Lemmen vettä

[Melinda Fontaine]

//sijoittuu 5.9.2016 lemmenjuomasotkuun. Tänne Katherine Westwood on enemmän kuin tervetullut :3//

Koulu oli loppunut noin parikymmentä minuuttia sitten ja olin sopinut näkeväni Katherinen. Juoksin käytävällä koululaukku selässäni kohti Serdaiglen tornia. Tornin sisäänkäynnin kohdalla kuulin kun joku sanoi takanani:
"Kai sentään tiedät, ettei käytävillä kuulu juosta?".
Käännyin ja näin hohtavanvalkoisen yleelliseen asuun sonnustautuneen miespuolisen aaveen. Tuo oli vanha. Hyvin vanha. Hänen kasvoillaan koreili varmaankin tuhat ryppyä. Minun olisi tehnyt mieli kertoa hänen rypyistään tuolle, mutta en tehnyt sitä. Tiesin mahdolliset seuraukset.
"Tiedän, mutta nyt on kiire", tuhahdin kummitukselle, joka lipui pois mutisten jotain nykynuorten kapinallisuudesta.

Käännyin käkikellon puoleen ja sanoin salasanan kuuluvasti.
"Mitä sinä nyt sitä tuolla lailla huudat? Tahdotko, että...", käki aloitti raakkumaan, kunnes keskeytin sen.
"Päästä minut nyt sisään, jooko?", pyysin ja kello päästi.

Se liukui sivuun ja astuin sisään. Olin hämärän porrastilan alapäässä. Käännyin vasemmalle ja koska minulla oli kiire kompuroin portaat ylös. Työnsin oven auki Serdaiglen oleskeluhuoneeseen.
Monet Serdaiglet tekivät läksyjä pöytien ääressä ja jotkut pelasivat korttia tai ristinollaa.
"Melinda! Voitko auttaa minua näissä yrttitiedon kirjallisissa tehtävissä?", Coco kysyi kun hiippailin hänen kohdalleen. Purin huultani. Coco huomasi minut aina, vaikka yritin olla huomaamaton. Hän kirjaimellisesti omisti silmät selässä.
"Anteeksi, Coco. Minulla on kiire. En ehdi. Kysy Avrililta", pahoittelin ekaluokkalaiselle, joka katsoi minua ensin tuimasti ja sitten kiikutti yrttitiedon kirjaa nojatuolissa lukevalle Avrilille. Hymyilin tytölle kun hän vielä katsahti minuun.
Hiivin oleskeluhuoneen halki tilanjakajakirjahyllyjen luo ja pujottelin makuusalien ovelle.

Hetken päästä olin viimein kolmasluokkalaisten tyttöjen makuusalissa. Muistin edelleen minulla olevan kiire ja vaihdoin vaatteita nopeasti. Seisoin sänkyni vieressä olevan peilin edessä. Olin levittänyt vaatteitani sängylleni. Sovitin vihreää mekkoani ja laitoin päähäni mustan huopahatun. Ääh, en ehkä tänään jaksaisi pukeutua vihreään. Riisuin vaatteeni ja kokeilin mustavalkoista lyhythihaista paitaa, jossa oli vaakaraitoja. Siihen yhdistin tummansiniset farkut. Hmm... Ehkä ei. Katherinen eteen halusin pukeutua hieman edustavammin. Nämä muistuttivat minua enemmän kotivaatteistani tai sellaisista mitä pidin omissa oloissani.

Otin esille vaaleanpunaisen pitkähihaisen paidan, jossa oli valkoinen sydän juuri siinä kohtaa missä ihmisellä oikeastikin oli sydän. Yhdistin paidan farkkushortseihin ja muhkeaan valkoiseen hiuspompulaan, jossa oli mustia pisteitä. Ulkona oli kuitenkin lämmin, joten harkitsin vielä kerran paksusta paidastani, mutta annoin asian olla, koska olin muutenkin jo myöhässä. Astuin vielä kerran peilin eteen ja siistin kiharat hiukseni, jotka olin laittanut poninhännälle.

Nyökkäsin peilikuvalleni ja marssin ulos makuusalista. Jo oli vetänyt sänkynsä verhot kiinni ja hiivin hänen sänkynsä ohi. Tyttö oli häirittynä melko kamala ja varsinkin hänen joogatessa ei kannattanut mennä edes lähelle.

Kipitin kierreportaat alas ja oleskeluhuoneessa oppilaita oli hieman vähemmän kuin aikaisemmin. Osa oli kai lähtenyt kirjastoon tai ulos.
"Melinda!", takanani kuului ääni. Voi ei! Se oli Coco! Käännyin hitaasti ympäri ja kysyin:
"Mikä hätänä?".
"Mennään uimaan!", ipana totesi ja nappasi minua käsivarresta. Tyttö oli minua noin 27 cm lyhyempi - vaikka en itsekään mikään pitkä ollut - ja minun tuli kumartua aavistuksen. Ei melkein yhtään, mutta silti.
"En voi tulla nyt uimaan", sanoin tytölle, "Lupasin tavata ystäväni".
Coco oli hetken hiljaa ja sanoi sitten:
"Minä olen ystäväsi".
Minun olisi tehnyt mieli sanoa, että hän oli vain minun ongelmani. Tyydyin silti olemaan sanomatta niinkään, koska tyttö olisi pahoittanut mielensä ja vaikka kironnut minut.

Muutaman minuutin väittelyn jälkeen pääsin irti Cocosta ja juoksin oleskeluhuoneesta ulos. Katsoin käkikelloa, joka näytti aikaa. 17.30. Voi ei! Minun olisi kuulunut tavata Katherine jo puoli tuntia sitten. Juoksin ulos linnasta, mutta Kattya ei näkynyt missään. Päätin mennä takaisin sisälle ja niin tein.

Jonkin ajan kuluttua saavuin tyttöjen vessaan. Kävelin peilin eteen ja siirsin muutaman hiussuortuvan korvani taakse.

[Katherine Westwood]

// Ja tänne Katherine siis saapuu //

Keikutin päätäni puolelta toisalle, naputtaen jalalla lattiaan, ja kynällä pöytään. Tiesin, että minun täytyisi väsätä läksyjä, ja ne onnistuisivat helpoiten ilman musiikin kuuntelua, mutta minkäs sille voi, kun koko koulupäivän päässä soi yksi ja sama kappale. Niin sitten sitä oli pakko luukuttaa kaksi tuntia putkeen koulun jälkeen.

Kouluni oli loppunut jo kolmelta, jonka jälkeen olin tullut suoraan makuusaliini. Tekemään läksyjä. Olin aloittanut tekemään esseetä muodonmuutoksista. Mutta kävi sillä tavalla, että minulla oli pergamentilla tällä hetkellä... kuusi, kuusi riviä keskikokoista käsialaani.

Katsahdin kelloon, tarkistaakseni tarkan ajan läksyihin käytettyyn aikaan. Kello läheni jo puoli kuutta - toisin sanoen, kymmentä yli viisi. Tarpeeksi lähellä kuitenkin, eikös?

Kohotin katseeni hieman ylemmäksi kellosta, huoneen ilmoitustaululle, jossa oli monen värisiä lappuja ja piirustuksia, joista suurinosa oli minulle muistutuksia tehtävistä asioista. Kuten läksyistä. Muistellessani, mitä muuta minulla mahdollisesti tänään olisi ohjelmassa, katseeni osui pinkkiin post-it lappuun. Merde. Minun piti tavata Melinda. Kaiken lisäksi puoli tuntia sitten.

Hyppäsin tuoliltani (kaataen tuolin, mutta se ei ole merkkitävä teko) kiskaisten toisella kädelläni kuulokkeet korvilta, toisella napaten harjani vierestäni, alken vetämään sitä kiireesti hiuksieni läpi. Kerrankin kuulokkeet suostuivat lähtemään jäämättä mihinkään jumiin.

Juoksin vessan peilin eteen, harja edelleen kädessäni. Vedin peilin edessä vielä muutamat hiukset takusta, katsellen, oliko meikkini hyvin. Vastaus oli onnekseni myönteinen. Huulirasvaa jouduin kuitenkin vielä kiireesti lisätä, tuntiessani huulteni kuivuvan. Vaatteet päälläni olivat niin yksinkertaiset, kuin koulun tylsän näköinen koulupuku - musta lyhyt hame, valkoinen kauluspaita, vihreä kravaatti, sekä polvisukat, joista itseasiassa pidin kovastikin.

Tämä vaatetus ei kuitenkaan riittänyt Melindan eteen. Sain vain toivoa, ettei toinen neiti ollut ehtinyt myöskään vaihtaa vaatteita pois koulupuvusta. Mutta mikäli oikein arvelin, hän ei ollut unohtanut tapaamistamme, eli oli osannut valmistautua tähän pukeutumalla paremmin. Voihan Merde.

Mutta näillä mennään. En tällä hetkellä ehtinyt muutakaan asua vaihtaa päälleni. Niimpä juoksin pois vessasta, kuin myös makuusalista, kuin myös koko tuvasta, tönäisten vahingossa erästä toka luokkalaista poikaa. Harmi hänelle, mutta super harmi minulle, koska tulisin olemaan yli puoli tuntia myöhässä. Ja näinhän ei tehdä, jos haluaa ylläpitää yhtä ainokaisistaan kaverisuhteistaan.

Hieman kompuroiden kengillä, joissa oli nauhat auki, juoksin käytäviä pitkin, ja portaita alas. Ehdin mielessäni jo kuvitella tapoja, joilla tervehtisin Melindaa. Voisin halata tuota, mutta olisiko se liikaa? Mutta kuvittelisiko hän pelkästä tervehdyksestä minun olevan jollain tapaa vihainen tytölle?

Kyllä, hän oli paras kaverini, eikä minun ehkä tarvitsisi tilannetta stressata, mutta kun junassa olin saattanut tajuta, kuinka ihana ihminen Melinda oli, ja kuinka saatoin pitää tuosta hieman eri tavalla, kuin hän minusta.

Viimein päästyäni pihalle, pysähdyin hengittämään, katsellen kaikkialle pihamaalla. Siellä näkyi oppilaita juttelemassa, mutta ei Meliä. Olin siis tyrinyt tämänkin. Serdaigle luultavasti luuli minun vain jekuttaneen häntä olemalla tulematta. Osasin olla kamala kaveri.

Masentuneena kävelin takaisin sisälle. Seuraavaa kertaa tuskin tulisi, jolloin Melinda kanssani jonnekin haluaisi lähteä. Minulla oli kaksi erityisen hyvää kaveria, joista toisen olin melkein tappanut ((Piilomainontaa: Vesikammo?)) ja toisen kanssa oli käynyt niin kuin juuri oli käynyt. Eli ongelma ystävienpuutteeseeni oli helposti selitettävissä.

Yritin karkoittaa mielestäni tapahtuneen, päättäen lähteä vessaan virkistäytymään. Siis sillä tavalla, että pesisin kasvoni, ja joisin vähän vettä. Ensimmäinen vessa, joka minua vastaan tuli matkalla oleskeluhuoneeseen, sai olla kolmannen kerroksen tyttöjen vessa.

Avasin vessan oven, astellen sisään pää painuksissa. Kävelin lavuaareille, kohottaen katseeni peiliin, josta minua katsoi ruskeat hiukset omaava nuori - ehkei kovinkaan kaunis - tyttö.

Painoin pääni lähemmäs allasta avatessani hanan, josta alkoi virrata käsilleni lämpimähköä vettä. Painoin pääni altaaseen sivuttain, hörppien vettä suoraan hanasta. Vesi oli ikävän lämmintä, mutta erikoisen makuista. Hyvää, mutta erikoisen makuista vedeksi. Suklainen - ehkä kaakaon maku tuli vedestä esille. Samoin myös laventeli, mikäli sen hajua pystyisi maistamaan.

[Melinda Fontaine]

Katselin itseäni peilistä. Räpyttelin itselleni silmäripsiäni ja hyräilin hiirenhiljaa surullista laulua, jota olin kuullut Cadencen laulavan. Puristin pesualtaan reunasta kiinni ja avasin vesihanan. Suljin sen ja avasin uudelleen, jonka jälkeen suljin sen. Avasin hanan vielä kerran, mutta sitten nenääni pisti kummallinen tuoksu. Vesi tuoksui omituiselle. Haistoin paperin, sammaleen, suklaan, hunajan ja jotain hyvin mielenkiintoista. Suljin hanan ja päätin olla ajattelematta tuoksua. Olin luultavasti vain kuvitellut. Irroitin ranteeni pesualtaasta ja pyörähdin hajamielisesti ympäri. Nojasin taas altaan reunaan ja painoin pääni alas. Katherine ei ollutkaan tullut. Entä jos hän ei sittenkään halunnut olla minun kanssani? Ehkä olin ollut itse myöhässä ja hän oli jo lähtenyt pois. Silmäni täyttyivät kyynelillä ja vuosivat altaaseen. Minulla oli ystäviä, mutta Katherinea ei voinut korvata. Pyyhkäisin kyyneleet silmistäni vaaleanpunaisen paitani hihaan.

Tyttöjen vessatilojen ovi avautui. Ovi loksahti kiinni. En jaksanut nostaa päätäni ylös. Suljin silmäni, estäekseni kyyneleiden valumista poskilleni. Lopetin laulamisen kun kuulin sisääntulijan avanneen hanana. Nostin pääni ja pyyhkäisin vedet silmistäni, jotka kiilsivät niistä. Kävelin hitaasti lavuaaria kohti, jonka luona toinen oli avannut hanansa. Sydämeni tuntui pysähtyvän hetkeksi. Se oli Katherine. Minun olisi tehnyt mieli rientää hänen luokseen ja halata tätä, mutta tuo ei luultavasti olisi pitänyt siitä. Olin kuitenkin tullut myöhässä ja sekös jos jokin minua harmitti. Kaverisuhteemme oli palasina. Minun takiani. En mennyt Katherinen luo vaan laahustin pää painuksissa takaisin toiselle lavuaarille piiloon Kattya. Päätin lähteä vähin äänin pois vessasta ja hiivin Katherinen taakse. Hivuttauduimme ovelle. Käännyin vielä kerran Katherineen päin. Oma peilikuvani heijastui Katherinen edessä olevaan peiliin. Pysähdyin, sillä tiesin hänen huomanneen nyt minut. Nielaisin hiljaa, sillä Katty aikoisi takuulla kysyä minulta miksi en ollut tullut ajoissa sovittuun paikkaan.

[Katherine Westwood]

Suljin hanan juotuani siitä ehkä muutaman desin. Tunsin oloni paranevan hiukan, tai ainakin virkistyväni, saadessani kasvoillenikin vettä. Nostin pääni, katsoen peilistä tällä kertaa märkä kasvoista tyttöä, jonka osa etuhiuksistakin oli kastunut, ja vesi valui pitkin leukaa. Vedin paperin käsipyyhetelineestä, painaen sen kasvoihini, vetäen hitaasti otsalta alas päin, leukaan asti. Tai niin oli tarkoitus tehdä, mutta saatuani paperin silmiltäni, näin peilissäni blondin tytön. Toisin sanoen näin siis Melindan peilin heijastuksena. Vedin paperin nopeasti märän leukani ohi, tiputtaen aivan märän paperin roskiin.

Käännyin ympäri, tuntien mahani olevan yht'äkkiä täynnä perhosia. "Moi Meli", sanahdin hiukan haikeasti. Toisaalta, miksi ihmeessä olin haikea? Edessänihän seisoa Melinda, koulun - ja luultavasti maailman - kaunein tyttö. Ja hän katsoi minua. Olimmehan tavanneet muutaman kerran ennenkin, joten tapaaminen ei ollut mitenkään erikoinen, tai se, että tuo katsoi minua. Ei, vaan se, etten ollut ennen tajunnut, että Melinda oli noiden vaaleiden hiuksiensa kanssa kauneinta, mitä olin varmaan koskaan nähnyt.

Kasvoilleni saapui iloinen hymy, ja luultavasti juoksin tuon neljä metriä Serdaiglen luo, kietoen käteni tuon ympärille. Halasin Meliä erittäin iloisena näkemisestämme, ja se luultavasti näkyi, rutistaessani tuota hellästi. Mieleeni tosin alkoi muistua tapaamisemme, jonne en ollut saapunut. "Anteeksi Meli ihan kamalasti, ei ollut tarkoitus myöhästyä! Tai siis, ei tietenkään ollut tarkoitus myöhästyä, mutta jäin tekemään läksyjä, enkä katsonut kelloa!" sanoin hädissäni, pää painuneena tytön olkapäähän. Jouduin taivuttamaan päätäni reilusti alaspäin halatessamme, koska olin luultavasti sen kymmenen senttiä pidempi. Sen voisi joskus mitata kunnolla, että kuinka paljon pidempi olinkaan.

[Melinda Fontaine]

"Moi Meli", Katherine kääntyi oitis. Hänen äänensävynsä oli kummallinen. Jotenkin hengähtelevä jos se edes oli sana? Yritin tervehtiä tyttöä, mutta sain vain auottua suutani, koska ääneni ei enää kulkenut. Juuri kun olin saamassa ääntä suustani Serpentard hyppelehti luokseni ja otti minut hellään rutistukseensa. Nyt vasta huomasin kuinka paljon pidempi hän minua todella oli. Nousin varpailleni, jotta tytön ei olisi tarvinnut kumartua niin paljon. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja hymyilin ihmetyksissäni.

"Anteeksi Meli ihan kamalasti, ei ollut tarkoitus myöhästyä! Tai siis, ei tietenkään ollut tarkoitus myöhästyä, mutta jäin tekemään läksyjä, enkä katsonut kelloa!" Katherine mutisi hermostuneena pää kiinni olkapäässäni. Olin äimistynyt. Minähän tässä olin ollut myöhässä!
"Öh... ei et sinä ollut myöhässä. Minä tulin myöhässä ja sinä olit jo lähtenyt pihamaalta. Tai no, niin ainakin ajattelin", kerroin ihmeissäni.

"Mennäänkö sitten yhdessä jonnekin, kun kerran toisemme löysimme?", kysyin Kattylta, joka edelleen rutisti minua. Aloin nolostua ensimmäisen kerran elämässäni omasta pituudestani. Se ei ollut ennen haitannut minua, mutta nyt tunsin lievää häpeää, siitä kuinka Katherinen piti melkein taivuttaa itsensä lattiaan nojatessaan minuun. Irrottauduin halauksesta ja avasin vessatilojen oven, josta ajattelin meidän kohta kävelevän ulos.

[Katherine Westwood]

Minun teki niin paljon mieli vain halata Melindaa ikuisesti, tai ei ehkä vain halata, ei, voisimme me jotain muutakin mukavaa tehdä... Noh, ehkei kannattanut unelmoida tulevaisuudesta, kun joka tapauksessa sillä hetkellä sain hänen halailussaan olla - joka muuten oli ihanan lämmin ja, empä tiedä, ihana? Ihanaa?

"Öh... ei et sinä ollut myöhässä. Minä tulin myöhässä ja sinä olit jo lähtenyt pihamaalta. Tai no, niin ainakin ajattelin", Melinda selitti minulle. En erityisemmin keskittynyt hänen puheisiinsa, vain tuohon kauniiseen ja niin kevyeen ääneen, jota olisin mieluusti kuunnellut kauemminkin - ja niin toiveisiini vastattiinkin. "Mennäänkö sitten yhdessä jonnekin, kun kerran toisemme löysimme?" vaaleahiuksinen kysyi. Kasvoilleni nousi hymy, ja vastaus tuli saman tien: "Tietysti!"

Melinda irrottautui halauksestamme, josta jouduin hieman pettymään - eikö hän pitänytkään minusta? Tai minun halauksesta? Olinko huono halaaja, että hänellä oli ollut epämukavaa? Huolestuneet kysymykset täyttivät pääni, kunnes aloin muistamaan Melin kysyneen, että olisimmeko lähteneet muualle. Niin, niin sen täytyi olla! Vaaleahiuksinen oli irrottautunut minusta, koska ajatteli lähteä kanssani muualle.

Serdaigle oli jo avannut oven, josta astuin ulos hymyillen. "Kiitos", sanahdin, pysähtyen käytävään, odottamaan Melindaa. Tytön tullessa perässäni käytävään, tartuin tuon käteen, pystymättä olla katsomatta tuon kauniita kasvoja, jonka ympäryksiä koristi vaaleat hiukset, joita jumaloin. "Tiesitkö Meli, että olet erittäin - erittäin kaunis?" kysyin hymyillen ehkä hieman ujosti, mutta säihkyvästi.

[Melinda Fontaine]

"Tietysti!", Kathe vastasi nopeasti hymy naamallaan rutistaen minua halauksessaan. Kävelimme ovelle ja Katherine meni avaamastani ovesta ulos ja odotti minua sen toisella puolen. Minä tulin perässä ja suljettuani vessatilojen oven Kathe tarttui kiinni oikeaan käteeni. Käänsin nopeasti katseeni siihen ja katsoin käsiämme pari sekuntia, kunnes irroitin katseeni niistä.

Outoa, että Katherine halusi pitää kädestäni kiinni. Vavaiduin vetämään kasvoilleni iloisen tekohymyn - jota kyllä ei tekohymyksi helposti luullut -, jonka väläytin Kathelle. Huomasin kuinka Katherine katsoi koko ajan minua silmiin, mutta yritin itse olla katsomatta hänen harmaisiin silmiinsä.

"Tiesitkö Meli, olet erittäin - erittäin kaunis?", Katherine hymyili. En oikein tiennyt mitä minun olisi pitänyt vastata tytölle, joten räpäytin silmäripsiäni ja mutisin:
"Öh, kiitos". Kathe vaikutti nimittäin hieman - siis enemmän kuin hieman - omituiselta. Hän käyttäytyi erilaisesti, kuin yleensä.

"Mennäänkö siis jonnekin tekemään jotain?", kysyin Kathelta.

//sori tönköstä tekstistä//

[Katherine Westwood]

Kuuntelin iloisena Melindan kiitoksen kehusta, ollen myös iloinen hänenkin hymyilystään, vaikkei tuo minuun edes katsonutkaan. "Mennäänkö siis jonnekin tekemään jotain?" tyttö kysyi, jolloin irrotin katseeni hänestä, katsoen eteenpäin, minne olimme menossa.

"Minulle on aivan sama mitä tehdään, kunhan ollaan yhdessä", kerroin mielipiteeni, kääntäen katseeni takaisin vaaleahiuksiseen, vaikka kovasti olin yrittänyt ola tekemättä niin. Toisaalta, miksi edes yritin tehdä niin, kun kuitenkin kaikki mitä halusin, liittyä Melindaan.

Yksi asia kuitenkin mietitytti minua eniten - miksen ollut koskaan ennen tajunnutkaan, kuinka kaunis ja ihana ja suudeltavan näköinen Meli olikaan. Hetkinen, ajattelinko tuolla tavalla? Vau. Mutta se oli oikeastaan aivan totta, ja kun sitä aloin miettimään... kaikki mitä halusin tehdä, olikin vaihtunut vieressä seisovan tytön suuteluksi.

Pysähdyin, ja tietysti, koska pidimme käsistämme kiinni, ei toinenkaan voinut enään matkaansa jatkaa. "Melinda", aloitin, kävellen suoraan Melindan eteen, tutkaillen tuon kauniita sinisenvihertäviä silmiä. "Olen ihastunut sinuun - ja erittäin suuresti", kerroin päättäväisen hymyn kera. Suljin silmäni, kumartuen hitaasti tyttöä lähemmäksi, toivoen suudelmaa, kuin myös valmistautuen sitä varten.

// Jätin tuon Kathen viimeisen teon hieman vajaaksi, koska en tiennyt, työntääkö Meli Kathen sitten pois, vai vastaako jostain kumman syystä. Pieni autohitti on roolissasi suotavaa, mitä Meli Kathelle sitten tekeekään :3 Kyllä nyt kuumottaa tyttöni puolesta :"D

[Melinda Fontaine]

"Minulle on aivan sama mitä tehdään, kunhan ollaan yhdessä", Kathe totesi. Hän kääntyi minuun päin ja astui hieman lähemmäs minua.
"Melinda", hän sanoi ja tiesin olla varuillani, joten liikahdin sentin taaksepäin, mutta kohotin kasvoni.
"Olen ihastunut sinuun - ja erittäin suuresti", Katherine sanoi ja katsoi silmiini, jotka suurenivat säikähdyksestä. En ollut osannut odottaa ihan mitään tälläistä, joten olin hyvin hämmentynyt.

Katherine kumartui hieman, koska olin niin lyhyt ja sulki silmänsä. Hän tuli koko ajan lähemmäs huuliani. Tunsin itseni uppoavan johonkin omituisen hätääntyneeseen tunteeseen. Pälyilin ympärillemme, mutta kaikki olivat ulkona kauniin sään takia. Odotin koko ajan jonkun tulevan vääränä hetkenä käytävään, mutta ketään ei näkynyt mailla halmeilla. Käänsin katseeni takaisin Katherineen, jonka huulet olivat hyvin lähellä omiani. Aloin peruuttamaan taaksepäin. Tunsin Katherinen huulien hipaisevan omiani ja tajusin silloin, että nyt riitti. Tönäisin Kathea, jotta hän lensi vähän taaksepäin.

"Mitä tuo oli?", kysyin kuuluvasti puoliksi huutaen. Tiesin kyllä hyvin, että hän oli yrittänyt suudella minua, mutta kiljaisu oli päässyt vähän kuin itsestään suustani. Minun olisi tehnyt mieli kiroilla, mutta purin vain huultani, sillä en kuitenkaan halunnut olla tytölle mikään raivoava aikuinen.

[Mila Molina]

Harmi, ettei peliä pelattu loppuun asti. Tässä kuitenkin pisteet:

Melinda Fontaine, Serdaigle: 13 p
Katherine Westwood, Serpentard: 10 p