Ennustuksen tukiopetusta

Lukuvuoden 2016-17 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Ennustuksen tukiopetusta

ViestiKirjoittaja Alice Walley » 29 Tammi 2017, 13:36

//Peliin odotetaan mukaan professori M. Molinaa. Muilta roolipeli on valitettavasti suljettu. Aika on vaikkapa 19:30//

Kävelin turhautuneena ulos Pouffsoufflen tuvasta. -Oikein tukiopetukseen joutuu kun ei paria piirrettä osaa lukea, ajattelin mielessäni ja tuhahdin. Mihin ennustusta edes tarvittiin? Jos kyseessä ei olisi Molina, jättäisin mokoman turhakkeen kokonaan pois päiväjärjestyksestä. Ja sitten piti oikein uhata peikolla! Astuin kiukkuisesti portaiden ensimmäiselle askeleelle. Nousin raput ylös ja pysähdyin kirjaston kohdalle. -Voisin hiukan käydä pänttäämässä ennustusta ja kirjoittaa pienen lunttilapun siltä varalta että Molina tiukkaisi jotain. Astuin sisälle kirjastoon ja kävelin suoraan ennustus kirjojen hyllylle. Vilkaisin nopeasti kelloa; 19:40. Minulla oli 20min aikaa ennenkuin tukiopetus alkaisi. Kaappasin muittamutkitta kasan Molinan kirjoja syliini. Menin istymaan lähimpään nojatuoliin. Selkäni arpea vihlaisi ikävästi, kun istuuduin. Avasin ensimmäisen kirjan ja aloin lukea, samalla kun kirjoitin kirjan asiaa tiivistelmänä lapulle.

Hetken kuluttua suljin viimeisen kirjan kannen. Katsoin tyytyväisenä lappuani. Siinä oli kaikki perus- ja tärkeimmät asiat. Nousin ylös taas vihlaisun saattelemana. Piilotin lapun taskuuni ja vein kirjat takaisin hyllyyn. Vilkaisin kelloa; 19:53. Nyt olisi kiiruhdettava, jotten myöhästyisi. Kiirehdin kirjastosta ulos ja säntäsin seuraaviin rappusiin. Hetken kuluttua olin tornin rappusten alapäässä. Aloin rivakasti nousta kierreportaita ylös. Minulla oli aikaa enää kolme minuuttia. Pian olinkin jo verhojen takana. Huitaisin verhot sivuun, kun astuin luokkaan. Jäin oven eteen odottamaan, sillä en ollut varma pidettäisiinkö tunti luokassa vai Molinan työhuoneessa. En nähnyt Molinaa joten hän oli varmaan työhuoneessaan. En kuitenkaan uskaltanut mennä sinne, sillä en mieluusti tavannut häntä.
Alice on hiukan yksinäinen
Alice Walley
Oppilas
 
Viestit: 16
Liittynyt: 24 Tammi 2017, 14:42

Re: Ennustuksen tukiopetusta

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 31 Tammi 2017, 17:42

Taikakoulu Châteauhon mahtui eri tasoisia oppilaita; on hyviä, keskitasoisia, huonoja ja erittäin huonoja. 15-vuotias pouffsouffleoppilas, Alice Walley, kuului ehdottomasti tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Rehtori Molina ei voinut käsittää, kuinka kyseinen oppilas voikaan olla noin kehno. Joko tuo ei osannut keskittyä, ei edes halunnut oppia tai sitten tuo oli ollut jo syntymästään asti epäonnistuja. Jotta naisen ei tarvitsisi antaa tytölle todistukseen arvosanaksi peikkoa, hänellä oli vain yksi vaihtehto - hänen täytyi kutsua tuo ennustuksen tukiopetukseen. Niinpä rehtori Molina oli lähettänyt Alicelle alkuviikosta pöllöpostia, jossa oli ollut virallinen, jämäkkä kutsu tämän päivän tukiopetukseen.

Rehtori Molina hääräili omassa työhuoneessaan omia askareitaan, kun kuuli oviverhojen äänen ja kenkien kopinaa luokkahuoneen puolelta. Nainen asteli työhuoneensa ovelle, avasi sen, astui luokkahuoneen puolelle ja sulki oven visusti perässään. Tukiopetus pidettäisiin luokkahuoneessa, sillä naisella ei ollut tapana kutsua oppilaitaan työhuoneensa puolelle.

"Hyvää iltaa, neiti Walley!", rehtori Molina toivotti tytölle kireällä äänellä ja siirtyi suuren opettajanpöytänsä ääressä olevan suuren istuintyynyn päälle istumaan. "Istu alas, ole hyvä!", nainen enemmänkin käski kuin pyysi ja osoitti pöydän toisella puolella olevaa hieman pienempää istuintyynyä. Hän odotti, että tyttö istuutuisi alas, jotta tukiopetus voitaisiin aloittaa.

"Kerrohan, neiti Walley, mistä huono koulumenestyksesi johtuu? Oletko myös muissa oppiaineissa yhtä huono? Onko sinulla tarpeeksi motivaatiota koulunkäyntiin? Onko sinulla kenties ongelmia keskittymisen kanssa? Minun on pakko sanoa, että olet ehdottomasti yksi luokka-asteesi huonoimpia", nainen aloitti keskustelun kasallisella kysymyksiä ja odotti seuraavaksi vastauksia, kaikkiin niihin.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ennustuksen tukiopetusta

ViestiKirjoittaja Alice Walley » 02 Helmi 2017, 09:13

Molina astui luokkaan ja sulki työhuoneensa oven. "Hyvää iltaa, neiti Walley!" Molina toivotti. "Hyvää iltaa. Professori" mutisen ja lisään sanan 'professori' erittäin vastahakoisesti mukaan. Katson jalkojani aivan kun puhuisin niille. Ennustus ei todellakaan ollut lempi aineeni. Saatika sitten sen opettaja. "Istu alas, ole hyvä!" Molina kehotti, mutta havaitsin hänen äänestään enemmänkin käskevää sävyä. Istuuduin varovasti tyynylle jota Molina osoitti. Peitin taitavasti kivun viillon, vaikka ilmeeni vähän värähti.

Heti kun olin istunut, Molina aloitti valtavalla kysymys ryöpyllä. Kuuntelin kysymykset vieläkään kohottamatta katsettani Molinaan. "Kerrohan, neiti Walley, mistä huono koulumenestyksesi johtuu?" Tämä vaikutti minusta ihan haastattelulta, mutta vastasin jokaiseen kysymykseen vuoron perään. "Hmh, en minä tiedä... Riippuu oppiaineesta, mutta yleisimmät arvosanani ovat O ja K, usein kylläkin myös S. Olen kyllä saanut kerran myös H... Tarpeeksi motivaatiota? Öm... O-On. Jos nyt viittaat keskittymishäiriöön, niin minulla ei ole sellaista." Vastaan ja äänensävyni muuttuu paljon, kun vastailen eri kysymyksiin. "Minun on pakko sanoa, että olet ehdottomasti yksi luokka-asteesi huonoimpia." Molina sanoi. Tuo lause sai minut jostain syystä suuttumaan valtavasti. "Monenko oppilaan olet nähnyt saavan Upean ennustuksesta?!" Karjaisin ennen kuin sain itseäni hillittyä. Olin todella suuttunut ja minun teki mieli lähteä siltä istumalta.
Alice on hiukan yksinäinen
Alice Walley
Oppilas
 
Viestit: 16
Liittynyt: 24 Tammi 2017, 14:42

Re: Ennustuksen tukiopetusta

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 02 Helmi 2017, 11:56

Neiti Walley ryhtyi vastaamaan kysymyksiin, muttei kohottanut katsettaan rehtori Molinaa kohden. Molina itse sen sijaan tuijotti tyttöä tiiviisti ankaralla katseellaan. Tyttö kertoi, ettei ollut yhtä huono muissa oppiaineissa ja että hänen yleisimmät arvosanansa olivat Odotukset ylittävä ja Kelvollinen. Hänellä oli kuulemma tarpeeksi motivaatiota eikä hänellä ollut keskittymishäiriötä.

Tähän mennessä tytön asenne oli tuntunut hyvältä, mutta sitten tuo sanoi jotain, mitä rehtori Molina ei olisi halunnut kuulla. Tuo kysy karjaisten, monenko oppilaan professori oli nähnyt saavan Upean arvosanaksi ennustuksesta. Rehtori Molinan ilme muuttui ankarasta hieman ihmetteleväksi, mutta ankara katse palautui nopeasti hänen kasvoilleen. Tytön asenne oli erittäin huono, ja tämä oli ilmeisesti se syy, miksi tuo pärjäsi ennustuksessa niin huonosti.

"Neiti Walley, muuta asennettasi, heti! En ihmettele yhtään, miksi pärjäät ennustuksessa niin huonosti, jos asenteesi on tuollainen!", nainen kertoi painokkaasti tytölle, "Ja palataksesi kysymykseesi, Upea on monta kertaa yleisempi arvosana kuin Peikko, jonka sinä saat, jos et ala panostaa opiskeluusi", hän vastasi hieman sarkastisesti, "Tämä on V.I.P.-vuotesi, joten sinun tulee opiskella 5. luokan asioiden lisäksi alempien luokkien asiat. Muistatko esimerkiksi enää, mitä hyvät ja huonot enteet sekä auguuria pitävät sisällään?"
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ennustuksen tukiopetusta

ViestiKirjoittaja Alice Walley » 03 Helmi 2017, 16:42

Tunsin tässä vaiheessa että olin ampunut yli, ja ettei minun ehkä olisi pitänyt sanoa tuota. Kohotin katsettani hiukan, mutta siirsin sen taas nopeasti lattiaan, muka kiinnostuneena sen sävystä. Olin nähdyt vilauksen ihmettelystä, mutta se ei huojentanut minua yhtään. Professori käski minun muuttaa asennettasi ja väitti että se olisi syy huonoon menestykseeni ennustuksessa. Mutta minä olin asiasta eri mieltä. Mielestäni syy oli että minusta ennustus oli turhaa ja ettei siitä voisi hyötyä tosielämässä. Nyt Molina vastasi kysymykseeni ja kertoi että Upea on monta kertaa yleisempi arvosana, kuin Peikko. Pyöräytin vain silmiäni. Molina kertoi myös että tänä vuonna olisi enemmän opiskeltavaa.

Professori esitti kysymyksen jonka jälkeen vasta tajusin edes jotenkin miksi olen täällä; enhän minä oikeastikkaan osannut juuri mitään. Varsinkaan ennustuksesta. "Ööh.. en." Vastasin ja pohdin hetken. "Hyvät enteet ovat... asioita, jotka tuovat onnea? Ja huonot enteet taas epäonnea?" Sanoin hyvin epävarmana sillä minulla ei oikeasti ollut hajuakaan mitä ne oikeastaan tarkoittivat, auguuriasta nyt puhumattakaan. "Tai siis hyviä enteitä ovat esimerkiksi neliapila ja hevosenkenkä. Huonoja taas musta kissa ja tikapuiden alta käveleminen." Korjasin
Alice on hiukan yksinäinen
Alice Walley
Oppilas
 
Viestit: 16
Liittynyt: 24 Tammi 2017, 14:42

Re: Ennustuksen tukiopetusta

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 09 Maalis 2017, 02:17

Viimeistän nyt rehtori Molina tajusi, ettei neiti Walley ymmärtänyt ennustuksesta juuri mitään. Hän ei osannut juurikaan vastata naisen esittämiin kysymyksiin, vaan kertoi erittäin ympäripyöreästi hyvän ja huonon onnen enteiden tarkoituksen. Vielä vähemmän hän osasi kertoa auguuriasta. Naisen olisi tehnyt mieli raivota oppilaalle, mutta malttoi mielensä. Hänen pitäisi nyt vain suhtautua asiaan mahdollisimman ymmärtävästi ja rakentavasti.

"Sinä voisit näyttää seuraavaksi, miten tasseografia eli teenlehdistä ennustaminen tapahtuu käytännössä. Sivupöydältä löydät pannullisen höyryävän kuumaa vettä, teepuruja sekä muut ennustusvälineet. Haluan nähdä, mitä muistat vielä 3. luokan asioista. Voit tietenkin kysyä minulta, jos jokin kohta askarruttaa"

Rehtori kertoi ja hänen äänestään oli havaittavissa jopa liiallista teennäisyyttä. Pitkää pinnaa vaativat opetusmetodit eivät olleet hänen alaansa, joten nainen joutui tekemään kaikkensa, ettei menettäisi malttiaan. Hän toivoi, että tyttö onnistuisi edes tässä.

// Jos Alice yrittää ko. ennustusmenetelmää, löydät täältä, miten menetelmä kuuluisi tehdä. :)
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ennustuksen tukiopetusta

ViestiKirjoittaja Alice Walley » 05 Huhti 2017, 19:25

Molina käski minun seuraavaksi näyttää miten tasseografia tapahtuu käytännössä. Hän näytti työpöydältään löytyviä välineitä.
Huokaisin hiljaa ja kurotuin ottamaan tavarat viereeni lattialle. Ristin jalkani ja laitoin kourallisen teepuruja kuppiin. Kaadoin kiuhuvaa vettä kuppiin niin että pinta oli vain millin reunan alapuolella. Sen jälkeen odotin muutaman minuutin että tee hautuisi. Katsoin teetä ja nostin kupin huulilleni. Siemäisin varovasti ja oli tipalla ettei se lentänyt heti ulos. En erityisemmin pitänyt teestä. Pohdin juodessani: Miksi olen niin huono ennustaja? Jätin pohjalle vain tilkan teetä ja puruja. Pohdin hetken mitä seuraavaksi, ja sitten pyöräytin kuppia pari kierrosta. Sen jälkeen kumosin kupin sisällön asetille, laskin kymmeneen ja käänsin kupin oikein päin. Käänsin kahvan itseäni kohti ja katsoin kuppiin.

Muistin ainoastaan että vasemmalla näkyi menneisyys ja oikealla tulevaisuus. Muistin myös että eniten silmiin pistävä symboli oli merkittävin tapahtuma.
Menneisyydessä minulla oli kolikko, joka muistaakseni merkitsi rahaa. Tulevaisuudessa taas Harppu, enkä muistanut mitä se merkitsi. Kohotin katseeni hetken kummasteltuani rehtoriin. "Valmis" sanoin melkoisen hiljaa ja varovaisesti. Nostin tavarat pöydälle ja laitoin kupin Molinan eteen. Sitten lysähdin taas lattialle. Olin hermostunut, koska en ollut varma teinkö kaiken oikein.
Alice on hiukan yksinäinen
Alice Walley
Oppilas
 
Viestit: 16
Liittynyt: 24 Tammi 2017, 14:42

Re: Ennustuksen tukiopetusta

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 17 Huhti 2017, 11:16

Neiti Walley ei vaikuttanut olevan kovinkaan innoissaan annetusta tehtävästä. Tuo huokaisi ja aloitti ennustusmenetelmän toteuttamisen hivenen vastahakoisesti. Rehtori Molina seurasi tiiviisti tytön toimintaa ja pisti merkille sekä onnistumiset että epäonnistumiset. Naisen yllätykseksi suoriutuminen piti huomattavasti enemmän sisällään onnistumisia kuin epäonnistuimisia. Ilmeisesti kolmannen luokan asiat olivat tytöllä hallussa.

"Teit lähestulkoon kaikki niin kuin piti. Suoriutumisesi olisi ollut lähes täydellinen, jos olisit keskittynyt tekemiseesi vieläkin paremmin", rehtori kertoi tytölle ja yritti pitää äänensävynsä mahdollisimman kannustavana, vaikka se olikin hankalaa. Seuraavaksi hän kurkkasi tytön kuppiin. "Onko tuo pyöreä muoto mielestäsi kolikko vaiko pallo? Jos se on kolikko, se tarkoittaa rahaa. Jos pallo, se tarkoittaa vaihtelevaa onnea. Se voisi olla myös pyörä, joka viittaa henkilökohtaisilla ponnistuksilla saavutettuun menestykseen. Oletko saanut viime aikoina menestystä, jonka olet saavutanut kovilla ponnistuksilla? Tulevaisuudessa sinulla näyttäisi joka tapauksessa olevan onnea".

Kun neiti Walley oli vastannut edellisiin kysymyksiin, rehtori ajatteli käsitellä vielä yhden asian hänen kanssaan. "Muistatko, miten alektryomantia tapahtuu käytännössä?"

// Löydät asiaa alektryomantiasta täällä. Voit käyttää sitä apuna, jos Alice osaa asian. :)
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Ennustuksen tukiopetusta

ViestiKirjoittaja Alice Walley » 04 Touko 2017, 16:34

Pohdin hetken onneen liittyvää kysymystä. Sitten kohautan olkiani, koska en muista.
Voihkaisin, kun kuulin että seuraavaksi pitäisi selittää miten alektryomatia tapahtuu käytännössä. Pinnistelin muistiasi ja sain hiukan jotain pientä mieleeni.

"Öh.." aloitan epävarmasti. "Se liittyi muistaakseni jotenkin kukkoihin." Sanon hetken mietittyäni. "Niitä pitää katsella, mutta enempää en muistakkaan." Mutisen hiljaa. Minua ärsytti koska en tiennyt juuri mitään. Sitten muistin kirjoittamani lunttilapun ja päätin varovasti katsoa sitä. Laitoin käden taskuuni ja vedin paperia sen verran esiin että näin sen tekstin. En kuitenkaan löytänyt etsimääni.
Tungin lapun turhautuneena taskuuni ja vilkaisin Molinaa. Toivottavasti tämä ei ollut nähnyt, kun katsoin lappua. Vedin jalkani koukkuun ja kiedoin käteni niiden ympärille.
Alice on hiukan yksinäinen
Alice Walley
Oppilas
 
Viestit: 16
Liittynyt: 24 Tammi 2017, 14:42

Re: Ennustuksen tukiopetusta

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 27 Touko 2017, 22:39

Valitettavasti alektryomantia ei ollut tytöllä yhtä hyvin hallussa kuin tasseografia. Tuo osasi kertoa ainoastaan sen, että ennustusmenetelmä liittyi kukkoihin ja kukkoja tulee katsella ennustuksen aikana. Rehtori Molina tuijotti tyttöä tiiviisti, muttei huomannut tuon lunttilappua, jota tuo oli vilkuillut vastauksensa jälkeen.

Nainen huokaisi ja risti kätensä työpöytänsä päälle. Vaikutti kovasti siltä, että tytön tulisi aluksi kerrata oppimiaan asioita itsenäisesti, ennen kuin käytännön asiat sujuisivat häneltä. Rehtori avasi pöytänsä ylälaatikon ja otti sieltä esille pienen nipun papereita, jotka hän oli laatinut muutama päivä sitten. Siinä oli harjoitustehtäviä, jotka tekemällä Alicelle kertautuisi kaikki edellisvuosien oleellisimmat asiat. Nainen ojensi paperit tytölle.

"Tässä on sinulle kertaustehtäviä V.I.P.-koettasi varten. Pyydän - tai ennemminkin käsken - että teet tehtävät huolella. Siinä on kunkin luokka-asteen oleellimpiin ennustusmenetelmiin liittyviä tehtäviä", nainen kertoi ja katsoi tyttöä kohden, "Tällä kertaa minulla ei ole sinulle muuta opetettavaa. Sitten, kun olet kerrannut ja opetellut papereissa olevat asiat, voimme palata käytännön harjoituksiin. Annan sinulle aikaa viisi päivää", rehtori kertoi ja hymähti. Hänellä ei ollut tapanaan antaa liikaa aikaa tehtävien tekemiseen, sillä nopea oppiminen oli kaiken A ja O.

// Seuraava peliviesti voisi olla viimeiseni. :) //
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Seuraava

Paluu Lukuvuosi 2016-17

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron