Eksymistä metsään ja uusia tuttavia

Lukuvuoden 2016-17 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Eksymistä metsään ja uusia tuttavia

ViestiKirjoittaja Angelette Marfan » 03 Joulu 2016, 16:33

//Mukaan Ambere (en nyt muista hänen sukunimeään).//


Kävelin ulkona, metsän vieressä. Isabellellä oli pitänyt kiirettä, joten mokoma serpentard ei ollut ehtinyt nähdä minua. Totta kai, minähän olen pikkuvauva ja vielä puuskupuhkin, tuplaserkku aina roikkumassa kallisarvoisen serpentardisabellen kintereillä. Isabelle oli niin kamala! Kulkee joidenkin serpentardkavereidensa kanssa serpentardkerhoissa ja serpentardoppitunneila, eikä pouffsouffletuplaserkkua huomata. Vaikka olen koittanut monesti matkia hänen ulkonäköään, niin hän väittää muille että minä olen alkuperäinen ja hän matkija. Hiivatin Isabelle! ajattelin vihaisesti. Harmi ettei ollut mitään kiviä mitä potkia, sillä maa oli lumen peitossa. Lumen, jestas! tajusin. Muutama serdaigle katsoi minua oudosti. Olinkohan ilmaissut ajatukseni ääneen?

Noo, ajattelin, onko sillä edes väliä. Sitten siis hyppäsin lumihankeen ja tein lumienkelin. Nyt vaaleanruskea tukkani kostui lumesta. Siniset silmäni tutkivat ympäristöä. Olisiko muuta?

//Anteeksi pituus.//
Angelette Marfan
Oppilas
 
Viestit: 4
Liittynyt: 20 Elo 2016, 20:05
Tupa: Pouffsouffle

Re: Eksymistä metsään ja uusia tuttavia

ViestiKirjoittaja Amber Christensen » 08 Joulu 2016, 21:35

//Mikä olisi pelin ajankohta?:)//

Olin tuona päivänä tavallista masentuneempi. En löytänyt kovinkaan paljon ilonaiheita. Ikään kuin pirteä puoleni olisi sulkeutunut omaan kuoreensa. Näköjään tämä vetäytynyt puoli ei pitänyt kylmästä, ei-niin-tapahtumarikkaasta päivästä. Aivan kuten tämä.

Lysähdin istumaan lumihankeen. Olin aiemmin maininnut ulkona olevan kylmä. Kuitenkin istuin nyt valkoisessa vaipassa. Maa oli kimaltavan verhon vanki. Aurinko tosiaan loi säteitään lumelle niin, että se sai sen kimaltamaan kauniisti. Mikään kaunis ei kuitenkaan saanut minua paremmalle tuulelle. Olin vain yksinkertaisesti noussut väärällä jalalla.

Minulla oli kuitenkin myös ties kuinka mones syy olla synkkä: olin juuri saanut haukut eräältä professorilta myöhästyessäni jo kolmatta kertaa peräkkäin. Vanhempani olivat myös lähettäneet vihaisen kirjeen. Työnsin käteni takkini taskuun ja vedin esiin paperinpalan.

Amber,

Saimme kuulla viimeisistä myöhästymisistä ja läksyunohduksistasi. Kai ymmärrät että tälläinen peli ei vetele. Koulu menee tällä hetkellä Tee nämä-listasi edelle. Emme halua tyttäremme koulumenestyksen laskevan luvattoman alas.


Ja päläpälä...

Rypistin kirjeen pieneksi palloksi nyrkissäni ja paiskasin sen hankeen. Kirkaisin. Se sai oloni aina paremmaksi. Jäin istumaan lumihankeen kädet puuskassa.
Amber Christensen: iloinen, hupsu, 11-vuotias tyttö Pouffsoufflesta.
Älä unelmoi elämääsi, vaan elä unelmaasi.
Avatar
Amber Christensen
Oppilas
 
Viestit: 50
Liittynyt: 24 Marras 2016, 07:44
Tupa: Pouffsouffle

Re: Eksymistä metsään ja uusia tuttavia

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 11 Kesä 2017, 18:08

Lukitaan ja pisteytetään keskeneräisenä.

Angelette Marfan, Pouffsouffle: 1 p
Amber Christensen, Pouffsouffle: 2 p
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus


Paluu Lukuvuosi 2016-17

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron