// Tämä peli on osa kesäkuun haastetta ja mukaan odotetaan Renée Masonia. Ja ainakaan professori Molinan osalta tässä pelissä tapahtuneet asiat eivät tapahdu oikeasti. :'D //
Oli mitä ihastuttavin kesäpäivä Taikakoulu Châteaussa. Näin ihanaa kesäpäivää harvoin näki, sillä yleensä kesäpäivät tapasivat olla hiukan epäihastuttavampia. Professori Molina hyppelehti koulun portaita alaspäin ja hoilasi Suvivirttä. Elämä oli ihmisen parasta aikaa, ja kesä elämän parasta aikaa. Silloin ei tarvinnut stressata mistään (aivan kuin nainen olisi koskaan mistään edes stressannut) ja muutenkin nainen piti siitä, että sai ottaa rennosti. Kaikki kouluasiat hän oli sysännyt koulun muulle henkilökunnalle, sillä tänään hän aikoisi syödä maittavan aamupalan ja mennä rannalle ottamaan aurinkoa.
Professori hyppelehti sisälle Suurten Saliin ja vilkutti oppilaille. Hän kirmasi tupapöytien läpi, istuutui Gryffondorien pöydän ääreen ja lipaisi huuliaan. Pekonia. Nainen rakasti pekonia yli kaiken, ja kotitontut näköjään tiesivät sen. Hän päätti antaa kaikille kotitontuille suurensuuret muiskaukset, kunhan saisi aamupalansa syötyä. Hän kasasi lautaselleen suuren keon rasvaista lihaa ja työnteli niitä sormilla suuhunsa. Hän kaatoi lasiinsa maitoa ja ryysti sen tyhjäksi.
"Mitä kultanupuille kuuluu? Tuletteko aamiaisen jälkeen ottamaan kanssani aurinkoa rantsulle?"
Hän esitti kysymyksen Gryffondorin oppilaille iloisella äänellään. Oppilaat vastasivat hänelle innokkaasti takaisin, ja nainen hymyili heille. Oli ihanaa olla koulun suosituin ja aurinkoisin professori, josta kaikki pitivät. Tämän kunniaksi nainen voisi pyytää kotitonttuja tarjoamaan luonaaksi karkkia!
