Taikajuomaluokan huuruissa

Lukuvuoden 2016-17 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Taikajuomaluokan huuruissa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 09 Loka 2016, 20:45

// Peli Joel Eatonille ja Effie Solenderille, sijoittuisiko vaikka keskiviikkoon 5. lokakuuta? //

Harpoin portaat alas kolme askelmaa kerralla, sillä en halunnut myöhästyä tunnilta. Minulla oli ollut ruokatuntia ennen muodonmuutosten tuplatunti, joka oli ollut pelkkää kidutusta. En ollut ollut syönyt pariin päivään ja ihmisten läsnäolo oli ollut kerrassaan piinaavaa. Yhden ohikiitävän sekunnin ajan olin harkinnut edessäni istuvasta tytöstä syömistä. Harvoin edes ajattelin mitään sellaista ja olin säikähtänyt sitä aika lailla. Niimpä olin rynnännyt luokasta ulos ja muutamassa sekunnissa olin ollut kielletyn metsän laidassa. Olin kuitenkin tajunnut, että jos metsässä olisi ihminen, hän luultavasti kuolisi. Niimpä olin juossut parikymmentä kilometriä pohjoiseen, vuorten keskelle. Matkaan oli kulunut vain kymmenisen minuuttia, mutta syötävän etsiminen oli koitunut vaikeammaksi kuin uskoinkaan. En ollut pitkään aikaan juonut eläimistä, joten taitoni olivat hieman ruosteessa.

Olin ehtinyt juuri ja juuri käydä suihkussa ja vaihtaa vaatteet ennen päivän viimeistä oppituntia ja nyt olin melkein myöhässä. Kello oli minuuttia vaille kolme enkä halunnut kolmatta myöhästymismerkintää samalla viikolla. Juoksin tyrmissä sijaitsevan luokan ovelle ja onnekseni huomasin, ettei professori ollut tullut vielä. Kiiruhdin istumaan viimeisen rivin reunimmaiseen pöytään ja kaivoin taikajuomakirjan ja sauvani esiin.

"Hyvää iltapäivää, jatko-opiskelijat", vieras miesääni toivotti opettajanpöydän takaa. Hätkähdin hieman ja kohotin katseeni. Kummallista kyllä, en ollut kuullut hänen askeliaan. Luokassa oli varmaankin ollut vain liikaa meteliä, jotta yksittäisen äänen erottaminen olisi ollut mahdollista. "Olen tänään sijaistamassa professori Whitleytä, mutta opiskelemme asiitä huolimatta tavalliseen tapaan", mies kertoi ja katselin hänen kasvojaan. Vaikutti noin 70-vuotiaalta, mutta saattoi olla vanhempikin. "Minun nimeni on Wyatt Ackard, sanokaa vain Wyatt", mies esittäytyi ja kohotin kulmiani. Harva professori antoi oppilaille luvan sinutella itseään.

"Tänään valmistamme elävien kuolleiden juomaa ja oletan, että olette tehneet sitä aiemminkin. Varastossa on harmillisen vähän erästä juomaan tarvittavaa ainesosaa, joten työskentelette pareittain", Wyatt ilmoitti ja hymyilin huvittuneena. Elävien kuolleiden juomaa. Se oli opetettu jo kuudennelle luokalla. "Olen jakanut parit valmiiksi, kuunnelkaa tarkasti ja menkää istumaan parinne viereen", mies jatkoi ja kohotin kulmiani. Varmasti fiksu idea, sillä jotkut saattaisivat alkaa riidellä siitä, kuka oli kenenkin pari. "Amber Rose ja Olivia Whitmore...", sijainen alkoi luetella.

"Eaton ja Solender", Wyatt sanoi lueteltuaan nimiä jonkin aikaa. Vilkaisin ympärilleni nähdäkseni kuka tämä Eaton oli. "Mene istumaan hänen viereensä", mies sanoi minulle ja osoitti luokan toisella puolella istuvaa poikaa. Otin tavarani ja siirryin itse asiassa erittäin hyvännäköisen pojan viereen. Ei hassumpi pari. "Effie", esittäydyin ja katsoin poikaa silmiin.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: Taikajuomaluokan huuruissa

ViestiKirjoittaja Lucas Joel Eaton » 09 Loka 2016, 21:04

// Keskiviikko 5. lokakuuta sopii oikein hyvin //
Kävelen koulun käytäviä. Tuntuu hassulta olla vieläkin opiskelemassa. Valmistuin viime keväänä Tylypahkasta. Opettajat kehottivat aurorikoulutukseen lähtemistä, vaikka itse epäröin sitä vieläkin. Minusta ei ehkä olisi auroriksi, vaikka haaveilin siitä ammatista jo lapsena. Toisaalta haaveilin silloin paljon muustakin, kaikkea mahdottoman ja mahdollisen väliltä. Vilkaisen kelloa. Kahta vaille. Minun pitäisi ehkä olla jo luokassa, koska kohta alkaisi tunti.

Kävelen työpöydän ääreen. Kaikki muut taikaliemikurssilla olevat jatko-opiskelijat ovat oikeastaan jo luokassa. Vilkaisen opettajanpöydän luokse. Istuuduin melkein takariviin, tyhjän työpöydän ääreen. Otin kirjan sun muut tavarat esiin pöydälleni. Luokkaan käveli minulle ennestään tuntematon miesprofessori. Hän kertoo olevansa professori Whitleyn sijaisena. "Wyatt Ackard" mies kertoo nimekseen. Hän antaa meille luvan kutsua itseään etunimellä. Se on hieman yllättävää, mutta ei ainutlaatuista.

Pyöräytän silmiäni tylsistyneenä kuullessani päivän työmme aiheen. Elävien kuolleiden juoma, parityönä. En varmaan koskaan ole vihannut mitään yhtä paljon, kuin paritöitä. Ja kaiken lisäksi vielä määrätyt parit, etten varmasti voisi ottaa vieressäni olevaa tumpeloa ja tehdä juomaa itse. Kuuntelen puoliksi unissani pareja, kun muiden nimiä luetellaan.

Kun kuulen oman nimeni ja sen perässä Solenderin nimen, en osaa yhdistää nimeä mihinkään. Katson ympärilleni, mutta en silti tunnista opiskelijaa muista. Opettaja käskee onneksi tämän toisen siirtyä viereeni. Hyvä, eipä tarvitsisi kasata tavaroita ja siirtyä paikalta, jonka onnistuin varaamaan.

Viereeni tuleva tyttö on todella hyvännäköinen. Vaalea iho, tummansiniset silmät. Jos hänellä olisi mukava luonne, ei itseasiassa yhtään huono pari. Kerrankin professoreilla on järkeä päässä. "Effie" tyttö esittelee itsensä. Hymyilen aavistuksen vinoa hymyäni, nyökkään hieman. "Joel" sanon sitten. No, jos hän osaa tehdä liemiä - mihin vahvasti uskon, tästä voisi tulla ihan hauska parityö. Katson Effietä ehkä hieman turhankin kauan, mutta en voi sille mitään. Ei ole minun vikani, että näyttää noin hyvältä. "Ehkä tämä paritehtävä ei olekaan niin kamalaa, kuin luulin" sanon hetken päästä hymyillessäni hieman. Minulta menee täysin ohitse professorin käsky hakea ainesosia luokan etuosasta.
18-vuotias jatko-opiskelija, joka tunnistaa itsensä loistavasti nimellä Joel tai tarpeeksi vaativalla äänensävyllä myös nimellä Lucas.
Lucas Joel Eaton
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 65
Liittynyt: 09 Loka 2016, 03:06
Tupa: Cerfeur

Re: Taikajuomaluokan huuruissa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 11 Loka 2016, 19:43

// Sovelletaanko hieman ja vain keksitään liemeen tarvittavat ainesosat ja tehtävät työvaiheet? :D Koska missään ei taida olla tarkkaa kuvausta siitä, mitä liemi HP-kirjoissa pitää sisällään. //

Poika esittäytyi Joeliksi. Siirsin katseeni hänen silmistään takaisin kirjaani. Avasin sen sisällysluettelon kohdalta ja katsoin, millä sivulla liemen ohje on. Vaikka olinkin ihan hyvä taikajuomissa, en todellakaan osannut valmistaa mitään ilman ohjeita. Selasin kirjaa hetken, kunnes löysin oikean sivun. "Ehkä tämä paritehtävä ei olekaan niin kamalaa, kuin luulin", Joel tokaisi ja hymyilin hivenen huvittuneena. Mielessäni kävi väkisinkin, että sisareni Alicia olisi tässä vaiheessa todennut, ettei ihmisiä tullut määritellä ulkonäön perusteella, niin kuin poika oli juuri tehnyt. Minä en kuitenkaan jaksanut välittää.

"Meidän pitäisi varmaan hakea ainesosat tuolta", sanoin, kun Joel ei näyttänyt kuulevan Wyattin sanoja. Luin pikaisesti ainesosalistan läpi ja painoin sen mieleeni. Nousin ylös tuoliltani ja menin toisella puolella luokkaa olevan pöydän luo. Silmäilin purkkeja, yrttejä, kasveja ja paria kummallisen näköistä möhkälettä hetken ja valitsin ainesosia sitä mukaa, kun tunnistin niitä. "Hmm... missä on puukäärmeen nahkaa?", kysyin Joelilta. Nappasin kourallisen vuoheinää mukaani ja vein noin puolet elävien kuolleiden juoman ainesosista paikallemme, olettaen, että poika ottaisi loput.

"Aloititko Châteaussa tänä syksynä vai oletko ollut täällä aiemmin?", kysyin Joelilta, kun olimme saaneet tarvittavat ainesosat kasaan. Kaivoin sauvani laukustani ja sytytin tulen noidankattilan alle. Jäin hetkeksi tuijottamaan liekkiä. Sama tyhjyyden tunne, kuin aiemminkin, valtasi mieleni. Olin viimeaikoina ollut aika stressaantunut ja ahdistunut ja välillä vajosin omiin ajatuksiini niin, etten kuullut enkä nähnyt mitään. Olin huomannut muitakin psyykkisiä muutoksia itsessäni ja epäilin, että ne johtuivat vampyrismistä. Koin kaikki tunteet tavallista voimakkaampina.

Kohotin katseeni liekeistä oppikirjaani. Elävällä kuolleella, tarkoitettiin tässä tapauksessa nukkuvaa, mutta mielestäni se kuvasi vampyyreita hyvin. Sydän ei lyö enää, veri ei kierrä. Keuhkot eivät toimi eikä tarvitse syödä mitään. Silti hermosto ja lihakset toimivat. Ja joutuu juomaan verta, jonka tälläkin hetkellä haistoin erittäin selkeästi. Katseeni harhaili Joelin kaulaan, mutta käänsin sen melkein heti pois.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: Taikajuomaluokan huuruissa

ViestiKirjoittaja Lucas Joel Eaton » 12 Loka 2016, 07:27

”Meidän pitäisi varmaan hakea ainesosat tuolta” Effie sanoi, kun en reagoinut mitenkään professorin ohjeisiin. Olin unohtunut ajatuksiini, mutta palautin itseni takaisin maanpinnalle. ”Ai, joo. Ehkä helpottaisi tätä hieman” tokaisen siihen hymyillessäni. Luen ainesosien listaa kirjasta. Effie lähtee kävelemään paikaltamme, lähden välittömästi perään. Virnistän itselleni pään sisällä. En voi lähteä tähän taas…

Effie kysyy puukäärmeen nahan sijaintia, mutta näytän kädessäni olevaa pussia, jossa sitä on tarpeeksi. ”Tässä” totean rauhallisesti. Vilkaisen tytön käsissä ja sylissä olevia ainesosia. ”Haen vielä suoliljaa” mutisen itsekseni, kun huomaan sen puuttuvan meiltä kummaltakin. Kävelen luokan etuosassa olevan pöydän ympärillä etsiessäni sopivaa purkkia. Löydän sen nopeasti käsiini, jonka jälkeen paikalleni.

Palaan paikalleni loput ainesosat mukanani. Lasken ne työpöydälle, kunnes käyn istumaan omalle tuolilleni. ”Aloititko Châteaussa tänä syksynä vai oletko ollut täällä jo aiemmin?” Effie kysyy. Sen jälkeen hän etsiin taikasauvan käsiinsä, sytyttäen pienen liekin kattilamme alle. ”Aloitin vasta. Valmistuin keväällä Tylypahkasta…” kerron hänelle. Hiljennän hieman loppua kohti.

En ehkä haluaisi puhua kouluajoistani. Ne eivät olleet helppoja, varsinkaan alkuun. Niistä pitäisi ehkä päästä ylitse, minun pitäisi ehkä puhua niistä jonkun kanssa. Se ei kuitenkaan sopinut luonteelleni, enkä sille puolestaan voinut mitään. Olen tottunut pitämään asiat itselläni - vaikka se ei ehkä olekaan kaikista viisain teko. Havahdun hetken päästä ajatuksistani. Vilkaisen Effietä, joka näyttää yhtä lailla vaipuneen omiin ajatuksiinsa. ”Entä sinä? Oletko ollut kauan täällä?” kysyn tytöltä. Sekoitan lientä rauhallisesti, annan sen hakea väriään.

Olen pilkkonut suoliljan pieneksi silpuksi ja lämmittänyt vettä. Nostan silppuamani kasvin kattilaan, jonka perään kaadan vielä jauhettua sudenhammasta. Taikajuomia nauttiessa ei pitäisi koskaan miettiä niiden sisältöä. Ne saattavat olla erittäin ällöttäviä sisällysluetteloltaan. Onnekseni olen säästynyt suurimmalta osin taikajuomien juomiselta. ”Sen pitäisi varmaan nyt antaa hautua hetken” totean. Vilkaisen kelloa. Olemme tehneet juomaa melko nopeasti, mutta se on ehkä ihan hyvä. Nostan kattilan kannen paikoilleen, pienennän hieman liekkiä.

Juoman hautuessa meillä olisi varmaan hyvää aikaa keskustella. Effie vaikuttaa kuitenkin tytöltä, jonka kanssa pitää olla tietyllä tapaa varovainen siitä mitä sanoo. En osaa aloittaa keskustelua, enkä tiedä mitä kysyä. Pysyn vähän turhankin hiljaa, enkä ollenkaan ole itseni. Näin on käynyt kerran aiemminkin, Tylypahkassa. Se oli kokonaan eri tilanne, mutta silloinkaan en osannut sanoa mitään.
18-vuotias jatko-opiskelija, joka tunnistaa itsensä loistavasti nimellä Joel tai tarpeeksi vaativalla äänensävyllä myös nimellä Lucas.
Lucas Joel Eaton
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 65
Liittynyt: 09 Loka 2016, 03:06
Tupa: Cerfeur

Re: Taikajuomaluokan huuruissa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 12 Loka 2016, 18:11

”Aloitin vasta. Valmistuin keväällä Tylypahkasta...", Joel vastasi ja nyökkäsin. Hän oli siis 18-vuotias. Minusta poika kyllä näytti vanhemmalta, mutta eipä kai siinä mitään. Kiinnitin huomiota hänen kouluunsa. Olin kuullut mielipiteitä Tylypahkasta aika laidasta laitaan. Jotkut olivat sitä mieltä, että se oli kenties maailman paras taikakoulu, kun taas toiset vaativat koulun lakkauttamista. Koska olin asunut koko elämäni Ranskassa, en ollut koskaan edes käynyt siellä, joten en oikein tiennyt, mitä paikasta pitäisi ajatella.

"Entä sinä? Oletko ollut kauan täällä?", Joel esitti saman kysymyksen minulle. Mietin hetken, mitä minun kannattaisi vastata. Koko juttu oli niin sekava, että taisin olla ainoa joka oli täysin perillä siitä, missä olin milloinkin ollut. Ehkä voisin kuitenkin kertoa pojalle hieman yksinkertaistetun version. "Kävin Beauxbatonsia ja sen jälkeen tulin tänne puoleksi vuodeksi. Sitten olin vähän aikaa muualla, kunnes tulin tänä syksynä takaisin", selitin ja pyyhin erään omituisen hajuisen kasvin rippeitä käsistäni.

"Sen pitäisi varmaan nyt antaa hautua hetken", poika sanoi lisättyään liemeen jauhettua sudenhammasta. Kattilasta kohosi sinertävää höyryä, aivan kuten kuuluikin. Liemi tuoksui todella kitkerälle, mutta ihminen ei voinut tuoksua erottaa. Tälläisissä tilanteissa toivoin, ettei hajuaistini olisi viisi kertaa niin tarkka, kuin ihmisten. Kaikki mikä haisi pahalta, haisi minusta monta kertaa pahemmalle. Toisaalta sama toimi myös toisin päin, mutta eipä siitä paljoa hyötyä ollut.

Odotimme hiljaisuuden vallitessa liemen hautumista. Sen pitäisi pikkuhiljaa muuttua mustaherukan väriseksi. Jos nyt epäonnistuisimme näinkin helpossa liemessä, se olisi todella noloa, sillä tämä oli opetettu jo kuudennella tai ehkä jopa viidennellä luokalla. Kaikeksi onneksi huomasin, kuinka liemi alkoi muuttaa väriään haalean vihertävästä tumman lilaksi. Nyt olimme siis valmistuksen puolivälissä, sillä lopputuloksen tulisi olla vedenkirkasta. Vilkaisin ympärilleni ja huomasin, että muut olivat meitä reilusti jäljessä.

"Minkälainen Château on mielestäsi Tylypahkaan verrattuna?", kysyin samalla, kun aloin pilkkoa inkiväärinjuurta. Se tuoksui voimakkaalta ja lopetin hetkeksi hengittämisen. Tajusin, että Joel saattaisi kuitenkin kiinnittää siihen huomiota ja aloin taas teeskennellä hengittäväni. Inkiväärin tuoksu tulvahti nenääni ja yritin pilkkoa juuren mahdollisimman nopeasti päästäkseni hajusta eroon.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: Taikajuomaluokan huuruissa

ViestiKirjoittaja Lucas Joel Eaton » 12 Loka 2016, 21:55

Effie kertoo olleensa Beauxbatonsissa, jonka jälkeen tuli puoleksi vuodeksi Châteauhun. Vähän aikaa muualla oltuaan palasi tosin takaisin. Nyökkään hieman. Annamme liemen hautua, eikä kumpikaan sano mitään. En tiedä mitä sanoisin, mutta toisaalta parini ei myöskään aloita keskustelua. Tunnelma ei ole kuitenkaan mitenkään erikoisen outo. Katson, kuinka kattilasta muuttuva höyry muuttuu hiljalleen kohti violettia. Se muistuttaa parin vuoden takaisesta liemitunnista, kun saatoin ihan vahingossa kaataa vieressäni istuneen pojan kattilan. Se oli tosin aikaa, jolloin olin itsekin erilainen. Annoin sen itselleni anteeksi, annan vieläkin - vaikka ei ehkä pitäisi.

Kello on vasta neljä, eikä meillä olisi siis mikään kiire. Juoma on jo hyvässä vaiheessa, meillä kestäisi ehkä puoli tuntia saada se valmiiksi. Sen sijaan muilla näyttää olevan hieman kiire. Käännän katseeni takaisin omaan kattilaamme. Sekoitan keitosta aavistuksen, ettei se varmasti pala pohjaan. Heitän kattilaan viisi sudenkorennon siipiparia, jotka liukenevat joukkoon helposti.

Effie kysyy mielipidettäni Châteauhun, jos vertaan Tylypahkaan. ”Hmm…” mietin hetken mitä sanoisin. En tiedä, missä kouluissa ympärillämme olevat parit ovat olleet ennen jatko-opiskeluaan. Toisaalta, mitä ikinä sanoisinkaan on se vain oma mielipiteeni ja kokemukseni. Muut eivät voisi vaikuttaa mielipiteeseeni enää mitenkään.

”Tykkään Châteausta ehkä enemmän. Tämä on jonkin verran pienempi, eikä niin hajanainen. Tylypahkassa oli omat ongelmansa. Aiheutin niistä tosin osan itsekin, mutta… Sanotaanko näin, että olen paljon tyytyväisempi nyt. Se on vähän monimutkainen juttu” kerron mahdollisimman yksinkertaisesti. En itsekään tiedä, mitä mieltä näistä kahdesta koulusta olen. Molemmissa on toki hyvät ja huonot puolensa. ”Toisaalta, en ole ollut täällä vielä kovin kauaa” totean lopuksi.

Otan puolet pilkotusta inkiväärinjuuresta, tiputan sen kattilaan. Liekki on taa kasvanut normaaliin kokoonsa. Kattilassa oleva liemi kiehuu rauhallisesti. Neste on jo vaalenemassa, se vaatisi enää kaksi ainesosaa ja muutaman minuutin hauduttamisen. ”Millainen tämä paikka on pidemmän päälle ajateltuna?” kysyn hetken päästä. Käännän katseeni Effieen.

Taikajuomatunnit ovat edelleen ahdistavia. On tilanteita, joissa en ole päässyt yli siitä ahdistuksesta, mikä oli pahimmillaan viidennen luokan aikana. Puren hammasta usein huomaamattani tai haluan tehdä kokoajan jotain käsilläni. Tiedostan sen kyllä, mutta en pääse tavasta eroon. Saan taas itseni kiinni puremasta huulen sisäpintaa, joka on valmiiksi haavautumilla. Onneksi tapa ei juurikaan näy ulospäin. Tai ainakaan kukaan ei ole maininnut siitä aiemmin.
18-vuotias jatko-opiskelija, joka tunnistaa itsensä loistavasti nimellä Joel tai tarpeeksi vaativalla äänensävyllä myös nimellä Lucas.
Lucas Joel Eaton
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 65
Liittynyt: 09 Loka 2016, 03:06
Tupa: Cerfeur

Re: Taikajuomaluokan huuruissa

ViestiKirjoittaja Effie Solender » 12 Joulu 2016, 22:12

// Anteeksi kesto :D //

”Tykkään Châteausta ehkä enemmän. Tämä on jonkin verran pienempi, eikä niin hajanainen. Tylypahkassa oli omat ongelmansa. Aiheutin niistä tosin osan itsekin, mutta… Sanotaanko näin, että olen paljon tyytyväisempi nyt. Se on vähän monimutkainen juttu", Joel kertoi. Kuuntelin kiinnostuneena. Poika ei selvästikään ollut mikään mallioppilas, ei sillä että se haittaisi minua. En itsekään ollut sellainen vielä muutama vuosi sitten. Silloin kun en vielä välittänyt tulevaisuudestani pätkän vertaa. Näin jälkiviisaana olisi ehkä kannattanut välittää, mutta eipä sillä paljoa merkitystä enää ollut.

Jäin kuitenkin hetkeksi pohtimaan, mitä Joel oli mahtanut tehdä. Yleisesti tuhonnut paikkoja? Käyttänyt huumeita? Kironnut muita oppilaita? Käyttäytynyt muuten vain huonosti? Hillitsin haluni kurkistaa toisen mieleen, sillä en haluaisi hänen tekevän niin minullekaan.

”Millainen tämä paikka on pidemmän päälle ajateltuna?”, toinen kysyi. Liememme oli jo melkein valmis ja olin ihan huomaamattani luovuttanut suurimman vastuun sen valmistamisesta Joelille. Mietin hetken mitä vastata ja vilkuilin ympärilleni. Muut eivät olleet läheskään näin pitkällä. "Olen ollut täällä aika katkonaisia jaksoja, joten noh niin. Vapaa-ajalla tylsistyy ehkä helpommin kuin muissa kouluissa, mutta se nyt riippuu vähän ihmisestä". Tai vampyyristä. "En oikein osaa sanoa vielä. Tosin saa nähdä kuinka kauan viihdyn täällä tällä kertaa", sanoin mietiskelevään sävyyn.

En tosiaankaan ollut kovin varma tulevaisuudestani, se piti paikkansa. Jos minulla siis edes oli sellaista.
Effie Solender (20): Elmässään suuria menetyksiä kokenut kuvankaunis vampyyri. Luonteeltaan huumorintajuinen ja huolehtivainen. Ei kykene vastustamaan hyvännäköisiä miehiä ja epäilee olevansa seonnut.

Muut hahmoni: Cerinna Crèin (28), Daniel Ford (22) ja Lily-Bella Davies (15)
Effie Solender
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 121
Liittynyt: 13 Kesä 2014, 15:20

Re: Taikajuomaluokan huuruissa

ViestiKirjoittaja Lucas Joel Eaton » 25 Joulu 2016, 21:56

// Ei haittaa itsellänikin ollut vähän kiirettä parin viime kuukauden aikaan :D //

Pyöritellessäni lientä kattilassa, Effie näyttää miettivältä. En jaksa kiinnittää asiaan sen enempää huomiota. Haluaisin kyllä kysyä, mutta ei se luultavasti vaikuttaisi mitenkään. Enkä tosiaan halua vaikuttaa siltä liian uteliaalta tyypiltä, joka haluaa tietää kaikesta kaiken. Nostan kauhan pois kattilasta, jätän sen hetkeksi omaan rauhaansa.

Kysyin hetki sitten Effien mielipidettä tästä koulusta. Hän ei ensin sano mitään, välillämme on hetken hiljaisuus. Se ei ole kiusallinen, ainakaan niin pahasti kuin voisi olla. Joku tiputtaa lasipurkin muutaman pöydän päässä, se menee rikki. Käännyn katsomaan, kun opettaja kiirehtii paikalle. Opiskelija näyttää hämmentyneeltä ja nolostuneelta yhtä aikaa. Niin pitäisikin, ei purkkeja kuulu hajottaa. Eikä niitä niin paljon ole, että pöytä tuntuisi ahtaalta.

Effie on kieltämättä ollut Châteaussa lyhyitä jaksoja kerrallaan. Vapaa-ajalla kuulemma tylsistyy helpommin. Hymyilen hieman siinä kohdassa. Se on totta. Tosin, en ole pahemmin antanut itselleni vielä vapaa-aikaa tänä syksynä, kun olen treenannut ja opiskellut, tai käynyt läheisessä kylässä joidenkin kanssa. Viimeistä tosin harvemmin, mutta niitäkin reissuja on ollut muutama.

”En oikein osaa sanoa vielä. Tosin saa nähdä kuinka kauan viihdyn täällä tällä kertaa”, Effie sanoo lopuksi. Käännän katseen tyttöön ehkä aavistuksen yllättyneenä. ”En siis ilmeisesti ole ainut, joka ei tiedä tulevaisuudestaan paljon huomista enempää?” kysyn häneltä. Ehkä toisaalta ihan kiva ajatus, etten ole ainut täysin hukassa oleva täällä. Vaikka se ei todellisuudessa ollut yhtään mukavaa ajateltavaa. Varsinkaan pidemmän päälle.
18-vuotias jatko-opiskelija, joka tunnistaa itsensä loistavasti nimellä Joel tai tarpeeksi vaativalla äänensävyllä myös nimellä Lucas.
Lucas Joel Eaton
Jatko-opiskelija
 
Viestit: 65
Liittynyt: 09 Loka 2016, 03:06
Tupa: Cerfeur

Re: Taikajuomaluokan huuruissa

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 11 Kesä 2017, 20:46

Lukitaan keskeneräisenä. Kiitos teille!

Effie Solender, Cerfeur: 11 p
Lucas Joel Eaton, Cerfeur: 11 p
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus


Paluu Lukuvuosi 2016-17

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron