Kirjoittaja Michael Evans » 25 Kesä 2015, 11:21
Tungen nenäni tuohon Kelmien kerhoon. Sellainen on nimittäin aiemminkin ollut. Alkuperäisinä perustajina olivat riiviökaksoset nimeltä Daniel ja William Dragonpuff. Kumpikin Pouffsoufflelaisia. Lisäksi mukana oli ainakin oma hahmoni Ellen Maeve. Laitan teille yksärillä vähän tarkempaa selitystä siitä, mitä kerho aikoinaan teki ja mitkä sen liittymisvaatimukset olivat. Voitte sitten miettiä, haluatteko käyttää näitä ja herättää henkiin vanhan Châteaulaisperinteen (joka muistaakseni oli voimissaan siinä 2008 tienoilla). Uudenkin version perustaminen on täysin sallittua. Suunnitelmanne eivät kuitenkaan ole erityisen kaukana alkuperäisestä.
Hoitaa pientä lasta, eikä oikeastaan ehdi foorumille asti kuin satunnaisesti.Koulun rehtori ja muodonmuutosten opettaja. Ylläpitotiimin pääjehu. Korpinkynsi, joka lähti maailmalle oppimaan kaiken muodonmuutoksista. Kangistettu joulukuun alussa, eikä osallistu peleihin.
(Kuva: http://avatars.jurko.net)Katan hahmot: rehtori Michael Evans, jatko-opiskelija Maurice Poulin ja kummitus Baudouin Cornett.