Rakkaus ilman vahinkoa

Lukuvuoden 2016-17 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Rakkaus ilman vahinkoa

ViestiKirjoittaja Ivan Kushnir » 10 Heinä 2016, 18:27

//Peliin odotellaan Evelyniä. Pelin päivämääränä 8.9.

Ivan oli päätynyt viettämään iltaansa koulun kasvihuoneilla. Tai siis eräässä tietyssä kasvihuoneessa, jossa olot oli tehty sopimaan erityisesti pimeässä viihtyville kasveille. Opettaja luultavasti uskoi todella, että Ivan olisi sielä tutkimassa pirunnuoraa, mutta ei hän oikeasti ollut. Hän tiesi niistä jo hyvin paljon. Sen sijaan hän istui keskellä pirunnuoran köynnöksiä ja luki aamulla saamaansa esitettä. Jos joku olisi sillä hetkellä kasvihuoneeseen saapunut, olisi tämä saattanut järkyttyä. Ensiksikin pirunnuoraa pidettiin vaarallisena kasvina, eikä sen halauksessa istumista pidetty kovinkaan suotavana. Mutta Ivanista kasviparka oli vain hieman väärinymmärretty, niin kauan kun Ivan ei tekisi äkkinäisiä liikkeitä ei kasvinkaan halaukset olisi vaarallisia. Kyllä Ivan ymmärsi, että tuokin kaipasi vain halauksia, kun kukaan ei koskaan niitä sille antanut. Toiseksi, jos jätti pirunnuoran huomiotta, saattaisi joku kauhistua Ivanin lukemisesta. Ei lukemisesta sinällään, mutta siitä, että hän oli päätynyt valitsemaan juurikin tämän paikan, joka sattui olemaan yksi koulun pimeimmistä, lukupaikakseen. Eikä edes käyttänyt minkäänlaista valonlähdettä (sehän olisi ollut pirunnuoraparalle ikävää!).
Yenakaagavae Pirandhaan Ivan
YenaiKaakavae Varuvaan Ivan
Yen Pennmaiyai Vendraan Ivan.. Anbhaanavan
Yen Koadayil Mazhaiyaanavan
Yen Vaadayil Veyilaanavan
Kan Jaadayil Yen Thevayai Arivaan Ivan
Ivan Kushnir
 
Viestit: 156
Liittynyt: 23 Tammi 2016, 10:12
Paikkakunta: Toulouse
Tupa: Serpentard

Re: Rakkaus ilman vahinkoa

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 03 Helmi 2017, 00:52

Ivan Kushnir, Serpentard: 2 p

Lukitaan keskeneräisenä, kiitos!
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus


Paluu Lukuvuosi 2016-17

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron