Loitsu ei vain toimi

[Paul Thomas]

// Sylviane Greniä kutsutaan, pelin ajankohta on 20.10.2016

Ilta oli pimentynyt jo kello kuudelta. Syksy oli siis tullut, ja Paul istui Pouffsoufflen tuvassa nojatuolin ääressä harjoittelemassa kaksotus-loitsua, joka heille oli tullut loitsujen tunnilta läksyksi. Tai siis heille, jotka olivat epäonnistuneet tunnin aikana jatkuvasti loitsussa. Loitsun tarkoitus oli kopioida esinettä sen viereen niin kauan kun siihen keskittyi, mutta Paulin tapauksessa kopioitavan muovikupin kopiot muistuttivat enemmän möykkyjä ja epämuodostuneita pikkulautasia kuin kuppeja. Paul oli lukenut loitsukirjoja toisensa jälkeen ja harjoitellut neljää heilautusliikettä, mutta loitsu ei vain toiminut. Paul oli hieman liian ylpeä pyytääkseen isompiluokkalaisten apua, mutta haluaisi silti kohta jo onnistua loitsussa. Menisikö tässä koko ilta?

Paul nousi hetkeksi seisomaan ja pyyhkäisi hiuksiaan. siten hän heitti möykkyjä roskakoriin ja haukotteli. Paul oli viime aikoina ollut hyvin väsynyt. Se saattoi johtua yleisestä syysväsymyksestä, liiallisesta opiskelusta tai jostain muusta. Kun Paul kasoi jälleen muovikuppiin, hänen mieleensä ilmestyi ajatus. Ehkä kolmas heilautus pitikin tehdä tällä tavalla...

Loitsuista Paul ei tykännyt oppiaineena. Se ei varsinaisesti opettanut mitään oikeasti hyödyllistä, vaan tällaisia "tehdastaikoja", jotka voitaisiin toteuttaa jästikeinoinkin paljon tehokkaammin. Mutta niin, velhomaailmassa tällaista varmaan pidettiin tärkeänä.

Pal yritti vielä kerran loitsua. "Kaksotus!" hän huusi ja teki neljä heilautusliikettä, mutta jälleen kopioitu "kuppi" muistutti jotain muodotonta. Tässä siis menisi koko ilta.

[Sylviane Gren]

//Tuo otsikko on muuten tosi kiva ja tavallaan aika suora, mutta kuitenkin vakuuttava, sekä jossain määrin hauska! Anteeksi minun viesti vähän venyi, koska ei-niin-tärkeät pohjustukset. :'D //

Sylviane oli hyvällä tuulella tietenkin! Niin kuin eilenkin! Eilen oli ollut hänen syntymäpäivänsä ja voi että, kun se oli taas ollut yksi parhaimmista mitä hänellä oli ikinä milloinkaan ollut. Tyttö oli saanut hienosti kaikkea itsetehtyä, mitä hän toki arvosti tosi paljon. Jopa itsetehty kasvikansio oli tullut hänelle pöllöitse! Ei siinä vielä mitään, mutta kun se ei liikkunut ja kasvitkaan eivät liikkuneet eli se oli tavallaan oikea jästijuttu! Ei Sylviane opiskellut jästitietoa, mutta oli tuo aika mielenkiintoista kuitenkin. Tyttö ei valitettavasti ollut tänään koulun asioilta ehtinyt perehtyä siihen sen enempää, mutta päivän lyhentyessä ja hämärtyessä olisi kyllä entistä ihanampaa kuin ihanaa syventyä kasvien maailmaan.

Sylviane loikki portaat oleskeluhuoneeseen niin hyvin kuin viininpunaisen vakosamettimekko antoi myöten. Saapuessaan portaiden päähän tyttö pyörähti kansio rintaansa vasten painettuna ympäri etsiäkseen jonkun kivan ja mukavan paikan, jonne istuutua. Takan luo lämpimämpään paikkaan tyttö ei ihan vielä menisi, sillä se olisi varattu kunnolliselle talvelle! Olisipa jo talvi ja voisi pukeutuakin pörröisemmin, sillä ainakin nyt Sylvianella ei ollut pörröistä paitaa päällä, sillä se olisi näyttänyt vähintäänkin oudolta samettisen mekon alla. Ei beige pitkähihainen tosin ikävä ollut, mutta sen aika oli jo ehkä pian ohi. Vaatteista luopuminen ei vain ollut tytön vahvuuksia eikä nopeasti ja mielivaltaisesti jonkun nojatuolin itselleen omiminen.

Lopulta tyttö lähti käyskentelemään itsekseen hyräillen yhden nojatuolin luo ja tie sattui menemään jonkun vanhemman oppilaan ohi, joka taisi harjoitella loitsuja. Sylviane piti loitsuista, joten jäikin vähän katselemaan toisen harjoittelua. Tuo halusi kai saada kupista toisen samanlaisen. Aika hieno idea sinällään! Sitä mieltä ainakin Sylviane oli. Todella kätevää, jos jokin menee rikki niin voisi olla varalla jo toinen tai jos hyvä ystävä pitäisi jotain kivana voi antaa tälle samanlaisen. Muutoinkin se loitsu olisi varmasti todella hyödyllinen ja kaikkea! Oih, tytön teki jo aivan mieli mennä nyt loitsujen tunnille. Kuuden aikaan illasta ei tosin ollut loitsuja… sinällään aika harmi.

Kun lopulta, Sylvianen silmien edestä kuin tyhjästä ilmestyi esine, tyttö yritti taputtaa kiltisti. Ei liian hurjasti, sillä ei hän aiemmin ollut huomauttanut olemassaolossaan eikä halunnut pelästyttää toista! Sitä paitsi Sylvianella oli vielä kasvio rintaansa vasten painettuna, joten kovin erikoinen taputtamisele ei olisi onnistunutkaan!
”Tuo oli aivan uskomatonta”, tyttö henkäisi ihastuksissaan ollen ehkä jo enemminkin otettu siitä, että loitsuilla sai tällaista aikaan kuin pojan suoriutumisesta. Onneksi hän ei itse tajunnut sitä, sillä se olisi ollut aika ikävä juttu huomata!

[Paul Thomas]

//Viestien venyminen ei ikinä ole mun mielestä ongelma, vaan päin vastoin. :)

Paul käänsi katseensa kohti toisella nojatuolilla istuvaan häntä vähän nuorempaan tyttöön, joka taputti loitsun avulla tyhjästä ilmaantuneelle muovimöykylle. Mitähän niin hienoa tuossa oli, ihmetteli hän, eihän loitsu ollut edes toiminut. Kuitenkin kohteliaisuuttaan Paul sanoi tytölle: "Kiitti. Tällaista meille opetetaan neljännellä luokalla. Tai siis tuon toisen pitäisi muistuttaa vähän lähemmin kuppia, mutta mitäs pienistä. Olen harjoitellut tätä loitsua vaikka miten kauan, mutta se ei vain ota onnistuakseen."

Paul nosti taialla lmaantuneen esineen pöydältä, tarkasteli sitä lähempää ja hymähti huvittuneesti: "Muistuttaa vähän kuunsirppiä. Toivottavasti seuraava onnistuisi paremmin, vaikka tämäkin on ihan hieno koriste-esine. Loitsut eivät ihan ole alaani."

Paul katsahti jälleen tyttöä. Hän tunsi monia tupalaisiaan, mutta tätä tyttöä Paul ei muistanut tavanneensa muuten kuin ohimennen. Ojentaessaan kuunsirppiä tytölle hän hymyili ja kysyi: "Haluatko tämän, minulla kun on matkalaukussani jo tarpeeksi koristeita. Ja mikä olikaan nimesi?"

Ehkä Paul voisi juttelemalla tytölle välttää lisäharjoittelun, hän kun ei yhtään pitänyt loitsujjen käytännön treenaamisesta. Seuraavaan tuntiin olisi kuitenkin vielä aikaa, ja hän voisi vaikka aamulla harjoitella lisää.

[Sylviane Gren]

”Ole hyvä!” Sylviane ilmoitti toisen puheenlomassa sipaistessaan toisella kädellään hiukset paremmin pitkin pituuttaan. Poika kertoi, että näitä asioita he oppivat neljännellä luokalla ja Sylviane oli jo vähällä haukkoa henkeä, että hän itsekin pääsisi tekemään jotain kätevää ja kaunista niin kuin alle vuoden päästä! Kun hän olisi jo neljätoista, ai että! Vau! Toisen vähättelyyn tyttöä ei enää kuullut, kun omat ajatukset mielikuvituksen siivittämänä laukkasivat eteenpäin.

”Eli pääsen ensi vuonna loitsimaan myös yhtä kauniita juttuja!” Sylviane kokosi ajatuksensa ääneen hymyillen niin leveästi kuin osasi, paljastaen hammasrivistöä somistavat oikomiskojeet kunnolla.
”Olen kolmannella”, tyttö selitti vielä, kallisti päätään oikealle tarkastellessaan kauempaa ilmestynyttä veistosta. Kuulemma asia esitti kuunsirppiä, ja tyttö nyökki ahkerasti. Oikein mukava koriste-esine. Kyllä!

Toinen oli omien sanojensa mukaan huono loitsuissa. Sylviane päätyi vain tuhahtamaan hiljaa ja pudistamaan ponnekkaasti päätään. Ei toinen tosiaankaan ollut huono siinä, sillä tuohan oli aivan ilmetty kuunsirppi -veistos!

Tyttö oli ottamassa veistosta vastaan, mutta sitten sitä oltiin jo lahjoittamassa hänelle. Sylviane empi vähän, mutta lopulta otti koristeen käteensä.
”Sylviane”, hän mainitsi nopeasti ohimennen nimensä, sillä oli jotenkin siinä uskossa, että oli jo aiemmin maininnut koko nimensä. Kysyihän poika sitä niin kuin Sylviane olisi jo kerran sanonut sen kokonaan.

”En minä tiedä voinko ottaa sitä”, tyttö sanoi palaten itse asiaan käännellessään veistosta käsissään. Kasvio oli jo jossain vaiheessa pudonnut lattialle.
”Se on kyllä kaunis”, Sylviane lisäsi äkkiä vielä kuunsirpistä, jottei toinen kuvittelisi väärin ja luulisi, ettei hän pitäisi siitä.

”Hmm… Minulla oli kyllä syntymäpäivä eilen, joten voisin kai ottaa sen vastaan”, tyttö lopetti pohtimisen ja nosti iloisen katseensa takaisin keskustelukumppaniin. Katseen mukana nousi myös pian veistos silmien tasolle, Sylviane nojautui hieman taaksepäin ja tähyili kuunsirpin yli toiseen ennen kuin aivan varoittamatta ponnisti ylös nojatuolin syvyyksistä. Tyttö riensi nopeasti jalkoihinsa katsomatta toisen nojatuolin luo ja yritti rutistaa tai siis halata poikaa.
”Tosi ihanaa, että muistit syntymäpäiväni”, Sylviane henkäisi iloisesti, kuten oli jo eilen useammin tehnyt, ”kiitos!”

[Mila Molina]

Kiitokset pelistä, vaikka se jäikin keskeneräiseksi!

Paul Thomas, Pouffsouffle: 4 p
Sylviane Gren, Pouffsouffle: 6 p