Mitäs tässä, rappusia vierimässä...

[Esmeralda Sweet]

//Anteeksi, että jouduit odottamaan :'( En ole kotona, joten vastailen varmaan aika "harvoin".//

"No, vähän, mutta se juuri on paras osa! Kun lukee kirjan uudestaan ja löytää siitä jotain uutta! Tai näkee asioita eri tavalla", hihkaisi tyttö vastauksesti, kun he olivat matkalla kohti kirjastoa. Mielenkiintoinen näkökanta Esmelle ei tulisi mieleenkään lukea samaa kirjaa uudestaan ja uudestaan. Hänen mielestään kirjoissa oli vain yksi ainoa näkökulma, joka oli joka minä - tai hänpersoona.

Kun Penelope oli palauttanut kirjan ja kysynyt mitä ghe tekisivät seuraavaksi, Esme oli sanonut, että Lope sai hänen puolestaan päättää. Serdaigle-tyttö kuitenkin vastasi: "Ei kun oikeasti. En tykkää kauheasti kirjastoista. Vähän liian.. hiljaista minun makuuni."
Esmeralda ei jotenkin uskonut häntä. Serdaigle ei tykännyt kirjastoista? Ei ole mokomaa ennen kuultu! Mikäli Penelope ei halunnut - ainakin niin hän sanoi - tänne jäädä, Esme arvostaisi hänen mielipidettään.

"Haluatko mennä Yhteiseen oleskeluhuoneeseen? Vai vaikka ulos?" Esmeralda kysyi. Hän kuitenkin lähti jo käytävälle päin. Jos he eivät tänne jäisi, hän voisi jo suunnistaa edes poispäin.

[Penelope Millers]

//Heh, muistan alottaneeni jotain ennen Englantiin lähtöä, mutta en sitten jostain syystä saanut sitä valmiiksi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!//
"Haluatko mennä Yhteiseen oleskeluhuoneeseen? Vai vaikka ulos?" Esme kysyi hivuttautuen käytävälle päin.
"Joo, voitaisiin mennä Oleskeluhuoneeseen, vaikka pelaamaan jotaaaiiiin?" sanon kävellen tytön luo ja edelleen, katsoen taaksepäin kirjastoa. Mutta se ei kannattanut. Tunsin nykäisyn ja kaaduin maahan. Tai ainakin lähelle, sillä olin kompastunut ensimmäiseen rappuseen ja lyönyt seuraavan reunaan polveni alaosan ja lopulta käteni ottaessani niillä vastaan. Aloin heti itkunauraa, sillä tilanne oli mielestäni huvittava, mutta polveeni sattui kamalasti.
"Ilkeitä otuksia nuo portat eikö?" sain nyyhkytettyä ja yritin haukkoa henkeä hepulini lomasta. Näinhän olimme juuri puoli tuntia sitten tavanneet, mutta tällä kertaa minä kaaduin. Nousin istumaan pidellen jomottavaa polveani, hengittäen raskaasti ja kun sain hengitykseni tasaannettua kysyin pirteästi.
"Siis, joku peli?"

[Esmeralda Sweet]

"Joo, voitaisiin mennä Oleskeluhuoneeseen, vaikka pelaamaan jotaaaiiiin", Penelope ehdotti kävellen Esmen perässä. Pouffsouffle-tyttö oli huomaavinaan, kuinka Lope katsahti kirjaston suuntaan, joka jäi heidän jälkeensä.

Esmeralda oli juuri sanomassa jotain sen tyylistä kuin: Joo, hyvä idea! tai Mennään vaan!, mutta samassa hän kuuli takaansa pienen tömähdyksen. Tyttö käännähti ympäri huomatakseen, että Penelope oli mätkähtänyt maahan. Esme oli juuri lähtenyt nousemaan portaita kohti yhteistä oleskeluhuonetta. Ilmeisesti Penelope oli kompastunut niihin tai jotain?

Tyttö rypisti otsaansa ja kysyi: "Sattuiko?" Tyhmä kysymys. Kyllä se varmasti oli hieman sattunut, sillä hänen Penelope itki - vai nauroiko hän? - erittäin kummallisesti. Esme ei tiennyt oliko hänen ystävänsä tapauksesta iloinen vai pahoillaan.

"Ilkeitä otuksia nuo portat eikö?" hänen seuralaisensa nyyhkytti ja nousi ylös pidellen polveaan. Esme naurahti pienesti: "Juu, tosi ilkeitä. Oletko kunnossa? Mutta tiedätkö: Joskus sitä kaatuu, mutta voi aina nousta ylös kaatuakseen uudestaan." Esmeralda muisti sanoneensa samaa jo aikaisemmin.

"Siis, joku peli?" kysyi Penelope pian pirteästi. Hän taitaa olla vakavasti murrosikäinen mielialan vaihtelujensa takia, Esme ajatteli, mutta nyökkäsi sitten tytön kysymykselle.

[Penelope Millers]

"Juu tosi ilkeitä. Oletko kunnossa? Mutta tiedätkö: Joskus sitä kaatuu, mutta aina voi nousta ylös kaatuakseen uudestaan." Esme sanoi taas. Rakastan tuota lausetta! Se tuo monia juoni-ideoita novelliin..
"Voinko käyttää tuota jossain tekstissä? Tai keksisitkö uuden? Kertoisin tietenkin, että se on sinun keksimäsi. Olen aina halunnut kirjoittaa jotain tuollaista! Oliko tämä ihan typerä kysymys? "pulputan yhteen putkeen ja olen jo toipunut itkunaurustani. Esme on minua vuoden nuorempi, mutta silti osaa puhua sivistyneemmin! Toisaalta, olen aika jälkeenjäänyt.. Mutta tuo lause tuo mieleeni monia kirjoja ja henkilöitä joista voisin kirjoittaa tarinoita.

Tyttö ei vastaa kysymykseeni peleistä, joten ehdotan:
"Snitch Snatcher?" //En tiiä suomenkielistä nimee..//

[Esmeralda Sweet]

"Voinko käyttää tuota jossain tekstissä? Tai keksisitkö uuden? Kertoisin tietenkin, että se on sinun keksimäsi. Olen aina halunnut kirjoittaa jotain tuollaista! Oliko tämä ihan typerä kysymys? " Penelope puhua pulputti.

Leveä hymy levisi Esmeraldan kasvoille. Hän oli hyvin otettu siitä, että joku kehui hänen sanomisiaan. Ja halusi käyttää niitä omassa tekstissään?! Vau!

"Saat toki", Esme hymyili ja jatkoi: "Ei sinun tarvitse kertoa että se on minun keksimäni. Kuka tahansa voi sanoa niin. Ne ovat vain..." tytön ääni muuttui mietteliääksi. "Elämän viisauksia. Ai uuden vai? Hmm... En nyt keksi uutta. Keksin niitä vain tosi tilanteissa. Mutta tiedätkö mitä? Tapaan sanoa että: Naura, niin saat hyvän mielen sekä itsellesi, kuin myös toiselle. Nauru pidentää ikää, mutta parantaa myös maailmaa. Se saa minut aina hyvälle mielelle."

"Ja ei, se ei ollut tyhmä kysymys", Esme päätti puhetulvansa. Hän oli lähtenyt pomppimaan rappusia ylöspäin kohti seuraavaa kerrosta, missä yhteinen oleskeluhuone sijaitsi.

"Snitch Snatcher?" Penelope palasi taas peliasiaan. Esmeralda ei ollut koskaan kuullutkaan sellaisesta pelistä.

"Onko se se, jossa liikutetaan niitä hassuja nappuloita ja yritetään etsiä joku kaunis tähti siitä kartalta?"

[Penelope Millers]

Hymyilin kuullessani tytön myöntävän vastauksen.
"Tapaan sanoa että: Naura,niin saat hyvän mielen sekä itsellesi, kuin myös toiselle. Nauru pidentää ikää, mutta parantaa myös maailmaa. Se saa minut aina hyvälle tuulelle." En voinut muuta kuin hämmästellä.
"Tuokin on tosi hyvä! Kiitos!" henkäisin ja toivoin, että muistaisin nämä vielä päästessäni kirjoittamaan ne ylös.

"Onko se se, jossa liikutetaan niitä hassuja nappuloita ja yritetään etsiä joku kaunis tähti siitä kartalta?" Esme kysyi. En ymmärtänyt mitään tästä selityksestä.
"E-ei? Se on kuin pienoishuispausta!" kerroin. Niin kuin jästeillä on pöytäfutis, lisäsin mielessäni. En ollut pelannut sitä pitkään aikaan, sillä yleensä pelasimme sitä sadepäivinä isän ja sisarusteni kanssa. Mutta ehkä Esme ei haluaisikaan pelata sitä.. En tiedä miksi ehdotin sitä. Nyt olen vain surullinen, kun ajattellen Englantia ja kotia ja isää ja sitä, etten tiedä mitä kahdelle siskolleni kuuluu.
"T-tai voisimme p-pelata sitä mitä selitit.." ehdotin tekopirteästi. Tai yritin, mutta siitä tuli vain kimeää änkytystä.

[Esmeralda Sweet]

"Tuokin on tosi hyvä! Kiitos!" Penelope henkäisi, kun Esme oli sepittänyt taas jonkun lausahduksen. Pouffsouffle-tyttö hymyili. Hän kipusi edelleen rappusia ylös Lope perässään (?) Esme liu'utti kättään karhealla seinämällä ikään kuin varmistaen, ettei lähtisi jälleen kerran vierimään rappusia alas.

"E-ei? Se on kuin pienoishuispausta!" kertoi Penelope. Vau, Esmeralda ajatteli. Hän ei ollut koskaan kuullut pienoishuispauksesta. Oliko sellainenkin peli olemassa? Hänelle tuli vain aina ensimmäisenä mieleen se peli, jossa oli rosvoja ja rubiineja. Esme oli pelannut sitä usein Danielin kanssa kotona.

"T-tai voisimme p-pelata sitä mitä selitit", ehdotti Penelope hetken kuluttua. Hän kuulosti oudolta. Aivan kuin hän olisi pakottanut itsensä kuulostamaan iloiselta. Enemmänkin Penelope kuulosti änkyttävältä. Esmeralda antoi asian olla ja vastasi: "Ei, kyllä minä haluan pelata sitä huispausjuttua. Se kuulostaa hauskalta. Onko se hauskaa?"

He olivat juuri saapuneet portaiden yläpäähän. Esmeralda lähti kävelemään käytävää suoraan eteenpäin suoraan tammiselle ovelle. Hän työnsi sen auki. Saman tien ilmoille kantautui iloista puheensorinaa.

[Penelope Millers]

"Ei, kyllä minä haluan pelata sitä huispausjuttua. Se kuulostaa hauskalta. Onko se hauskaa?" Esme kysyi pelistä, jota ehdotin. Voi ei! Ehkä se olisi hauskaa pelata sitä Esmen kanssa.. Pitäisi vaan työntää koti ja isä mielestä.. Poooooiis, pois pois pois... Ja mitä ajattelisin? Esme! Hän on mukava ja hauska. Ja hän haluaa tietää onko pienoishuispaus kivaa ja olen ollut tässä hiljaa jo jonkin aikaa vain tuijottaen ja kävellen..
"Joo, tosi kivaa!" kimitin tällä kertaa ilman änkytystä. Eihän tämä onnistu ollenkaan! Voisinko luottaa Esmeen, ja kertoa äidin ja isän valtavasta riidasta, jonka syytä en edes tiedä, ja jonka seurauksena perheeni meni kahtia ja veljeni, äiti ja minä muutimme Ranskaan isovanhempiemme luo ja jouduimme vaihtamaan sukunimemme äidin tyttönimeksi, koska hän ei kestänyt pienintäkään muistutusta isästä? En tiedä.. Ehkä..
"Voinko luottaa sinuun? Koska tapasimme vasta, mutta olet ensimmäinen ystävä, jonka olen saanut Ranskassa.." mutisin loppuun. Onnistuin puhumaan taas normaalisti! Esme työnsi oleskeluhuoneen oven auki. Astuin sisään hänen perässään.

[Esmeralda Sweet]

"Joo, tosi kivaa!" Penelope sanoi. Mahtavaa! Esme rakasti kivoja pelejä. Hän piti huispauksesta, mutta ei oikein hallinnut oikeaa lajia. Pienoishuispaus kuulosti tämän tähden oikein mukavalta ja helpolta.

"Voinko luottaa sinuun? Koska tapasimme vasta, mutta olet ensimmäinen ystävä, jonka olen saanut Ranskassa", kyseli Penelope. Luottaa? Totta kai Esmeen voisi luottaa! Mitähän asia koski? Kuulosti erittäin vakavalta.

"Totta kai", Esmeralda hymyili. He kävelivät oleskeluhuoneeseen. Tyttö antoi katseensa kiertää tilassa. Hän äkkäsi pari nojatuolia huoneen nurkassa. Siellä voisi myös jutella rauhassa, sillä ympärillä ei ollut paljoa muita oppilaita.

Esmeralda asteli huoneen poikki ja lysähti nojatuoliin. Hän toivoi, että Penelope tulisi perässä.

[Penelope Millers]

"Tottakai", Esme hymyili. Hengitin raskaasti ja kävelin tytön perässä nojatuoleille. En ollut kertonut vielä kenellekään tästä. Ei ole ollut ketään jolle kertoakaan. Yritin saada sanoja ulos suustani, mutta olin melkein unohtanut miten. Otin syvään henkeä ja sain sanotuksi:
"Äiti ja isä erosivat vuosi sitten." Noin! Hyvä alku! Sitten eteenpäin..
"En tiedä miksi. Minä ja sisareni muutimme hetkeksi aikaa isovanhemmilleni tänne Ranskaan, sillä äidin suku on täältä. Lopulta isäni sai kaksi siskoani ja äiti sai minut ja veljeni ja he muuttivat pois. Ja muutimme sukunimemme äidin tyttönimeksi. Ja siksi olet ainoa ystäväni, koska olin koko viime vuoden poissaoleva, enkä puhunut kenellekään. Kaikki ajattelevat minua outona.." kerroin yhteen pötköön. Miksi kerroin tuon? Nyt Esme vain säälii minua, kuten opettajat ja vanhat ystäväni Englannista. Mutta tuntuu ehkä vähän paremmalta ja vapaammalta. Ehkä tämä olikin hyvä juttu..