The first murder?

[Effie Solender]

// Pelaan tämän kokonaan Effien näkökulmasta, mutta pelissä on mukana myös Tyler Ford. Sijoittuu lauantaihin 8. lokakuuta. //

Ihmiset katselivat minua kummastuneina kävellessäni Poudlardinen pääkatua eteenpäin. Se ei ollut mikään ihme, sillä lämpötila oli pakkasen puolella ja tuuli teki ilmasta entistä kylmemmän, mutta silti, silti minulla oli päälläni mustat revityt farkut ja pari kokoa liian iso t-paita. Olin solminut paidan vyötäröltä niin, että vatsastani jäi kaistale paljaaksi. Minulla ei ollut aavistustakaan, kenen paita se oli, mutta sillä ei ollut nyt väliä. Mulkaisin erästä vanhaa miestä pahasti, kun hän pysähtyi tuijottamaan. "Ottaisit kuvan, sekin kestäisi kauemmin!", huusin ukolle ja jatkoin ärtyneenä matkaani.

Olin todella pahalla päällä. Siihen oli jopa syy. Ja syyn nimi oli Tyler Ford. Ex-poikaystäväni veli, jonka kanssa olin maannut viime helmikuussa ja jonka takia minä ja Daniel olimme eronneet. Ja joka nyt tarvitsi kuulemma kipeästi apuani. Olin saanut häneltä toissapäivänä erittäin lyhyen kirjeen.Tarvitsen apua. Tule lauantaina kuudelta asunnolleni. T. Kirosin Tylerin mielessäni alimpaan helvettiin. Juuri nyt en todellakaan kaivannut perheeni lisäksi muita ongelmia. Eikä professori Crèin ainakaan helpottanut tilannetta helvetillisten läksymääriensä takia.

Tyler olisi voinut kirjeessään edes hieman avata asiaa, mutta ei. Se ei ilmeisesti ollut edes juolahtanut hänen mieleensä. Olisin tietysti voinut ilmoittaa pojalle tylysti, ettei minulla ollut nyt aikaa, mutta siitä ei luultavasti seuraisi mitään hyvää. Tyler tiesi minusta asioita, jotka eivät koskaan saisi nähdä päivänvaloa. Enkä halunnut ottaa sitä riskiä, että hän älyäisi kiristää minua niillä. Vilkaisin ympärilleni. En nähnyt ketään, joten vaimeasti poksahtaen kaikkoonnuin. Tunne oli mitä hirvein, mutta koska olin vampyyri, ei ollut sitä vaaraa, että olisin oksentanut sisäelimeni pihalle.

Avasin silmäni ja huomasin seisovani keskellä vilkasta ostoskatua. En ollut vaivautunut tekemään harhautusloitsua, koska suoraansanottuna tällä hetkellä minua ei kiinnostanut näkikö joku jästi ilmiintymiseni vai ei. Lähdin kävelemään ripeästi oikealle ja minuun luotiin närkästyneitä katseita tuuppiessani ihmisiä pois tieltäni käyttäen ehkä hieman liikaa voimaa. Halusin hoitaa jutun mahdollisimman nopeasti, sillä minulla oli tänä iltana muutakin tekemistä kuin kuunnella Tylerin murheita.

Saavuin korkean kerrostalon eteen ja heilautin sauvaani alaovea kohti. Ovi aukesi mukisematta ja pujahdin sisään. Käytin hieman vampyyrien erikoiskykyä ja parissa sekunnissa olin Tylerin ovella. Sipaisin muutaman hiussuortuvan korvan taakse ja soitin ovikelloa, vaikka oikeasti minun olisi tehnyt mieli potkaista ovi auki.

Tyler avasi oven ja tuijotin häntä silmää räpäyttämättä. "Hei, vampyyrityttö", poika tervehti virnistäen. Astuin kynnyksen yli ja katsoin häntä kysyvästi. En todellakaan ollut kertonut Tylerille vampyyriudestani.

[Effie Solender]

"Mitä sanoit?", kysyin järkyttynyt ilme kasvoillani. Tämä ei voinut olla mahdollista. Tyler ei voinut mitenkään tietää, mikä olin. Olin kyllä tavannut hänet pikaisesti elokuussa, mutta silloin hän ei ollut sanonut mitään tai vaikuttanut muutenkaan ihmettelevältä. Todennut vain, että olin todella kaunis ja muuta paskaa, joka ei kiinnostanut minua pätkääkään. Poika hymyili vain omahyväisesti ja katsoin häntä kulmat koholla, vastausta odottaen.

Kuljin Tylerin ohi eteisestä olohuoneeseen. Asunto oli sisustukseltaan tyylikkään mustavalkoinen ja vielä hieman yli puoli vuotta sitten olin asunut täällä. Kiinnitin huomioni valkoiseen sohvaan, jossa olin... Ei, nyt ei ollut oikea aika muistella sitä. Olin täällä, koska Tyler tarvitsi apuani. Hän voisi tosiaankin nyt vain kertoa asiansa ja minä voisin todeta etten halunnut enkä voinut auttaa häntä. En halunnut muutenkaan olla missään tekemisissä pojan kanssa helmikuisen jälkeen. Saatika sitten elokuisen. Olisin mielelläni unohtanut sekä Danielin, että Tylerin, mutta he eivät jättäneet minua rauhaan. Oli siis vain sopeuduttava tilanteeseen.

Menin keittiöön ja istuin valkoisen ruokapöydän päälle. Ristin jalkani ja tuijotin Tyleriä odottavasti. "Vastaatko kysymykseen, kiitos", tokaisin hieman välinpitämättömällä äänellä. Mieleeni harhaili ajatuksia, jotka eivät todellakaan olleet sopivia ja päätin tiukasti olla katsomatta Tyleriä, joka valitettavasti edelleen näytti hyvältä. Poika hyppäsi istumaan minua vastapäätä olevalle keittiötasolle. Hän katsoi minua pää kallellaan hymynkare suupielessään. Täsmälleen sama ilme kuin Danielilla oli ollut tavatessamme ensimmäisen kerran. Ei, nyt ei pitänyt ajatella häntä eikä mitään muutakaan. Kuten esimerkiksi Tylerin silmiä, huulia tai kaulaa...

Käänsin katseeni keittiön seinässä tikittävään kelloon, joka näytti neljää minuuttia yli kuutta. Kuulin jonkin esineen lentävän ilmassa ja yliluonnollisen nopeiden vampyyrinrefleksieni ansiosta nappasin sen kiinni sekunnin murto-osassa. Samalla hetkellä tajusin, tai oikeastaan haistoin, että se oli pullo verta. "Juo pois vaan, ei minua häiritse", Tyler tokaisi virnistäen. Katsoin häntä ärsyyntyneenä, mutta avasin korkin, sillä en pystynyt vastustamaan veren huumaavaa tuoksua. Otin kulauksen ja katsoin poikaa taas. "Jos kerran tiedät, että olen vampyyri, tiedät myös, että minua ei kannata ärsyttää. Vastaa kysymykseen", sihahdin terävästi ja katsoin Tyleriä kylmästi.

"Luuletko, että pelkään sinua? Vaikka oletkin tappanut useammin kuin kerran, et tee niin uudelleen", Tyler sanoi hivenen huvittuneena.

Kesti hetken, ennen kuin aivoni sisäistivät, mitä toinen oli sanonut. Tappanut. Useammin kuin kerran. Lasipullo putosi kädestäni ja hajosi lattialle tuhansiksi sirpaleiksi. Veri roiskui ympäriinsä enkä edes kiinnittänyt siihen huomiota. "Minä en ole tappanut ketään", sanoin ja tiedostin näyttäväni erittäin järkyttyneeltä. "Mistä sinä olet sellaista saanut päähäsi?", kysyin pelon ja järkytyksensekaisella äänellä.

"Viime toukokuussa ollessani Pohjois-Ranskassa käsiini päätyi vampyyrin uhri, joka oli melkein kuollut. Kaivelin hänen muistiaan ja sain selville, että sinä olit imenyt hänet lähestulkoon kuiviin verestä".

[Mila Molina]

Lukitaan keskeneräisenä, koska Effie on poistunut Taikakoulu Châteausta.

Effie Solender, Cerfeur: 6 p