Kiellettyä juomaa

Lukuvuoden 2016-17 asiat löytyvät arkistoituna täältä.

Kiellettyä juomaa

ViestiKirjoittaja Aurora Smith » 14 Tammi 2017, 16:51

// Peliin odotetaan Rebecca Hope, Mila Molinaa ja minua. Muista ei oteta tällä kertaa mukaan. Tarkempi ajankohta sovitaan myöhemmin//

Kävelin salien välillä viinilasi kädessäni. Olin saanut sen joltain täysi-ikäiseltä pojalta jota en tuntenut. Katsoin arvostelvasti ruokasalissa muitten tyttöjen mekkoja ja rotesin että oma mekkoni kuului illan kaunempiin mekkoihin. Välillä professorit kävelivät edetäni eivätkä huomanneet minua. Ainoa kerta kun olin ollut täällä ongelmissa oli ollut pikku jouluissa jossa professori Molina huusi minulle koska kaasuin. Tämän illan tavoite oli siis päätyä ongelmiin, saada uusia ystäviä ja juhlia. Tiesin että minulla tuli olemaan huomenna aamulla ihan sairaan huono olo, mutten välittänyt siitä. Yhtäkkiä joku minua ehkä vuoden nuorempi tyttö tönäisi minua vahingossa, joten tönäisin hänet takaisin.
Hetken päästä kävelin saman pojan luo. Hän vilkaisi minua ja tiesi jo mitä halusin joten hän meni hakemaan minulle lasin viiniä ja boolia. Veikkaan että hän halusi että jätän hänet rauhaan. Kävelin rauhallisesti salin seinustalla olevalle tuolille ja istuiduin siihen.
Aurora Smith
 

Re: Kiellettyä juomaa

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 14 Tammi 2017, 19:58

Istuskelin tuolilla jossain salin laitamilla kädet puuskassa ja puhaltelin vaaleita suortuvia kasvoiltani. Vaihdoin hiukseni vaaleanpunaisiksi. Se tuntui kodikkaammalta. Olin tehnyt sopimuksen itseni kanssa. Tänään en joisi tuliviskiä, tai mitään muutakaan alkoholipitoista. Luultavasti en onnistuisi pitämään lupaustani.

Mehu maistui pahville, joten kaadoin sen vieressäni olevaan roskikseen. Mittailin katseellani muita ihmisiä jotka kävelivät salissa nauraen. Tähän mennessä kukaan ei ollut ilmaantunut paikalle. Tai ainakaan kukaan jolle voisin jutella. Olikohan Cedance täällä jossain?

Säpsähdin kun joku istahti viereiselle penkille. Katsahdin tulijaan, ja huomasin että tämä oli tyttö. Hänellä oli vaaleanpunainen mekko joka oli mielestäni aika kiva. "Moi. Kuka sä oot?" Kysäisin ja sipaisin hiukset kasvoiltani. Taas. Mikseivät nämä pahuksen hiukset voi pysyä kunnolla?
Rebecca Hope
 

Re: Kiellettyä juomaa

ViestiKirjoittaja Aurora Smith » 14 Tammi 2017, 20:16

Istahduttuani penkille huomasin vieressäni istuvan tytön. Hänellä oli vaaleanpunaiset hiukset. "Moi. Kuka sä oot" tyttö kysyi. Vastasin siihen "Oon Aurora Serpentardista, mutta sano vaan Aur. Entä sä?" kysyin tytöltä ja nautin siitä että olin saanut juttukaverin. "Sun hiukset on muuten kivat" sanoin tytölle, ja itse asiassa puhuin totta. "Haluutko juomaa?" Kysyin enkä edes antanu tytön vastata vaan puhuin äänellä jonka vain hän kuuli "Ihan vaan meidän kesken ikälinjan tältä puoleta ei saa mitään hyvää juomista" Katsoin tytön reaktiota hymyillen kunnes kuiskasin taas "Mulla on täs viinii ja boolia"

Käänsin katseeni tytön vaatteisiin ja hänellä oli kivat silmät "Ookko kenties Metamorfimaagi? Näin sut tänään blondina selitin"Kysyin tytöltä "Jos oot voit tehä kiusaa muille vaikka professori Molinana" sanoin ennen kun tyttö ehti vastata
Aurora Smith
 

Re: Kiellettyä juomaa

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 14 Tammi 2017, 20:36

"Oon Aurora Serpentardista, mutta sano vaan Aur. Entä sä?" tyttö vastasi. "Mä oon Rebecca. Tai Rebe. Ihan miten vaan", vastasin. Tyttö kertoi hiuksieni olevan kivat ja kiitin. "Haluutko juomaa?" tyttö kysyi ja huomasin hänen kädessään kaksi lasia. Alkoholipitoisia ne ainakin olivat.

"Ihan vaan meidän kesken ikälinjan tältä puoleta ei saa mitään hyvää juomista" Aur jatkoi. Totta. Mehu maistui pahville. "Kannattaako kuljeskella tarjoamassa alkoholipitoisia juomia alaikäisille. Voit jäädä kiinni", sanoin ja virnistin. "Mut ei kiitos. Yritän olla ees tän päivän juomatta. Luultavasti en onnistu", jatkoin.

"Ookko kenties Metamorfimaagi? Näin sut tänään blondina", Aur kysyi. " Ei vaan oon puoliksi lohikäärme koska nehän pystyy muuttaan ulkonäköö", sanoin sarkastisesti. "Joo oon ellet vielä tajunnu", jatkoin ja virnistin uudelleen.
Rebecca Hope
 

Re: Kiellettyä juomaa

ViestiKirjoittaja Aurora Smith » 14 Tammi 2017, 20:54

"Mä oon Rebecca. Tai Rebe. Ihan miten vaan" Rebe sanoi. Vastasin tälle "Ok"

"Kannattaako kuljeskella tarjoamassa alkoholipitoisia juomia alaikäisille. Voit jäädä kiinni" Rebe sanoi ja virnisti. Vastasin hänelle hymyillen"mä tuun joutumaan vaikeukssin vaan tän juomisesta nimittäin oon itekki alaikänen". Rebe jatkoi "Mut ei kiitos. Yritän olla ees tän päivän juomatta. Luultavasti ei onnisti" Vastasin hänelle "Voisin itekki yrittää joskus mut en tänään koska tänään on bileet" sanoin ja nousin seisomaan alkoholi alkanut jo vähän vaikuttaa.

"Ei vaan oon puoliksi lohikäärme koska nehän pystyy muuttamaan ulkonäköö "Rebe vitsaili. Naurahdin tälle kunnes rebe jatkoi "Joo oon ellet vielä oo tajunnu" Tyttö virnisti.

"Ookko varma ettet haluu" Kysyin Rebeltä katsoen tätä silmiin. "Onko sulla muute seuralaista kysyin tytöltä"
Aurora Smith
 

Re: Kiellettyä juomaa

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 17 Tammi 2017, 23:15

"Ookko varma ettet haluu", Aur kysyi katsoen minua silmiini. Pudistin päätäni ja hymyilin hiukan. "Onko sulla muute seuralaista?" Ayr kysyi. Katsahdin ympärilleni ja hieroin niskaani. "Joo on. London Morel. Tiedätkö hänet? En ole aivan varma hänen olinpaikastaan", vastasin ja hymyilin. Huomasin jossain kauempana joitain professoreja ja irvisin. "Aur... Sinuna joisin nuo äkkiä tai pistäisin jonnekkin piiloon ellet halua joutua ongelmiin. Enkä suosittele sitä. Molinan jälki-istunnot on hirveitä", sanoin ja vilkaisin tyttöön toivoen, että tämä ymmärtäisi.

//Anteeksi lyhyys ja kesto. Ei ole oikein löytynyt aikaa. Molina voisi varmaan jo tulla mukaan vai mitä sanot?//
Rebecca Hope
 

Re: Kiellettyä juomaa

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 31 Tammi 2017, 18:00

// Noh, pistän Molinan jo mukaan tähän peliin, vaikkei Aur vielä vastannutkaan. :') //

Joulutanssiaiset herättivät joka vuosi rehtori Molinassa varsin ristiriitaisia tuntemuksia. Toisaalta oli mukavaa päästä juhlistamaan joulun ja loman alkua rennoissa merkeissä, mutta toisaalta nämä juhlat eivät merkinneet tälle naiselle koskaan loman alkua tai rentoutumista. Sillä aikaa, kun suurin osa muista henkilökunnan jäsenistä tanssi tanssisalin puolella ja nautti tunnelmastaan, rehtori itse komenteli oppilaita sen minkä ehti. Oppilaat eivät koskaan osanneet noudattaa ohjeita, vaan rikkoivat niitä jatkuvasti.

Nainen siirtyi tanssisalista tarjoilusalin puolelle. Hän oli juuri äsken muistuttanut erästä Serpentardpoikaa jo viidennen kerran siitä, ettei kaiutintornin päälle saanut kiivetä sekä erästä Gryffondortyttöä siitä, ettei salin seiniin saanut piirtää huulipunalla. Hän oli jakanut illan aikana jo seitsemälle oppilaalle jälki-istuntoa, mutta silti tuntui siltä, ettei siinä ollut vielä kaikki.

Rehtori Molina silmäili tarjoilusalin seinämällä olevaa penkkiriviä ja huomasi kaksi tyttöä, jotka istuivat vierekkäin. Toisella oli käsissään kaksi lasia, joissa oli juomista. Naisen silmät levisivät järkytyksestä ja hän asteli tyttöjen luokse korkokenkiensä kannat kopisten. Hänen kasvoillaan oli hyvin tuima ilme.

"Neiti Smith ja neiti Hope, mitä teillä on niissä laseissa?!", hän huudahti tytöille. Hän tiesi jo valmiiksi, etteivät lasit sisältäneet alkoholittomia juomia, sillä sähkönsinisestä boolista ei voinut erehtyä. Tanssiaisissa ei nimittäin tarjottu sähkönsinistä mehua.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Re: Kiellettyä juomaa

ViestiKirjoittaja Aurora Smith » 02 Maalis 2017, 16:55

Rebe pudisteli päätään ja hymyili hiukan. Rebe katsoo ympärilleen ja hiuroo niuskaansa sanoen hymyillen pienesti "Joo on. London Morel. Tiedätkö hänet? En ole aivan varma hänen olinpaikastaan" vastaan hänelle "Okei" Rebe katsoo kohti professoreita irvistäen ja sanoen "Aur... Sinuna joisin nuo äkkiä tai pistäisin jonnekkin piiloon ellet halua joutua ongelmiin. Enkä suosittele sitä. Molinan jälki-istunnot on hirveitä" Nyökkään hänelle kysyen samalla "Miks tääl ei saa tehdä mitään hauskaa"

Ennen kun ehdin tajuta mitään Molina olikin jo meidän edessä joten hymyilin hänelle. "Neiti Smith ja neiti Hope, mitä teillä on niissä laseissa?!" Professori huutaa ja vastaan hänelle "Tässä lasissa on oikein hyvää boolia ja tässä viiniä" Sanon osoittaen laseja vuoron perään kunnes lisään "harmi vaan et tos on toi ikälinja, muuten näitten juomien saaminen ois helpompaa, seuraavis juhlissa ikälinja kannattaa jätäää pois." hymyilen ja jatkan vielä ottaen kulauksen viinistäni "Voisit kokeilla professori jotain lyhyempää ja tiukempaa asua, toi saa näyttämään sut tosi vanhalta"

//Vaastaaminen kesti taas//
Aurora Smith
 

Re: Kiellettyä juomaa

ViestiKirjoittaja Rebecca Hope » 02 Maalis 2017, 19:06

Kuten olin arvellutkin, pian Molina seisoi edessämme ja tivasi tietoa lasien sisällöstä. Aurora kertoi samantien mitä niissä oli ja lisäksi haukkui molinan asua. Miten tuo tyttö pystyi. Eikö hän ollenkaan ajatellut seurauksia. Koska tyttö olisi muutenkin ongelmissa, päätin vain kertoa kuinka Aurora oli tullut tarjoilemaan minulle juomiaan ja minä olin vain kieltäytynyt, ja kehottanut Auroraa pistämään juomat pois sillä tyttö oli alaikäinen. Sehän se totuus oli. Ainakin melkein.

//anteeksi lyhyys. Kirjoitin kännykällä//
Rebecca Hope
 

Re: Kiellettyä juomaa

ViestiKirjoittaja Mila Molina » 09 Maalis 2017, 01:53

Rehtori Molinaa raivostutti se, millä tavalla tytöt suhtautuivat hänen ankaruuteensa. Kuinka oppilaat kehtasivatkin olla niin koppavia nykyaikana!

"Tässä lasissa on oikein hyvää boolia ja tässä viiniä. Harmi vaan et tos on toi ikälinja, muuten näitten juomien saaminen ois helpompaa, seuraavis juhlissa ikälinja kannattaa jätäää pois. Voisit kokeilla professori jotain lyhyempää ja tiukempaa asua, toi saa näyttämään sut tosi vanhalta."

Neiti Smith kertoo rehtorille, ja nainen on raivoissaan. Hänelle ei voida puhua tuolla tavalla, ja kohta tyttö saa tuntea sen nahoissaan!

"Neiti Smith, käyttäydy! Anna juomat minulle välittömästi! Sinä olet 14-vuotias, eli et ole vielä lähelläkään täysi-ikäisyyden rajaa. Tällöin sinulla ei ole mitää oikeutta koskea alkoholipitoisiin juomiin. Sama koskee sinua neiti Hope! Kuka teille on välittänyt juomia?"

Rehtori Molina huutaa tytöille ja ojentaa kätensä vastaanottaakseen neiti Smithin käsissä olevat juomat.
Mila Molina (64): Taikakoulu Châteaun entinen rehtori, nykyään vain ennustuksen opettaja. Ankara ja määrätietoinen tiukkapipo.
Muut hahmoni: Ronja Blomroos, London Morel & Michelangelo Pele
Avatar
Mila Molina
Opettaja
 
Viestit: 2369
Liittynyt: 11 Joulu 2011, 20:13
Opetettava aine: Ennustus

Seuraava

Paluu Lukuvuosi 2016-17

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron