Cheap thrills

Lukuvuoden 2016-17 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Re: Cheap thrills

ViestiKirjoittaja Cyan Grenier » 05 Helmi 2017, 14:35

Katson tyttöä yllättyneenä, kun hän pudottaakin kirjansa lattialle eikä ota taikasauvaa esiin. Ja valuu itsekin lattialle, pyytää anteeksi? Tämä tilanteen muutos tulee niin äkkiä, etten osaa sanoa mitään. Toivon vain ettei hän nyt ala itkeä tai jotakin sellaista. Mutta ei, hän kaivaakin jotain laukustaan.

Laukussa on pullo keltaista nestettä, kuulemma euforiaeliksiiriä. En tiedä mitä se on, sillä ensimmäisen vuoden taikajuomatunneilla ei ole vielä mainittukaan sellaista. Otan tytön tyrkkäämän lusikan käteeni, mutta katson sitä epäluuloisena. Mitä jos se on kuitenkin jotain myrkkyä tai vaikka huumetta. Mutta ei kai tämäkään tyttö sentään uskaltaisi noin vain juottaa toiselle oppilaalle jotain vaarallista? Juoma tuoksuu tutulta ja tosi hyvältä, ja lopulta laitan sen suuhuni. Fyysisesti minusta ei tunnu erilaiselta, mutta olen yhtäkkiä hirveän iloinen. Virnistän ilman syytä aivan kuin olisi tapahtunut jotakin todella hauskaa. Seuraavaksi tyttö taikoo siteen päähäni, ja se saa minut nauramaan hysteerisesti.
"En mä tätä voi pitää. Hahaha, näyttää ihan pöljältä!" Taivun naurusta kaksinkerroin ja kestää hetken ennen kuin pystyn lopettamaan. Kun se vähän laantuu, katson tyttöä virnuillen ja näpelöin sidettä päässäni toisella kädellä. Haluan repiä sen pois, koska en tajua mitä se muka hyödyttää, mutta ehkä sitä ei kannata tehdä Pouffsoufflen nähden. Sitäpaitsi tyttö näyttää jotenkin ihmeen kivalta nyt. Varmaan se johtuu siitä liemestä, mutta en voi lakata hymyilemästä hänelle.
If you obey all the rules, you miss all the fun

Cyan Grenier, villi kolmasluokkalainen Serpentard
+ Natrix Goldenrod, Reichard Lesauvage/ Rain Savage & Alís Jónsdóttir
Avatar
Cyan Grenier
Oppilas
 
Viestit: 179
Liittynyt: 02 Helmi 2017, 23:22
Tupa: Serpentard

Re: Cheap thrills

ViestiKirjoittaja Greta Glaris » 05 Helmi 2017, 15:04

Katselen poikaa kun hän laittaa lusikan suuhunsa. Hän näyttää iloisemmalla ja se on minusta hyvä merkki. Poika alkaa nauraa siteelleen, ymmärrän kyllä miksi. "Haluatko että taion sen pois?" Kysyn sauva ojossa, valmiina taikomaan. Hymyilen pojalle takaisin ja katson kun tämä näpelöi sidettä. "Haluaisitko siihen mieluummin Äkämiänparannusjuomaa? Se ei kylläkään maistu yhtään hyvältä" sanon ja virnistän. Mieleeni ei muistu tällä hetkellä yhtään kuhmun lasketus taikaa vaikka kuinka mietin. Sitten mieleeni pilkahtaa; Jää! Se laskettaisi kuhmua nopeasti. En vain tiedä mistä saisin sitä nopeasti. "Öm... Jää olisi ehkä turvallisin vaihtoehto" sanon sarkastisesti.
Greta
Avatar
Greta Glaris
Oppilas
 
Viestit: 76
Liittynyt: 04 Tammi 2017, 12:43
Paikkakunta: Pariisi
Tupa: Pouffsouffle

Re: Cheap thrills

ViestiKirjoittaja Cyan Grenier » 05 Helmi 2017, 16:18

Kohautan olkiani, kun tyttö kysyy, haluanko hänen taikovan siteen pois.
"Vaikka, siitä vaan", vastaan ja lasken käteni pois tieltä. Hänen seuraava kysymyksensä on vähällä laukaista uuden naurukohtauksen. Vai äkämien parannusjuomaa?
"Häh? En! Hehe, ei mulla ole mitään äkämiä!" Yritän pidätellä naurua. Mutta turvallisin vaihtoehto olisi kuulemma jää.
"Niinkö? Mut jos en kuitenkaan ota riskiä, saatat vaikka jäädyttää mun aivot vahingossa", vitsailen ja hivuttaudun lähemmäs seinää nojaamaan selkääni siihen. Tällit ja kaikki se nauraminen alkaa ottaa voimille, mutta minulla on silti ihmeen hyvä olo.
"Eikä mun päähän edes oikeestaan satu enää, pärjään kyllä", vakuutan mutta vilkuilen vähän epävarmasti oven suuntaan. En ole enää vihainen tytölle, mutta tämä on niin outoa ja noloa, että tekee mieli karata paikalta hyvän sään aikana. Kaiken kukkuraksi vatsani murisee yhtäkkiä kuuluvasti. Alkaa olla nälkä. Punastun vähän ja naurahdan taas.
"Haluatko jatkaa sen kirjan lukemista tai..?" Mutisen aika hiljaa. En oikein tiedä haluanko lähteä vai en. Neiti temperamenttinen Pouffsouffle näyttää mukavammalta nyt kun hänkin hymyilee.
If you obey all the rules, you miss all the fun

Cyan Grenier, villi kolmasluokkalainen Serpentard
+ Natrix Goldenrod, Reichard Lesauvage/ Rain Savage & Alís Jónsdóttir
Avatar
Cyan Grenier
Oppilas
 
Viestit: 179
Liittynyt: 02 Helmi 2017, 23:22
Tupa: Serpentard

Re: Cheap thrills

ViestiKirjoittaja Greta Glaris » 05 Helmi 2017, 16:46

"Finite!" Hihkaisen ja side pojan päästä katoaa. "Vai ei ole? Eihän sitä koskaan tiedä." Sanon sarkastisesti hymyillen. "Hmm, voi olla, mutta tuntuu kuin ne olisivat jo hiukan jäässä" sanon virnuillen. "Tai no, unohdan välillä etteivät kaikki ole tälläsiä lukutoukkia kuin minä" sanon vähättelevästi. "Okei, jos niin sanot niin kai sitten pärjäät" sanoin epäillen koska poika oli vasta ykkösluokkalainen eikä lukenutkaan joten hän ei tuntisi vielä juurikaan loitsuja, yrttejä tai liemiä. Poika punastuu jostain syystä, mutten välitä siitä. "Joo voin jatkaa.." sanon epävarmasti ja istahdan uudestaan sohvalle. Otan kirjan esiin taas ja avaan sen.

Nostan katseeni välillä poikaan? "Näytät nälkäiseltä. Oletko syönyt?" Kysyn tarkkailtuani hetken poikaa. Vilkaisen kelloa: 11:30 aamupala oli jo lähtenyt, mutta pian olisi lounas aika. "Päästän sinut kyllä syömään jos sinne tahdot, mutta sinun täytyy varmaan odottaa lounaaseen" sanon ja naurahdan.
Greta
Avatar
Greta Glaris
Oppilas
 
Viestit: 76
Liittynyt: 04 Tammi 2017, 12:43
Paikkakunta: Pariisi
Tupa: Pouffsouffle

Re: Cheap thrills

ViestiKirjoittaja Cyan Grenier » 05 Helmi 2017, 17:21

Tyttö on oikeastaan melko hauska, ainakin hän sanoo välillä jotain huumorintajuista. Ja aikoo siis ilmeisesti jatkaa lukemista. Nyt voisin lähteä, mutta en saa aikaiseksi marssia ovesta ulos vaan katselen häntä vielä. Kohta hän kysyy olenko syönyt. Ja lounasaika ei taida olla ihan vielä.
"Öö.. niin. Aamupala jäi välistä, mut meen sitten lounaalle." Mutta odotanko lounaan alkamista täällä vai menenkö jonnekin muualle? En oikein tiedä haluaako hän seuraa vai ei, ja olen edelleen sitä mieltä että tylsistyn, jos minäkin jään tänne lukemaan. Äkkiä mieleeni juolahtaa, etten edes tiedä tytön nimeä.
"Mikä sun nimi on? Mä olen Cyan. Cyan Grenier", sanon ja jään odottamaan vastausta seisoen yhä lähellä ovea. Kai se olisi hyvä tietää kuka tyttö on, vaikken oikein tiedäkään, mitä minä hänestä ajattelen.
If you obey all the rules, you miss all the fun

Cyan Grenier, villi kolmasluokkalainen Serpentard
+ Natrix Goldenrod, Reichard Lesauvage/ Rain Savage & Alís Jónsdóttir
Avatar
Cyan Grenier
Oppilas
 
Viestit: 179
Liittynyt: 02 Helmi 2017, 23:22
Tupa: Serpentard

Re: Cheap thrills

ViestiKirjoittaja Greta Glaris » 05 Helmi 2017, 17:30

"Okei" sanon lyhyesti kun poika vastaa aamupala kysymykseeni. "Ai, aivan olen Greta Glaris" sanon ja lasken kirjan hetkeksi pois. "Mitä aijot tehdä, kun odottelet lounasta?" Kysyn pojalta uteliaana. Haluaisin jostain syystä viettää aikaa hänen kanssaan, mutten tiedä onko se hyvä ajatus sillä hetki sitten hutkin tätä kirjalla. Se puoli minusta voisi palata koska tahansa. Toivon kuitenkin, ja uskoin ettei niin enää kävisi. Katselen poikaa, mutten keksi mitään sanottavaa. En oikeastaan edes tiedä mitä poika nimelläni teki, olimmehan eri tuvissa ja kaikkea. En edes tiennyt jatkaisinko lukemista vai improvisoisinko vain tapahtumia eteenpäin. Hiljaisuus oli hiukan kiusallinen, mutta minä itse en halunnut rikkoa sitä.
Greta
Avatar
Greta Glaris
Oppilas
 
Viestit: 76
Liittynyt: 04 Tammi 2017, 12:43
Paikkakunta: Pariisi
Tupa: Pouffsouffle

Re: Cheap thrills

ViestiKirjoittaja Cyan Grenier » 05 Helmi 2017, 18:20

Greta Glaris on siis hänen nimensä. Nyökkään. Ja hän kysyy mitä aion tehdä odotellessani lounasta. Kallistan päätäni hieman yllättyneenä. Haluaako hän sittenkin olla minun kanssani vai?
"No tota... en mä tiedä", vastaan totuudenmukaisesti. Haluaisin tehdä jotain hauskaa, mutta en ole vielä keksinyt mitä.
"Hei, haluatko nähdä tempun?" Kysäisen sitten ilkikurisesti virnistäen. Haluan näyttää hänelle, että kyllä minäkin jo jotain osaan, vaikka teen muutakin kuin luen kaiket päivät. Otan sauvani esiin ja osoitan Gretan kirjaa.
"Siipiirdium lentiusa!" Kirja kohoaa sohvalta ilmaan ja lennätän sen luokseni. Kirja tosin päätyy käsiini ylösalaisin.
"No niin, katsotaan mitä sä oikein luet! Ei se voi olla niin salaista", naurahdan voitonriemuisesti ja käännän kirjan oikein päin. En tarkoita kiusata tyttöä, mutta olen vain liian utelias.
If you obey all the rules, you miss all the fun

Cyan Grenier, villi kolmasluokkalainen Serpentard
+ Natrix Goldenrod, Reichard Lesauvage/ Rain Savage & Alís Jónsdóttir
Avatar
Cyan Grenier
Oppilas
 
Viestit: 179
Liittynyt: 02 Helmi 2017, 23:22
Tupa: Serpentard

Re: Cheap thrills

ViestiKirjoittaja Greta Glaris » 05 Helmi 2017, 20:57

"Okei, näytä vain" vastaan pojalle. Yllätyin kun kirja lentää vierestäni pojan käsiin. Hymyilen viekkaasti. "Ei huono eka luokkalaiseksi." Sanon hymyillen. "Mutta etköhän opi lisääkin kuten vaikka tämän. Hämärrys!" Hihkaisen ja pojan silmille ilmestyy side. "Tulejo kirja!" Huudahdan ja kirja lentää takaisin käsiini. Hymyilen ja katson poikaa. Minusta tuntuu jotenkin nololta ja poikaa aliarvioivalta sanoa tämä koska olen itsekkin vasta 2 luokalla. Olen tosin lukenut todella paljon. Sanon kuitenkin "H-Haluatko että opettaisin sinulle joitakin loitsuja ulkona? Voisit yllättää kaikki tunneilla. Ja kun sinulla oli tylsääkin." Sanon ja pieni puna leviää poskilleni. Katson jalkojani. "Mutta ei tietenkään jos et tahdo" lisään hiljaa.

Laitan kirjan laukkuuni ja katson toiveikkaasti poikaa. En kylläkään yhtään tiedä miksi. En ole vielä edes yhtään ajatellut mitä opettaisin Cyanille. Siirrän katseeni takaisin laukkuun ajatuksissani.
Greta
Avatar
Greta Glaris
Oppilas
 
Viestit: 76
Liittynyt: 04 Tammi 2017, 12:43
Paikkakunta: Pariisi
Tupa: Pouffsouffle

Re: Cheap thrills

ViestiKirjoittaja Cyan Grenier » 05 Helmi 2017, 21:26

Juuri kun olen aikeissa lukea kirjan nimen, tyttö loitsiikin siteen silmilleni ja samassa myös kirja lentää takaisin hänen luokseen.
"Hei! Ei voi olla todellista, en ehtinyt-" valitan samalla kun vedän siteen pois silmiltäni. Katson tyttöä turhautuneesti, kun en vieläkään tiedä mitä ihmettä hän oikein lukee. En kuitenkaan halua vaikuttaa niin kiinnostuneelta jostakin kirjasta, joten päätän että annan asian olla. Pitäköön sitten salaisuutensa, jos se edes sellainen on.

Mutta hänen ehdotuksensa yllättää minut jälleen kerran. Ai opettaa minulle loitsuja? No se kuulostaa kyllä kieltämättä hyödylliseltä. Ja olen muutenkin ollut vähän kärsimätön ekaluokan taikojen kanssa, kun ne ovat vielä niin perusasioita.
"Joo, okei. Kyllä se käy!" Vastaan jopa innokkaasti.
"Mutta.. miten sä voit tietää noin paljon? Mun sisko on viidennellä, ja oppi tulejo-loitsun ehkä viime vuonna", kysyn ihmeissäni.
"Et kai sä vielä neljännellä ole?" Varmistan vaikka minusta hän kyllä näyttää lähemmäs minun ikäiseltäni kuin Margaretin.
If you obey all the rules, you miss all the fun

Cyan Grenier, villi kolmasluokkalainen Serpentard
+ Natrix Goldenrod, Reichard Lesauvage/ Rain Savage & Alís Jónsdóttir
Avatar
Cyan Grenier
Oppilas
 
Viestit: 179
Liittynyt: 02 Helmi 2017, 23:22
Tupa: Serpentard

Re: Cheap thrills

ViestiKirjoittaja Greta Glaris » 05 Helmi 2017, 21:40

Nauran kun poika on hiukan turhautunut. "Hyvä on. Luen kirjaa nimeltä; 7 Vanhaa ja pätevintä taikakalua." Sanon lopulta koska eihän se mikään salaisuus ole. Poika myöntyy ja ilokseni kuulen innokkuutta pojan äänessä. Nousen ylös ja heilautan laukun olalleni. Sitten poika kysyy miten olen niin pätevä. Hymyilen hänelle. "Noh ensinnäkin luen paljon ja Tulejo loitsu vei minultakin muutaman päivän, vaikka opin loitsut yleensä muutamassa minuutissa. Sitten minulla on hetkinen 4 vanhempaa sisarusta ja vielä, minulla on 5-luokkalainen ystävä nimeltä Alice Walley. Hänkin on Pouffsoufflessa." Vastaan pojalle. "Ei, en ole neljännellä. Olen vasta toisella luokalla. Ja odotan kovasti että voin 3 ottaa valinnaisia. Minulla on vasta Huispaus valinnaisena, mutta se on kylläkin kivaa. Vaikken olekaan siinä kovin hyvä." Sanon haikeana pojalle.

Kävelen oven luokse ja tartun kahvaan. "No tuletko? Mennään ulos loitsimaan ettei suututeta Molinaa" sanon naama virneessä. Katson poikaa sillä olen 100% varma että hän tietää kuka Molina on. Onhan hän sentään rehtori. Avaan oven ja haistan hirveän hajun. Lounas kai palanut pohjaan, ajattelen ja astun käytävään.
Greta
Avatar
Greta Glaris
Oppilas
 
Viestit: 76
Liittynyt: 04 Tammi 2017, 12:43
Paikkakunta: Pariisi
Tupa: Pouffsouffle

EdellinenSeuraava

Paluu Lukuvuosi 2016-17

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron