Murtovarkaita ja yöhiippareita

[Warren Clarke]

//Tervetuloa Aurora Smith! Peli sijoittuu Serpentardien oleskeluhuoneen edustalle yöllä 23.9.

Heräsin siihen, että tyynyni värisi pääni alla. Räväytin silmäni auki ja sujautin käteni sen alle painaen herätyskelloni napin alas, jolloin värinä loppui. Rakastin kelloani, joka oli mennyt rikki niin, ettei se enää soinut, vain värisi. Kun nukuin se tyynyni alla, heräsin värinään herättämällä ketään muuta. Täydellistä.

Nousin hiljaa ylös. Olin nukkunut farkuissa ja mustassa bändipaidassa, ettei minun tarvitsisi pukea niitä makuusalissa varoen herättämästä muita. Minulla oli tälle yölle suuria suunnitelmia.

Nappasin sänkyni päädystä valkomustan palestiinalaishuivin ja kiedoin sen kaulaani. Otin vielä sängyn alta mustavalkoruutuisen repun, ja sujautin tennarit jalkoihini, ennen kuin hiivin ulos makuusalista ja oleskeluhuoneeseen.

Olimme sopineet Natin kanssa lähteä tänä yönä kokeilemaan Serpentardejen oleskeluhuoneeseen murtautumista, ja kenties sinne parin kepposen virittämistä. Jos pääsisimme sisään ja saisimme pari jekkua tehtyä, ei kukaan osaisi syyttää meitä.

Istahdin yhteen nojatuoliin odottelemaan Natia. Kävin odotellessani suunnitelmaa läpi päässäni. Aikaa kului, mutta Natia ei kuulunut. Ehkä puolen tunnin päästä nousin turhautuneena nojatuolista, hyvät unenlahjat omaava Nat varmaan oli nukahtanut uudelleen “ihan vain viideksi minuutiksi”. Kirosin itsekseni, kun en voinut mennä tyttöjen makuusaliin herättämään häntä, ja olin jo palata omaan makuusaliini, kun muutinkin mieleni. Voisin ihan hyvin käydä tekemässä sen yksinkin, silloin kiinnijäämisenkin riski olisi pienempi, kun ei tarvitsisi puhua. Sitä paitsi sitten Natia kaduttaisi huomenna, ettei hän ollut ollut mukana, kun kertoisin seikkailuistani.

Päätin siis suunnata pois oleskeluhuoneesta, ja jatkoin yksin hiipimään pimeille käytäville. Kuulostelin tarkkaan, ettei kukaan opettaja ollut lähistöllä, en nimittäin halunnut jäädä kiinni, ei siksi, että mikään jälki-istunto olisi haitannut minua, mutta en halunnut pilata mainettani opettajien silmissä. Jotenkin olin onnistunut koko kouluaikani rikkomaan sääntöjä jäämättä kiinni kertaakaan, joten opettajien silmissä olin yhä se hyvätapainen ja älykäs poika. Ainakin uskoin niin.

Pääsin turvallisesti Serpentardejen tuvan sisäänkäynnin luokse. No niin. Laskin reppuni maahan ja kaivoin sieltä taikasauvan ja listan. Murtautumiskonsti yksi: salasanojen arvailu. Sytytin sauvaani valon ja silmäilin Natin laatimaa listaa mahdollisista salasanoista. En kyllä pitänyt kovin todennäköisenä, että olimme keksineet oikeaa tunnussanaa, mutta kannattihan sitä yrittää. Sen jälkeen vuorossa olisivat avaamisloitsut ja sorkkarauta. Rykäisin vähän, ennen kuin aloin hiljaisella äänellä arvailla salasanoja.

“Puhdasverinen? Jästit on kuraa? Voldemort voittoon? Kuolonsyöjä? Pahuus? Pimeys?”

[Aurora Smith]

Olin lähtenyt käytävälle vessaan koska, muut tytöt olivat vallannet vessan enkä päässyt pessemään meikkejäni, pois. Päälläni oli toppi ja mustat uni shortsit. Hiukseni olivat poninhännällä ja kädessäni oli Victoria Secretin meikki pussi. Olin hyvin väsynyt.

