Kahden kahvilassa, vai?

[Anni Swan]

Seisoskelen La Petite Profiterole kahvilan edessä odottelemassa Londonia. Olin hieman hermostunut ja en oikein malttanut pysyä paikallani.
Yhtäkkiä alkoi satamaan vettä. Huokaisin syvään ja katselin, kuinka muut pakenivat sadetta. Olisin ehkä voinut mennä sisälle odottamaan, mutta entä jos London luulisi, etten ollut tullut, kun en olisikaan kahvilan edessä, niin kuin sovittiin.
En ollut vieläkään saanut kunnolla selvitetyksi mielessäni, millä tasolla oikein loppujen lopuksi pidin Londonista. Vielä enemmän tosin mietin sitä, millä tasolla hän piti minusta.
Monet menivät kahvilaan sisälle, joko suunnitellusti, tai sitten vain päättivät käydä kahvilla sateen aikana. Siirryin istumaan kahvilan edessä olevan pöydän ääreen ja ristin jalkani.
Aamulla olin miettinyt liiankin pitkään, mitä laittaisin päälleni. Olin päätynyt lopulta hennon vaaleanpunaiseen pitsihameeseen ja valkoiseen toppiin. Korvakoruni olivat valkoiset tekohöyhenet. Hiuksiini olin asettanut muutaman pienen tekokukan. Muuten olin jättänyt hiukset auki, vain kihartanut osan hiussuortuvista sieltä täältä. Meikkiä olin sipaissut hennosti, eli vain vähän ripsiväriä, huulipunaa ja puuteria, sillä en kauheasti tykkää käyttää vahvoja meikkejä, koska ne eivät sovikovin hyvin pitsisten vaatteiden kanssa.
Nousin taas ylös ja oioin hamettani ja jäin seisomaan. Toivottavasti London tulisi pian, sillä sateen mukana alkoi myös vähän tuulla ja minulle alkoi tulla kylmä.

[London Morel]

London juoksi kaatosateen saattelemana halki Poudlardinen. Hän oli kumartuneena eteenpäin pinkoessaan kylän rakennuksien lomasta kohti La Petite Profiterole -kahvilaa. Poika piti käsiään hiustensa suojana, mutta pian hän huomasi, ettei siitä ollut lainkaan apua. Hänen hiuksensa olivat jo märät, ja vaatteet vielä märemmät. Onneksi musta nahkatakki hylki vettä edes hieman, mutta farkut ja punaiset tennarit olivat jo läpimärät. London jatkoi pinkomistaan, ja toivoi, ettei Anni olisi kovinkaan vihainen hänen pienestä myöhästymisestään.

Poika saapui pian kahvilan edustalle ja näki pitsihameeseen ja toppiin pukeutuneen tytön istumassa kahvilan ulkopuolella, pöydän ääressä. Se oli Anni - tyttö, jota London oli tapaillut muutaman kerran ja johon poika oli jopa aavistuksen verran ihastunut. Anni oli hyvännäköinen, hurmaava, kiltti, hauska ja kaikkea mitä kuvitella saattoi. London hymyili tytölle leveästi ja asteli tuon luokse. Tyttö oli pukeunut tapansa mukaan hyvin niukasti, ja poika ihmetteli, kuinka tuo tarkeni näin viileässä ilmassa.

"Moi, ja anteeksi, että mä oon myöhässä!", London tervehti ja asteli aivan Annin lähelle. Hän tarttui tyttöä hennosti hartiasta kiinni ja teki jotain halauksen tapaista. "Mennään äkkiä sisälle, sä varmasti jäädyt tänne", poika sanoi huolehtivasti ja hymyili tytölle. Hän asteli kahvilan ovelle, aukaisi sen ja odotti, että Anni astuisi ensimmäisenä ovesta sisälle. "Mä voin tarjota sulle jotain lämmintä", London lisäsi vielä, ja tyttöä odotellessa heilautti taikasauvallaan suurimmat osat vedestä vaatteiltaan ja hiuksiltaan pois.

[Anni Swan]

Sade jatkui ja minulle alkoi koko ajan tulla kylmempi. Onneksi hiukseni olivat sentään kuivat ja olin älynnyt laittaa vedenkestävää ripsiväriä.
Lopulta näinkin lämimärän Londonin juoksevan kaatosateessa kahvilaa kohti. Sade oli koko ajan vain yltynyt, eikä siihen tuntunut näkyvän ollenkaan loppua. London juoksi aika kumarassa, mikä ei kyllä toisaalta näyttänyt paljoa auttavan. Voi raukkaa, toivottavasti hän ei nyt vilustuisi, tai jotain. No onneksi taikuudella voi tehdä ihmeitä, jos Londonilla siis oli taikasauva mukanaan.
Vaikka London olikin aika paljonkin myöhässä en jostain syystä pystynyt olemaan hänelle vihainenen ja miksi pitäisikään. Eihän hän tarkoituksella tapaamisesta myöhästynyt.

