Lukuvuoden alkajaisyllätys
Lähetetty: 27 Heinä 2016, 17:04//Peliin odotetaan Opal Calypsoa ja se sijoittuu aamuun 1.9.//
Viimeinen kuva lihansyöjäluudasta, joka näykkäsi jonkun koulun oppilaan varpaita, jäi vielä mieleeni, kun kuulin yhtäkkiä kamalaa röhkintää ja karjuntaa. Puristin silmiäni yhä vain tiukemmin kiinni, vaikka herätyskello huusi vieressäni kuin teurastettava sika – tai sikaahan herätyskelloni esitti. Se oli oikein kaunis vaaleanpunainen porsas, jolla oli räikeänpinkki rusetti päänsä päällä. Olin saanut sen synttärilahjaksi äidiltäni. Hän yleensä valitti minulle, että minä myöhästyin aina kaikesta, kun tykkäsin nukkua niin kauan. Niin, nukkuminen kuulosti ihanalta, varsinkin kun olin saanut nukuttua viime yönä vain kolme tai neljä tuntia...
Porsaani huusi aina vain kovempaa, kun en suostunut kömpiä ylös kolmen peittoni alta, ja alkoi laulaa jotain typerää laulua. Nouse ylös, Dalia, anna mun sua halia, uusi päivä jälleen koittaa, aamuvirkut aina loistaa... Kokemuksesta tiesin, että se keksii joka päivä uuden lorun, jota sitten se hokee niin kauan, kunnes nousen ylös sängystä. Vihasin porsasta niin paljon, että heittäisin sen mieluusti saman tien jonnekin kauas pois, mutten ollut saanut hankittua edullista kelloa porsaan tilalle – kaikki nätit ja mukavat herätyskellot kun sattuivat olemaan niin hirmu kalliita.
Nousin ylös vasta sitten, kun minulle tuli kymmenen minuutin päästä päänsärky, koska porsas oli ottanut mukaan pronssiset symbaalit, joita se paukutteli samaan aikaan kuin hoilasi sitä samaa laulua. "Okei, okei... Miksi minun pitää edes herätä näin aikaisin?" kysyin siltä venytellen ja haukotellen. "Kuinka tyhmä sinä voit olla? Tänään on lukuvuoden ensimmäinen koulupäivä!" se vinkaisi vastaukseksi ja näytti hetken siltä, että se mietti pitäisikö sen jatkaa loruaan, mutta huomasi varoittavan katseeni. "Paljonko kello on?" kysyin kylmemmällä äänensävyllä istuessani lysyssä sängyn reunalla. "Neljä minuuttia ja kaksitoista sekuntia yli kuusi", se vastasi konemaisesti. Aamupalaan olisi vielä melkein puolitoista tuntia aikaa.
Jätin porsaan itsekseen ja laahustin puisen ja kapoisen sänkyni luota valkoiseksi maalatulle lipastolle. Vaihdoin T-paidan, verkkarit ja villasukat vaaleanpunaiseen pikeepaitaan, jossa oli timanttinen röyhelökaulus, valkoisiin huispaushousuihin, mustiin huispauskenkiin ja niiden päälle vedin vielä vanhan ja röyhelöisen huispauskaavun. Pyörähtelin ympäri tarkastellessani asukokonaisuuttani. Se näytti mielestäni kauniille ja tyylikkäälle. Siispä letitin vielä hiukseni pitkälle ranskalaiselle letille ja loihdin itselleni erityisesti silmiäni korostavan arkimeikkini. Hymyilin peilikuvalle ja se hymyili takaisin. Tunsin oloni voittajaksi; olin varmasti koko koulun kaunein asukas.
"Paljonko kello on nyt?" huudahdin porsaalle, joka oli hypännyt sängyltäni alas ja lähtenyt ravaamaan toiselle puolelle huonetta, jossa sijaitsi pieni pöytä, jolla se tavallisesti istuskeli päivisin. "Viisitoista minuuttia ja kymmenen sekuntia vaille seitsemän", se vastasi kipittäessään eteenpäin. Katselin, kuinka se loikkasi pöydälle, vaikka porsas olikin pöytää viisi kertaa matalampi. "Sinun kuuluu puhutella minua neiti Delacroixina", sanoin nopeasti. Otin taikasauvani lipaston päällä olevalta telineeltä ja näpäytin sillä porsaan suuntaan. Tunsin oloni rauhoittuvan, kun näin possun jähmettyvän paikoillensa pöydän päälle. Sen jälkeen se ei enää liikkunut.
Viitta perässä hulmuten potkaisin huoneeni oven auki ja marssin käytävälle. Vilkuilin vielä molempiin suuntiin, kunnes totesin käytävän tyhjäksi ja lähdin ryntäämään kohti opettajien huonetta, jonne löysin nopeasti. Avasin huoneen oven ja suljin sen oven kiinni paukauttaen. Siellä kävelin suoraan kattilan ja lieden luokse ja aloin keittämään siinä tujua erikoiskahviani ja kun keitokseni oli valmis, kaadoin sen kaiken yllättävän syvään erikoismukiini. Kuppi oli vaaleanpunainen ja se oli koristeltu kultaisin koukeroin ja siinä luki minun nimeni. Kuppi näytti normaalilta, mutta tosiasiassa siihen mahtui varmaan kuusi kuppia sitruunalla, basilikalla ja mintulla maustettua kahviani.
Kahvikuppi kädessäni lähdin ulos opettajien huoneesta ja tahallani jätin kaiken levälleen. Kuka muka jaksoi siivoota, kun kotitontut hoitivat homman? Kävelin vain eteenpäin ja avasin vahtimestarin kopin oven ja menin sisälle. Istahdin huikean pehmeälle tuolilleni ja nojauduin laiskasti työpöytääni vasten ja otin kolme isoa hörppiä kuumaa kahvia. Nyt se sitten alkaisi; jälleen yksi lukuvuosi, joka olisi varmasti aivan kamala.
Viimeinen kuva lihansyöjäluudasta, joka näykkäsi jonkun koulun oppilaan varpaita, jäi vielä mieleeni, kun kuulin yhtäkkiä kamalaa röhkintää ja karjuntaa. Puristin silmiäni yhä vain tiukemmin kiinni, vaikka herätyskello huusi vieressäni kuin teurastettava sika – tai sikaahan herätyskelloni esitti. Se oli oikein kaunis vaaleanpunainen porsas, jolla oli räikeänpinkki rusetti päänsä päällä. Olin saanut sen synttärilahjaksi äidiltäni. Hän yleensä valitti minulle, että minä myöhästyin aina kaikesta, kun tykkäsin nukkua niin kauan. Niin, nukkuminen kuulosti ihanalta, varsinkin kun olin saanut nukuttua viime yönä vain kolme tai neljä tuntia...
Porsaani huusi aina vain kovempaa, kun en suostunut kömpiä ylös kolmen peittoni alta, ja alkoi laulaa jotain typerää laulua. Nouse ylös, Dalia, anna mun sua halia, uusi päivä jälleen koittaa, aamuvirkut aina loistaa... Kokemuksesta tiesin, että se keksii joka päivä uuden lorun, jota sitten se hokee niin kauan, kunnes nousen ylös sängystä. Vihasin porsasta niin paljon, että heittäisin sen mieluusti saman tien jonnekin kauas pois, mutten ollut saanut hankittua edullista kelloa porsaan tilalle – kaikki nätit ja mukavat herätyskellot kun sattuivat olemaan niin hirmu kalliita.
Nousin ylös vasta sitten, kun minulle tuli kymmenen minuutin päästä päänsärky, koska porsas oli ottanut mukaan pronssiset symbaalit, joita se paukutteli samaan aikaan kuin hoilasi sitä samaa laulua. "Okei, okei... Miksi minun pitää edes herätä näin aikaisin?" kysyin siltä venytellen ja haukotellen. "Kuinka tyhmä sinä voit olla? Tänään on lukuvuoden ensimmäinen koulupäivä!" se vinkaisi vastaukseksi ja näytti hetken siltä, että se mietti pitäisikö sen jatkaa loruaan, mutta huomasi varoittavan katseeni. "Paljonko kello on?" kysyin kylmemmällä äänensävyllä istuessani lysyssä sängyn reunalla. "Neljä minuuttia ja kaksitoista sekuntia yli kuusi", se vastasi konemaisesti. Aamupalaan olisi vielä melkein puolitoista tuntia aikaa.
Jätin porsaan itsekseen ja laahustin puisen ja kapoisen sänkyni luota valkoiseksi maalatulle lipastolle. Vaihdoin T-paidan, verkkarit ja villasukat vaaleanpunaiseen pikeepaitaan, jossa oli timanttinen röyhelökaulus, valkoisiin huispaushousuihin, mustiin huispauskenkiin ja niiden päälle vedin vielä vanhan ja röyhelöisen huispauskaavun. Pyörähtelin ympäri tarkastellessani asukokonaisuuttani. Se näytti mielestäni kauniille ja tyylikkäälle. Siispä letitin vielä hiukseni pitkälle ranskalaiselle letille ja loihdin itselleni erityisesti silmiäni korostavan arkimeikkini. Hymyilin peilikuvalle ja se hymyili takaisin. Tunsin oloni voittajaksi; olin varmasti koko koulun kaunein asukas.
"Paljonko kello on nyt?" huudahdin porsaalle, joka oli hypännyt sängyltäni alas ja lähtenyt ravaamaan toiselle puolelle huonetta, jossa sijaitsi pieni pöytä, jolla se tavallisesti istuskeli päivisin. "Viisitoista minuuttia ja kymmenen sekuntia vaille seitsemän", se vastasi kipittäessään eteenpäin. Katselin, kuinka se loikkasi pöydälle, vaikka porsas olikin pöytää viisi kertaa matalampi. "Sinun kuuluu puhutella minua neiti Delacroixina", sanoin nopeasti. Otin taikasauvani lipaston päällä olevalta telineeltä ja näpäytin sillä porsaan suuntaan. Tunsin oloni rauhoittuvan, kun näin possun jähmettyvän paikoillensa pöydän päälle. Sen jälkeen se ei enää liikkunut.
Viitta perässä hulmuten potkaisin huoneeni oven auki ja marssin käytävälle. Vilkuilin vielä molempiin suuntiin, kunnes totesin käytävän tyhjäksi ja lähdin ryntäämään kohti opettajien huonetta, jonne löysin nopeasti. Avasin huoneen oven ja suljin sen oven kiinni paukauttaen. Siellä kävelin suoraan kattilan ja lieden luokse ja aloin keittämään siinä tujua erikoiskahviani ja kun keitokseni oli valmis, kaadoin sen kaiken yllättävän syvään erikoismukiini. Kuppi oli vaaleanpunainen ja se oli koristeltu kultaisin koukeroin ja siinä luki minun nimeni. Kuppi näytti normaalilta, mutta tosiasiassa siihen mahtui varmaan kuusi kuppia sitruunalla, basilikalla ja mintulla maustettua kahviani.
Kahvikuppi kädessäni lähdin ulos opettajien huoneesta ja tahallani jätin kaiken levälleen. Kuka muka jaksoi siivoota, kun kotitontut hoitivat homman? Kävelin vain eteenpäin ja avasin vahtimestarin kopin oven ja menin sisälle. Istahdin huikean pehmeälle tuolilleni ja nojauduin laiskasti työpöytääni vasten ja otin kolme isoa hörppiä kuumaa kahvia. Nyt se sitten alkaisi; jälleen yksi lukuvuosi, joka olisi varmasti aivan kamala.