Eripuraa ja päänsärkyä

[Ruth Rousseau]

Ender kiitti ja kysyi missä olin opiskellut. Kai hän mutisi jotain loitsun oppimisestakin, mutten ollut varma että kuulinko oikein. Hymyilin kollegalleni ja heilutin toista jalkaani hieman. "Tylypahkassa, Pyhässä Mungossa ja Ruotsissa", vastasin lyhyesti ja otin paremman asennon nojatuolissa. Kiirehdin kuitenkin jatkamaan liian lyhyttä vastaustani pian: "Ruotsissa opiskelin tosin vain vähän aikaa työni yhteydessä. Mutta opiskelua sekin", selitin ja kohautin olkapäitäni.

"Entä sinä?" kysyin puolestani. Jos minulta kysyttiin niin Adrienne vaikutti ranskalaiselta ja myös näytti siltä. Hän puhui ranskaa paremmin kuin hyvin, mutta toisaalta olin kuullut hänen puhuvan englantiakin hyvin.. Ehkäpä hän oli käynyt Beauxbatonsin ja joitain muita ranskalaisia kouluja?

[Adrienne Ender]

”Tylypahkassa, Pyhässä Mungossa ja Ruotsissa”, Rousseau kertoi opiskalustaan. ”Ruotsissa opiskelin tosin vain vähän aikaa työni yhteydessä. Mutta opiskelua sekin.”

Olipa nainen opiskellut paljon, mietin. Hän oli todellakin ammattitaitoinen. Itse asiassa, nyt kun oikein mietin, minusta alkoi tuntua, että olin kuullut nimen Rousseau jossain. Oliko hän ansioitunutkin parantaja? Jos oli, miksi hän oli Châteaussa? Kenties samasta syystä kuin minä?

”Entä sinä?” Rousseau keskeytti ajatukseni.

”Beauxbatonsissa”, vastasin. Äkkiä minusta alkoi tuntua, että olin ihan alikoulutettu. Kuinka minut noin vajaalla koulutuksella oltiinkin päästetty opettamaan Châteauhun? ”Sen jälkeen kiertelin maailmaa”, katsoin tarpeelliseksi jatkaa. Selitys olisi kuulostanut kaljulta ilman sitä. Se kuulosti kyllä vieläkin siltä.

Äkkiä mieleeni muistui eräs asia. ”Voit muuten laittaa radion takaisin päälle”, sanoin vähän nolona, kun olin sillä lailla katkaissut Rousseaun rauhallisen radionkuunteluhetken.

[Ruth Rousseau]

Sisäinen Sherlock Holmesini tanssi ripaskaa mielessäni, kun Adrienne vastasi opiskelleensa Beauxbatonsissa. Arvaukseni oli siis osunnut oikeaan. Päättelykykyni oli siis toiminut varsin hyvin, ajattelin hieman ylpeänä. ”Sen jälkeen kiertelin maailmaa”, kollegani kertoi lyhyesti ja nyökkäsin. Tarkkailin häntä katseellani ja mietin olisiko sopivaa kysyä että missä nainen oli matkustellut ja että mitä hän oli matkustellessaan tehnyt ja kokenut. Itse olin matkustellut todella niukasti (en siis ollenkaan). Olin vain muuttanut maasta toiseen, mutten ollut koskaan lomaillut tai liikkunut edes työni takia muualle kuin Ranskaan, Englantiin ja Ruotsiin. Tunsin itseni äkkiä melko tylsäksi ihmiseksi. Olin käynyt vain kolmessa maassa ja olin jo viidenkymmenen.

”Voit muuten laittaa radion takaisin päälle”, Adrienne huomautti ja vilkaisin radiota. en halunnut sen häiritsevän keskustelua kollegani kanssa. En siis laittaisi sitä päälle nyt. "Njää", sanoin ja pudistelin päätäni. "Missä päin olet matkustellut?" kysyin palaten takaisin aiempaan aiheeseen ja käänsin katseeni takaisin neiti Enderiin.

