Kerran pubissa

[Benjamin Blanchard]

//Tämä pelialue on varattu Bennyä ja Cerinnaa varten, oujee! Pelin tapahtumat sijoittuvat päivään 22.7.

Harvoin - siis todella harvoin - Benjamin pubeissa kävi ja kahvia väkevämpiä juomia joi. Tänään professori Blanchard kuitenkin istui pubissa, mallasviski naamansa edessä. Nurkkapöydässä yksin istuskelu ei myöskään kuulunut hänen tapoihinsa, mutta eipä pubissa ollut ketään, jonka seura olisi professorille kelvannut.

Kauempana oli kaksi vanhempaa miestä, jotka naureskellen nauttivat nousuhumalastaan. Hieman kauempana, mutta silti sopivan kaukana, istuskeli pienempi porukka, joka ei kiinnittänyt itseensä huomiota. Benjaminin huomiota he eivät ainakaan saaneet, mutta tiskin takana hääräävän työntekijän huomion he saivat, kun he päättivät jotakin tilata.

Benjamin maistoi viskiään ja irvisti. Yhtä kamalaa kuin elämä, hän ajatteli. Tuskin koskaan professori kehtasi verrata elämää kamalaksi. Hänen mielestään elämä oli oikein mukavaa ja ihanaa, mutta viime aikoina mies oli alkanut huomaamaan, että elämä oli myös aivan hirveää. Kyllähän Blanchard tiesi, ettei elämä aina hymyillyt, mutta kai sitä välillä sai masistella?

Blanchardin negatiiviset ajatukset johtuivat varmasti pelkästä lomasta. Hänestä oli vain niin tylsää, kun oppitunteja ei enää ollut ja osa oppilaista sekä kollegoista lähti kesän ajaksi pois koululta. Lomat olivat oikeastaan tuskallisia - eivät siis hirveitä tai kamalia, vaan nimen omaan tuskallisia - , eivätkä ne sopineet Benjaminille. Ensinnäkin mies vietti luvattoman paljon aikaa omassa huoneistossaan, erakoituen muusta maailmasta hitaasti mutta varmasti. Toiseksi hän valvoi aivan liian myöhään öisin, eikä se ollut kivaa, sillä valvomisensa takia hän heräsi kello kahden maissa päivällä.

Pubin ovi kävi, ja Benjamin joi juomansa loppuun, vaikkei sen mausta pitänytkään. Hän oli kuitenkin juomastaan maksanut, eikä halunnut heittää rahojaan menemään. Vilkastessaan ovea kohti, Blanchard meinasi niellä viskinsä väärään kurkkuun. Oh god it's miss Crèin, mies ajatteli ja käänsi katseensa tyhjään lasiinsa. Lasissa ei ollut mitään nähtävää. Miksi hän sitä katsoi, hyvännäköisen Cerinnan sijasta? Typerä mies!

[Cerinna Crèin]

// Ei tuo otsikko nyt kamala ole :D jos olisi ollut vain "pubissa" se olisi ollut vähän siinä ja siinä :P Pyydän anteeksi hieman tönkköä tekstiä, mulle ensimmäinen viesti pelissä on aina vähän hankala kirjoittaa :D //

Kävelin Châteausta Poudlardineen vievää tietä verkkaiseen tahtiin. Olin hiukan tylsistynyt. Olin ollut koko kesän koululla ja olisin vielä kuukauden. Kesällä koulussa oli aika tylsää. Minä rakastin opettamista ja tuntien pitoa, joten kun ne otettiin pois, ei jäljelle jäänyt oikeastaan mitään. Vain päiviä ilman mitään tekemistä. Olin toki käyttänyt loman hyväkseni ja lukenut paljon. Mutta sekään ei ollut hyväksi, että eristäytyi kirjojen kanssa neljän seinän sisälle huoneistoonsa. Olin käynyt silloin tällöin parin päivän visiiteillä Lontoossa ja Pariisissa shoppailemassa, teatterissa ja tekemässä muuta kivaa, mutta paria päivää kauemmaksi ajaksi ei saanut lähteä. Koulussa oli oppilaita ja heitäkin oli valvottava, vaikka minä en ollut sitäkään tehtävää kovin tehokkaasti hoitanut.

Niimpä siis tänä koleana perjantai-iltana talsin kohti Poudlardinea. Olin päättänyt mennä hiukan tyhjentämään päätäni. Turvauduin hyvin harvoin alkoholiin. En koskaan kuitenkaan juonut itseäni humalaan asti, vaikka seuraavana aamuna minulla olikin yleensä aikamoinen päänsärky. Olin huomannut olevani aika herkkä alkoholille, joten nytkään en aikonut juoda paljon. Korkeintaan pari lasillista jotain juomaa. Rehtori Molina huomaisi kyllä huomenna aamiaisella, jos ottaisin enemmän. Enkä uskonut, että hän katsoisi opettajan juopottelua hyvällä.

Saavuin Poudlardineen ja kävelin katuja eteenpäin kohti erästä pubia. Ilma ei ollut kovinkaan lämmin, lämpöasteita oli ehkä sellaiset 15 tai 14. Olin laittanut aivan liian vähän päälle, mutta en välittänyt. Minulla oli ohuet, beiget farkut ja yksinkertainen valkoinen v-aukkoinen t-paita. Olallani minulla oli laajennusloitsulla käsitelty pieni ja musta clutch, jossa oli kultainen metalliketju olan yli. Laukussa oli villatakki, jota tosin en jaksanut laittaa päälle, lompakko, taikasauva ja jotain epämääräistä sälää. Hiukset olin vetänyt nopealle, hieman sotkuiselle ponnarille.

Tartuin pubin ovenkahvaan ja avasin oven. Astuin sisälle lämpimään ja katsahdin nopeasti ympärilleni. Pubissa oli vain kaksi vanhaa miestä ja pieni hiljainen porukka. Nämä vanhemmat miehet näyttivät olevan humalassa ja vilkaisin heitä inhoava ilme kasvoillani. Kiinnitin katseeni hetkeksi pienempään porukkaan. Kukaan heistä ei näyttämyt olevan humalassa. He juttelivat rennosti keskenään, kunnes eräs nainen huomasi minut. "Cerinna!", hän huudahti iloisesti. En heti tunnistanut häntä, mutta sitten tajusin. Hän oli opiskelukaverini University of Magicista. Olimme opiskelleet samassa ryhmässä, kunnes olimme valinneet eri pääaineet. Minä olin erikoistunut loitsuihin ja hän muinaisiin riimuihin.

"Jessica", lausahdin hymyillen ja halasin naista. Emme olleet nähneet toisiamme kolmeen vuoteen. Jessica esitteli minut nopeasti seurueelleen. Arvelin, että hän haluaisi kuitenkin pysytellä omassa porukassaan, joten kysyin: "Mikäs sinut tänne tuo? Jos tulet tänne uudemman kerran, voitaisiin käydä yhdessä vaikka kahvilla ja vaihtaa kuulumisia?". Jessica hymyili. "Sain työpaikan eräästä pienestä taikakoulusta ranskasta ja päätin tulla tänne Poudlardineen viettämään viikon lomastani. Ja mennään vain, kävisikö vaikka ylihuomenna?", nainen kysyi. Nyökkäsin ja menin tiskille.

"Ottaisin yhden tuliviskin", tokaisin työntekijälle ja ojensin rahat. Hetken kuluttua sain juoman ja katsahdin, mihin voisin istua. Huomasin vasta nyt nurkkapöydässä yksin istuskelevan Benjaminin. Epäröin hetken. Voisinkohan liittyä hänen seuraansa? Toisaalta olisi noloa mennä jonnekin muualle istumaan ja esittää etten tuntenut häntä. Välimme olivat olleet, noh, mitenköhän sen sanoisi. Hieman omituiset ehkä. Nyt voisimme jutella ja saada vihdoin hieman selvyyttä asioihin. Olin onnistuneesti vältellyt hänen kanssaan kahden jäämistä opettajainhuoneessa. Emme olleet puhuneet pitkään aikaan mistään muusta kuin kouluasioista.

Menin lähemmäs Benjaminia. "Saako liittyä seuraan?", kysyin ja istuin siitä huolimatta. Arvelin, että vastaus olisi kyllä, mutta jos ei olisi, ainahan voisi siirtyä muualle. Huomasin miehen lasin olevan tyhjä. "Sinä tarvitset uuden juoman", sanoin hymyillen ja maistoin omaa juomaani. Tuliviski poltti hieman kurkkua, mutta muuten se maistui hyvältä.

[Benjamin Blanchard]

//Joo, ei tuo otsikko ehkä kamala ole, vaan ihan peikko... :'D Eikä tekstisi tönkköä ollut (ainakaan minun mielestäni), mutta juu, miten vain? :')

"Cerinna!" huudahti tuntematon naisääni. Benjamin ei ollut aiemmin ajatellutkaan, että kuinka nätti nimi Cerinnalla oli. Muuten hän oli ajatellut neiti Crèiniä paljon. Blanchard oli miettinyt heidän välejään, joissa ei kehumista ollut. Hän oli käynyt heidän viimeaikaisia keskustelujaan läpi mielessään, vaikka eivät nekään niin hohdokkaita olleet olleet. Pelkistä työasioista he olivat keskustelleet, eivät mistään sen ihmeellisemmistä.

"Saako liittyä seuraan?" Benjamin kohotti katseensa kollegaansa. Hän ei ehtinyt vastata, kun toinen jo istuutui. Neiti Crèin näytti sievältä, kuten aina. Nainen oli laittanut hiuksensa kiinni ja pukeutunut rennosti. Valkea v-aukkoinen t-paita oli oikein kiva - se sopi Cerinnalle! -, mutta ei siitä sen enempää. "Sinä tarvitset uuden juoman", vararehtori huomautti. Benjamin naurahti. "Totta", hän sanoi ja nousi ylös. "Palaan pian, älä karkaa mihinkään." Mies otti tyhjän lasin mukaansa ja käveli tiskin luokse. Hän pyysi itselleen jonkin juoman - muttei mallasviskiä - ja maksoi sen. Benjamin laittoi rahapussinsa kaapunsa taskuun ja palasi Cerinnan seuraan.

"Miten lomasi on mennyt?" Blanchard kysyi tuolilleen istuuduttuaan. Hän katsoi vararehtorin ruskeita silmiä tutkailevasti.

[Cerinna Crèin]

En tosiaankaan tiennyt, miksi olin vältellyt Benjaminia niin paljon. Mieleeni tuli vain yksi syy, mutta hylkäsin sen samantien. Se saattoi olla totta, mutten myöntänyt sitä edes itselleni. Nytkin keskustelu oli alkanut ihan rennosti enkä aistinut jännitettä välillämme. Olisin voinut jo kauan sitten lähestyä miestä ja jutella vain jostain. Toisaalta hänkin olisi halutessaan voinut tehdä niin. Mutta minusta tuntui, että minä olin se osapuoli joka suoranaisesti oli vältellyt toista. Sillekään en keksinyt mitään syytä. Tunsin itseni jälleen hieman typeräksi.

"Totta. Palaan pian, älä karkaa mihinkään", mies sanoi huomautettuani hänen tarvitsevan uuden juoman. Benjamin nousi pöydästä ja kävi hakemassa jotain. Minä otin kulauksen tuliviskiä ja nautiskelin sen polttavasta mausta. Pidin chilistä ja tulisista ruoista, joten tuliviski ei minua hetkauttanut. Benjamin istui takaisin pöytään. En tiennyt mitä hän oli ottanut itselleen, mutta se näytti mielestäni hieman epäilyttävältä. En kuitenkaan sanonut mitään. Mietin hetken keskustelunaihetta, mutta säästyin vaivalta, kun mies avasi suunsa.

"Miten lomasi on mennyt?", Benjamin kysyi ja katsoi minua tutkailevasti. Mietin mitä kertoisin ja mitä en. Vaikka niinsanottu "lomani" koululla oli ollut tylsä, Lontoon ja Pariisin reissut olivat olleet kivoja. Lontoossa oli myös tapahtunut asioita, joita en kehtaisi sanoa Benjaminille. Mutta onneksi ne asiat eivät merkineet minulle mitään. "Olen ollut koululla lukuvuoden päättymisestä asti, muutamia parin päivän mittaisia reissuja lukuunottamatta. Koululla on ollut hieman tylsää ja voin rehellisesti myöntää, että olen hieman luistanut velvollisuuksistani. Lähinnä olen lukenut kirjaa huoneistooni eristäytyneenä", naurahdin ja siemaisin juomaani.

"Entäs sinä?", kysyin. Benjamin oli minun käsitykseni mukaan ollut jonkin aikaa koululla, mutten ollut varma siitä. Olin suurimman osan ajasta viettänyt eristyksissä muista ihmisistä ja olin usein nukkunut niin pitkään, etten ollut ehtinyt aamiaiselle. Niimpä olin käynyt keittiössä hakemassa kotitontuilta ruokaa. Ne olivat tuputtaneet sitä aina ihan innoissaan. Eräs tonttu oli kertonut olevansa huolissaan minusta. Se kuulemma oli pelännyt, että kärsin aliravitsemuksesta ja siksi se oli tyrkyttänyt minulle valtavan kasan voileipiä ja isot lautaselliset puuroa.

"Me emme ole jutelleet pitkään aikaan", totesin ja katsahdin miestä.

[Benjamin Blanchard]

Cerinna oli käynyt reissailemassa muutaman kerran, mutta reissut eivät olleet olleet pitkiä. Benjamin nyökkäili ja mietti, että missä toinen oli tarkalleen ottaen käynyt. Kenties kotonaan tai jonkun ystävän luona, mies ajatteli. Toisaalta neiti Crèin vaikutti suurkaupunkien ystävältä. Ehkä hän oli käynyt Pariisissa?

Nainen kertoi, että koululla oli tylsää. Blanchard oli täysin samaa mieltä. "..ja voin rehellisesti myöntää, että olen hieman luistanut velvollisuuksistani", Cerinna myönsi. Benjamin hymyili pienesti. Vararehtorilla oli varmasti monia velvollisuuksia hoidettavana. Niistä luistaminen ei varmastikaan ollut kannattavaa, ja mitäköhän mieltä arvoisa rehtori oli asiasta. "Lähinnä olen lukenut kirjaa huoneistooni eristäytyneenä", nuorempi professori naurahti. "Kuulostaa kivalta", Blanchard kommentoi. "Entäs sinä?"

"Olen myös luistanut velvollisuuksistani jonkin verran ja viettänyt liikaa aikaa huoneistossani", mies kertoi. "Olen maalannut ja lukenut paljon." Benjamin maistoi jälleen juomaansa. Hän arveli tottuvansa sen erikoiseen makuun pian, sillä se ei enää maistunut niin pahalta kuin hetki sitten. "Me emme ole puhuneet pitkään aikaan", Cerinna tokaisi pian ja katsahti kollegaansa. Se oli totta. Viimeisimmästä järkevästä keskustelusta oli kulunut aikaa. Oli hienoa, että myös Cerinna oli huomannut sen. "Miksiköhän", Benjamin kysyi tai totesi - oliko sillä niin väliä? Häntä hieman kummastutti toisen lausahdus, sillä Crèin oli välttelevän käytöksensä takia vaikuttanut siltä, että ei halunnut jutella. Nyt nainen oli kuitenkin liittynyt hänen seuraansa ja ottanut puheenaiheeksi sen, kuinka he eivät olleet pitkään aikaan keskustelleet. Professori Blanchard ei tosiaankaan ollut enää kärryillä.

"Anteeksi? Olet vaikuttanut aika kiireiseltä, niin en siksi ole halunnut häiritä sinua.." Mies kuulosti hieman epäuskottavalta ja tiesi sen itsekin. "Olen melkein aina vapaa, tai siis niin kun.. minulle voi aina tulla puhumaan", mies naurahti. "Joten- noh, niin." Benjamin oli vähän vaikeana ja sen saattoi huomata.

[Cerinna Crèin]

"Kuulostaa kivalta", Benjamin kommentoi kertomukseeni lomastani. Hän kertoi itsekin olleensa liikaa huoneistossaan. Mies oli kuulemma maalannut ja lukenut. Nyökkäsin. Olisi kiva joskus nähdä Benjaminin maalauksia. Itsekin olin joskus pitänyt piirtämisestä, mutten ollut kehdannut näyttää niitä oikeastaan kenellekään. Ei ne mielestäni kauhean huonoja olleet olleet, mutta silloin en kestänyt kritiikkiä kovin hyvin, joten olin todennut paremmaksi pitää piirrustukset itselläni.

"Miksiköhän", mies lausahti lyhyesti. Oliko hän sarkastinen? Syyttikö Benjamin minua siitä, ettemme olleet jutelleet? Ehkäpä. Syy oli kyllä suurimmaksi osaksi minun, mutta jos hän olisi halunnut viettää aikaa kanssani, hän olisi voinut jollain tavalla ilmaista sen. "Anteeksi? Olet vaikuttanut aika kiireiseltä, niin en siksi ole halunnut häiritä sinua...", Benjamin selitti. Se kuulosti ehkä hieman epäuskottavalta, mutten sanonut mitään. En ollut viime aikoina ollut kovin kiireinen, mutta toisaalta olin viettänyt kolme neljäsosaa ajastani huoneistossani. Ehkä selitys oli kuitenkin ihan paikkansapitävä.

Jos itse välttelin mahdollisimman paljon muiden seuraa, voinko silloin syyttää siitä jotakuta muuta? En todellakaan. Minunhan tässä siis pitäisi pyytää Benjaminilta anteeksi, ei toisinpäin. Nyt mies varmaan luuli, että syytin omituisesta ja sulkeutuneesta käytöksestäni häntä. Olin taas asetellut sanani hienosti. Lauseeni oli varmastikin kuulostanut siltä, että syytin toista, mikä ei kyllä ollut tarkoitus. Mutta ehkä minunkaan ei nyt kannattaisi vatvoa tilannetta tämän enempää...

"Olen melkein aina vapaa, tai siis niin kun... minulle voi aina tulla puhumaan", Benjamin takelteli kuulostaen hieman hämmentyneeltä. "Joten - noh, niin", hän jatkoi vielä. Moitin itseäni mielessäni, kun en keksonyt hetkeen mitään järkevää sanottavaa. Nyt täytyisi kiireesti keksiä syy sille, etten ollut puhunut hänelle vähään aikaan. "Joo, olen ollut vähän tai siis...", yritin aloittaa mutta en keksinyt syytä, miksen ollut puhunut miehelle. "Olen ollut vähän uppoutunut omaan maailmaani ja olen oikeastaan vältellyt kaikkien ihmisten seuraa. En tiedä miksi, ehkä kaipasin vain pientä lomaa kaikesta turnajaishässäkästä", sain sanotuksi ja viittasin kevään ja kesän etäiseen käytökseeni.

"Mutta nyt yritän taas palata elävien kirjoihin, ainakin kuvainnollisesti", naurahdin ja hymyilin hieman. En tiedä oliko lauseessani mitään tolkkua, mutta tällä kertaa en välittänyt. Olihan Benjaminkin takellellut, miksen siis minäkin. En usko, että hän pitäisi minua sen takia tyhmänä. Tosin muista syistä hän kyllä saattaisi pitää, mutta sille en sitten voinut mitään. Välillemme lankesi hetkeksi kiusallinen hiljaisuus, jota vihasin. Yritin keksiä kiireesti jotain sanottavaa. Otin kulauksen juomastani.

"Minkälainen perheesi on?", kysyin. Voisimme nyt ehkä tutustua toisiimme hieman paremmin, joten menneisyys olisi oiva puheenaihe.

[Benjamin Blanchard]

"Joo, olen ollut vähän tai siis...", Cerinna aloitti, mutta ei jatkanut. Professori Blanchard mietti, mitäköhän toinen oli ollut aikeissa sanoa. Ehkä hänkin oli pudonnut kärryiltä, eikä tiennyt mitä sanoa?

"Olen ollut vähän uppoutunut omaan maailmaani ja olen oikeastaan vältellyt kaikkien ihmisten seuraa." Benjamin ymmärsi oikein hyvin toista. Hänkin oli usein uppoutunut omiin maailmoihinsa - varsinkin maalatessaan. "En tiedä miksi, ehkä kaipasin vain pientä lomaa kaikesta turnajaishässäkästä", Crèin kertoi. Hänellä oli varmasti ollut paljon tekemistä ja huolia turnajaisten aikana. Olihan hän vararehtori.

"Mutta nyt yritän taas palata elävien kirjoihin, ainakin kuvainnollisesti", Cerinna naurahti ja hymyili. Benjamin hymyili myös ja maistoi juomaansa, mikä tuntui muuttavan makuaan parempaan suuntaan. Aika erikoista, professori ajatteli. Se maistui paljon makeammalta kuin hetki sitten. Mitä hän oli oikein tilannut?

"Minkälainen perheesi on?" Professori Blanchard hymyili. "Oo, tutustumista", hän lausahti ja vilkaisi Cerinnan silmiä. Hän kertoi harvoin perheestään muille, mutta tietenkin hän neiti Crèinille kertoisi, kun toinen niin kiltisti kysyi. "Minulla ei ole sisaruksia", hän aloitti ja jatkoi hetken emmittyään: "eikä minulla ole vanhempia enää. Isovanhempani ovat kuolleet myös, enkä kutsu sukulaisiani perheekseni, joten minulla on aika pieni perhe", Blanchard naurahti ja huokaisi. Eihän se niin vaikeaa ollut, hän ajatteli ja oli melko yllättynyt siitä, kuinka helposti oli asiasta kertonut. "Entä sinun?"

[Cerinna Crèin]

"Oo, tutustumista", Benjamin lausahti. En oikein tiennyt, mitä hän tarkoitti lauseellaan, joten en sanonut mitään. Olinkohan ollut liian tungetteleva kysyessäni heti ensimmäisenä perheestä? Jospa Benjaminin vanhemmat olivat kuolleet, eikä hän halunnut puhua aiheesta. Hän ei välttämättä haluaisi myöntää haluttomuuttaan keskustella aiheesya ja näin olisin taas onnistunut saattamaan hänet vaikeaan tilanteeseen. Olisi ehkä pitänyt kysyä jostakin hänen koulutukseensa liittyvästä tai muusta sellaisesta vähemmän arasta aiheesta. No, en voinut enää vetää sanojani takaisin, joten kuuntelin mitä mies kertoi.

"Minulla ei ole sisaruksia eikä minulla ole vanhempia enää", mies kertoi. Olin osunut aivan oikeaan. Häent vanhempansa tosiaankin olivat kuolleet ja olin vielä tyhmänä ottanut asian puheeksi. Mihinköhän minä vielä "hienotunteisuuteni" kanssa päätyisin. "Isovanhempani ovat kuolleet myös, enkä kutsu sukulaisiani perheekseni, joten minulla on aika pieni perhe", Benjamin jatkoi. Kauhistuin. Hänen isovanhempansakin olivat kuolleet. Ja puheesta päätellen, hänellä ei tainnut olla kovin hyvät välit sukulaisiinsa.

"Olen pahoillani, vanhempiesi kuolemasta siis", sanoin ja katsoin miten Benjamin oli reagoinut kaiken tuon kertomiseen. Yllätyksekseni hänen ilmeensä oli neutraali, mutten tietenkään voinut lukea hänen ajatuksiaan. Saatoin vain kuvitella, miltä hänestä tuntui, kun varsinaista ydinperhettä ei ollut. Minulla oli joskus erimielisyyksiä vanhempieni ja sisarusteni kanssa, mutta kaikesta huolimatta rakastin heitä todella paljon. En tiennyt, mitä tekisin jos joku läheisistäni kuolisi. En todennäköisesti selviäisi siitä kovin hyvin.

"Entä sinun?", mies esitti vastakysymyksen. No, ainakin kaikki perheenjäseneni olivat elossa, ajattelin, mutten tosiaankaan sanonut sitä ääneen. "Minulla on kaksi siskoa, Dèsiree ja Mary. Olen sisaruksista keskimmäinen. Dèsireellä on kaksi tytärtä ja yksi poika. Muistat ehkä Chelsea Crèinin, joka opiskeli täällä vielä vuosi sitten? Hän on Dèsirèen tytär ja minun kummityttöni. Marylla ei ole lapsia, mutta hän on naimisissa. Vanhempani Caline ja Mikè ovat noin kuusikymppisiä ja työskentelevät taikaministeriössä", kerroin. En tiedä kiinnostiko Benjaminia kaikki nippelitiedot, mutta kerroinpahan kuitenkin.

"Isoäitini Camilla täyttää pian 79 vuotta ja hän on ainoa elossa oleva isovanhempani. Minua kuitenkin pelottaa hieman, sillä Camillalla on vakava sydänsairaus ja hänen elinajanodotteensa on noin vuosi. Hän siis todennäköisesti kuolee aika pian", kerroin ja räpäytin silmäkulmaani pyrkineen kyyneleen pois. Ei ehkä olisi kannattanut ottaa puheeksi isoäitiä. Alkaisin kuitenkin vain itkeä ja se pilaisi tunnelman. Hymyilin tuttua vaisua hymyäni ja otin kulauksen juomasta.

[Benjamin Blanchard]

"Olen pahoillani, vanhempiesi kuolemasta siis", Cerinna sanoi. Benjamin hymähti. Ei toisen olisi tarvinnut olla pahoillaan. Blanchard kysyi puolestaan Cerinnan perheestä. Mies alkoi pian katumaan kysymystään. Nimiä ja henkilöiden taustatietoja sateli aivan liikaa. Ei Benjamin ollut mitään tälläistä odottanut, eikä hän enää hiljaisuuden palattua muistanut, että oliko Mary äiti vaiko sisarentyttö tai ihminen laisinkaan... Yleensä mies painoi kuulemansa asiat muistiin todella hyvin, mutta nyt yhden mallasviskin ja puolikkaan ties minkä jälkeen, hänen aivonsa kävivät hitaasti.

"Muistan Chelsean kyllä", Benjamin totesi ja katsoi neiti Crèiniä tarkasti. Toinen oli juuri kertonut isoäidistään Camillasta, jonka elinajanodote oli noin vuosi. Blanchard ei ollut koskaan ollut samassa tilanteessa, missä Cerinna nyt oli. Hän kuitenkin osasi kuvitella, miltä toisesta tuntui. "En oikein tiedä voinko auttaa sinua mitenkään, mutta jos voin, niin anna minun tietää miten", mies selitti vararehtorille ja hymyili lämpimästi. Hän joi juomaansa ja mietti, mitä kysyisi Cerinnalta, ennen kuin Cerinna ehtisi kysyä häneltä jotain.

"Nyt kun kerta sitten tutustutaan tosi hyvin toisiimme, niin minun on pakko kysyä, että onko teillä jotain todella outoja tapoja, kuten hmm... vaikkapa puutarhatonttujen keräileminen?" Kysymyksellään Benjamin yritti keventää tunnelmaa. Ehkä hän yritti myös naurattaa Cerinnaa, mutta se saattoi olla vaikeaa. Vararehtori ei nimittäin vaikuttanut kovinkaan humoristiselta tai vitsikkäältä tapaukselta.

Vanhempi professori katsahti kollegansa viskilasia. Vararehtori oli hörppinyt juomaansa jo jonkin verran ja nyt lasissa oli viskiä melko vähän jäljellä. Juoma näytti tuliviskiltä. "Tarvitset uuden juoman kohta", professori Blanchard huomautti.

[Cerinna Crèin]

"Muistan Chelsean kyllä", mies totesi ja hymähdin hieman. Arvelin, että mies tiesi syyn Chelsean erottamiselle koulusta. Tai oikeastaan tyttö oli eronnut koulusta ennen kuin hänet oli ehditty erottaa. Mielestäni temppu oli ollut nokkela ja sillä tavalla hänen maineensa ei ollut kärsinyt. Oma suhtautumiseni basiliskinkasvatustemppuun oli hyvin ymmärtäväinen, sillä tyttöparka oli pakotettu minun tappamisellani uhaten vannomaan rikkumaton vala. Chelsea ei tietenkään ollut ymmärtänyt, että ei mokoma Kärmeksen penska olisi voinut minua tappaa. Poikahan oli ollut ilmeisesti Chelsean ikäinen. Ei niin nuori olisi voinut mitenkään pärjätä minua vastaan, vaikka olisikin osannut Avada Kedavran langettaa.

"En oikein tiedä voinko auttaa sinua mitenkään, mutta jos voin, niin anna minun tietää miten", Benjamin sanoi. Arvostin hänen elettään, mutten uskonut hänen voivan auttaa mitenkään. Isoäidin sairautta yrittiin tälläkin hetkellä parantaa, mutta siinä ei oltu onnistuttu kuluneen kahden vuoden aikana, joten en toivonut liikoja. Sukumme oli antanut valtavat resurssit parantajien käyttöön, mutta niistä ei ollut ollut kovin paljon apua. Tietysti niiden avulla hän oli saanut muutaman vuoden lisäaikaa ja olin kiitollinen siitä. Nyt minulla oli mahdollisuus käydä vielä tapaamassa häntä ja viettää hänen kanssaan aikaa. Isoäidin ei tarvinnut onneksi viettää elämänsä viimeistä vuotta sairaalassa maaten, vaan hänen annettiin tehdä aika vapaasti mitä hän ikinä halusi. Olin luvannut lähteä hänen kanssaan viikoksi reissuun elokuun lopussa. Emme olleet vielä päättäneet kohdetta, mutta siitä tulisi molemmille tärkeä viikko.

"En oikein usko, että voit auttaa. Mutta kiitos kuitenkin", sanoin ja hymyilin lämpimästi. Mies oli kohtelias ja ymmärtäväinen ja niistä piirteistä pidin. "Isoäitini ei tarvitse onneksi maata sairaalassa ja me lähdemme yhdessä elokuun lopussa reissuun jonnekin päin maailmaa. Emme ole vielä päättäneet minne, mutta olen iloinen, että saan viettää hänen kanssaan vielä paljon aikaa tulevan vuoden aikana", kerroin ja hymyilin jälleen. Olin siitä mahdollisuudesta todella, todella onnellinen.

"Nyt kun kerta sitten tutustutaan tosi hyvin toisiimme, niin minun on pakko kysyä, että onko teillä jotain todella outoja tapoja, kuten hmm... vaikkapa puutarhatonttujen keräileminen?", mies kysyi yrittäen selvästi piristää minua hieman. Kysymys sai minut hymyilemään taas ja naurahdin hieman. "Eipä taida olla. Eikun hetkinen... itseasiassa meillä on aina isän ja äidin syntymäpäivinä tapana käydä poliittinen keskustelu tai ehkä ennemminkin väittely. Monien mielestä se on outoa, että he haluavat syntymäpäivinään puhua työasioista, mutta he tosiaankin rakastavat töitänsä taikaministeriössä", kerroin ja kulautin lasini tyhjäksi. En tiennyt, oliko kertomani juttu Benjaminin mielestä hauska vai tylsä, mutten välittänyt. Pääasia oli, että olimme vaihtaneet puheenaihetta ennen kuin olisin alkanut itkeä.

"Tarvitset uuden juoman kohta", Benjamin huomautti. "Niimpä taidan tarvita", sanoin ja nousin tuolilta. Menin tiskille ja katsoin sen alla olevaa listaa. Valitsin jonkin coctailtyyppisen drinkin, jossa oli mahdollisimman vähän alkoholia. Ojensin miehelle rahat ja sain juomani. Maistoin sitä hieman. Juoma oli makea ja siinä maistui mango. Ei hassumpi valinta, ajattelin ja istuuduin takaisin pöytään. "Sinähän kävit koulusi Tylypahkassa, eikö niin?", kysyin. Muistin hänen kertoneeen siitä viime vuonna sen jälkeen, kun olimme opettaneet eräällä gryffondortytölle suojeliuksen tekemistä. "Minkälaista siellä oli? Lukuunottamatta niitä ikäviä tapahtumia, joista kerroit", lisäsin vielä. En tosin tiennyt, oliko sinä aikana koulussa mitään hyvää, mutta kysyinpähän kuitenkin. Itse olin opiskellut Beauxbatonsissa ja arvelin, että Tylypahkassa oli aika erilaista opiskella. Olin toki tehnyt lyhyitä sijaisuuksia, mutta ne olivat olleet vain yhden päivän mittaisia eikä niiden aikana ollut oikein ehtinyt tutustua koulun elämään.