Kun London oli saapunut kahvilan edustalle, nousin ylös pekistä ja oioin pitsihameeni helmat. En viitsinyt katsoa enää itseäni käsipeilistä, sillä se voisi näyttää turhamaiselta ja London oli tällä hetkellä viimeisiä, joiden silmissä halusin vaikuttaa ikävältä tai itsekkäältä.
London alkoi astella minua kohti ja hymyili minulle. Hymyilin säteilevästi takaisin. Poika oli läpimärkänäkin hyvännäköinen. Itsestäni tuntui, että vaikken ollut paljoa kastunutkaan, näytin räjähtäneeltä. Toivottavasti London ei kiinnittäisi siihen asiaan kauheasti huomiota.
"Moi, ja anteeksi, että mä oon myöhässä!", London sanoi. "Moi, eikä haittaa ollenkaan."
London asteli aivan lähelleni ja tuntui, että sydämeni jätti muutaman lyönnin välistä. Hän tarttui minua hennosti hartiasta kiinni ja halasi minua kevyesti. Vastasin halaukseen ja toivoin, ettei london huomannut punan nousseen kasvoilleni.
"Mennään äkkiä sisälle, sä varmasti jäädyt tänne", London sanoi hymyillen. Hymyilin vastaukseksi.
London avasi kohteliaasti minulle oven ja lisäsi vielä: "Mä voin tarjota sulle jotain lämmintä". "Kiitos," vastasin ja hymyilin kohteliaisuudelle. Ennen kahvilaan astumista London vielä heilautti taikasauvallaan enimmät vedet pois itsestään. Sisällä ei ollut mitenkään hirveästi väkeä, joten pöytiä oli kyllä vapaana. Vilkaisin Londonia ja astelin kassalle päin, sillä siellä ei näyttänyt ainakaan vielä olevan jonoa. Kassalla annoin ensiksi Londonin tilata, sillä hän lupasi maksaa.

[London Morel]

Anni ei onneksi vaikuttanut olevan lainkaan pahoillaan Londonin myöhästymisestä. Tyttö halasi Londonia takaisin ja tuntui olevan otettu pojan kohteliaisuudesta tarjota jotain lämmintä juotavaa. London piti tuon hymystä todella paljon.

Poika astui Annin perässä sisälle kahvilaan ja asteli tiskille. Kahvilassa oli poikkeuksellisen vähän väkeä, ja suurin osa pöydistä oli vielä vapaina. London loi lyhyen silmäyksen pitsiliinoilla peitettyjen puisten pöytien puoleen ja siirsi sitten katseensa tiskin toisella puolella olevaan myyjään. "Mä voisin ottaa latten ja ööö -", poika aloitti ja katsahti sivuseinällä olevaan listaan, jossa oli lueteltu kaikki kahvilassa tarjottavat suolaiset ja makeat leivonnaiset, "suklaamuffinin", London sai päätettyä ja katsoi sitten Annin suuntaan, "Mitä sä haluat? Valkosuklaajuustokakku on pirun hyvä, joten kokeile sitä, jos et oo koskaan ennen maistanut", hän kertoi ja hymyili.

London vei kätensä farkkujensa taskuun ja otti sieltä muutaman kolikon esille. Vaikkei hän olisi sanonut itseään rikkaaksi - päin vastoin - hän päätti tarjota Annille kaiken, jonka tuo kahvilareissulla halusi.

[Anni Swan]

Kahvila oli tosiaankin yhtä kodikas, kuin muistin. Pitsiliinat pöytien päällä toivat mieleeni vähän oman tyylini, niin vaatteissa, kuin sisustuksessakin. Sisustus oli lämminhenkinen ja puoleensavetävä. Aivan kuten... London. Mitä ihmettä oikein ajattelen. Karkoitan päästäni ajatukset ja käännän katseeni taas kassalle päin. Kassan myyjä oli ystävällisen näköinen hymyilevä reipas nainen. Täydellinen asiakaspalvelija.

"Mä voisin ottaa latten ja ööö, suklaamuffinin," London tilasi ja sanoi sitten minulle: "Mitä sä haluat? Valkosuklaajuustokakku on pirun hyvä, joten kokeile sitä, jos et oo koskaan ennen maistanut".
"No, uskon, että sulla on aika hyvä maku, joten otan sitten sellaisen ja latten," tilaan ja hymyilen Londonille leikkisästi.

[London Morel]

Anni kertoi ottavansa latten sekä Londonin suositteleman valkosuklaajuustokakun. London hymyili tytön valinnalle ja siirsi sitten hymyilevän katseensa asiakaspalvelijan suuntaan. Tuo nyökkäsi, kertoi hinnan, ja London kaivoi riittävän määrän kolikoita taskustaan. Nainen laski rahat, ojensi pari sulmua pojalle takaisin ja kertoi tuovansa juomat sekä ruoat pöytään tuota pikaa. London kiitti ja ryhtyi etsimään katseellaan kaksikolle sopivaa pöytää.

"Olisiko tuo pöytä hyvä?", London kysyi seuralaiseltaan ja osoitti sivuseinustalla olevaa kahden hengen pöytää. Se oli hieman sivussa muista asiakkaista, ja täten kaksikko pystyisi keskustelemaan rauhassa ilman ylimääräistä hälinää. Poika alkoi ottaa jo askelia pöydän suuntaan. Hän otti ensimmäisen tuolin pöydän alta esille ja odotti, että Anni istuutuisi sen ääreen. Poika itse istuutui pöydän vastakkaiselle puolelle. London oli itsekin yllättynyt poikkeuksellisen herrasmiesmäisestä käyttäytymisestään, joka ei todellakaan ollut itsestäänselvyys tälle pojalle.

"Miten sun koeviikko on mennyt?", London keksi uuden puheenaiheen heidän odottaessa tilauksiaan. Koulunkäynti ei ollut pojan lempipuheenaihe, mutta Annin asiat kiinnostivat häntä jostain syystä aiheesta riippumatta. Poika uppoutui hetkeksi tytön suklaanruskeisiin silmiin.

// Kuvittelin nyt, että tässä roolipelissä eletään kesäkuuta. Sopiiko se sulle? :D //

[Anni Swan]

London näytti olevan valinnastani mielissään ja hymyili minulle. Nainen tiskin takana sanoi hinnan ja London alkoi kaivella kolikkoja taskustaan. Lasku oli aika suuri, niin kuin tällaisissa kahviloissa tapasi olla. Nainen sanoi tuovansa tilaukset pöytään. Sellaista harvoin tapahtui kahviloissa, paitsi jos otti erikoiskahvit, kuten me. London alkoi etsiä katseellaan sopivaa pöytää. Toivoin, ettei hän valitsisi kaikkein näkyvällä paikalla olevaa pöytää, sillä minä ainakin halusin olla rauhassa. Onneksi London oli kanssani samaa mieltä ja valitsi sivuseinustalla olevan kahden hengen pöydän. Nyökkäsin vastaukseksi, kun London kysyi, oliko se pöytä ok. Aloimme siirtyä pöytää kohti ja erityisesti pidin pöydässä siitä, että se oli ikkunapaikalla. Kävelin Londonin perässä pöydän luokse ja ilahduin taas Londonin kohteliasta käytöstä, kun hän veti minulle valmiiksi tuolin pöydän alta ja odotti, että istuisin siihen. "Kiitos," sanoin hymyillen ja istuin tuolille. London istui minua vastapäätä. Pöytä oli kuin pieni neliö. "Miten sun koeviikko on mennyt?", London kysyi minulta. Itse asiassa minulla oli mennyt todella hyvin, mutta en oikein viitsinyt asialla kehuskella, varsinkin jos Londonilla ei ollut mennyt kovin hyvin joten totesin vain: "Ihan hyvin." Huomasin Londonin katsovan minua suoraan silmiin ja hymyilin. Taas. Hetken päästä tarjoilija toi meille tilauksemme ja kiitin. Kakku ja kahvi näyttivät herkullisilta.

//Juu kyllä sopii :)//

[London Morel]

// Anteeksi, että vastauksessa on kestänyt! Rebecca ja Cedance voivat nyt liittyä mukaan peliin. //

Anni vastasi lyhyesti koeviikon menneen "ihan hyvin". London nyökkäsi tytön vastaukselle ja pakotti itsensä siirtämään katseensa muualle. Hän olisi ilomielin katsonut tuota tyttöä pidemmänkin aikaa, sillä tuon hymy oli erittäin koukuttava. Poika tunsi itsensä hölmöksi tuijottaessaan viereisen pöydän pöytäliinaa, mutta saikin pian syyn kääntää katseensa muualle, kun tarjoilija saapui heidän pöytänsä luo.

Tarjoilija ojensi Annille valkosuklaajuustokakun ja latten, ja Londonille suklaamuffinin ja latten. Poika tarttui välittömästi kiinni lasistaan ja otti kulauksen juomastaan. Se oli yhtä hyvää kuin aina ennenkin.

Hetken aikaa Londonin täytyi miettiä, mitä sanoisi Annille seuraavaksi. Koulunkäynti ei tuntunut sopivalta keskustelunaiheelta, eikä säästä keskustelu tullut kysymykseenkään. Niinpä poika sanoi jotain, mikä tuli hänelle itselleenkin pienoisena yllätyksenä.

"Tiedätkö mitä Anni - mä tykkään susta tosi paljon", London kertoi ja katsoi tyttöä kohden. Pojan vatsanpohjassa hulmahti, sillä hän ei ollut hetki sitten aavistanutkaan, että kahvilakeskustelu jatkuisi tällaiseen suuntaan. Tällä hetkellä tuntui kuitenkin siltä, että sanat olivat olleet juuri oikeat tähän hetkeen. "Sä oot hauska, huumorintajuinen ja nätti", poika jatkoi ja hymyili. Hänellä oli kummallinen olo, mutta se ei ollut lainkaan huono asia - päinvastoin - poika piti kovasti tästä olotilasta.

[Anni Swan]

//Anteeksi kun on kestänyt todella kauan, nyt aion olla aktiivisempi//

London oli vain nyökännyt vastaukselleni koemenestyksestä, eikä ollut sanonut aiheesta sen enempää. Mielestäni se oli vain hyvä asia, ei siksi, ettenkö olisi hyvä koulussa, päinvastoin. En vain ei kokenut, että haluaisi jutella Londonin kaltaisen kanssa niin arkisista asioista, kuin koulu.
Tuntui ehkä hieman nololta lähes koko ajan tuijottaa Londonia, mutta en vaan voinut itselleni mitään. Toisaalta hänkin katsoi minua aika lailla koko ajan, niin ei se toisaalta niin häpeällistä ollutkaan. Paitsi sitten käänsin katseeni, kun Londonkin teki niin. Tai... yritin, sillä yhtäkkiä huomasin taas katsovansa häntä.
Hieman kiusallisen hiljaisuuden jälkeen tarjoilija onneksi tuli tuomaan leivokset ja kahvit. Hän ojensi meille tilauksemme. Kiitin tarjoilijaa ja kun hän oli lähtenyt, hörppäsin lattestani ja vilkaisin Londonia. Huomasin Londonin ilmeestä, että hän oli sanomassa jotain, joten en sanonut itse vielä mitään vaan maistoin kakustani, joka oli muuten niin hyvää, kuin London oli sanonutkin. Kaikki eri aromit tulivat siinä täydellisesti esiin ja loivat hyvän kokonaisuuden. Lattekin oli erinomaista. Täällä kahvilassa pitäisi käydä useamminkin.
"Tiedätkö mitä Anni - mä tykkään susta tosi paljon, sä oot hauska, huumorintajuinen ja nätti", London sanoi yhtäkkiä ja katsoi minuun päin. Sisälläni läikähti, sillä en edes uskaltanut toivoa, että hän pitäisi minusta sen enempää kuin kuka tahansa muukaan. "Kiitti, tiedätkö, mäkin tykkään susta tosi paljon," vastaan ja hymyilen jälleen säteilevästi. Nyt jos koskaan olisi mahdollista ottaa ensimmäinen askel, mutta... Miten? Ja ylipäätänsä, voinko olla varma, että Lindon tarkoitti tuota siten, miten ajattelin? Ainakin itse tarkoitin tuota todella... En keksinyt yhtään, mitä voisin tehdä, mutta laskin vain käteni pöydälle. Ainakin siihen voisi tarttua halutessaan.

[London Morel]

London yritti tulkita tytön ilmettä sanojensa jälkeen. Joko tyttö piti kuulemastaan tai sitten tuo suuttuisi, heittäisi lattet pojan päälle ja poistuisi kahvilasta välittömästi. Hetken pojasta tuntui, että hän oli sanonut kaiken aivan väärin ja joutuisi katumaan tätä loppuviikon, mutta näin ei ollut. Tyttö kertoi pitävänsä myös Londonista, ja molempien kasvoille levisi hymy. Tämä oli mennyt juuri niin kuin London oli toivonut - jopa paremmin.

Kaksikon välille laskeutui hiljaisuus, jonka aikana London haukkasi palan muffinsistaan sekä hörppäsi pari kulausta lattestaan. Sitten hän näki tilaisuutensa ja ojensi kätensä Annin kädelle, joka oli pöydällä. Tässä vaiheessa poika ei enää uskonut, että tyttö laittaisi pahakseen hänen elettään. Poika ei sanonut mitään, vaan ainoastaan nautti kaksikon yhteisestä hetkestä.

Syöminen ja juominen osoittautui yllättävän hankalaksi, kun oikea käsi ei ollut käytössä. Poika sai kuitenkin syötyä muffinsinsa loppuun sekä hörpättyä lattelasinsa tyhjäksi. Ai miten niin hän oli nopea syömään?

// Koska tämä peli sijoittuu kesäkuulle, ehkä voisimme alkaa lopettelemaan tätä? Ellei sitten sinulla ole hyviä ideoita, kuinka peli jatkuisi. :3 //