//Mademoiselle Ender, teitä odotetaan. :) Peli sijoittuu jonnekkin tammi-helmikuun tiennoille?
Oli Benjamin Blanchardin öinen vahtivuoro. Käytävillä vallitsi järjestys ja hiljaisuus, eikä oppilaita näkynyt tai kuulunut. Erikoista kylläkin, sama päti myös professori Blanchardiin. Ehkä hän oli unohtanut, että olisi tänä yönä vahtivuorossa? Ei, professori ei ollut unohtanut. Kenties hän oli vain jättänyt vahtivuoron väliin? Tuskinpa. Oliko hän sitten kadonnut? Kukaan ei etsinyt Benjaminia, joten ei, hän ei ollut kateissa.
Kynnet raapivat lattiaa, ja tuuhea häntä heilui iloisesti puolelta toiselle. Musta turkki kiilsi upeasti soihtujen lämpimässä valossa. Susikoira oli valppaana. Eläimen jäänsiniset silmät tarkkailivat ympäristöä ja pystyt korvat kuuntelivat hiljaisuutta. Suurella nenällään se haisteli maata. "Tuoksuu aivan..." Professori analysoi tuoksuja ja hajuja fiksuilla aivoillaan. "..pölyltä ja hiekalta", hän totesi mielessään.
Aivan, professori teki työtään susikoiran muodossa. Mahtavaa ja mielenkiintoista, eikös vain? Herra Blanchard tassutteli kohti portaikkoa. Hän luikki portaat alas ja skippasi neljä viimeistä porrasta loikkaamalla niiden ylitse. Soiheut eivät jostain syystä palaneet toisessa kerroksessa. Siellä oli kuitenkin lattiamatto, joka tuntui pehmeältä vasten polkuanturoita. Valitettavasti professori ei ehtinyt ihmetellä maton pehmeyttä sen pidempää, sillä hän kuuli ääniä. Lähestyviä askeleita nimittäin. Jännitys tiivistyi. Kukakohan kävelisi hänen seurakseen nurkan takaa? Susikoira istahti maahan ja odotti. Askeleet lähestyivät ja kuuluivat jo selkeämmin. Matto vaimensi ääntä huomattavasti, mutta Benjaminin kuulo oli erehtymätön.
