily-Bella ei näyttänyt pitävän hänen kakunpalasestaan. Hän totesi ääneen, ettei pitänyt leivoksestaan. Hymyilin vienosti ja käänsin katseeni lamppuun katossa. Otin toisen palan suklaatuulihattuani.

"Mitä tuo juoma on?", Lily-Bella kysyi minulta ja tuijotti lasiani.
"Neilivettä", vastasin ja kohotin lasin huulilleni. Kulautin kurkkuuni sitä hieman ja laskin sen takaisin pöydälle.
"Ja tässä on kirsikkasiirappia, jonka saatoit ehkä tunnistaa" naurahdin heleästi.
"Mitä valinnaisaineita sinulla on?", Lily-Bella kysyi minulta ja hörppäsi päärynäjuomaansa.
"Muinaiset riimut, taikaolentojenhoito ja ennustus", hymähdin. Kaikkein eniten noista kolmesta aineesta odotin taikaolentojenhoitoa. Tiesin, että siellä tutkittiin myös kaikkia iljettäviä olentoja, joten se oli miinuspuoli. Riimut saattaisivat olla kuitenkin kaikkein kivoimpia, koska siihen ei kuulunut mm. Menninkäisen taltuttaminen.
Minulla oli kyllä keino, jolla saisi menninkäisen matalaksi, mutta arvelisin sen olevan kielletty oppitunneilla: kajauttaminen jollain kovalla esineellä takaraivoon. Tiesin tietenkin, että menninkäiset kitkettiin toisella tavalla. Halusin vain olla luova ja keksiä ainutlaatuisia tapoja taltuttaa niitä.

"Mitkä ovat sinun valinnaisaineesi?", kysyin Lily-Bellalta pirteästi. Otin taas palan tuulihatustani ja söin siitä noin puolet.

Melinda kertoi juomansa olevan neilivettä kirsikkasiirapin kera. Kuulosti minun makuuni hieman erikoiselta yhdistelmältä, mutta toinen ilmeisesti piti siitä. "Muinaiset riimut, taikaolentojenhoito ja ennustus", tyttö vastasi kun kysyin hänen valinnaisaineistaan. Nyökkäsin hieman omissa ajatuksissani. Kouluintoilijan tunnisti yleensä valinnaisaineiden määrästä. Kolme oli aika vähän ja päättelin siitä, että Melinda ei ollut ihan niin innokas oppilas kuin muut Serdaiglet tuppasivat olemaan.

"Mitkä ovat sinun valinnaisaineesi?", hän kysyi. Naurahdin. "Kaikki paitsi huispaus. En tykkää huispauksesta lainkaan, sillä taidan vähän pelätä korkeita paikkoja", kerroin hymyillen. "Tosin lukujärjestys tulee olemaan vähän täysi, varsinkin kun VIP-vuonna tulee niin paljon läksyjä. No, ehkä selviän tästä vuodesta jotenkuten", pohdiskelin ja hörpin pirtelöäni. Olin keväällä harkinnut jättäväni jonkin valinnaisaineista pois, mutta saatuani kaikista hyvät arvosanat vanhempani olivat kannustaneet minua jatkamaan.

Perheeni ei kyllä suoranaisesti painostanut minua pärjäämään koulussa, mutta jotain pientä sentapaista oli viime aikoina ollut aistittavissa. Kirjeissään äiti oli painottanut kuinka tärkeää oli panostaa kouluun ja saada hyvät arvosanat ja että myöhemmin tulisin olemaan kiitollinen siitä. Hän kuulemma toivoi, että olisi panostanut opiskeluun aikoinaan enemmän. En tosin ymmärtänyt miksi äiti katui huolimattomuuttaan, sillä hänhän oli töissä ministeriössä. Ei sinne noin vain päästy.

"Minkälainen perhe sinulla on?", kysyin ja katsahdin Melindaa. Perhe oli joskus uuteen ihmiseen tutustuessa huono puheenaihe, mutta suurin osa suhtautui kysymykseen neutraalisti. Ja jos Melindan perhe olisikin kuollut tai jotain vastaavaa, voisin aina pahoitella epäkohteliaisuuttani. Oma perheeni oli täysin tavallinen, mutta toisaalta meillä ei ollut mitään tragedioitakaan. Joten kaipa tavallisuus oli hyvä asia.