Mutta tämä koira ei kujeillut

[Benjamin Blanchard]

//Mademoiselle Ender, teitä odotetaan. :) Peli sijoittuu jonnekkin tammi-helmikuun tiennoille?

Oli Benjamin Blanchardin öinen vahtivuoro. Käytävillä vallitsi järjestys ja hiljaisuus, eikä oppilaita näkynyt tai kuulunut. Erikoista kylläkin, sama päti myös professori Blanchardiin. Ehkä hän oli unohtanut, että olisi tänä yönä vahtivuorossa? Ei, professori ei ollut unohtanut. Kenties hän oli vain jättänyt vahtivuoron väliin? Tuskinpa. Oliko hän sitten kadonnut? Kukaan ei etsinyt Benjaminia, joten ei, hän ei ollut kateissa.

Kynnet raapivat lattiaa, ja tuuhea häntä heilui iloisesti puolelta toiselle. Musta turkki kiilsi upeasti soihtujen lämpimässä valossa. Susikoira oli valppaana. Eläimen jäänsiniset silmät tarkkailivat ympäristöä ja pystyt korvat kuuntelivat hiljaisuutta. Suurella nenällään se haisteli maata. "Tuoksuu aivan..." Professori analysoi tuoksuja ja hajuja fiksuilla aivoillaan. "..pölyltä ja hiekalta", hän totesi mielessään.

Aivan, professori teki työtään susikoiran muodossa. Mahtavaa ja mielenkiintoista, eikös vain? Herra Blanchard tassutteli kohti portaikkoa. Hän luikki portaat alas ja skippasi neljä viimeistä porrasta loikkaamalla niiden ylitse. Soiheut eivät jostain syystä palaneet toisessa kerroksessa. Siellä oli kuitenkin lattiamatto, joka tuntui pehmeältä vasten polkuanturoita. Valitettavasti professori ei ehtinyt ihmetellä maton pehmeyttä sen pidempää, sillä hän kuuli ääniä. Lähestyviä askeleita nimittäin. Jännitys tiivistyi. Kukakohan kävelisi hänen seurakseen nurkan takaa? Susikoira istahti maahan ja odotti. Askeleet lähestyivät ja kuuluivat jo selkeämmin. Matto vaimensi ääntä huomattavasti, mutta Benjaminin kuulo oli erehtymätön.

[Adrienne Ender]

//Juu, eipä tuolla päivämäärällä ole mulle juurikaan väliä :) Mulla oli kyllä tosi hauskaa tätä kirjoittaessa :D//

Suljin huoneeni oven hiljaa, mutta autiolla käytävällä napsahdus tuntui kaikuvan koko linnan läpi. Värähdin hieman, käytävillä oli öisin vähän turhan kylmää tähän aikaan vuodesta. Olin aliarvioinut viileyden lähtiessäni takan lämmittämästä huoneestani kermanvaalea pitkähihainen neule ylläni. Omassa huoneessani se oli ollut juuri sopiva, mutta käytävillä vilutti. En kuitenkaan viitsinyt enää palata hakemaan takkia, joten lähdin sen sijaan kävelemään reipasta kävelyä käytävää pitkin. Kyllähän kävellessä lämpenisi.

Ei ollut varsinaisesti minun vahtivuoroni, mutta minulla oli yksi yövuoro rästissä pahuksen migreenini takia, joten olin päättänyt suorittaa sen tänään, kun en ollutkaan saanut unta. Kopistelin käytävien poikki mustilla koroillani ja pohdin, mahtaisinkohan törmätä partioidessani tämän vuoron viralliseen vahtiin.

Laskeuduin portaat toiseen kerrokseen, missä kokolattiamatto peitti tutun kopinan. Soihdut olivat sammuneet, panin merkille. Kävelin käytävää eteenpäin pimeydessä pohtien, pitäisikö minun sytyttää soihdut itse, vai mennä raportoimaan asiasta vahtimestarille vai odottaa aamuun vai…

Äkkiä käytävällä olikin keskellä tietä jokin möykky, johon kompastuin ja kaaduin pitkin pituuttani kokolattiamatolle, joka onneksi vaimensi tömähdyksen. Kompuroin nopeasti kauemmas möykystä ja salamana sauvani oli esillä ja valo syttynyt sen päähän.

Valo paljasti jotain aivan muuta, kuin mitä olin odottanut: mustan susikoiran. Mitä ihmettä koira teki linnassa? Kissoja täällä näki, samoin pöllöjä, sammakoita ja lepakoita, toisinaan rottia ja hämähäkkejä, mutta tämä oli kyllä ihka ensimmäinen kerta kun näin linnassa koiran. Olin olettanut, ettei kellään oppilaalla ollut koiraa lemmikkinä tai ainakaan mukana koululla. Vai olikohan tuo taikaeläinaitauksilta katannut taka? Ei, takathan näyttivät jackrussellinterriereiltä ja niillä oli kaksi häntää. Ajatukset kelasivat päässäni pikavauhtia noustessani seisomaan. Mitä ihmettä minä nyt tuollekin tekisin?

[Benjamin Blanchard]

Benjamin odotti ja odotti. Askeleet kuuluivat eikä ketään näkynyt. Susikoira asettui makuulle ja huokaisi. Se laittoi suuren päänsä etutassujensa väliin ja katsoi pimeyteen. Vaikka eläintä hieman jännittikin, niin silti se nopeasti nukahti. Mukava asento, pehmeä makuupaikka, pimeä ympäristö ja hiljaisuus. Benjamin ei mahtanut itselleen mitään.

Ei professori kauan ehtinyt torkkua. Joku astui hänen takatassunsa päälle - ja vieläpä korkokengällä. Vaimea ulvahdus kaikui käytävillä. Susikoira ampaisi ylös maasta ja uikutti jalkaparkaansa. "Oletko ihan kujalla? Mursit varmaan muutaman luun! HULLU!" Hau hau, wuh woof, ärrin murrin. Tuskinpa häntä kukaan ymmärsi. Professori käänsi katseensa valon suuntaan. "Yritätkö vielä sokaista minut?" Benjamin haukahti ja katsoi maassa makaavaa henkilöä, joka ei häntä ymmärtänyt.

Susikoira käänsi päätään. Adrienne Enderkö se siinä? Professorin siniset silmät kääntyivät naisen kasvoista hänen jalkoihinsa. Murhaajakengät. Eläin katsoi korkoja hieman närkästyneenä ja peruutti kauemmas niiden omistajasta. Neiti Ender nousi ylös. Koira loi vielä yhden silmäyksen naiseen ennen kuin kääntyi. Professori lähti jatkamaan vahtivuoroaan ja arveli kollegansa alkavan seuraamaan häntä.

Blanchardin oikeanpuolimmaiseen takatassuun sattui kovin. Tuskinpa luita oli murtunut, mutta kipua riitti. Susikoira ei halunnut varata liikaa painoa sille tassulle. Niinpä eläin ontui hieman. "Korkokengät. Kuka käyttää korkokenkiä yötä päivää?" Benjamin nurisi hiljaa ja pudisteli päätään. Se vilkaisi taakseen. Adrienne Ender tietenkin.

[Adrienne Ender]

Ensin koira räksytti minulle vihaisesti - siihen oli varmaan sattunut kun kompastuin siihen, mutta rauhoittui sitten ja näytti mittailevan minua katseellaan oudon inhimillisellä tavalla. Sitten se kääntyikin ja lähti tyynesti tassuttelemaan poispäin minusta. Katsoin hetken yhä kummastuneena sen menoa, kunnes lähdin perään. Enhän minä voinut antaa kaiken maailman eläinten kuljeksia koulun käytävillä. Ties vaikka se kamppaisi jonkun muunkin tai rikkoisi jotain tai sotkisi paikkoja tai mitä koirat nyt tekevätkään.

Saavuttaessani koiraa, huomasin sen ontuvan hieman. Pitäisiköhän se viedä sairaalasiipeen? Hoitikohan sairaanhoitaja Rousseau eläinpotilaita?

Kävelin koiran vierelle ja polvistuin sitten äkkiä napaten sen tutkiakseni sitä vähän. Sillä ei ollut kaulapantaa, jossa olisi lukenut omistajaa tai mitään muutakaan vihjettä siitä, mihin se olisi pitänyt viedä. Olikohan se kulkukoira? Miten ihmeessä se oli päässyt sisään, sitä en voinut lakata ajattelemasta. Tai ehkä se ei ollutkaan alunperin koira, pälkähti ajatus mieleeni, mitä jos se oli jonkun edistyneemmän oppilaan muodonmuutoksen tulos, alkujaan vaikka pulpetti?

En halunnut päästää koiraa enää pakoon, mutta se oli liian suuri kannettavaksi, joten nyppäsin irtolangan neuleestani ja muutin sen sauvallani kaulapannaksi ja talutushihnaksi. Nyt seuraisi operaatio pannankiinnitys.

[Benjamin Blanchard]

Nuorempi professori esti kollegaansa jatkamasta matkaa. Benjamin ei oikein tiennyt mitä tekisi. Hän ei kehdannut muuttaa muotoaan, eikä viitsinyt kipeän tassunsa takia juosta pakoonkaan. Susikoira luimisti korviaan, kun neiti Ender katsoi hänen kaulaansa. Etsi varmaankin kaulapantaa kaiken turkin seasta.

Äkkiä tilanne sai kohtalokkaan käänteen. Adrienne otti pienen langan neuleestaan ja muutti sen yhdellä pikku taialla kaulapannaksi ja hihnaksi. Benjamin oli jo kärsinyt tarpeeksi, eikä hän tosiaankaan aikonut kärsiä enempää. Pantaan joutuminen olisi ollut varsin nöyryyttävää professorin mielestä. Niinpä mies teki nopeasti päätöksen.

Muodonmuutos tapahtui nopeasti, ja pian susikoiran tilalla oli tuikitavallinen velho. Polvillaan seisova Benjamin naurahti hullunkuriselle tilanteelle. "Good evening miss Ender." Professori Blanchard hymyili hymyään ja suoristi tummaa kaapuaan. "Minne olisitte taluttaneet minut?" hän kysyi uteliaana ja nousi ylös maasta.

[Adrienne Ender]

Juuri kun lähestyin koiraa valmiina laittamaan sille pannan, se alkoikin muuttua ja samassa edessäni kököttikin koiran sijaan tummahiuksinen mies. Hätkähdin ensin ja tuijotin hämärässä käytävässä miestä, joka naurahti ja samassa tunnistin tämän pimeyden voimilta suojautumisen professoriksi, Benjamin Blanchardiksi.

“Good evenin, miss Ender”, Blanchard lausahti hymyillen. “Minne olisitte taluttaneet minut?”

Naurahdin helpottuneena tajutessani viimein kunnolla tilanteen. Blanchard oli animaagi, niin olin kuullut, ja hän oli ilmeisesti ollut partioimassa koiran muodossa, eikä minun tarvinnutkaan viedä mitään koiraa enää yhtään mihinkään.

Blanchard nousi seisomaan ja minäkin suoristauduin ja muutin sauvani huitaisulla talutushihnan pantoineen takaisin langanpätkäksi, jollaisena se olisi huomattavasti helpompi kuljettaa ja heittää lähimpään roskakoriin.

“Ei aavistustakaan”, sanoin huvittuneena. “Luultavasti joko vahtimestarin luokse tai huoneeseeni yöksi. Onneksi pelastitte minut tilanteesta.”

Vilkaisin professori huolestuneena Blanchardin jalkaa. “Anteeksi tassustanne - jalastanne, en nähnyt teitä. Onko se kovin kipeä?”

[Benjamin Blanchard]

Neiti Ender naurahti ja suoristautui. "Ei aavistustakaan", hän vastasi ja muutti taitavasti pannan ja hihnan takaisin langanpätkäksi. Benjamin hymähti. "Luultavasti joko vahtimestarin luokse tai huoneeseeni yöksi. Onneksi pelastitte minut tilanteesta."

"Oi voi, se olisikin ollut aikamoista", mies totesi ja mietti minkälainen tilanne se olisikaan ollut, jos hän olisi joutunut neiti Enderin tai vahtimestari Delacroixin huoneistoon. Tietenkin Benjamin olisi karannut ja nopeasti.

"Anteeksi tassustanne - jalastanne, en nähnyt teitä." Benjamin naurahti ja vilkaisi jalkaansa, joka ei onneksi ollut tassu. "Ymmärrän. Ei se mitään", hän sanoi hymyillen hieman. "Onko se kovin kipeä?" nainen kysyi ja vaikutti hieman huolestuneelta. "Ihan vähän vain, mutta kyllä minä kestän", Blanchard vakuutti.

"Hmm, en tiennytkään, että meillä on samaan aikaan vahtivuoro. Vai oletko täällä muuten vain?"

[Mila Molina]

Kiitos pelistä, vaikkette pelanneetkaan sitä ihan loppuun asti!

Benjamin Blanchard: 7 p
Adrienne Ender: 7 p