[Adrienne Ender]

Rousseau vain pudisti päätään. ”Njää.” Ilmeisesti radio ei sitten ollutkaan niin tärkeä hänelle. ”Missä päin olet matkustellut?” Hän sen sijaan kysyikin. Pyyhkäisin hiuksiani sivuun vähän vaivaantuneena. En kuulunut lempipuheenaiheisiini.

”Siellä sun täällä”, vastasin ja kohautin olkiani. Päätin kuitenkin hieman tarkentaa. ”Olen käynyt kymmenissä maissa kuudessa eri maanosassa. Olen käynyt vuoristoissa, sademetsissä, suurkaupungeissa, aavikoilla, jäätiköillä ja havumetsissä.”

Jätin kertomukseni hieman töksähtäen kesken, katselin muualle ja hengitin kerran syvään. Se minusta. Aika ohjata puhe taas paremmille urille, muuten se voisi suistua raiteiltaan, ainakin minun osaltani.

”Sinä siis opiskelit Ruotsissa? Siellä en olekaan käynyt. Osaatko Ruotsia? Missä muualla olet käynyt?” Kyselin kohteliaalla äänensävylläni, en liian innokkaana, mutta kuitenkin kiinnostuneena. Tietenkin tiesin Ruotsista yhtä sun toista käymättäkin, mutta olisihan se hienoa kuulla mielipiteitä joltakulta, joka oli henkilökohtaisesti käynyt siellä ja ilmeisesti viettänyt pidempäänkin aikaa.

[Ruth Rousseau]

Nainen antoi minulle häiritsevän lyhyen ja epätarkan vastauksen. "Siellä sun täällä", toistin lausahduksen mielessäni, mutta vastaus ei muuttunut lainkaan sen paremmaksi, vaikka sitä kuinka yritin analysoida.

Onnekseni neiti Ender alkoi tarkentamaan vastaustaan. Hän kertoi käyneensä kymmenissä maissa ja kuudessa eri maanosassa. Wow, ajattelin hämmästyneenä ja kuuntelin mielenkiinnolla Adriennea, joka oli myös käynyt sademetsissä, aavikoilla ja jäätiköillä. Hänhän oli käynyt vaikka missä! Olisin kuunnellut lisää mielelläni, mutta nuori professori vaihtoi taitavasti puheenaiheen Ruotsiin. ”Sinä siis opiskelit Ruotsissa?"

Nyökkäsin ja yllätyin kun hän seuraavaksi tuumasi ettei ollut käynyt siellä koskaan. "Osaatko Ruotsia?" kuului seuraava kysymys. "Osaan, mutten yhtä hyvin kuin ennen", selitin ja mietin kuinka huonosti sitä nykyään osasinkaan. Muutto Ruotsista Ranskaan oli tosiaankin vaikuttanut joidenkin sanojen unohtamiseen. Mutta kai se oli ihan ymmärrettävää että kieli jota harvoin kuulee unohtuu ajan kanssa? "Missä muualla olet käynyt?” Adrienne kysyi vielä ja naurahdin. "Voi, minä en ole matkustellut sitten yhtään! Olen vain asunut muutamassa eri maassa, eli Englannissa, Ruotsissa ja täällä Ranskassa", selitin hymyillen lämpimästi.

"Mutta sinä olet käynyt joka puolella! Haluaisitko kertoa lisää?" kysyin kiinnostuneena ja lapsekkaan innokkaana. Olikohan Adrienne nähnyt pingviinejä siellä jäätiköillä? Tai kameleita ja kalkkarokäärmeitä aavikoilla. Sademetsissä hän oli varmasti törmännyt vaikka minkälaisiin otuksiin. Kuinka jännää!

//kalkkaroskäärmeitä 8)//

[Adrienne Ender]

Rousseau kertoi osaavansa Ruotsia. Pitäisipä painaa mieleen, että jos joskus täytyisi mennä Ruotsiin, voisin kysyä Rousseaulta pientä opastusta.

”Voi, minä en ole matkustellut sitten yhtään!” Rousseau naurahti. ”Olen vain asunut muutamassa eri maassa, eli Englannissa, Ruotsissa ja täällä Ranskassa. Mutta sinä olet käynyt joka puolella! Haluaisitko kertoa lisää?”

Ei, en minä halunnut kertoa lisää. Vaihdoin vähän kiusaantuneena asentoa. Tämä oli yksi pääsyistä sille, etten halunnut puhua pidempään muiden kanssa. Aina loppujen lopuksi joku yrittää huijata minut puhumaan itsestäni, vaikka yrittäisinkin ohjailla puhetta.

”Ei siinä ole oikein mitään kerrottavaa, kunhan vain, no... Matkustelin, työskentelin, onko sillä väliä?” Puuskahdin. ”En oikein tykkää puhua siitä.” Miksi en halunnut puhua siitä? En tiennyt. En tiennyt, halusinko kokea sen uudelleen, jos halusin, niin en tiennyt, kenen kanssa. En tiennyt, olisiko... oikein jakaa muistoja ympäriinsä, heitellä puolitutuille.

Minun teki mieli lähteä, mutta en halunnut olla epäkohtelias. Sitäpaitsi Rousseau voisi ymmärtää ja jatkaa vain kertomustaan Ruotsista. Nousin ja kävelin vaaleanpunaraitaisen teepannun luo. ”Haluatko teetä?” Kysyin ja sytytin pannun alle jo tulen sauvallani. Minä ainakin halusin teetä.

//Niitäpä//

[Ruth Rousseau]

Neiti Ender vaihtoi asentoaan jotenkin kiusaantuneen oloisena. Hän kertoi ettei aiheesta ollut mitään kerrottavaa. Epäilin hänen sanojaan, mutta annoin olla. "Matkustelin, työskentelin, onko sillä väliä?" professori puuskahti. "Ei, jos haluatte niin", vastasin. "En oikein tykkää puhua siitä", nainen selitti ja nousi. "Huomaan sen."

Korot kopisivat vasten lattiaa, Adriennen kävellessä. Kops, kops, kops. Ääni oli hauska. Mietin, mistäköhän puusta korot oli tehty. "Haluatko teetä?" professori kysyi ystävällisesti. "Oui", sanoin ja nousin nojatuolilta. Kävelin kollegani ja vaaleanpunaraitaisen teepannun luokse. Korottomista kengistäni ei kuulunut kopinaa, tai mitään järin äänekästä. Otin kaapista kaksi valkeaa kuppia ja annoin niistä toisen Adriennelle. Ajatukseni harhailivat jälleen koroissa.

[Adrienne Ender]

Sairaanhoitaja myötäili puheitani. Ehkä minun olisi ollut kohteliasta vastata hieman kattavammin, mutta en oikein tiennyt, mitä kertoa. Kyllähän vaikka mitä oli tapahtunut, mutta sopivan mittaista versiota oli niin vaikeaa kertoa, mieleen pomppi selkeän koosteen sijaan vain yksittäisiä tapahtumia.

Rousseau vastasi haluavansa teetä ja nousi avukseni. Otin vastaan hänen ojentamansa teekupin. Sairaanhoitaja näytti olevan vähän omissa maailmoissaan, joten minun ei tarvinnut alkaa vääntämään keskustelua. Minäkin vaivuin hetkeksi ajatuksiini, kunnes huomasin veden kiehuvan. Otin kaapista pienen purkin, jossa oli teepusseja. En jaksanut nyt keittää kunnon teetä teenlehdistä. Valitsin itselleni sitruunateen ja ojensin purkkia Rousseaulle.

“Otatko pussiteetä? Vai keitetäänkö oikeaa?” Huolimatta käyttämästäni sanamuodosta päätin kuitenkin ottaa itselleni pussiteetä, vaikka toinen haluaisikin haudutettua. Laskin sitruunateepussini teekuppiin ja kaadoin kuumaa vettä päälle. Katsoin jälleen kaappiin hyllylle, jolla oli joskus ollut teelusikoita. “Tiedätkö, missä teelusikat ovat? En löytänyt niitä viimeksikään, kun keitin täällä teetä.”

[Mila Molina]

Kiitokset pelistä! Lukitaan keskeneräisenä.

Ruth Rousseau: 17 p
Adrienne Ender: 18 p