// Sylviane Greniä kutsutaan, pelin ajankohta on 20.10.2016
Ilta oli pimentynyt jo kello kuudelta. Syksy oli siis tullut, ja Paul istui Pouffsoufflen tuvassa nojatuolin ääressä harjoittelemassa kaksotus-loitsua, joka heille oli tullut loitsujen tunnilta läksyksi. Tai siis heille, jotka olivat epäonnistuneet tunnin aikana jatkuvasti loitsussa. Loitsun tarkoitus oli kopioida esinettä sen viereen niin kauan kun siihen keskittyi, mutta Paulin tapauksessa kopioitavan muovikupin kopiot muistuttivat enemmän möykkyjä ja epämuodostuneita pikkulautasia kuin kuppeja. Paul oli lukenut loitsukirjoja toisensa jälkeen ja harjoitellut neljää heilautusliikettä, mutta loitsu ei vain toiminut. Paul oli hieman liian ylpeä pyytääkseen isompiluokkalaisten apua, mutta haluaisi silti kohta jo onnistua loitsussa. Menisikö tässä koko ilta?
Paul nousi hetkeksi seisomaan ja pyyhkäisi hiuksiaan. siten hän heitti möykkyjä roskakoriin ja haukotteli. Paul oli viime aikoina ollut hyvin väsynyt. Se saattoi johtua yleisestä syysväsymyksestä, liiallisesta opiskelusta tai jostain muusta. Kun Paul kasoi jälleen muovikuppiin, hänen mieleensä ilmestyi ajatus. Ehkä kolmas heilautus pitikin tehdä tällä tavalla...
Loitsuista Paul ei tykännyt oppiaineena. Se ei varsinaisesti opettanut mitään oikeasti hyödyllistä, vaan tällaisia "tehdastaikoja", jotka voitaisiin toteuttaa jästikeinoinkin paljon tehokkaammin. Mutta niin, velhomaailmassa tällaista varmaan pidettiin tärkeänä.
Pal yritti vielä kerran loitsua. "Kaksotus!" hän huusi ja teki neljä heilautusliikettä, mutta jälleen kopioitu "kuppi" muistutti jotain muodotonta. Tässä siis menisi koko ilta.
