Virkistymistä kylpylä Vaguelettessa
//Tämä roolipelialue on varattu koulun henkilökunnan jäsenille. Tapahtumat sijoittuvat päivään 18.6.2016.//
Kiire, kiire, kiire! Opinto-ohjaajan sandaalien iloinen läiske kaikui käytävillä. Kello oli pian 09:45, ja neiti Hollins oli vasta matkalla eteishalliin. Kylpylä-reissun järjestäjänä ja jonakin vastuuhenkilön tapaisena über-tärkeänä olentona, hänen olisi pitänyt olla paikalla jo ajat sitten. Myöhästymisille ei kuitenkaan mahtanut mitään.
"Heipsansaa!" nainen tervehti aurinkoisesti muutamaa kollegaansa, saapuessaan eteishalliin. Kului hetki ja pian kaikki mukaan ilmoittautuneet olivat paikalla. "Eiköhän mennä sitten. Porttiavain on kasvihuoneiden lähellä." Jackie hymyili iloisesti ja asteli ovien luokse. Ulkona oli lämmintä, vaikkei aurinko vielä ollutkaan niin korkealla. Luvassa oli hellepäivä. Opinto-ohjaaja käveli kasvihuoneille vievää polkua pitkin ja kuunteli kollegoidensa höpötystä. Hän oli iloinen siitä, että niin moni oli lähtenyt mukaan. Maassa makaava porttiavain näkyi jo. Se oli polkupyörän rengas.
"Kaikki varmaan tietävät miten porttiavain toimii, joten suuria ohjeistuksia ei kai tarvita. Pitäkää vain kiinni ja sillä lailla", Jackie selitti. Aikuiset kerääntyivät porttiavaimen ympärille. "Lasken kolmeen. Yksi, kaksi, kolme." Monta kättä tarttui porttiavaimeen ja matka alkoi. Professorit sun muut selvisivät ehjin nahoin perille. Paikka mihin nuo saapuivat oli rauhallinen ja vihreä, jokin niityn tai pellon tapainen kaiketi? Jackie ei paljoakaan näistä asioista tietänyt. Ruohoa riitti ja sitä rataa. "Okei, hmm, tähän suuntaan", nainen sanoi ja lähti kävelemään polkua kohti. Pian nuo saapuivat pienehköön velhokylään. Kylän rakennukset olivat melko vanhoja, mutta silti hyvässä kunnossa. Punapää otti matkan varrella - lupaa kysymättä - muutaman valokuvan kollegoistaan. Kylästäkin hän sai kivoja kuvia. Ei kulunut kauan, kun he löysivät tiensä kylpylän oville.
Sisällä Jackie selvitti tärkeimmät asiat myyjän kanssa, ennen kuin châteaulaiset jakaantuivat kahteen eri ryhmään ja siirtyivät pukuhuoneisiin.
//:'''DDDD itkunauran tälle laaduttomuudelle ja otsikolle liikaa.//