Rehtori Molina silmäili luokkahuonetta hieman kiusaantuneena. Hän kyllä tiesi, ettei luokkaa oltu käytetty hetkeen, ja että siellä saattaisi olla hieman ylimääräistä tavaraa väärillä paikoilla, mutta hän ei osannut odottaa mitään tämän kaltaista. Sivuhyllyillä oli kaikkea mahdollista vanhoista kattiloista ja pannuista sulkakyniin, rikkinäisiin kirjoihin ja tyhjiin alumiinipurkkeihin. Lisäksi siellä vaikutti olevan pölyä tuplasti enemmän kuin koulun muissa luokissa oli ikinä ollut. Kotitonttuja täytyisi käydä torumassa heti paikalla.
Ehkei huone ollut todellisuudessa niin rähjäisessä kunnossa kuin miltä se kuulosti, mutta tämän järjestelmällisen ja siistin naisen silmiin se näytti kaatopaikalta. Onneksi Alphonsen reaktio ei ollut kovinkaan kummoinen, ja vaikutti siltä, että tuo oli varsin tyytyväinen saamaansa luokkatilaan.
"Voimme käydä katsomassa työhuonettasi, se sijaitsee tuolla takana", rehtori ilmoitti ja osoitti luokan perällä olevaa ovea. Hän lähti astelemaan kohti osoittamaansa suuntaa, ja kengänkantojen kopina kaikui luokassa. Hän avasi takaoven ja astui sisälle työhuoneeseen. Se oli yhtä pölyinen kuin itse luokkahuonekin, ja ainoa huonekalu, joka oli jätetty sinne, oli rikkinäinen parisänky. "Hmm, tämäkin huone vaatii hieman järjestelyä", nainen ilmoitti katsoi miestä silmiin. Hienoinen puna levisi hänen kasvoilleen. Taikakoulu Châteaulla oli hyvä maine laadukkaana oppilaitoksena, joten oli hivenen vaivaannuttavaa esitellä kyseiset tilat uudelle professorille.
