Joulun aikaa, kätösten taikaa

[Sylviane Gren]

//Mukaan toivottaisiin Amber Christenseniä! //

Sylviane makoili Pouffsoufflen oleskeluhuoneessa lämpimän takan edessä. Tupa oli oikeastaan tosi ihana paikka näinä aikoina, koska siellä oli takka ja se antoi oikein jouluisen mielikuvan ja vaikutelman. Ehkä takan lämpö ei ollut se paras vaihtoehto, jos oli itse pukeutunut jo aika lämpimästi, mutta ei se Sylvianea nyt niin paljon haitannut, että hän paikkaansa vaihtaisi. Ei ainakaan vielä. Siinä oli ihan mukava olla.

Pouffsouffle nojasi kädellään maahan ja pyöritteli hieman letistä karannutta pitempää hiussortuvaa sormensa ympärille. Hän mietti. Oli jo 17. joulukuuta, ja kunnollista tietoa siitä, mitä jouluista hän voisi viedä mukanansa kotiin, oli vielä ihan auki. Sylviane kyllä tiesi, ettei ollut ihan se paras muistamaan asioita, mutta nyt tällainen unohdus... Ehkä se oli ollut kiire tai sitten vain se joulun odotus, että koko asia oli mennä lähes sivu suun häneltä.

Lopulta tyttö vain huokaisi mietteliäästi ja kellahti kyljelleen. Hmm. Lattialla oleilu tuntui hyvältä. Ehkä pitäisi tehdä jotain mitä voisi tehdä myös lattialla oleillessa. Kun vain tietäisi, että mitä. Sylviane yritti käydä mielessään kaikki mahdolliset asiat, joista piti joulusta. Suurin osa tuntui kuitenkin olevan enemmän abstraktia kuin jotain konkreettista. Toki hän voisi mennä kotiin ja tuoda jouluniloa mukanaan, mutta sitä hän tekisi muutenkin, aina.

Ehkä pitäisi vain yrittää väkertää jotain niiden siementen kanssa. Se saattaisi olla hyvä idea. Tuumasta toimeen. Tosin Sylviane ei ollut ihan varma, että mitä hän tekisi niiden kanssa. Pitäisi varmaan ensiksi kuvitella jotain. Se tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Tyttö sulki silmänsä ja yritti saada erilaisia kuvia nousemaan mieleensä. Suurin osa tuntui kuitenkin yhdistävän ne siemenet ruokailuun, mutta Sylviane ei kyllä edes tiennyt vielä, että olivatko ne myrkyllisiä vai ei. Toivottavasti ne eivät olisi… Ei hän kyllä niitä aikonutkaan syödä vaan käyttää… käyttää hyväksi, jotenkin! Liimata ne johonkin, jottei kukaan voisi syödä niitä? Ei ehkä. Ei hän oikeastaan tiennyt mitä tehdä.

//Tuli vähän mitäänsanomaton alku, mutta toivottavasti löytyy jotain tarttumapintaa! //

[Amber Christensen]

//Ja täältä Amber saapuukin!//

Lauantai, 17 joulukuuta. Tämä ei ollut mikä tahansa viikonloppu, vaan joulun odotusta täynnä oleva, kaunis päivä. Hanki oli peittänyt Châteaun tienoot ja muutama lumihiutale leijaili taivaan sineä vasten. Olin aivan täpinöissäni, sillä tiesin, että joulu saapuisi pian.

Tämän tähden olinkin istunut makuusalissa pylvässängylläni jo tovin, kirjoittaen ylös ideoita, mitä voisin ystävilleni antaa joululahjaksi. Pureskelin sulkakynäni päätä mietteliäänä. Olin tutustunut viimeisien kuukausien aikana moneen ihanaan ihmiseen. Avery, jonka olin tavannut marraskuussa, oli tummaihoinen puoliverinen. Hänelle ainakin väsäisin lahjan (pidän siis itsetehdyistä lahjoista). Ehkä kutoisin kaulahuivin. Ulkona on nimittäin aika kylmä, joka kävi selväksi jo kun kävin luistelemassa Averyn kanssa.

Kylmyydestä puheen ollen, tunsin kuinka varpaani kihelmöivät harmaista palmikkovillasukista huolimatta. Makuusalissakin oli jopa hieman viileää, tai sitten minulla oli vain vilkas mielikuvitus. Vedin polvet rintaani, että voisin halata itseäni lämmitykseksi. Voi, kumpa talvellakin voisi olla mukavan lämpöistä. Olisi luultavasti paljon mukavampaa kirjoitella takan edessä, pohdin. Tässä olisi mahtava idea jonka voisi toteuttaa!

Pian kipitin alas oleskeluhuoneeseen ruskeat, pitkät hiukset heilahdellen. Täällä alhaalla oli jo valmiiksi lämpimämpää kuin makuusalissa. Takkatulen ritinä sai minut kuitenkin hyppelehtimään tyytyväisenä siihen pehmeään nojatuoliin, lähelle takkaa. Lämpö säteili pitkälle ja tunsin että tämä oli sitä jouluntaikaa - vaikka joulu ei vielä edes ollut. Aloin jälleen rustaamaan lahjalistaa. Pergamentin vanhahtava tuoksu leijui nenääni.

Hetken kuluttua kohotin katseeni. Kiinnitin ensimmäistä kertaa huomioni takan edessä makaavaan hahmoon. Hahmo ei liukkunut, makoili vain siinä. Katselin sitä uteliaana. Nukkuiko hän? Hipsuttelin hiljaa lähemmäksi ja kumarruin katsomaan. Kyseessä oli tyttö, ehkä minua vanhempi - en tiedä. Tuolla oli kuparinruskeat hiukset.

"Hei, nukutko sinä?" Jos hän nukkui saatan ehkä katua tätä kysymystä, ei tarkoitus ole herättää ketään.

[Sylviane Gren]

Oli kulunut tovi, ellei toinenkin. Ei Sylviane oikeastaan tiennyt. Ajantaju oli miten oli ja ajatukset leijailivat jonnekin tai sitten eivät. Talvi ja joulu tuntuivat kivoilta asioilta niin kuin aiemminkin. Hän vain oli jo vähän sitä mieltä, että olisi sittenkin kannattanut vaihtaa vihreä-ruskearaidallinen villapusero johonkin toiseen. Oli vähän hiostavaa jo.

Ylhäältä, viereltä tai ainakin jostain kuului tytön ääni. Tuo kysyi, että nukkuiko joku. Sylviane hymyili hieman. Olisi oikeasti tosi söpöä tai söpömpää kuin söpöä, jos joku nukkuisi täällä oleskeluhuoneessa. Awws. Pelkkä mielikuva oli jo sydäntä särkevän herttainen, joten Sylviane raotti silmiään ja sulavasti ehkä urheiluharrastuksen myötä kohottautui istuma-asentoon, vaikka oli vastikään lojunut kyljellään. Sylviane varmisti huolimattomasti kädellään, että hiukset olivat vielä jotenkin letillä. Tuon kaiken jälkeen tyttönen vasta huomasi lähellä olevan Pouffsoufflen.

”Heii”, Sylviane tervehti tottuneesti tuntematonta, mutta sympaattiselta vaikuttavaa tyttöä. Sylviane ihmetteli vain hetken ajan sitä, miksei tyttö oikein ollut tehnyt oloaan mukavaksi jossain kunnon sohvalla tai jossain, mutta siirsi tuollaiset ajatukset syrjään. Saihan sitä tehdä mitä halusi, kun hänkin itse kerran, oli maannut takan luona. Sylviane kyllä nyt tiesi ja ymmärsi, miksi eläimet niin mielellään käpertyivät sinne. Siellä oli lämmintä! Ja ihanaa olla!

