Synkkä kesäpäivä vai?

Lukuvuoden 2016-17 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Synkkä kesäpäivä vai?

ViestiKirjoittaja Lena Primakov » 18 Heinä 2015, 18:23

//Tämä pelialue on varattu Rose Hillille ja hahmolleni Lena Promakoville.//

Tuona päivänä kun Lena istui yksinään uuden koulunsa pihamailla, ei tosiaankaan ollut mikään kesäisin ilma. Tuuli puhalsi niin että korvissa soi ja kaukana lipuvat mustat pilvet enteilivät että pian ukkostaisi. Neiti Primakov kuitenkin nautti ilmasta.

Hän piti tavasta miten tuuli heitteli hänen hiuksiaan ja tarttui hänen tummiin vaatteisiinsa. Hän nautti siitä kun näki tummat pilvet ja valkean salaman välähdyksen. Ryminää kuului mutta sade ei alkanut vieläkään. Niinpä Lena odotti.

Likka käveli tylsistyneenä koulun pihalla taikasauva kädessään. Hänen olisi tehnyt mieli taikoa jotain nättiä. Vaikkapa minimaallinen ilotulitus. Hah. Olihan pimeänpiirtokin nätti. Mutta sen loihtiminen taivaalle ei olisi ollut soveliasta, saatika sitten järkevää. Lenahan erotettaisiin koulusta alta aikayksikön!

Niinpä hän vain kulki. Nappasi kukan maasta ja alkoi leijuttamaan sitä kohti yläilmoja yksinkertaisella loitsulla. Tyttö hymyili ja odotti ensimmäisiä vesipisaroita, joilla musta pilviverho siunaisi tätä maata.
Lena Primakov (16): Fiksu, omaperäinen ja ihanan sassy pouffsouffle -tyttö Venäjältä. Tupansa musta lammas.
(Muut hahmoni: Benjamin BlanchardRuth Rousseau)
Lena Primakov
Oppilas
 
Viestit: 49
Liittynyt: 14 Heinä 2015, 22:17

Re: Synkkä kesäpäivä vai?

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 19 Heinä 2015, 18:18

astuin ovista ulos ja pari pisaraa tippui nenälleni. Naurahdin ja näin vihreähiuksisen tytön kauempana kävelemässä. Juoksin hänen luokseen ja huudahdin. "Moi!"
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Synkkä kesäpäivä vai?

ViestiKirjoittaja Lena Primakov » 19 Heinä 2015, 20:00

Veden tasainen ropina alkoi ja jossain kaukana rymisi. Lena hymyili taivaalle ja käveli. Vesipisarat tuntuivat kivoilta kun ne ropisivat hiljalleen vasten likan kalpeaa ihoa. Ne muistuttivat häntä Venäjästä. Maan kylmästä ilmastosta ja kaikesta..

"MOI!" Kuului aivan Lenan vierestä. Likka säpsähti ja vilkaisi luokseen tullutta tyttöä järkyttyneenä. Tämä säikyttelijä oli neiti Primakovia vain hieman lyhyempi ja tuolla oli maantien väriset hiukset. Tyttö näytti nuorelta ja vaikutti pirteältä.

"Öö moi", hän tervehti selvästikin ihmeissään ja hieman tympääntyneenä siitä että hänet oltiin säikytetty sillä lailla. Ihme väkeä, Lena ajatteli ja käänsi katseensa muualle. Hän ihmetteli hieman miksi toinen oli niin innokkaasti tullut hänen luokseen. Tai no oikeastaan Lena ihmetteli sitä enemmän kuin hieman.

Ei tuollainen ollut normaalia! Tulla vain jonkun luokse ja huutaa että 'moi'. Tuolla paikalle tulleella oli varmasti pahat mielessään. Niin niin.. Hän oli nähnyt Lenan kulkevan yksin pihalla ja oli ajatellut tuon olevan helppo uhri. Tuo nuorempi tyttö oli selkeästikin aikeissa ryöstää Lenan. Tyrmätä ensi ja ryöstää sitten. Se oli varmaa.

Lena naurahti ajatukselleen mielessään ja virnisti. Oli siinäkin ajatus. Mutta silti häntä ihmetytti syvästi tuon toisen paikalle ryntääminen ja yli-innokas tervehdys. Hän vilkaisi nuorempaa likkaa. Ihme hyyppä, Lena ajatteli tuomiten toisen pelkästään yli-innokkuuden takia. Tosi reilua. Tyypillistä Lenaa.
Lena Primakov (16): Fiksu, omaperäinen ja ihanan sassy pouffsouffle -tyttö Venäjältä. Tupansa musta lammas.
(Muut hahmoni: Benjamin BlanchardRuth Rousseau)
Lena Primakov
Oppilas
 
Viestit: 49
Liittynyt: 14 Heinä 2015, 22:17

Re: Synkkä kesäpäivä vai?

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 25 Heinä 2015, 13:57

"Öö moi" Tyttö vastasi ja minä kysyin "Kuka olet? MINä olen Rose Hill." Sanoin hymyillen.
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Synkkä kesäpäivä vai?

ViestiKirjoittaja Lena Primakov » 07 Elo 2015, 23:28

"Kuka olet? Minä olen Rose Hill", nuoremmalta näyttävä ja vaikuttava Rose kertoi. Käänsin katseeni häneen. "Olen Lena", vastasin ja katsoin toista mietteliäänä. Tuijotin häntä tietäen että se oli töykeää. Niinpä käänsin katseeni eteeni. Otin vasemman ranteeni ympärillä olleen pompulan käsiini. "Vaikutatte kovin iloiselta neiti Hill", ilmoitin ja väänsin hiuksistani jonkin tasoista nutturaa. "Onko jotain mukavaa kenties tapahtunut?" ...vai oletteko aina tuollainen, ajattelin mielessäni. Katsoin Rosea hieman kysyvästi ja hymyilin vähän.

//anteeksi roolauksen kesto, laatu, lyhyys ja kertoja tyypin vaihto. Yritän olla tästä lähtien aktiivisempi tällä hahmolla ja roolailla paremmin. :)//
Lena Primakov (16): Fiksu, omaperäinen ja ihanan sassy pouffsouffle -tyttö Venäjältä. Tupansa musta lammas.
(Muut hahmoni: Benjamin BlanchardRuth Rousseau)
Lena Primakov
Oppilas
 
Viestit: 49
Liittynyt: 14 Heinä 2015, 22:17

Re: Synkkä kesäpäivä vai?

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 09 Elo 2015, 11:17

//Ei haittaa yhtään:)//

"Ei. Tai en oikein tiedä. Ehkäpä jotain iloista. Olen aina tällainen." Sanoin. Ei se ollut vale. Se apeapuolihomma on ihan tyhmä. Mietin ja hymyilin. "Kuinka vanha olet?" Kysyin hymyillen ja jatkoin "Minä menen viidennelle"
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Synkkä kesäpäivä vai?

ViestiKirjoittaja Lena Primakov » 23 Elo 2015, 21:29

//eikä mainita sitä että olen taas, jälleen kerran, luvattoman myöhässä.//

"Ei. Tai en oikein tiedä", tyttö sepitti ja nyökkäilin poissaolevana. Heti kun hän mainitsi että oli iloinen ilman syytä, olivat kiinnostus levelini laskeneet nolliin. Neiti Hill siis teeskenteli iloista? "Ehkäpä jotain iloista. Olen aina tällainen", hän selitti ja kaikki valaistui. Tyttö oli siis aina iloinen. Se oli vielä pahempi. En olisi juuri nyt kaivannut yli-iloisia ja onnellisia henkilöitä seuraani. Olisin halunnut olla yksin ja nauttia sateesta.

"Kuinka vanha olet?" neiti Hill kysyi. "Viisitoista", vastasin lyhyesti ja vilkaisin vieressäni kävelevää tyttöä. Kuinkakohan vanha hän oli? Varmaan kolmetoista tai neljätoista, arvelin. Hän oli minua lyhyempi ja näytti minua nuoremmalta. Mutta ulkonäkö ei kertonut ikää. Ei aina. Olinhan minäkin lyhyt, mutta silti minua luultiin tyyliin seitsemäntoista vuotiaaksi naaman perusteella. "Minä menen viidennelle", neiti Hill kertoi pian itse ja yllätyin. "Sepä mukavaa", vastasin nyökäten kohteliaasti ja hymyilin. "Päästään samoille tunneille varmaan. Mitä sun lempiaineet on?"
Lena Primakov (16): Fiksu, omaperäinen ja ihanan sassy pouffsouffle -tyttö Venäjältä. Tupansa musta lammas.
(Muut hahmoni: Benjamin BlanchardRuth Rousseau)
Lena Primakov
Oppilas
 
Viestit: 49
Liittynyt: 14 Heinä 2015, 22:17

Re: Synkkä kesäpäivä vai?

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 31 Elo 2015, 15:17

Pelin väliaikainen pisteytys:

Lena Primakov, Pouffsouffle: 7 p
Rose Hill, Gryffondor: 3 p

Jos jatkatte pelin loppuun, saatte molemmat 5 lisäpistettä!
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Synkkä kesäpäivä vai?

ViestiKirjoittaja Rose Hill » 21 Maalis 2016, 18:02

//Anteeksi kamalasti kun on kestänyt näin paljon!//

"Sepä mukavaa", Lena sanoi. "Päästään samoille tunneille varmaan. Mitä sun lempiaineet on?" hän jatkoi. "Varmaan PVS tai taikuuden historia", sanoin hetken mietittyäni. "Entä sun?"
4-luokkalainen Gryffondor Rose Hill. Koulun fiksu ilopilleri joka keksii aina jotain hauskaa tekemistä. Käärmessuu ja jästisyntyinen.
Avatar
Rose Hill
Oppilas
 
Viestit: 423
Liittynyt: 25 Touko 2015, 20:28

Re: Synkkä kesäpäivä vai?

ViestiKirjoittaja Lena Primakov » 01 Touko 2016, 00:46

Toinen kertoi lempiaineikseen pimeydenvoimilta suojautumisen ja taikuuden historian. Naurahdin. Ei hyvää päivää, kuka oikeasti tykkäsi taikuuden historiasta, tai Benjamin Blanchardin tunneista? En minä ainakaan, hyi!

"Et ole tosissasi", lausahdin ja katsoin toista epäuskoisena. "Blanchard on ihan läppä. Taikuuden historia taas on tylsin aine ikinä", selitin. "Kaikilla omat mieltymyksensä kuitenkin", jatkoin ja toivoin ettei Rose alkaisi väittelemään kanssani. Hymyilin toisen kysyessä minun lempiaineitani. "Hmm... varmaankin loitsut, vaikka professori Crèin onkin mielestäni ärsyttävän pikkutarkka", totesin, ja mietin olivatko loitsut oikeasti lempiaineeni. "Pidän myös taikaeläinten hoidosta."
Lena Primakov (16): Fiksu, omaperäinen ja ihanan sassy pouffsouffle -tyttö Venäjältä. Tupansa musta lammas.
(Muut hahmoni: Benjamin BlanchardRuth Rousseau)
Lena Primakov
Oppilas
 
Viestit: 49
Liittynyt: 14 Heinä 2015, 22:17

Seuraava

Paluu Lukuvuosi 2016-17

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron