Haluan vain sut (K15)

[Benjamin Blanchard]

Benjamin hyräili hyväntuulisena omiaan ja käveli portaita alas tyhjä kahvikuppi kädessään. Hänen askeleensa kaikuivat portaikossa, mutta ne vaimenivat, kun hän astui käytävän matolle. Enää kuului vain hiljainen, iloinen hyräily ja ehkä muutama laulun sananenkin. Blanchardin lähestyessä opettajienhuonetta, hän otti avaimet housujensa taskusta. Kun avaimet olivat hänen kädessään, professori etsi avainnipusta avaimen, joka kävi opettajienhuoneen oveen.

Ovelle saavuttuaan hän laittoi avaimen lukonreikään, väänsi avainta ja avasi oven. Sen avaaminen sai aikaan pienen äänen, mikä ovista yleensä kuului, kun ovi avattiin. Kliks..

Professori Blanchard lakkasi oitis hyräilemästä, kun hän näki mitä opettajienhuoneessa oli meneillään. Hän oli niin yllättynyt ja ehkä jopa tyrmistynyt, että kahvikuppi meinasi livetä hänen otteestaan. Ennen kuin mies ehti avata suunsa tai poistua paikalta, rehtori alkoi huutamaan.

"MITÄ SINÄ TEET TÄÄLLÄ TÄHÄN AIKAAN!?"

Benjamin ajatteli, että olisi järkevintä, jos hän käyttäytyisi täysin normaalisti. Siis siten kuin ei olisi nähnyt mitään. Yrittiväthän Molina ja Rousseaukin olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta pöydälle kaatunut maljakko ja rehtorin juoponnapilla oleva jakkutakki olivat todisteita siitä, että jotain oli todellakin tapahtunut.

"Tulin keittämään itselleni kahvia", professori totesi tyynesti. Blanchard kuulosti ja vaikutti oikein normaalilta. Oli vaikeaa uskoa, että tuo mies, joka kertoi tulleensa keittämään kahvia, oli juuri äsken nähnyt jotain mitä hän ei olisi halunnut nähdä.

"Keitänkö teillekin?" hän kysyi ystävällisesti

[Mila Molina]

Rehtori Molina näki professori Blanchardin katseen. Katseessa oli havaittavissa jotain normaalista poikkeavaa; yllättyneisyyttä ja ehkä jopa tyrmistyneisyyttä. Vaikka nainen oli kuinka esittänyt, kuin mitään ei olisikaan tapahtunut, mies oli selvästi tajunnut tilanteen vakavuuden. Naisten esitykset eivät selvästikään olleet menneet läpi, vaan viisas professori oli nähnyt heidän lävitseen. Miksi koululle täytyi palkata näin eteviä professoreita?

Professori Blanchardin olemus vaihtui nopeasti normaaliksi. Mies vastasi rehtori kysymykseen ja kertoi, että oli tullut keittämään kahvia itselleen. Lopuksi tuo kysyi, keittäisikö hän kahvia myös naisille. Rehtori Molina katsoi miestä jännittyneellä ilmeellään. Vaikka mies esittikin, ettei mitään ollu tapahtunut, tuo taatusti osasi päätellä, mitä oli tapahtunut. Nyt täytyi siis toimia.

Rehtori Molina veti taikasauvan taskustaan salamannopeasti ja osoitti sillä professori Blanchardia. "Tainnutu!", nainen huudahti kuiskaten ja osoitti sauvan kärjellä miespuolista professoria. Loitsun tarkoituksena oli saada mies tajuttomaksi, jotta vakavemmilta seurauksilta vältyttäisiin. Kun mies olisi tajuton, naisilla olisi mahdollisuus unhoituttaa tuon mieli.

"Rousseau, osaatko sinä unhoitutan?", rehtori Molina kysyi sairaanhoitajalta seuraavaksi. Kyseinen loitsu oli myös hänelle itselleen tuttu, mutta ei niin tuttu, että hän olisi luottanut sataprosenttisesti sen voimaan. Uhoituta-loitsu kuului selkeästi enemmän sairaanhoitajan kuin ennustuksen professorin tehtäviin, joten Rousseau osasi kyseisen loistun varmasti paremmin. Ainakin rehtori Molina näin oletti.

Jos professori Blanchardin muistoa ei saataisi unhoitettua, seuraukset voisivat olla kohtalokkaat.

[Ruth Rousseau]

Benjamin Blanchardin esitys oli huono. Hän oli niin läpinäkyvä, että häntä saattoi erehtyä luulemaan lasiksi. Taas hänen kahvin keittämistään koskeva selityksensä oli kaiken huippu. Kaikki tiesivät, että mies ei koskaan juonut muuta kuin teetä. Ruth olisi nauranut, jos hän olisi ollut vähemmän neuvoton ja enemmän varma siitä, mitä pitäisi tehdä. Juuri sillä hetkellä nauraminen kollegalle, jonka hän palavasti halusi tainnuttaa ja unhoituttaa, ei ollut se mitä hänen pitäisi tehdä.

Onneksi Molina teki sen, mitä täytyikin tehdä. Nainen veti taikasauvan taskustaan - luoja kuinka seksikästä se olikaan - kuin lännensankari pistoolin vyökotelosta. Rehtori osoitti professori Blanchardia sauvallaan ja tainnutti hänet. Mies tömähti takanaan olleeseen seinään ja vajosi lattialle. Hänen kädessään ollut kahvikuppi putosi lattialle ja särkyi.

"Rousseau, osaatko sinä unhoitutan?", Molina kysyi. "Tietenkin osaan", Ruth sanoi melkein jopa närkästyneenä, vaikka tuskinpa rehtori yritti häntä kysymyksellään aliarvioida. Sairaanhoitaja kohotti sauvansa ja osoitti sillä maassa makaavaa professoria. Hänen kulmansa menivät hieman kurttuun, kun hän lausui loitsun ja keskittyi tarkasti siihen mitä teki. Viimeisten viiden tai kolmen minuutin poistaminen miehen muistista oli helppo ja nopea operaatio.

"Nyt vain viedään hänet käytävälle, herätetään ja sanotaan, että hän oli pyörtynyt siihen", Ruth ohjeisti, kun oli saanut työnsä tehtyä. "Vai onko sinulla parempia ideoita?"

[Benjamin Blanchard]

Kahvi ei näyttänyt kelpaavan ainakaan rehtori Molinalle. Hän nimittäin otti taikasauvan taskustaan ja tainnutti Benny raukan siihen paikkaan. Punainen valo välähti kirkkaana huoneessa ja sen jälkeen kaikki pimeni.

//Benjamin on tainnutettu Chateaussa jo varmaan 4958930 kertaa....

[Mila Molina]

Rousseau kertoi osaavansa unhoitutan. Tuon äänensävyssä oli närkästyneitä piirteitä, sillä ilmeisesti tuo loitsu kuului sairaanhoitajien vakio-osaamiseen. Rehtori Molina seurasi, kuinka nainen otti taikasauvansa esille ja lausui taikasanat ammattimaisesti.

Seuraavaksi rehtori siirsi katseensa professori Blanchardiin, joka makasi tiedottoman näköisenä maassa, seinää vasten nojaten. Tuon kasvoilla oli tyhjä ilme, ja silmät olivat puoliksi ummessa. Tuon kaapu ei ollut enää niin suora kuin hetki sitten, ja hiuksetkin olivat osittain pystyssä. Nainen oli hetken aivan hiljaa, ja yritti ajatella järkevästi. Miestä ei voisi jättää tuohon.

"Nyt vain viedään hänet käytävälle, herätetään ja sanotaan, että hän oli pyörtynyt siihen. Vai onko sinulla parempia ideoita?", sairaanhoitaja sanoi seuraavaksi. Suunnitelma kuulosti kelvolliselta, mutta rehtori itse halusi pestä kätensä tästä tapahtumasta mahdollisimman nopeasti. Hän ei todellakaan haluaisi, että joku yllättäisi hänet raahaamasta tajutonta Blanchardia opettajien huoneesta ulos.

"Ruth, hyvä idea, tee sinä niin", rehtori Molina kertoi ja alkoi ottamaan ensimmäisiä askelia oven suuntaan, "Minun täytyy hoitaa muutama kiireellinen asia nyt - palataan asiaan myöhemmin", nainen kertoi ja asteli oven luokse valmiina lähtemään. "Tule myöhemmin illalla työhuoneeseeni, meidän täytyy... keskustella."

[Ruth Rousseau]

"Ruth, hyvä idea, tee sinä niin", Molina sanoi ja alkoi astelemaan kohti ovea. Ruth liikahti myös ovea kohti ja avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta Milalla oli vielä asiaa. Hän selitti jotain muutamasta kiireellisestä asiasta. Rousseau pyöritteli sauvaa kädessään hermostuneena ja tuskaisena. Ei kai rehtori Molina oikeasti jättäisi häntä yksin tajuttoman Blanchardin kanssa? Ruthin mielessä poukkoili sata ja yksi ajatusta, eikä hän saanut yhdestäkään kunnolla kiinni. Tuntui siltä, että kaikki ajatukset hänen päässään olivat punoutuneet yhdeksi suureksi solmuksi.

Ajatteliko Mila kenties, että kaikki tämä oli Ruthin syytä ja siksi hän saisi hoitaa loput? Mila kyllä vaikutti siltä, että häntä kiinnosti nuo juuri keksityt kiireet enemmän kuin Ruth. Ja hetkinen, mikä muka oli kiireisempi asia tajuttoman pimeyden voimilta suojautumisen professorin rinnalla? Miksi hän ei voinut auttaa? Miksi, miksi, miksi? Tietenkin Ruth tiesi, että hän pärjäisi yksinkin. Hänestä oli vain musertavaa nähdä ja kuulla, että Milaa ei kiinnostanut lainkaan auttaa häntä.

"Tule myöhemmin illalla työhuoneeseeni, meidän täytyy... keskustella."

Ruth ei tuntenut oloaan enää niin surkeaksi tai ajatuksiaan niin sekaviksi. Pieni hymynkarekin eksyi hänen huulilleen. Milan sanat saivat hänet ajattelemaan, että tuskinpa Mila syytti Ruthia kaikesta tästä. Rehtorihan luotti Ruthiin, kun jätti asian loppuun hoitamisen hänen harteilleen. Siispä Rousseaunkin kuului luottaa itseensä ja tehdä niin kuin rehtori Molina odotti hänen tekevän.

"Selvä", sairaanhoitaja vastasi lyhyesti. "Nähkäämme illalla siis."

[Mila Molina]

Oli rehtori Molinan onni, ettei Rousseau kyseenalaistanut hänen ehdotustaan - ainakaan ääneen. Nainen ei olisi suostunut jäämään paikalle enää sekunniksikaan, sillä hän ei halunnut, että hänet tultaisiin yhdistämään tapahtuneeseen. Nainen ei olisi tahtonut selitellä tekemisiään enää yhdellekään kollegalleen, joten hän mieluusti jätti selittelijän roolin sairaanhoitajalle.

Toisaalta ajatus oven lukitsemisesta ja jäämisestä opettajien huoneeseen kahden kesken oli erittäin houkutteleva. Rehtori olisi halunnut jatkaa siitä, mihin he olivat äsken jääneet. Nainen olisi halunnut vielä kerran nostaa edessään olevan, kevyen naisen pöydälle ja suudella tuota antaumuksella. Hän olisi halunnut viedä kätensä tuon hiusten sekaan ja painaa huulensa tuon kaulaa vasten. Lisäksi hän olisi halunnut... hetkinen. Rehtori Molinan katse porautui sairaanhoitajaan sopimattoman pitkäksi aikaa.

"Hienoa", rehtori Molina sanoi jämäkästi, kun hän sai karistettua äskeiset ajatukset mielestään. "Näemme siis silloin", hän jatkoi ja käänsi sitten suuntansa kohti ovea. Nainen loi viimeisen katseen maassa makaavan miesprofessorin puoleen, ennen kuin tarttui ovenkahvaan ja avasi oven. Luomatta enää ainoatakaan vilkaisua sairaanhoitajan puoleen, hän astui ulos opettajien huoneesta ja sulki oven perässään. Nainen vilkaisi kummallekin sivulle, mutta hänen onnekseen ketään ei näkynyt. Nyt hän voisi pestä kätensä äskeisestä tapahtumasta ikiajoiksi.

Nainen lähti astelemaan kohti omaa työhuonettaan. Hän asteli rappusia pitkin koulun ylimpiin kerroksiin ja löysi pian itsensä ennustuksen luokkahuoneen ovelta. Oli hänen onni, että aamu oli vasta varhainen, eikä hän joutunut kohtaamaan ainoatakaan koulun asukasta. Aina niin siistillä ja hyvin pukeutuneella rehtorilla oli nimittäin jakkunsa napit napitettu väärin.

// Suuret kiitokset kuumasta peliseurasta, arvon Rousseau! Pelimmehän saa jatkoa myöhemmin, köh.

[Mila Molina]

Kiitos pelistä!

Ruth Rousseau: 24 + 5 = 29 p
Mila Molina: 27 + 5 = 32 p
Benjamin Blanchard: 3 + 5 = 8 p