Lähenin tupaa kohti ja huomasin tumman hahmon. Pysähdyin ja katsoin muutaman minuutin hahmoa kunnes aloin puhua. "Moi! Kuka sä oot? Mitä sä täällä teet? Mä oon Aurora. Sä et taija olla Serpentard. Mistä tuvasta sä oot? Miten vanha sä oot mä oon 14. Tulitko säkin käytävälle puhdistamaan naaman meikeistä? Tunnetko sä Lily-Bellan? Se on tosi kiva tyttö. Eikö suo väsytä. Ootko sä tyttö vai poika. Mä oon tyttö. Kuka sun lempi professori on? Mä en tiiä mun lempi professoria. Tarviitko sä apua? Mä en tarvi apua." Minä katselin henkilöä samalla kun puhun. Ja huomasin henkilön olevan suhkot söpö poika.

Huomasin pälättäneensä antamatta hahmolle suunvuoroa noin viisiminuuttia. "Nyt on sun vuoro vastata ja kysyä. eli mä oon Aurora" Katsoin poikaa söpösti sillä olihan poika itsekkin söpö niin olihan minullakin lupa olla söpö. "Sä oot aika söpö" Lipsautin ja sen jälkeen laitoin kädet suuni eteen.

Hetken kuluttua otin kädet suuni edestä ja aloin puhua itsekseni ääneen "Et sä Aurora tollasta voi sanoa henkilölle jota et ees tunne kunnolla kohta se luulee et oot tosi hullu ja outo vaikka oot vaan vähän outo. En mä yleensä oo tällänen se taitaa johtuu väsymyksestä"

[Warren Clarke]

Naureskelin hieman itsekseni omille hieman tuparasistisille salasanaarvauksilleni ja lauoin sisäänkäynnille lisää arvauksia, kun jostain alkoi kuulua lähestyviä askelia, jotka keskeyttivät murtohommani. Säpsähdin ja aloin tähyillä piilopaikkaa, en todellakaan halunnut jäädä kiinni. Jos se olisi opettaja, joutuisin suoraa päätä jälki-istuntoon, tai jos se olisi Serpentard, saattaisin joutua vaikka kaksintaisteluun.

En kuitenkaan ehtinyt piiloon, ennen kuin näköpiiriini asteli suunnilleen ikäiseni yöpukuun pukeutunut tyttö, luultavasti Serpentard kun täällä liikkui. Siirryin äkkiä nojailemaan muina miehinä seinään, vaikka se tuskin auttoi mitään, tyttö oli jo huomannut minut. Vihamielisen puheen sijaan hän alkoi kuitenkin suoltaa kysymyksiä innokkaalla äänellä ja niin nopealla temmolla, etten pysynyt perässä, vaan kuuntelin litanjaa hämmentyneenä.

"Moi! Kuka sä oot? Mitä sä täällä teet? Mä oon Aurora. Sä et taija olla Serpentard. Mistä tuvasta sä oot? Miten vanha sä oot? Mä oon 14. Tulitko säkin käytävälle puhdistamaan naaman meikeistä? Tunnetko sä Lily-Bellan? Se on tosi kiva tyttö. Eikö suo väsytä? Ootko sä tyttö vai poika? Mä oon tyttö. Kuka sun lempi professori on? Mä en tiiä mun lempi professoria. Tarviitko sä apua? Mä en tarvi apua. Nyt on sun vuoro vastata ja kysyä. Eli mä oon Aurora."

Tuijotin tyttöä kummissani, ja aivoissani raksutti hyvin hitaasti. Ensimmäisenä häkellyksen väistyessä minut valtasi närkästys, sillä kysymystulvasta ensimmäisenä tajusin, että tyttö oli kysynyt olinko pesemässä naamaa meikeistä ja tivannut sitten sukupuoltani! Herran tähden, näytinkö minä muka tytöltä?

“Sä oot aika söpö”, Serpentard kuittasi vielä ja peitti sitten äkkiä suunsa kädellään. Vaivaannuin hieman kommentista. "Et sä Aurora tollasta voi sanoa henkilölle jota et ees tunne kunnolla kohta se luulee et oot tosi hullu ja outo vaikka oot vaan vähän outo. En mä yleensä oo tällänen se taitaa johtuu väsymyksestä", tyttö puheli vielä enemmän itselleen kuin minulle.

Huokasin ja mietin, miten suhtautua tähän tapaukseen. No, vaikka hämmentävä olikin - ja Serpentard - ei tyttö ollut millään tavalla ilkeä, joten kai minä voisin hoitaa tämän asiallisesti. Sitä paitsi voisin kertoa olevani Serpentard, kun tämä Aurora ei näyttänyt olevan kuitenkaan täysin varma tuvastani. Ehkä hän päästäisi minut sisään tupaan, jos valehtelisin unohtaneeni salasanan. Onneksi tyttö oli 14, sillä voisi olla jo vähän hankalampi homma väittää, ettei hän tunnistanut luokkalaistaan.

“Hyvää öh… iltaa. Minä olen Warren Clarke”, aloitin ja yritin muistella, mitä kaikkea Aurora olikaan kysellyt. “Olen 15, enkä tiedä, kuka on lempiprofessorini”, mihin ihmeeseen tuokin liittyin, mietin, “enkä todellakaan ole puhdistamassa meikkejä naamastani, sillä satun olemaan velho, enkä meikkaa - yleensä”, lisäsin muistaen ne kerrat, kun olin laittanut kajaalia. “Ja joo, Lisa-Bella on tosi kiva”, sanoin, vaikken ollut ikinä tavannut koko tyyppiä. Jos hän nimittäin sattuisi olemaan viidesluokkalainen Serpentard, jollaiseksi kohta itseäni väittäisin, voisin olla vähän liemessä, jos en muka tuntisi häntä. “Ja olen minä Serpentard.”

Tuntui, että olin unohtanut puolet kysymyksistä, mutta minusta oli ylipäätään vähän kummallista tulittaa ventovierasta kysmykysillä, joten aivan sama. Kumarruin sulkemaan maassa olevan reppuni ja nostin sen olalleni.

“Kävin äsken pikku seikkailulla pihalla, mutta nyt kun palasin, niin tajusin, etten muistakaan tunnussanaa… Olen kamalan hajamielinen. Voisitko päästää minut sisään?” Kysyin, ja sipaisin hiuksiani kasvoilta hymyillen tytölle.

[Aurora Smith]

Poika vastaa kysymyksiini ja kysyi voinko päästää hänet tupaan sillä hän oli unohtunut sen jälkeen poika vielä väittänyt unohtaneensa salasanan "Sä et kyllä oo Serpentardista" sanoin pojalle laittaen kädet ristiin ja kasvoillani oli selitystä haluava ilme. "Kuka sä oot ja miks haluut päästä tupaan, jos et vastaa voin aina hakee professorin" sanon pojalle hymyillen.

Yhtäkkiä kuulen askelia ilmeisesti joku professori on tarkistamassa että kukaan ei ole käytävillä. Menin äkkiä seinää vasten piiloon.

//Sori lyhyydestä ja siitä että vastaaminen kesti

[Warren Clarke]

Tytön äskeinen hyväntuulinen hihittely oli äkkiä tipotiessään, ja tuo risti kätensä epäileväisen näköisenä. “Sä et kyllä oo Serpentardista”, Aurora huomautti. Pahus. Tyttö ei ollutkaan niin helposti huijattavissa. Mietin nopeasti, pitäisikö väittää vastaan vai myöntää huijanneensa ja keksiä hyvä tekosyy vai paeta paikalta, mutta en ehtinyt mihinkään johtopäätökseen, kun tyttö tyrkytti jo lisää kysymyksiä. Erittäin puhelias tapaus, sanoisin.

“Kuka sä oot ja miks haluut päästä tupaan, jos et vastaa voin aina hakee professorin”, Aurora uhkasi.

Meinasin jo huomauttaa, että jos tämä lähtisi hakemaan professoria niin hän jäisi itse kiinni yöhiippailusta, ja sillä välin minä olisin jo poissa, eikä Aurora voisi ilmiantaa minua, sillä hän ei tiedä nimeäni, mutta samassa muistin kertoneeni jo nimeni tytölle, joten pidin suuni kiinni. Uutta vastausta en sitten ehtinytkään keksiä, kun äkkiä käytävää pitkin alkoivat lähestyä askeleet. Oli kuka oli, en kaivannut enempää porukkaa yksinäiseksi hiippailuksi tarkoitetulle reissulleni.

“Sille ei näköjään ole tarvetta”, suhahdin Auroralle samalla, kun yritin tytön tavoin painautua varjoihin. Onneksi käytävä oli sen verran hämärä, ettei tulija ihan välttämättömästi huomaisi meitä. Ellei Aurora sitten saisi loistavaa ideaa ilmiantaa meitä. Miksen voinut osata vielä hämäytysloitsua?

Askeleiden lähestyessä piilopaikkaamme pidättelin hengitystä ja varoin liikkumasta milliäkään pysyäkseni täysin hiljaa ja näkymättömissä. Sitten ei enää voinutkaan muuta kuin toivoa.

[Aurora Smith]

"Sille ei näköjään ole tarvetta" Warren suhahti minulle. "Ole hiljaa" kuiskasin halasin poikaa tajuamatta mitä tein. Odotin että henkilö lähtee pois ja odotin vähän aikaa kunnes kunnes irottaudui pojasta ja tajusin halanneeni häntä kasvoni muuttuivat tulipunaisiksi. "Tota ei tapahtunut" sanoin pojalle hetken päästä kun olin saanut punan pois naamaltani

[Warren Clarke]

“Ole hiljaa”, Aurora kuiskasi vastaukseksi huomautukseeni. Pyöräytin silmiäni Auroran kuitenkaan pimeässä tuskin nähdessä sitä. En minä nyt enempää aikonut puhua, tytön olisi ollut itse viisainta sulkea suunsa.

Äkkiä Aurora painautuikin minua vasten. En tiennyt, johtuiko se kiinnijäämisen pelosta vai mielenviasta vai oliko se pelkkä vahinko, mutta minusta ei ollut kovin kiva olla ventovieraan halauksessa, vaikka tuo halaaja sitten olisikin suunnilleen ikäiseni tyttö. En kuitenkaan uskaltanut työntää Auroraa kauemmas, sillä siitä saattaisi syntyä liikaa meteliä, joten odottelin kiltisti paikallani osoittaen mieltäni ainoastaan olemalla vastaamatta halaukseen.

Viimein askelet loittonivat ja uskalsin taas hengittää. Aurora kavahti ihan itse kauemmas, joten minun ei tarvinnut ratkaista kiusallista tilannetta. “Tota ei tapahtunut”, Aurora sanoi vahva puna kasvoillaan.

“Okei, sovitaanko nyt vaikka niin että jos et aio päästää mua sisään niin mä häivyn paikalta ihan kiltisti. Sä et kerro meidän pikku tapaamisesta sun lempiprofessorille etkä kenellekään muullekaan niin mä en mainitse muille sun taipumuksesta halailla tuntemattomia poikia?” Ehdotin tytölle. Menköön tilaisuus päästä tupaan, minulta oli mennyt fiilis jekkuiluun tältä illalta. Sitä paitsi en voinut olla varma, paljonko äskeinen välikohtaus painoi Auroran vaa’assa minun murtautumisyrityksiäni vastaan. Toivottavasti Auroralla oli vaikka poikaystävä, jonka korviin hän ei halunnut jutun kantautuvan, sillä professorit todennäköisesti uskoisivat yöhiippailujutussa ennemmin Auroraa kuin minua.

[Aurora Smith]

"Okei, sovitaanko nyt vaikka niin että jos et aio päästää muo sisään niin mä häivyn paikalta ihan kiltisti. Sä et kerro meidän pikku tapaamisesta sun lempiprofessorille etkä kenellekkään muullekkaan niin mä en mainitse muille sen taipumuksesta halailla tuntemattomia poikia" Poika ehdotti. Mietin hetken kunnes vastasin "Okei, mutta ei muo se ois kyllä haitannut jos sä kerrot et oon halannu suo" Sanoin pojalle hymyillen. Sen jälkeen menin tupamme taulun luo ja kuiskasin salasanan äänettömästi. Taulu päästi minut sisää ja tarkistin vielä että poika ei pääse sisään.

//Tiiän että vastaaminen kesti, mutta tämä on nyt viimeinen viestini tässä pelissä. Kiitos peliseurasta! <3 Ja tämän pelin ansiosta saamme vaikka kuinka kiusallisia pelejä aikaan XD. Ja sitgte repesin totaalisesti tolle: "Sä et kerro meidän pikku tapaamisesta sun lempiprofessorille etkä kenellekkään muullekkaan niin mä en mainitse muille sen taipumuksesta halailla tuntemattomia poikia"

[Mila Molina]

Lukitaan ja pisteytetään keskeneräisenä.

Warren Clarke, Gryffondor: 11 p
Aurora Smith, Serpentard: 5 p