Sylviane muisti vasta sitten, että oli aiemmin yrittänyt miettiä niitä askartelujuttuja. Mihinkään kunnolliseen lopputulokseen hän ei kyllä ollut tainnut päästä. Vai oliko? Hän ei ollut ihan varma. Vähän mietteliäästi hän yritti päästä aiemmista ajatuksistaan kärryille, mutta sitten Sylviane ymmärsi, että äskeinen tyttö oli varmaan häneltä kysynyt nukkumisesta. Hups.
”En nukkunut”, hän siis vihdoin vastasi naurahtaen, sillä ei ollut ihan varma asiasta. Ei kai?
”Yritin vain ajatella yhtä asiaa”, Sylviane selitti ja tähdensi asiaa pitämällä oikean käden etusormea pystyssä yhden tärkeän asian merkiksi, ”eli mitä veisin kotiin jouluksi.” Tuon jälkeen tyttö hymyili ja risti jalkansa.

[Amber Christensen]

Kun olin kysynyt nukkuiko tuo, tyttö hymyili hieman. Kyllä hän nukkui - ainakin luulen niin. Hän taisi nähdä oikein hyvää ja lämpimää unta joulusta ja sen sellaisesta. Kyllähän minä joskus hymyilin unessani, joskus jopa nauroin, mutta saattoi hyvinkin olla että tuo hymy oli reaktio minun kysymykseeni. Ken tietää.

Nyt tuo toinen raotti silmiään varsin luonnollisen näköisesti, ja kohottautui istuma-asentoon. Hui kamala. Olinko herättänyt hänet? Ei se ollut tarkoitus. Peruutin hiljaa taaksepäin samalla kun toinen tyttö tunnusteli lettejään. Se sai minutkin koskettamaan hiuksiani nopeasti. Parasta vain häipyä. Viimeistään silloin kun tyttö katselisi ympärilleen hän äkkäisi minut ja syyttäisi minua siitä, että olin noin vain herättänyt hänet.

Yhtäkkiä tyttö tervehti minua. Heilautin hänelle kättäni ja hymyilin leveästi. Hän ei sittenkään tainnut olla vihainen minulle. Tai sitten tämä kätki sen erittäin taidokkaasti. Itse olin jopa kateellinen tuolle, sillä siinä hän vain istui lämpimän takan edessä. Vilunväristykset kulkivat kehoni poikki. Sitten sain mahtavan älynväläyksen ja istuin tuon toisen vierelle takan eteen. Hymyilin tyytyväisenä tuntiessani ihanaa lämpöä huokuvan takasta. Edes tusina kynttilää ei olisi voinut tuottaa tällaista lämpöä. Ne oltiin luotu valoa tuomaan, ei lämmittämään.

Kun tyttö sanoi, että ei ollut nukkunut. En ensin ymmärtänyt tuota yht'äkkistä toteamusta. Vasta hetken kuluttua tajusin, että olin itse kysynyt sitä. Huokaisin helpotuksesta ja hymyilin tälle.
”Yritin vain ajatella yhtä asiaa”, tyttö selitti etusormi pystyssä. Harvoin näin jonkun miettivän maaten takan edessä kuin kissa. Isoäitini kissat aina nukkuivat takan edessä, turkistaan huolimatta.
”eli mitä veisin kotiin jouluksi", tyttö sanoi ja risti jalkansa hymyillen.
Ilmeeni kirkastui.
"Olin juuri miettinyt samaa!" huudahdin. "Katsopa tätä."

Pomppasin ylös ja kipitin nojatuolin luokse. Pergamentti ei kuitenkaan enää ollut siinä. Mutisin jotain sen tyylistä kuin: "Missä se on?" tai "Vastahan se oli tässä." espanjaksi. Pälyilin ympärilleni. Oleskeluhuoneessa oli meidän (minun ja tuon toisen tytön) lisäksi vain muutama oppilas. En heti uskoisi, että he ovat vieneet listani. Laskin katseeni mashaan. Nojatuolin alta pilkisti paperinpala. Listani! Se oli ilmeisesti pudonnut.

Palasin istumaan tytön viereen. Tällä kertaa paperinpalan kanssa.
"Tähän listaan ylös ideat siitä, mitä voisin antaa joululahjaksi", selitin innoissani. "Se ei ole suinkaan toivelista, johon rustaan ylös asiat, joita toivon joululahjaksi. "Ne ovat asioita mitä annan muille!"

[Sylviane Gren]

Tyttö kertoi miettineensä juurikin samaa. Sylviane hymyili. Mikä sattuma! Ehkä toisella olisi jotain hyviä ideoita, joita voisi jakaa Sylvianellekin. Ehkä. Vieras Pouffsouffle tarjoutui sitten jopa näyttämään jotain. Sylviane katseli, kun toinen nousi ja näytti siltä kuin etsisi jotain. Samalla toinen hyräili jotain. Sellaista joulu sai aikaan! Sylviane olisi voinut rutistaa joulua, jos se olisi ollut joku yksittäinen henkilö – ihan varoittamatta!

Jostain tyttö oli sitten taikonut jonkun paperipalan käteensä ja palasi sitten Sylvianen viereen. Sylviane siirsi hiuksiaan korviensa taakse hymyillessään ystävällisesti. Toki hän oli hieman utelias, mutta ei sitä sovi ihan noin vain vilkuilla toisten papereita ja muuta, ainakaan ilman lupaa. Toinen Pouffsouffle kertoi innokkaasti siitä, miten se ei ollut mikään toivomuslista vaan lista, johon tuo laittoi asioita, joita aikoisi antaa muille. Se vaikutti aika mielenkiintoiselta idealta, mutta Sylviane innostui asiasta pikemminkin vain toisen tytön innostuksesta.

”Vau! Mitä kaikkea olet jo keksinyt?” Sylviane kysyi. Hän ei edes pistänyt merkille miten uteliaalta kysymys olisi saattanut vaikuttaa, mutta se oli vain tuntunut oikeimmalta kysymykseltä. Koko idea oli kerrassaan mahtava! Miksei hän itsekin voisi tehdä jonkun vastaavan, johon listaisi kaikki asiat. Se olisi varmaan todella hyvä idea, sillä silloin ei voisi unohtaa mitään! Sen Sylviane sanoikin oitis ääneen.

Alkuinnostuksen laantuessa vähän, Sylviane huomasi itsekin, ettei yhä tiennyt kovin konkreettisesti mitään mitä voisi kirjoittaa omalle listalleen. Joulurauhan tietenkin, mutta eihän sitä voisi kääriä lahjapaperiin, jotta siitä tulisi kunnon lahjapaketti?

[Amber Christensen]

Tuo toinen näytti uteliaalta istuessani hänen vierelleen takkatulen äärelle. Hän ihasteli - tai kehui, miten sen nyt voisi sanoa, listaani ja kysyi, mitä olin keksinyt. Leveä hymy levisi kasvoilleni. Minusta oli erittäin mukavaa kun työtäni ja ideoitani arvostettiin. Ei sillä etteikö niin tapahtuisi usein. Positiivinen palaute piristi kuitenkin aina ja olin täysin samaa mieltä toverini kanssa, tämä oli mahtava idea myös sen takia, että en varmasti unohtaisi mitään. Paitsi jos hajamielisyydessäni hukkaisisin listan...

"Minulla on paljon ystäviä ja tuttavia joille antaa mitä omaperäisempiä lahjapaketteja", selitin tehden eleitä molemmilla käsilläni. Näin sain nimittäin varmemman tuntuman siitä, että selitykseni oli tarpeeksi selkeää. "Minulla on kuitenkin hieman vaikeuksia keksiä annettavaa - saati toteuttaa kaikki. Pidän nimittäin eniten itsetehdyistä lahjoista. Herkutkin ovat ihan okei. Tiedäthän, kuten suuri, sydämenmuotoinen pipari, jossa on paljon piparikuorrutetta!"

Pysähdyin miettimään. Lahjoilla muistamisen arvoisia henkilöitä oli tosiaan paljon. Opal, Avery, äiti, isä, isoäiti, monet sukulaiset ja etenkin Anette. Kaiken lisäksi jos minun ja tämän toisen tytön välillä kehkeytyisi jopa ystävyys, pitäisi minun hänellekin taiteilla paketti.

Silloin muistin Jimenan. Serkkuni, joka asui Espanjassa. Hän oli varsinainen herkkusuu. Tälle voisin ainakin leipoa jotain. Mutta mitä ja missä? Luulen että koulun keittiöön ei saa mennä. No, täytyy tyytyä johonkin muuhun.

"Kuten serkulleni, Jimenalle pitäisi lähettää lahja", pyörittelin sulkakynää kädessäni. Yhtäkkiä päähäni pälkähti idea, jonka kirjoitin saman tien listaan. "Lähetän hänelle perinteisiä velhomaailman makeisia! Ei kovin omaperäistä, mutta hän saattaa pitää niistä."

"Mikä sinun nimesi muuten on?" poikkesin aiheesta toiseen. Olin puhelias, varsinkin iloisena ja innostuneena. "Minä olen Amber Christensen."

[Sylviane Gren]

Sylviane kehui itsetehtyjä lahjoja. Ne olivat aina tosi kivoja. Harmi, kun ne eivät aina vain onnistuneet yhtä hyvin kuin ne oli aiemmin mielessään suunnitellut. Ei sillä, että se olisi Sylviane haitannut tai estänyt lahjan antamisesta, mutta olisi ollut kyllä paljon mukavampaa antaa lahja, joka oli muullakin kuin vain sydämellä tehty. Hän hymyili ystävällisesti ja antoi toisen tytön puhua, myötäilen sopivasti.

”Kyllä joulumakeisista saa omaperäisiä, jos antaa sellaisia, joista itse pitää eniten. Etenkin, jos niitä yhdistelee vielä, että hän saa vain ne parhaat ja maukkaimmat”, Sylviane ehdotti. Hän ei itse voisi antaa makeisia, sillä ei halunnut kenenkään joutuvan uudestaan hammaslääkärin luo. Oikomiskojeiden vuoksi toffee oli hänelle itsellekin kielletty nautinto, mutta ei hän sitä oikeasti kaivannutkaan. Suklaasammakot olisivat aika kivoja kylläkin. Ehkä sellainen pitäisi antaa veljelle… Ei veli mitään toivelistaa kirjoittanut, josta sisko voisi kiltisti napsaista ehdotuksia, mutta näin oli toki paremmin.

”Olen Sylviane”, Sylviane esittäytyi ja ojensi kättään toiselle tytölle, mutta vähän empi, kun toisella oli ollut sulkakynäkin kädessä ja vähän kaikenlaista. Toinen esittäytyi Amberiksi. Sylvianen nyökkäsi ja toisti nimen hiljaa.

”Olen Sylviane Gren”, Sylviane päätyi vielä korjaamaan omaa esittäytymistään, koska sukunimi tuppautui jäämään aina pois. Etenkin, kun Amber oli esittäytynyt sukunimen kanssa, tuntui paremmalta vielä kertoa omakin. Ei sillä oikein kauhean paljon väliä ollut, kun ei kukaan ollut tekemässä kirjallista raporttia Joulupukille taikka Isä Joululle, muttei se voinut olla pahitteeksikaan.

”Ajattelin tehdä tai askarrella jotain jouluista kotiin viemistä siemenistä”, Pouffsouffle kertoi sivellen hieman hajamielisesti hymyillen hiuksiaan paremmin.
”En vain tiedä vielä, että mitä”, hän jatkoi ja liitti kätensä yhteen, syliin.

[Mila Molina]

Lukitaan keskeneräisenä, kiitos teille!

Sylviane Gren, Pouffsouffle: 11 p
Amber Christensen, Pouffsouffle: 9 p